Vieraskynässä ensi viikolla Suvi Varvemaa (kuvassa), Anna Heinonen, Riku Grundström ja Riikka Leinonen

Kirjoittajista…

Suvi Varvemaa on kasvatustieteiden maisteriopiskelija Helsingin Yliopistossa. Suvi työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana ja yksikön varajohtajana, ja on kiinnostunut johtajuuden teemoista sekä pedagogiikan kehittämisestä.

Anna Heinonen

Anna Heinonen on kasvatustieteiden maisteriopiskelija Helsingin Yliopistossa ja työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla. Pro gradu- tutkielmassaan Anna tutkii positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen kytkeytymistä varhaiskasvatuksen pedagogiseen systeemiteoriaan.

Riku Grundström

Riku Grundström on kasvatustieteiden maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta, opintolinjana varhaiskasvatus. Tällä hetkellä Riku työskentelee varhaiskasvatuksen varajohtajana helsinkiläisessä varhaiskasvatusyksikössä ja tekee Pro gradu-tutkielmaa pedagogisesta johtajuudesta varhaiskasvatuskontekstissa.

Riikka Leinonen

Riikka Leinonen on Helsingin yliopistosta valmistuva kasvatustieteiden maisteri. Riikka työskentelee Helsingissä varhaiskasvatuksen opettajana ja yksikön varajohtajana ja on kiinnostunut varhaiskasvatuksen työkulttuurista ja varhaiskasvatuksen henkilöstön hyvinvoinnista.

Ensi viikolla luvassa…

Tekstissä pohdimme sukupuolisensitiivistä kasvatusotetta suomalaisessa varhaiskasvatuskontekstissa. Käymme läpi varhaiskasvatuksen asemaa niin sosialisaatioprosessin toteuttajana kuin arvoja välittävänä kasvatusinstituutiona. Käsittelemme sukupuolisensitiivisyyttä suhteessa varhaiskasvatushenkilöstön kasvatus- ja opetustehtävään, toimintaan ja sisäisiin prosesseihin lasten kasvun tukijana. Kirjoituksen tarkoituksena on auttaa pohtimaan varhaiskasvatustyössä piileviä sudenkuoppia ja kehittämään omaa toimintaansa sukupuolisensitiivisemmäksi. Kirjoitamme siitä, kuinka olennaista niin yhteiskunnallisesti kuin yksittäisen lapsen kehityksen ja yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta on, että varhaiskasvatuksen henkilöstö on itsereflektoivaa ja toimintaansa alati kehittävää. Tavoitteena on, että kirjoitusta lukeva herää pohtimaan omaa toimenkuvaansa ja siihen liittyviä käsityksiä, sekä synnyttää ajatustason konflikteja, jotka lopulta asettavat liikkeelle toimintaa kehittäviä prosesseja.

Oman elämän ääni – katsomuskasvatus vahvistamassa kestävän ihmisyyden rakentumista

Vieraskynässä Ilkka Tahvanainen ja Jarmo Kokkonen

Onko olemassa ortodoksisia oravia?

Onko enkeli lentokonetta nopeampi?

Kuinka monta vuosituhatta vielä tulee?

Onko aikuisena pakko mennä naimisiin?

Onko maapallo mennyt rikki?

Lapsella on kyky ihmetellä elämän pieniä ja suuria asioita. Hän on utelias ja haluaa päästä selville kaikista salaisuuksista. Hän yhdistelee havaintojaan ja oppimiaan asioita luovasti. Lapselle uuden omaksumisessa merkityksellistä on kokonaisuus: ruumiillisuus, tunteet, hämmästely, kokemukset ja arjen havainnoista heräävät kysymykset. Lapsella ei ole erikseen esimerkiksi uskonnollisia, yhteiskunnallisia tai ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä. Yhtä vähän lapsi erottaa järkeä ja tunnetta toisistaan. Lapsen edun mukaista on, että hän pääsee jo ensimmäisinä elinvuosinaan suurten elämänkysymysten äärelle hänelle sopivalla, lapsilähtöisellä tavalla. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus toteuttaa tätä tavoitetta.

