Ei yhdenvertaisuutta ilman sukupuolisensitiivisyyttä

 Kirjoitus on mukaelma kirjan luvusta Varvemaa, S., Heinonen, A., Grundström, R. & Leinonen, R. (2020). Ei yhdenvertaisuutta ilman sukupuolisensitiivisyyttä. Teoksessa J. Kangas & S. Sintonen (toim.) Leikki vakan alla. Esseitä leikistä moninaisena ilmiönä. Opettajankoulutuslaitoksen muut julkaisut, Helsingin yliopisto. 

Vieraskynässä siis Suvi Varvemaa, Anna Heinonen, Riku Grundström ja Riikka Leinonen 

Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimasta Varhaiskasvatuksen kehittämisen ja tutkimuksen painopistealueiden(2015, 10─11 ) raportista käy ilmi, että henkilöstön koulutuksessa vahvistettavia osa-alueita pitkällä tähtäimellä ovat muun muassa kulttuuri- ja sukupuolisensitiivinen osaaminen varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuslaissa (540/2018) on asetettu yhdeksi tavoitteeksi ja lailliseksi velvollisuudeksi edistää yhdenvertaisuutta sekä sukupuolten tasa-arvoa. Tutkimukset kuitenkin osoittavat varhaiskasvatuksessa edelleen olevan epätasa-arvoisia käytänteitä niin toimintaympäristöissä kuin lasten kohtaamisissakin (Alasaari & Katainen 2016; Eskelinen & Itäkare 2020). Yhdenvertaisen ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen toteutumiseen on siis kaivattu tarkennusta jo useamman vuoden ajan. 

Jatka lukemista ”Ei yhdenvertaisuutta ilman sukupuolisensitiivisyyttä”

Vieraskynässä ensi viikolla Suvi Varvemaa (kuvassa), Anna Heinonen, Riku Grundström ja Riikka Leinonen

Kirjoittajista…

Suvi Varvemaa on kasvatustieteiden maisteriopiskelija Helsingin Yliopistossa. Suvi työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana ja yksikön varajohtajana, ja on kiinnostunut johtajuuden teemoista sekä pedagogiikan kehittämisestä.

Anna Heinonen

Anna Heinonen on kasvatustieteiden maisteriopiskelija Helsingin Yliopistossa ja työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla. Pro gradu- tutkielmassaan Anna tutkii positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen kytkeytymistä varhaiskasvatuksen pedagogiseen systeemiteoriaan.

Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla Suvi Varvemaa (kuvassa), Anna Heinonen, Riku Grundström ja Riikka Leinonen”

Oman elämän ääni – katsomuskasvatus vahvistamassa kestävän ihmisyyden rakentumista

Vieraskynässä Ilkka Tahvanainen ja Jarmo Kokkonen

Onko olemassa ortodoksisia oravia?

Onko enkeli lentokonetta nopeampi?

Kuinka monta vuosituhatta vielä tulee?

Onko aikuisena pakko mennä naimisiin?

Onko maapallo mennyt rikki?

Lapsella on kyky ihmetellä elämän pieniä ja suuria asioita. Hän on utelias ja haluaa päästä selville kaikista salaisuuksista. Hän yhdistelee havaintojaan ja oppimiaan asioita luovasti. Lapselle uuden omaksumisessa merkityksellistä on kokonaisuus: ruumiillisuus, tunteet, hämmästely, kokemukset ja arjen havainnoista heräävät kysymykset. Lapsella ei ole erikseen esimerkiksi uskonnollisia, yhteiskunnallisia tai ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä. Yhtä vähän lapsi erottaa järkeä ja tunnetta toisistaan. Lapsen edun mukaista on, että hän pääsee jo ensimmäisinä elinvuosinaan suurten elämänkysymysten äärelle hänelle sopivalla, lapsilähtöisellä tavalla. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus toteuttaa tätä tavoitetta.

Jatka lukemista ”Oman elämän ääni – katsomuskasvatus vahvistamassa kestävän ihmisyyden rakentumista”

Ensi viikolla vieraskynässä Ilkka Tahvanainen (kuvassa) ja Jarmo Kokkonen

Oman elämän ääni – katsomuskasvatus vahvistamassa kestävän ihmisyyden rakentumista.

