Vieraskynässä Marina Lundkvist ja Niko Lindgren – I gästspalten: Marina Lundkvist och Niko Lindgren

Inledning

Vad händer när hållbarhet inte bara blir något vuxna pratar med barn om, utan något som vuxna och barn utforskar tillsammans? I denna bloggtext undersöker vi hur slöjd kan bli en väg till gemensamt lärande om hållbarhet. Vi låter också forskning och teori om hållbarhet och slöjd möta praktiska exempel från ett utvecklingsprojekt på daghem där vuxna och barn tillsammans med en forskarlärare anställd av Helsingfors universitet jobbat med utforskande processer kring temat Slöjd, hållbarhet och utforskande av närmiljön. Inom ramen för detta praktiknära projekt var fokus på slöjd och fantasibaserat skapande, utforskande av, genom, i och kring hur slöjdaktiviteter kan stödja barns lärande om hållbarhet och samtidigt bidra till att skapa utrymme för framtidsorienterat tänkande. I sammanhanget var också ambitionen den att låta barnens fantasi och kreativitet bli framträdande, i gemensamt utforskande tillsammans med vuxna. En drivkraft, ett fokus för projektet var ett innehållets och nuets didaktik, dvs att utforska i nuet för att skapa förståelse för hållbarhetsfrågor i såväl ett dåtid-perspektiv som nutid som framtid. En annan central utgångspunkt var att hållbarhet inte ska vara ett tillägg till annan verksamhet i daghemmet utan en integrerad del av barns vardag.

Vi återvänder till utvecklingsprojektet senare i texten men först gör vi ett nedslag i en del tankar om och forskningsspår kring barns lärande, delaktighet och aktörskap.

Jatka lukemista ”Robotar av skräp – när barn och vuxna skapar hållbarhet tillsammans” →

Marina Lundkvist jobbar som universitetslektor i småbarnspedagogik vid Helsingfors universitet. Hon har lång erfarenhet av undervisning, forskning och utvecklingsarbete inom området. Barnets lärande och barnets bästa ligger henne varmt om hjärtat och i detta nu fokuserar Marina på forskning kring lekfullt lärande, nuets och innehållets didaktik, vuxna som medlekare, barns delaktighet och inflytande, hållbar verksamhetskultur och pedagogiskt ledarskap.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Marina Lundkvist ja Niko Lindgren – Nästa vecka i gästspalten: Marina Lundkvist och Niko Lindgren” →

Haluamme toivottaa oikein ihanaa kesäaikaa kaikille ja lomaa heille, joilla se on edessä. Saimme keväällä lukea jälleen kerran erittäin mielenkiintoisia tekstejä varhaiskasvatuksen ajankohtaisista aiheita aina inklusiivisesta varhaiskasvatuksesta monikielisten perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Löydät kevään tekstit täältä ja myös muut blogissa aiempina vuosina julkaistut.

Kuluneen kevään aikana blogia luettiin reilut 39 000 kertaa ja lukijoita oli reilut 23 100.

Suuret kiitokset kaikille teille lukijoille!

Vieraskynässä Enni Ylikörkkö

Varhaiskasvatuksessa puhutaan paljon osallisuudesta. Osallisuus on ollut myös tämän blogin keskeisenä teemana useissa aiemmissa kirjoituksissa (Lastikka, 2020; Purola, 2026; Rosqvisti ym., 2022; Varpanen, 2018; Weckström, 2021). Sekä varhaiskasvatussuunnitelma (OPH, 2022) että esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet (OPH, 2014) linjaavat, että jokaisella lapsella on oikeus olla osallinen pedagogisen prosessin kaikissa vaiheissa. Käytännön arjessa osallisuus kuitenkin kaventuu helposti yksittäisiksi valintatilanteiksi, kuten äänestyksiksi, leikinvalintatauluiksi taiopettajien tarjoamiksi vaihtoehdoiksi (Leinonen ym., 2014; Theobald, 2019). Lapsen osallisuutta rajoittavat usein opettajan roolit, vallankäyttö ja toimintakulttuurin jäykkyys (Bae, 2009). 