Hiljaisuuden polku -tehtävä. Kiireettömyys. Kuva: Annastiina Papinaho

Katsomuksellinen osaaminen varhaiskasvatuksessa

Lähes kaikissa Euroopan maissa tunnistetaan uskontojen ja katsomusten merkitys osana opetussisältöjä varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Näkökulmina ovat esimerkiksi ennakkoluulojen ehkäiseminen, yhteiskuntarauha, moninaisuuden kohtaaminen, dialogitaidot ja kulttuuriperinnön vaaliminen (Yli-Koski-Mustonen 2018). Varhaiskasvatuksen tulevaisuuskuvat 2040 -raportissa esitetään varhaiskasvatuksen koko olemusta ravisteleva kysymys: Millainen varhaiskasvatuksen ihmiskuva nyt ja tulevaisuudessa on?

Globaalisti katsoen perinteiset uskonnot eivät ole kuihtumassa.  Kristittyjen, muslimien ja hindujen määrä kasvaa entisestään, tilastojen mukaan heitä on jo 5,3 miljardia. Viimeisen viidenkymmen vuoden aikana uskonnottomien määrä on pudonnut kahdeksan prosenttiyksikköä (Kirkon tutkimuskeskus 2020). Megatrendit 2020 -selvityksen mukaan kansojen liikkuvuus lisääntyy, globalisaatio moninaistaa yhteiskuntaa, ja uskontojen ja ideologioiden merkityksen arvioidaan lisääntyvän kulttuurissamme (Sitra 2019). Tämä ennustaa lisääntyvää tarvetta uskontojen ja katsomusten väliselle dialogille.

Samanaikaisesti lastentarhanopettajat (nyk. varhaiskasvatuksenopettajat) joille henkiset ja hengelliset asiat ovat omassa elämässään vieraita, tarvitsevat erityistä tukea katsomuskasvatuksen toteuttamisessa (Helki 2017). Yhteiskunnallisten muutosten keskellä varhaiskasvattajilta vaaditaan uudenlaista katsomuskasvatukseen liittyvää osaamista. Rakentavan vuoropuhelun vahvistamiseksi tulisikin tunnistaa keskustelun haltuun ottamisen mekanismeja: kuka johtaa lapsiryhmässä ilmentyvää vuorovaikutusta? Ketkä vaikuttavat varhaiskasvatusyksikön katsomuskasvatusta koskevan näkemyksen ja toimintakulttuurin muodostumiseen? Kenen vanhemman ääni kuullaan? Syntyvätkö muutokset vahvimpien ja äänekkäimpien vaatimusten pohjalta? Ketkä ovat hiljaa ja miksi? (Kokkonen & Tahvanainen 2021).  

Lattiakuvapedagogiikkaa. Kuva: Ilkka Tahvanainen

Tutkija ja yliopistonlehtori Saila Poulterin mukaan katsomukset kietoutuvat kulttuurisiin syvärakenteisiin, instituutioihin ja yhteisöihin monin säkein ja heijastuvat henkilökohtaisissa identiteeteissä ja narratiiveissamme. Asenteilla on suuri merkitys varhaiskasvatuksen pedagogiikan toteutumiseen. Varhaiskasvatuksen henkilöstön varovaisuus ja toimimattomuus vaikuttaa keskeisesti myös lasten toiminnan rakentumiseen varhaiskasvatuksessa. Siksi varhaiskasvatuksen henkilöstöltä edellytetään katsomuksellisen ulottuvuuden kohtaamisen taitoja ja epävarmuuden sietämistä. Asenne, jossa uskonnon liian vahvaksi tulkittu näkyminen ja tuntuminen rajataan pois, voikin tuntua turvalliselta pedagogiselta asenteelta (Poulter 2020). 

