Vieraskynässä Jonna Kangas, Tuulikki Ukkonen-Mikkola ja Samuli Ranta

Varhaiskasvatuksen pedagogiikka on noussut huomion kohteeksi viimeaikaisessa suomalaisessa, jännitteisessäkin, varhaiskasvatuksen keskustelussa. Lisääntynyt tutkimukseen perustuva tieto lapsuudesta, lapsesta, oppimisesta ja kasvatuksesta on lisännyt ymmärrystä pedagogiikan merkityksestä erityisesti varhaiskasvatuksessa. Tämä tulkintakehikko on tunnistettavissa myös uudistuneissa varhaiskasvatusta ohjaavissa asiakirjoissa, jotka korostavat aikaisempaa enemmän pedagogiikan merkitystä ja kokonaisvaltaisuutta. (Alila & Ukkonen-Mikkola, 2018). Tulkinnat tavoitteista ja toteuttamisesta ja tätä kautta vaatimukset työlle sekä varhaiskasvatuksen laadulle varhaiskasvatuksen pedagogiikan käsitteestä ja merkityksestä vaihtelevat kuitenkin sen mukaan, onko puhujana varhaiskasvatuksen hallinto, henkilöstö, koulutukset, tutkijat, lapsi vai vanhemmat. Kenties mitään toista käsitettä ei käytetä yhtä laajalti niin tieteellisissä teksteissä, yhteiskunnallisissa asiakirjoissa (ml. opetussuunnitelmat) kuin arjen kasvatuspuheessa ilman tarkkaa tieteellistä määrittelyä. Tässä blogi-tekstissä tarkastelemme varhaiskasvatuksen pedagogiikan teoreettista määrittelyä tutkimuskirjallisuuteen perustuen.

Jatka lukemista ”Varhaiskasvatuksen pedagogiikka – Kohti teoreettisia määritelmiä” →

Jonna Kangas

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Jonna Kangas, Tuulikki Ukkonen-Mikkola ja Samuli Ranta” →

Työryhmä kiittää keväästä 2022 kaikkia Tutkittua varhaiskasvatuksesta kuin Research about ECEC lukijoitakin. Koronan jälkipyykit vaikuttavat myös työryhmät toimintaan, joka on aiheuttanut, jos jonkinmoista päänvaivaa, kiirettä ja huolta. Suuri kiitos kaikille meidän vierailijoillemme, jotka ovat tehneet meidän työmme jälleen erityisen helpoksi. Sitäkin suurempi kiitos kaikille, jotka jaksavat lukea julkaisemiamme kirjoituksia. Te olette meidän moottorimme. Nyt jo yli 240 000 lukijaa on vieraillut meidän blogeissamme ja kirjoituksia on luettu lähes 370 000 kertaa.

Tavataan taas syksyllä uusien vieraskynäkirjoitusten merkeissä.

Terveisin Samppa, Suvi, Marika ja Lotta

ps. jos kuitenkin kaipaat kesälukemista, niin alla muutamia aiempia vieraskynätekstejämme

Mirja Köngäs: ”Hei, mikä tän leikin nimi on?” (5.10.2018)

Jenni Vartiainen: ”Leikitään luonnontieteillä! Varhainen tieteellinen lukutaito ja lasten leikki merkitysten annon ytimessä” (14.12.2018)

Vilja Laaksonen: ”No jos ne sanoo, ettei saa tulla mukaan leikkiin, niin sitten mä aina kiusaan jokaista.” – Kaveritaidot keinona kiusaamisen kitkemiseen (22.3.2019)

Liisa Ahonen: Voisitko sinä olla se, joka näkee lapsen haastavan käyttäytymisen taakse? (31.5.2019)

Minna Hannula-Sormunen: Millaista on varhaiskasvatuksen matematiikka eli ”pikkumatikka” ja miksi sitä tarvitaan? (20.9.2019)

Marja Syrjämäki – Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa (14 .8.2020)

Outi Keinänen: Kun lapsen sisarus kuolee; Kun kuolemasta tulee yllättäen osa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen elämää (23.10.2020)

Kaisa Pihlainen – Lasten mukavat ja kurjat kokemukset varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen tukena (19.2.2021)

Jenni Salminen – Vuorovaikutuksen monet ulottuvuudet taaperon kehityksen ja oppimisen luotseina (8.10.2021)