Jatka lukemista ”Osallisuuden tilaa tekemässä lasten vertaissuhteissa: Mitä arjen pienet kertomukset kertovat?” →

Enni- Mari Ylikörkkö, KM, VO työskentelee yliopisto-opettajana ja väitöskirjatutkijana Oulun yliopistossa varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelmassa. Tällä hetkellä hän viimeistelee kerronnallisen lapsuudentutkimuksen kentälle paikantuvaa väitöskirjaansa, jossa hän tutkii lapsen osallisuuden tilan muotoutumista varhaiskasvatuksessa. Erityisesti hän on kiinnostunut lapsuuden arjen ilmiöihin, kuten osallisuuteen, leikkiin, vuorovaikutukseen ja suhteisiin liittyvistä teemoista.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Enni-Mari Ylikörkkö” →

Vieraskynässä Tiina Kuutti

Inklusiivisen varhaiskasvatuksen perimmäinen tarkoitus on jokaisen lapsen osallistuminen ja joukkoon kuulumisen turvaaminen. Inklusiivista varhaiskasvatusta koskevassa keskustelussa ihmisoikeuksiin, arvoihin ja asenteisiin liittyvät pohdinnat jäävät usein paitsioon, koska keskusteluissa ovat usein esillä esimerkiksi resursseihin, rakenteisiin ja lapsien ryhmiin sijoittamiseen liittyvät näkökulmat ja perustelut (Heiskanen ym., 2021; Takala & Sirkko, 2022). Inklusiivisen varhaiskasvatuksen toteutumisessa on kuitenkin kyse hyvin syvälle ulottuvista asioista, joiden keskiössä ovat aikuisten arvoihin, asenteisiin ja ennakkoluuloihin liittyvät ulottuvuudet. Lasten joukkoon kuuluminen on aikuisten toiminnasta kiinni ja sen toteutuminen on aikuisten vastuulla.

Jatka lukemista ”Varhaiskasvatuksen inklusiiviset ja eksklusiiviset sosiaaliset todellisuudet” →

Tiina Kuutti (KM, EO, VO) työskentelee yliopisto-opettajana Itä-Suomen yliopiston varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksessa. Väitöskirjatutkimuksessaan hän tarkastelee inklusiivisen varhaiskasvatuksen toteutumista. Ennen yliopistouraa Tiina on työskennellyt erilaisissa opetustehtävissä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Väitöskirjatyön jälkeinen tutkimus jatkuu Lasten ja nuorten aivoergonomian tutkimusryhmässä ja inklusiivisen varhaiskasvatuksen parissa syventyen jokaisen lapsen joukkoon kuulumisen turvaamiseen.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Tiina Kuutti” →

Vieraskynässä Riikka Kess, Marika Oikarinen, Safa Mohamed, Sara Murtonen ja Saira Rashad

Lähtökohtaisesti maahanmuutto on stressaava ja traumaattinen prosessi, joka edellyttää resilienssiä eli kykyä pinnistellä vastoinkäymisten keskellä (ks. Estrada-Moreno ym. 2025). Resilienssi ei ole vain vastoinkäymisten selättämistä, vaan se nähdään moniulotteisena prosessina – tapana suhtautua haasteisiin ja uskoa niistä ylitsepääsemiseen (Arslan, 2024). Aikaisempi tutkimus on osoittanut, että maahanmuuttajien selviytyminen uudessa kotimaassa nojaa liikaa yksilöiden harteille sen sijaan, että heitä  tuettaisiin järjestelmällisemmin (Estrada-Moreno ym., 2025). Ajan saatossa resilienssin käsite onkin alettu liittää paitsi yksilöllisiin ominaisuuksiin, erityisesti ympäristön merkitykseen sekä yksilön ja ympäristön väliseen vuorovaikutukseen. Vanhempi saattaa esimerkiksi pohtia, miten hänen lapsensa tulee kohdelluksi varhaiskasvatuksessa ja koulussa, ja kuinka hän vanhempana voi tukea ja ylläpitää lastensa hyvinvointia uudessa ympäristössä. Lapsen tunteet kietoutuvat vahvasti perheen kokemuksiin: lapsi tarvitsee aikuisen läsnäoloa ja tukea muutosten tuomien tunteiden käsittelyyn ja selvitäkseen vastoinkäymisistä onnistuneesti. Kyky kohdata, käydä läpi ja päästä yli vastoinkäymisistä on yksilön (asenteet, uskomukset), yhteiskunnan (perhe, yhteisöt, kulttuuriset normit) ja jopa globaalin (taloustilanne, kriisit) vaikutuksen ja vuoropuhelun tulos (Arslan, 2024).  Tämä osoittaa, miten yhteiskunnan ja sen laajempien rakenteiden tulisi ottaa vastuuta perheiden resilienssin tukemisesta vastoinkäymisten keskellä.  Lapsen resilienssi vahvistuu aikuisen tuen, luodun turvan ja huolenpidon kautta – sekä kotona että varhaiskasvatuksessa (Hoyes, 2024; Mc Leon ym., 2023; Robles-Melendez ym., 2024)