Katsomuskasvatuksen pedagogisen toiminnan kehittäminen vaatii tuekseen yhä laajempaa tutkimusperustaista ja arviointiin pohjautuvaa tietoa katsomuskasvatuksesta ja siihen liittyvästä yhteistyöstä. Katsomus- ja kulttuuritietoinen yhteisö- ja opettajakohtainen itsereflektio auttaa opettajaa ja yhteisöä tulemaan tietoiseksi omista asenteistaan ja stereotypioistaan, niiden syistä ja taustoista sekä muista kenties ajattelua ja toimintaa rajoittavista tekijöistä (Kavonius & Putkonen 2020). Vasuperusteinen katsomuskasvatus ei tavoittele neutraaliksi ajateltua uskonnottomuutta, vaan lapsen oikeutta saada kosketuksia ja ohjausta omaan ja toisten katsomukseen. Moniarvoinen yhteiskunta rakentuu uskontojen ja katsomusten näkyväksi tekemisellä ja vuorovaikutuksella, ei niiden piilottamisella tai yrityksellä rajata niitä vain yksityisyyden piiriin. Erilaiset näkemykset ovat sallittuja, ja niistä on hyvä keskustella avoimesti ja kunnioittavasti. Perustava kysymys varhaiskasvatuksen ihmiskuvasta on kysymys jokaiselle kasvattajalle: millainen on oma näkemykseni lapsesta katsomuksellisena ajattelijana ja toimijana?

Onnistuneen katsomuskasvatusyhteistyön taustalla ovat yhteinen suunnittelu, tehostunut dokumentointi, arviointi- ja palautekäytännöt. Resurssiviisas yhteiskehittäminen yhdistää osaamista asiantuntijuutta ja resursseja toiminnaksi, joka vahvistaa lasten ja yhteisöjen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kirkon nelivuotiskertomukseen (2020) mukaan seurakuntien tiloja osattiin hyödyntää oppimisympäristöinä ja vierailukohteina peräti 85 % vastanneista. Kaikki lähtee kontakteista ja yhteisestä suunnittelusta. Kontaktit oltava kaikilla tasoilla. Yhteinen toimintamalli, säännöllinen sykli ja toistuvuus, että asiat pysyvät yllä ja niitä voi reflektoida ja arvioida ja kehittää; nämä ovat tärkeitä. (Katsomuskasvatusyhteistyötä koskeva selvitys 2020, julkaisematon). 

Suojaava (katsomus)kasvatus

Lapsen sosioemotionaaliset taidot kehittyvät ekologisessa viitekehyksessä, erilaisissa kehitys- ja oppimisympäristöissä. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelman perusteet 2021  innostaa tutustumaan lähiympäristöön ja sen kulttuuriseen ja katsomukselliseen moninaisuuteen sekä harjoittelemaan vuorovaikutus- ja ilmaisutaitoja erilaisissa tilanteissa, erilaisten ihmisten kanssa. Lapsia rohkaistaan keskustelemaan ja toimimaan merkityksellisyyden äärellä. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulisi mahdollistaa elämänkysymyksien ihmettely leikkien, keskustellen tai luovasti itseään ilmaisten.  Riittävän monipuolisilla oppimisympäristöillä voidaan edistää ajattelutaitojen oppimista. Mitä autenttisempia, todentuntuisimpia oppimisympäristöt ovat, sitä paremmat mahdollisuudet ne tarjoavat identiteetin muodostumiselle (Metsärinne, Heino, Korhonen & Esko 2019 ).  

Katsomuskasvatusleikki. Ecce-seminaari 2018, Berliini. Kuva: Ilkka Tahvanainen

Pyhät rakennukset ovat ikään kuin eläviä runokokoelmia. Arkkitehtuuri muodostuukin niistä tekstuureista, jotka tunnemme sormenpäillämme, äänistä tilassa, eri materiaalien tuoksuista sekä omista tunteistamme, jotka syntyvät näistä kokemuksista (Meskanen & Hummelin 2010). Lapsi omaksuu ympäristöstään kielen, jonka avulla hän kuvaa sisäistä maailmaansa. Kehityksen myötä kieli rikastuu symboleilla ja kokemuksilla, jotka vahvistavat lasta rakentamaan omaa sisäistä maailmaansa kuvaavan narraation (Heinonen, Luodeslampi & Salmensaari 2004). Syvien kysymysten pohtimisen edistämiseksi ja vahvistamiseksi tarvitaan kirjoja, kertomuksia, pelejä, musiikkia, vierailuja, hiljaisuutta ja keskustelua (Kilpeläinen 2020). Pedagoginen katsomuskasvatus vahvistaa myönteisen arvopuheen ja arvosfäärin kehittymistä yhteisöissä. Lapsi saa elää elämää, jossa voi levätä katsomuksensa kanssa, eikä hänen tarvitse taistella olemisen tilastaan.  Lasta ei tulisi sulkea myöskään pois vanhempien välisestä katsomusdialogista. Parhaimmillaan keskustelut ovat vastavuoroisia ja kehittävät molempien, vanhempien ja lasten ajattelua. 