Inkeri Ruokonen – Lapsen oikeus taiteellisen ilmaisun ja oppimisen iloon (11.2.2022)

Vieraskynässä Ilkka Ratinen

Olen neljän lapsen isä. Olen kasvatuksessa pyrkinyt vaalimaan luontosuhdetta viettämällä lasteni kanssa aikaa luonnossa. En voi sanoa onnistuneeni. Lasten kasvattaminen on ylivoimaisesti vaikein tehtävä, joka minulle on annettu. Joskus jopa hävettää, kun kasvatusalan asiantuntijana puhun kestävyys- ja luontokasvatuksesta kestävän elämäntavan perustana. Tunnetta helpottaa kuitenkin se tosiasia, että en ole sen kanssa yksin.

Jatka lukemista ”Lapsuudessa juurrutettu luontosuhde näkyy aikuisena hyvinvointina” →

Vieraskynässä Jemina Sohlsten-Nederström

Nykyinen varhaiskasvatuksen kriisi ja alan työvoimapula ei varmasti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta mediassa. Varhaiskasvatuksen opettajista ja erityisopettajista on kentällä valtava pula erityisesti pääkaupunkiseudulla, jonne myös uutisointi on näyttänyt painottuvan. Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) kuvaili Ylelle varhaiskasvatuksen tilaa korttitaloksi, joka on vaarassa romahtaa lähivuosina. Hänen mukaansa vaarana on se, että Helsinki ei pian enää selviä edes lakisääteisistä tehtävistään varhaiskasvatuksessa (Yle -uutiset 27.10.2021). Miten käy maailmalla ylistetylle ja laadukkaana pidetylle varhaiskasvatuksellemme? Miten voivat varhaiskasvatuksen ammattilaiset tämän myllerryksen keskellä? Kysymykset ovat merkityksellisiä paitsi varhaiskasvatuksen henkilöstön työkyvyn ja -hyvinvoinnin, ennen kaikkea varhaiskasvatuksessa olevien lasten kehityksen ja kasvun kannalta.

Jatka lukemista ”“Nyt mennään äärirajoilla” – Henkilöstön liiallinen kuormittuminen heikentää laadukkaan vuorovaikutuksen edellytyksiä varhaiskasvatuksessa” →

Vieraskynässä Suvi Määttä

Usein todetaan, että pienet lapset eli 3–5-vuotiaat eivät ole koskaan paikallaan, vaan he ovat liikkeessä ja juoksemassa paikasta toiseen kuin ikiliikkujat. Toisaalta meistä jokainen on varmasti nähnyt iltapäivälehtien otsikot, joissa todetaan, että istuminen tappaa tai istuminen on uusi tupakka. Iltapäivälehdet ovat vetäneet muutaman mutkan suoraksi otsikoinneillaan, mutta silti liiallisen paikallaanolon kielteisistä terveys- ja hyvinvointivaikutuksista tiedetään koko ajan entistä enemmän. Nämä tutkimusnäytöt ovatkin johtaneet siihen, että eri ikäryhmien liikkumissuositukset huomioivat nykyään myös paikallaanolon. Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO suositteli vuonna 2019, että päiväkoti-ikäisten lasten paikallaanoloa tulisi rajoittaa korkeintaan tuntiin kerrallaan. Heidän ei pitäisi olla paikoillaan liiallisia aikoja ja paikallaanoloa pitäisi tauottaa niin usein kuin se on mahdollista. (WHO, 2019.) Tarkastelin vuonna 2020 tarkastetussa väitöskirjassani lasten yksilöllisten piirteiden, päiväkodin, kodin ja sosioekonomisten tekijöiden roolia lasten paikallaanolossa. Tässä blogikirjoituksessa keskityn esittelemään tarkemmin tuloksia koskien päiväkotiympäristön roolia lasten paikallaanolossa. Väitöskirjani oli osa DAGIS-tutkimushanketta (lue lisää hankkeesta dagis.fi). Poikkileikkaustutkimukseen osallistui 864 lasta 66 eri päiväkodista. Lapset, jotka olivat 3–5-vuotiaita, pitivät viikon ajan liikemittaria, jonka tuottamasta datasta pystyttiin erottelemaan paikallaanoloon käytetty aika päiväkodissa ja erikseen sen ulkopuolella.

Jatka lukemista ”Paikallaanolon tasapainottamista – päiväkodin käytänteet keskeisessä roolissa” →