Jatka lukemista ””Mutta kukaan ei ole koskaan kysynyt minulta” – maahanmuuttajataustaisten vanhempien näkemyksiä resilienssistä ja osallisuudesta lastensa koulupoluilla” →

Kuvassa takana: Saira Rashad, Riikka Kess ja Marika Oikarinen sekä edessä: Safa Mohamed ja Sara Murtonen

Riikka Kess, Marika Oikarinen, Safa Mohamed, Sara Murtonen ja Saira Rashad muodostavat Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan opettajankouluttajista ja opiskelijoista koostuvan tutkimustiimin, joka on kiinnostunut maahanmuuttajataustaisten lasten koulupoluista yhdenvertaisuuden ja kielen oppimisen näkökulmista. Tutkimus on saanut alkusysäyksensä opiskelijoiden ja opettajien käytäväkeskusteluista, joissa pohdimme millaista sisukkuutta ja resilienssiä suomalainen koulutusjärjestelmä vaatii maahanmuuttajataustaisilta lapsilta ja heidän perheiltään. Pohdinnat ovat kehittyneet pienimuotoiseksi tutkimushankkeeksi Resilience in Immigrant Families: Educational Pathways to Social Inclusion and (Future) Wellbeing of Children (BRIDGE), jossa keskitymme erityisesti vanhempien näkökulmiin. Blogikirjoituksessamme tarkastelemme tutkimustuloksia, jotka ovat merkityksellisiä varhaiskasvatuksen näkökulmasta osana laajempaa koulupolkua.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Riikka Kess, Marika Oikarinen, Safa Mohamed, Sara Murtonen ja Saira Rashad” →

Vieraskynässä Laura Lahti, Raisa Harju-Autti & Outi Arvola

Kielellisesti ja kulttuurisesti moninaisessa yhteiskunnassa kielikysymysten tarkastelu on yhä tarpeellisempaa myös varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Yksi syy tälle on koulussa opiskeltavan ensimmäisen vieraan tai toisen kotimaisen kielen eli A1-kielen opetuksen aloituksen varhentaminen ensimmäiselle vuosiluokalle: koulun kielivalinnat alkavat jo esiopetuksessa. Lisäksi lasten ja heidän perheidensä sekä henkilöstön kielelliset taustat ovat yhä moninaisempia. Tutkimustieto osoittaa omien äidinkielten tärkeyden oppimisessa ja identiteettien rakentumisessa (ks. esim. Cummins, 2021; Ganuza & Hedman, 2019). Omien äidinkielten osaamisen lisäksi yhteiskunnan kansalliskiel(t)en oppiminen on avainasemassa osallisuuden rakentumisessa (ks. esim. Intke-Hernandez, 2020). Nykyinen kielikattaus näyttäytyy siis kovin erilaisena esimerkiksi 2000-luvun alun Suomeen verrattuna (ks. esim. Vaarala ym., 2021). Oman lusikkansa tähän kielisoppaan tuo vielä englannin kieli, jonka rooli globaalina lingua francana on luonut myös Suomessa sille alati vahvemman aseman. Tarkastelemmekin tässä tekstissämme erityisesti englannin kieltä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammattilaisten käsityksissä.

Jatka lukemista ”Englannin asema varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen moninaisessa kielikattauksessa” →