Lasta voi monin tavoin auttaa aistimaan monimuotoista ympäristöä, ilmaisemaan henkisyyttään ja keskustelemaan uteliaasti pyhästä. Suomen pyhiinvaelluskeskus ja Kirkkohallitus ovat yhteiskehittäneet pedagogista materiaalia, joka huomioi katsomuskasvatuksen periaatteet. Hiljaisuuden polku -materiaali edistää suvaitsevaisuutta, moniarvoisuutta sekä takaa eri katsomusten välisen yhdenvertaisuuden (Tahvanainen & Papinaho 2021). Materiaali rohkaisee lapsia ja aikuisia toteuttamaan katsomuskasvatusta kokemuksellisuuden ja ympäristökasvatuksen näkökulmista. Materiaali pohjautuu seitsemään avainsanaan, jotka ovat esiintyneet pohjoismaisessa pyhiinvaellusperinteessä. Ne ovat kiireettömyys, hiljaisuus, vapaus, jakaminen, huolettomuus, hengellisyys/henkisyys ja yksinkertaisuus (kasvuakatsomuksesta.fi).  Voisikohan tältä pohjalta kasvaa kokonaisvaltaista kasvatuskatsomuksen toimintatapaa? 

Elämän merkityksen lähteet rakentuvat henkilökohtaisista arvoista ja maailmankuvasta, uskomuksista ja rituaaleista, joiden kautta merkityksellisyyden kokemusta vahvistetaan. Ihminen kokee elävänsä merkityksellistä elämää, kun nämä merkityslähteet ovat tasapainossa. Äkilliset muutokset ja elämän kriisit ovat kuitenkin omiaan horjuttamaan merkityksellisyyden kokemusta, jolloin ihminen ajautuu merkityksen kriisiin (Saarelainen 2021). Elämään väistämättä liittyvän yllätyksellisyyden äärellä kiinnittyminen suomalaisuuden syviin juuriin (pyhät paikat, luontosuhde) tarjoaa kaikenikäisille yhteisen katsomuksellisen kiinnekohdan, jonka arvoa ja merkitystä emme ehkä ole riittävän hyvin tähän asti oivaltaneet.  

Lasten kysymykset on kerätty ortodoksisesta päiväkoti Pääskystä, professori Arto Kallioniemen ja piispa emerita Irja Askolan sekä dosentti Angela Kunze-Beiküfnerin puheenvuoroista.

Lähteet

Heinonen L. & Luodeslampi J. & Salmensaari L. 2004. Lapsityön käsikirja. Kirjapaja.

Helki E. 2017. Helsinkiläisten lastentarhanopettajien käsityksiä varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksesta ja sen toteutumisesta. Pro gradu, Helsingin yliopisto. 

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelman perusteet 2021. Määräykset ja ohjeet 2021:2a. Opetushallitus

Kilpeläinen A-L. 2019. ”Lapsi tarvitsee tilaa ja tukea hengelliselle kehitykselleen.” Teologia.fi: Katsomuskasvatus. (Luettu 15.02.2021)

Kirkkohallitus, 2021. Kasvuakatsomuksesta.fi. 

Kavonius M. & Putkonen N. 2020. Katsomustietoisuus voimavarana. 13.05.2020 Katsomustietoisuus voimavarana — Suomi (kieliverkosto.fi). (Luettu 15.02.2021)

Kokkonen J. & Tahvanainen I. 2021. Kehittyvä katsomuskasvatus ja kirkon monialainen yhteistyö. Teoksessa A. Kalliokoski, M. Laine, S. Poulter (toim.) Lapsenkokoinen katsomuskasvatus. Lasten Keskus.