Lähes kaikissa Euroopan maissa tunnistetaan uskontojen ja katsomusten painoarvo osana opetussisältöjä varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Varhaiskasvatuksen tulevaisuuskuvat 2040 -raportissa esitetään varhaiskasvatuksen koko olemusta ravisteleva kysymys: Millainen varhaiskasvatuksen ihmiskuva nyt ja tulevaisuudessa on. Vasuperusteinen katsomuskasvatus ei tavoittele neutraaliksi ajateltua uskonnottomuutta, vaan lapsen oikeutta saada kosketuksia ja ohjausta omaan ja toisen katsomukseen. Tuorein blogiteksti avaa näköalan pedagogisesti perustellumpaan katsomuskasvatukseen.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Ilkka Tahvanainen (kuvassa) ja Jarmo Kokkonen”

”Eikä meillä ole ns. ’tyttöjen ja poikien juttuja’”. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja sukupuolisensitiivisyys paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa

Kohti tasa-arvoa sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatuksen keinoin 

Vieraskynässä Susanna Itäkare ja Mervi Eskelinen

Lait ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Suomea edistämään sukupuolten tasa-arvoa kaikilla elämänalueilla. Vaikka Suomea on totuttu pitämään tasa-arvon mallimaana, silti sukupuolten välistä tasa-arvoa ei ole maassamme vielä suinkaan saavutettu (esim. Opetushallitus, 2015; Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, 2015). 

Muutos kohti todellista tasa-arvoa lähtee kasvatus- ja koulutusjärjestelmästä (esim. Brunila ym., 2011; Lahelma & Tainio, 2019). Koulutukseen onkin kohdistettu erilaisia politiikkatoimia tasa-arvon edistämiseksi jo pitkään, esimerkiksi toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu ehdotettiin ulotettavaksi perusopetukseen jo kymmenen vuotta sitten (Valtioneuvosto, 2010). Tietoisen tasa-arvotyön täytyy kuitenkin alkaa jo varhaiskasvatuksessa: pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa tasa-arvosuunnitteluvelvoite laajennetaankin myös varhaiskasvatukseen. Tälle luo hyvän pohjan viime vuosina perinpohjaisesti uudistettu varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmä eli varhaiskasvatuslaki ja velvoittava opetussuunnitelma, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (jäljempänä myös vasun perusteet).

Jatka lukemista ””Eikä meillä ole ns. ’tyttöjen ja poikien juttuja’”. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja sukupuolisensitiivisyys paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa”

Vieraskynässä ensi viikolla Susanna Itäkare (kuvassa) ja Mervi Eskelinen

Susanna Itäkare (FT, KM) toimii varhaiskasvatuksen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Susannan väitöskirja ja tutkimusintressit keskittyvät sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja katsomuksiin sekä varhaiskasvatuksen että kaunokirjallisuuden kentillä. 

Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla Susanna Itäkare (kuvassa) ja Mervi Eskelinen”

Hur ska vi förstå barns deltagande i förskola och daghem under inledningen av coronavirusets utbrott i Finland och Sverige?

Som gäster Mia Heikkilä (Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala)

Coronapandemin är en ny samhällskris som det finns sparsamt med forskning om, och vi vet väldigt lite om hur det ter sig för barn – inte själva smittan, utan hur det är att leva i ett samhälle där den finns. Olika perspektiv på coronaviruset behövs för att hantera en delvis ny vardag som uppstår, detta även för barn. Ett barnperspektiv kan sägas ha varit frånvarande under den inledande delen av utbrottet i både Finland och Sverige, och barns perspektiv inte varit särskilt synligt vare sig i media (även om undantag finns) eller i forskning. Public service-bolagen i Finland och Sverige, YLE och SVT, har ändå på olika sätt inkluderat barnperspektivet i sin produktion och det har även förekommit tidningsartiklar och poddavsnitt riktade till vuxna gällande hur de kan prata med barn om coronaviruset, och också direkta myndighetsråd gällande hur man kan hantera barnens frågor kring viruset. Den här bloggtexten berättar om ett arbete med en vetenskaplig artikel som jag och mina kollegor Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala gjorde under våren 2020, och texten är många gånger ett artikelutdrag i en förkortad form. Vi uppmärksammande att behovet av kunskap och fördjupad förståelse är stort när det gäller hur barn, och särskilt barn i daghem och förskola, berörs av pandemin. Det övergripande syftet med artikeln som vi samladematerial till och skrev var att undersöka barns uttryck i daghem och förskola i samband med coronavirusets utbrott i Finland och Sverige och att synliggöra olika former av barns deltagande. Jatka lukemista ”Hur ska vi förstå barns deltagande i förskola och daghem under inledningen av coronavirusets utbrott i Finland och Sverige?”