Lattu K., Kilpeläinen A-L. ja Innanen T. 2020. Kirkon varhaiskasvatus ja kotien uskontokasvatus. Teoksessa J. Porkka & Valtonen M. (toim.) Innostava ja kohtaava kasvatus. Kirkon kasvatuksen barometri 2020. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 65.

Megatrendit 2020. 2019. Sitran selvityksiä: 162. Sitra.

Meskanen P, & Hummelin N. 2010. Creating the Future –  ajatuksia arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksesta. Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki.

Metsärinne M., Maailmanperintö ja kulttuurikasvatus. Rauma. Rauman normaalikoulu ja Turun yliopisto. 2019

Poulter, S. 2020. Katsomusten maailman sukeltamisesta. (Luettu 15.02.2021)

Saarelainen S-M. 2021. Merkityksellisyyden kokemus koronapandemian aikana. Kirkko ja tutkimus (Luettu 15.02.2021)

Saari, J. 2021. Viisi väitettä eriarvoisuudesta. Helsingin Sanomat 2021.

Spirituality. Institute on character. 2021.  https://www.viacharacter.org/character-strengths/spirituality (Luettu 15.02.2021)

Tahvanainen, I. & Papinaho A. 2021. Kaikkihan me tiedämme, miten hyvältä luonnossa tuntuu. Kaikkihan me tiedämme, miten hyvältä luonnossa tuntuu – Leikkipäivä (leikkipaiva.fi) 15.02.2021

Uskonto arjessa ja juhlassa (2020). Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016–2019. Salomäki Hanna, Hytönen Maarit, Ketola Kimmo, Salminen Veli-Matti & Sohlberg Jussi. Kirkon tutkimuskeskus.

Varhaiskasvatuksen tulevaisuuskuvat 2040. Varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan tulevaisuustyön raportti. 2019. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:30

Yli-Koski-Mustonen S. 2018. Varhaiskasvattajien näkemyksiä katsomuskasvatuksen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja osaamisen kehittämisestä. Helsingin yliopisto

Ensi viikolla vieraskynässä Ilkka Tahvanainen (kuvassa) ja Jarmo Kokkonen

Oman elämän ääni – katsomuskasvatus vahvistamassa kestävän ihmisyyden rakentumista.

Lähes kaikissa Euroopan maissa tunnistetaan uskontojen ja katsomusten painoarvo osana opetussisältöjä varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Varhaiskasvatuksen tulevaisuuskuvat 2040 -raportissa esitetään varhaiskasvatuksen koko olemusta ravisteleva kysymys: Millainen varhaiskasvatuksen ihmiskuva nyt ja tulevaisuudessa on. Vasuperusteinen katsomuskasvatus ei tavoittele neutraaliksi ajateltua uskonnottomuutta, vaan lapsen oikeutta saada kosketuksia ja ohjausta omaan ja toisen katsomukseen. Tuorein blogiteksti avaa näköalan pedagogisesti perustellumpaan katsomuskasvatukseen.

Ilkka Tahvanainen on toiminut varhaiskasvatuksen asiantuntijatehtävissä Espoossa, pääkaupunkiseudun osaamiskeskus Soccassa ja nyttemmin Kirkkohallituksessa. Hän on myös Ebeneser-säätiön hallituksen sekä Uskonto- ja kulttuurifoorumi Fokuksen hallituksen jäsen. Tahvanainen on erityisen kiinnostunut leikistä, lapsen potentiaalista avata kokemaansa yllätyksellisellä tavalla. Vapaa-ajalla Tahvanainen kirjoittaa runoja ja toimii kulttuuribloggaajana.

Jarmo Kokkonen

Jarmo Kokkonen on toiminut Kirkkohallituksessa asiantuntijana ja yksikön johtajana (Kasvatus ja perheasiat), sekä aiemmin seurakuntatyössä ja kouluttajana Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Hän on mm. kansallisen lapsistrategian seurantaryhmän ja lapsiasianeuvottelukunnan jäsen. Kokkonen on kiinnostunut kasvatuksen perusteista ja kehittämisestä sekä dialogisuudesta ja johtamisesta. Harrastuksiin kuuluu mm. kestävyysjuoksu ja retkeily.

”Eikä meillä ole ns. ’tyttöjen ja poikien juttuja’”. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja sukupuolisensitiivisyys paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa

Kohti tasa-arvoa sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatuksen keinoin 

Vieraskynässä Susanna Itäkare ja Mervi Eskelinen

Lait ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Suomea edistämään sukupuolten tasa-arvoa kaikilla elämänalueilla. Vaikka Suomea on totuttu pitämään tasa-arvon mallimaana, silti sukupuolten välistä tasa-arvoa ei ole maassamme vielä suinkaan saavutettu (esim. Opetushallitus, 2015; Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, 2015). 

Muutos kohti todellista tasa-arvoa lähtee kasvatus- ja koulutusjärjestelmästä (esim. Brunila ym., 2011; Lahelma & Tainio, 2019). Koulutukseen onkin kohdistettu erilaisia politiikkatoimia tasa-arvon edistämiseksi jo pitkään, esimerkiksi toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu ehdotettiin ulotettavaksi perusopetukseen jo kymmenen vuotta sitten (Valtioneuvosto, 2010). Tietoisen tasa-arvotyön täytyy kuitenkin alkaa jo varhaiskasvatuksessa: pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa tasa-arvosuunnitteluvelvoite laajennetaankin myös varhaiskasvatukseen. Tälle luo hyvän pohjan viime vuosina perinpohjaisesti uudistettu varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmä eli varhaiskasvatuslaki ja velvoittava opetussuunnitelma, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (jäljempänä myös vasun perusteet).

Jatka lukemista ””Eikä meillä ole ns. ’tyttöjen ja poikien juttuja’”. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja sukupuolisensitiivisyys paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa”

Vieraskynässä ensi viikolla Susanna Itäkare (kuvassa) ja Mervi Eskelinen

Susanna Itäkare (FT, KM) toimii varhaiskasvatuksen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Susannan väitöskirja ja tutkimusintressit keskittyvät sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja katsomuksiin sekä varhaiskasvatuksen että kaunokirjallisuuden kentillä. 

Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla Susanna Itäkare (kuvassa) ja Mervi Eskelinen”

Hur ska vi förstå barns deltagande i förskola och daghem under inledningen av coronavirusets utbrott i Finland och Sverige?

Som gäster Mia Heikkilä (Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala)

Coronapandemin är en ny samhällskris som det finns sparsamt med forskning om, och vi vet väldigt lite om hur det ter sig för barn – inte själva smittan, utan hur det är att leva i ett samhälle där den finns. Olika perspektiv på coronaviruset behövs för att hantera en delvis ny vardag som uppstår, detta även för barn. Ett barnperspektiv kan sägas ha varit frånvarande under den inledande delen av utbrottet i både Finland och Sverige, och barns perspektiv inte varit särskilt synligt vare sig i media (även om undantag finns) eller i forskning. Public service-bolagen i Finland och Sverige, YLE och SVT, har ändå på olika sätt inkluderat barnperspektivet i sin produktion och det har även förekommit tidningsartiklar och poddavsnitt riktade till vuxna gällande hur de kan prata med barn om coronaviruset, och också direkta myndighetsråd gällande hur man kan hantera barnens frågor kring viruset. Den här bloggtexten berättar om ett arbete med en vetenskaplig artikel som jag och mina kollegor Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala gjorde under våren 2020, och texten är många gånger ett artikelutdrag i en förkortad form. Vi uppmärksammande att behovet av kunskap och fördjupad förståelse är stort när det gäller hur barn, och särskilt barn i daghem och förskola, berörs av pandemin. Det övergripande syftet med artikeln som vi samladematerial till och skrev var att undersöka barns uttryck i daghem och förskola i samband med coronavirusets utbrott i Finland och Sverige och att synliggöra olika former av barns deltagande. Jatka lukemista ”Hur ska vi förstå barns deltagande i förskola och daghem under inledningen av coronavirusets utbrott i Finland och Sverige?”