Ensi viikolla vieraskynässä Mia Heikkilä (kuvassa), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist ja Anna Rantala

Nästä veckans gästförfattarna är Mia Heikkilä (i bilden), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala.

Mia Heikkilä (i bilden) är biträdande professor i småbarnspedagogik. Hennes forsknings är riktad mot frågor som handlar om övergripande samhällsfrågor om organisation och förändring kring pedagogisk verksamhet för yngre barn, och mer specifikt om barns lek och lärande med särskild inriktning mot social rättvisa och genus. Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Mia Heikkilä (kuvassa), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist ja Anna Rantala”

Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa

Vieraskynässä Marja Syrjämäki

Artikkeli perustuu väitöskirjaani ”Leikkien, havainnoiden, kannatellen. Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa varhaiserityiskasvatuksen toimintaympäristössä” (Syrjämäki 2019), sekä sen pohjalta julkaistuihin artikkeleihin.

 Vertaisvuorovaikutus

Joukkoon kuuluminen ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa ovat jokaisen ihmisen myötäsyntyisiä, universaaleja ja lajityypillisenä toimintoja ja psykologisia perustarpeita. Ne ovat säilyneet ennallaan biologisen ja kulttuurisen evoluution mukanaan tuomissa muutoksissa. (ks. esim. Baumeister & Leary 1995; Ryan & Deci 2000.) Jo hyvin varhaisella iällä pieni lapsi suuntautuu toisiin ihmisiin ja osoittaa hyväntahtoista kiinnostusta vertaisiaan kohtaan. Hän käyttää vähitellen kehittyvää kieltään vuorovaikutukseen ja pyrkii koordinoimaan toimintaansa toisten toimintaan. (Hay, Payne & Chadwick 2004; Sajaniemi ym. 2015; Holvoet, Scola, Arciszewski & Picard 2016.) Yhdessä toimiminen ei kuitenkaan ole aina helppoa, ja jokaisessa päiväkotiryhmässä on lapsia, joiden kohdalla vuorovaikutus ja yhteinen leikki haastavat pedagogiikan ammattilaista. Pulmalliset vuorovaikutustilanteet on yhdistetty tunnistettuihin tuen tarpeisiin esimerkiksi silloin, kun lapsen on vaikea ilmaista itseään kielen avulla, ylläpitää tarkkaavuutta tai ohjata omaa toimintaansa (ks. esim. Janson 2001; Asher & Paquette 2003; Koster, Nakken, Pijl & van Houten 2009; Repo & Sajaniemi 2014). Kokemus ryhmään kuulumisesta ja vertaisvuorovaikutuksesta ovat keskeistä myös sosiaalisen inkluusion rakentumisessa (Koster ym. 2009; Nilholm & Alm 2010; Noggle & Stites 2018; Viljamaa, Juutinen, Estola & Puroila 2018; Kirscler, Powell & Pit-ten Cate 2019). Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa tarvitaan erityisesti silloin, kun leikkiin liittyminen tai yhteisen vuorovaikutteisen toiminnan ylläpitäminen lapsen oman, aktiivisen toiminnan kautta on vielä kehittymässä. Osallisuuden ja joukkoon kuulumisen kokemukset mahdollistuvat silloin aikuisen tarjoaman tuen ja sosiaalisen kannattelun avulla. (Rogoff 2008.) Jatka lukemista ”Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa”

Ensi viikolla vieraskynässä Marja Syrjämäki

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Marja Syrjämäki”