Ensi viikolla vieraskynässä Mia Heikkilä (kuvassa), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist ja Anna Rantala

Nästä veckans gästförfattarna är Mia Heikkilä (i bilden), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala.

Mia Heikkilä (i bilden) är biträdande professor i småbarnspedagogik. Hennes forsknings är riktad mot frågor som handlar om övergripande samhällsfrågor om organisation och förändring kring pedagogisk verksamhet för yngre barn, och mer specifikt om barns lek och lärande med särskild inriktning mot social rättvisa och genus. Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Mia Heikkilä (kuvassa), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist ja Anna Rantala”

Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa

Vieraskynässä Marja Syrjämäki

Artikkeli perustuu väitöskirjaani ”Leikkien, havainnoiden, kannatellen. Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa varhaiserityiskasvatuksen toimintaympäristössä” (Syrjämäki 2019), sekä sen pohjalta julkaistuihin artikkeleihin.

 Vertaisvuorovaikutus

Joukkoon kuuluminen ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa ovat jokaisen ihmisen myötäsyntyisiä, universaaleja ja lajityypillisenä toimintoja ja psykologisia perustarpeita. Ne ovat säilyneet ennallaan biologisen ja kulttuurisen evoluution mukanaan tuomissa muutoksissa. (ks. esim. Baumeister & Leary 1995; Ryan & Deci 2000.) Jo hyvin varhaisella iällä pieni lapsi suuntautuu toisiin ihmisiin ja osoittaa hyväntahtoista kiinnostusta vertaisiaan kohtaan. Hän käyttää vähitellen kehittyvää kieltään vuorovaikutukseen ja pyrkii koordinoimaan toimintaansa toisten toimintaan. (Hay, Payne & Chadwick 2004; Sajaniemi ym. 2015; Holvoet, Scola, Arciszewski & Picard 2016.) Yhdessä toimiminen ei kuitenkaan ole aina helppoa, ja jokaisessa päiväkotiryhmässä on lapsia, joiden kohdalla vuorovaikutus ja yhteinen leikki haastavat pedagogiikan ammattilaista. Pulmalliset vuorovaikutustilanteet on yhdistetty tunnistettuihin tuen tarpeisiin esimerkiksi silloin, kun lapsen on vaikea ilmaista itseään kielen avulla, ylläpitää tarkkaavuutta tai ohjata omaa toimintaansa (ks. esim. Janson 2001; Asher & Paquette 2003; Koster, Nakken, Pijl & van Houten 2009; Repo & Sajaniemi 2014). Kokemus ryhmään kuulumisesta ja vertaisvuorovaikutuksesta ovat keskeistä myös sosiaalisen inkluusion rakentumisessa (Koster ym. 2009; Nilholm & Alm 2010; Noggle & Stites 2018; Viljamaa, Juutinen, Estola & Puroila 2018; Kirscler, Powell & Pit-ten Cate 2019). Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa tarvitaan erityisesti silloin, kun leikkiin liittyminen tai yhteisen vuorovaikutteisen toiminnan ylläpitäminen lapsen oman, aktiivisen toiminnan kautta on vielä kehittymässä. Osallisuuden ja joukkoon kuulumisen kokemukset mahdollistuvat silloin aikuisen tarjoaman tuen ja sosiaalisen kannattelun avulla. (Rogoff 2008.) Jatka lukemista ”Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa”

Ensi viikolla vieraskynässä Marja Syrjämäki

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Marja Syrjämäki”

Ihanaa kesää!

Touko-kesäkuussa arvoimme kaksi Varhaiskasvatuksen opettajan kalenteria tarkoituksena vastata teidän esittämiin kysymyksiin meistä tekijöistä ja blogin tekemisestä. Lisäksi halusimme tietää miten lukijat, eli te, olette hyödyntäneet blogia. Suuret kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja kommentin laittaneille! 

Jatka lukemista ”Ihanaa kesää!”