Kohti tasa-arvoa sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatuksen keinoin
Vieraskynässä Susanna Itäkare ja Mervi Eskelinen
Lait ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Suomea edistämään sukupuolten tasa-arvoa kaikilla elämänalueilla. Vaikka Suomea on totuttu pitämään tasa-arvon mallimaana, silti sukupuolten välistä tasa-arvoa ei ole maassamme vielä suinkaan saavutettu (esim. Opetushallitus, 2015; Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, 2015).
Muutos kohti todellista tasa-arvoa lähtee kasvatus- ja koulutusjärjestelmästä (esim. Brunila ym., 2011; Lahelma & Tainio, 2019). Koulutukseen onkin kohdistettu erilaisia politiikkatoimia tasa-arvon edistämiseksi jo pitkään, esimerkiksi toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu ehdotettiin ulotettavaksi perusopetukseen jo kymmenen vuotta sitten (Valtioneuvosto, 2010). Tietoisen tasa-arvotyön täytyy kuitenkin alkaa jo varhaiskasvatuksessa: pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa tasa-arvosuunnitteluvelvoite laajennetaankin myös varhaiskasvatukseen. Tälle luo hyvän pohjan viime vuosina perinpohjaisesti uudistettu varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmä eli varhaiskasvatuslaki ja velvoittava opetussuunnitelma, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (jäljempänä myös vasun perusteet).
Suomalaiselle varhaiskasvatukselle on asetettu tavoitteeksi yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen (Varhaiskasvatuslaki 540/2018, 3 §, kohta 6). Yhdenvertaisuus tarkoittaa kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Suomen perustuslain (731/1999) 6 §:n mukaan ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Tasa-arvolla puolestaan viitataan Suomessa erityisesti sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) pyrkii estämään sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää sekä toisaalta velvoittaa edistämään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Näiden kahden käsitteen ydinsisältönä on siis kielto asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan.
Opetussuunnitelmat ohjaavat Suomessa koulutuksen järjestämistä ja sisältöjä kaikilla koulutustasoilla. Ne perustuvat lakeihin ja asetuksiin ja ohjaavat paikallisen tason opetussuunnitelmien laatimista, sekä käytännön kasvatus- ja opetustyötä. Valtakunnallisessa vasun perusteissa (Opetushallitus, 2018) mainitaan yhdenvertaisuus ja tasa-arvo niin varhaiskasvatuksen tavoitteissa (s. 15), arvoperustassa (s. 19), toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavissa periaatteissa (s. 30), oppimisympäristöjen suunnittelussa ja rakentamisessa (s. 32) kuin pedagogisen toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa (esim. leikki; s. 39).
Vasun perusteissa todetaan: ”Varhaiskasvatus on sukupuolisensitiivistä” (Opetushallitus, 2018, 30). Martin (1981, 109) määrittelee sukupuolisensitiivisyyden (gender sensitivity), jolla tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistetään, seuraavasti: ”Sukupuolisensitiivisyyttä on, että sukupuoli huomioidaan silloin, kun sillä on merkitystä ja jätetään huomiotta, kun ei ole”. Varhaiskasvatuksessa tämä tarkoittaa lapsen kohtaamista yksilönä, ei oletetun sukupuolensa edustajana, jolloin häneen ei myöskään kohdisteta sukupuolityypillisiä odotuksia. Turvallisesti voinee todeta, että varhaiskasvatustoiminnassa tarvetta sukupuolen nimenomaiseen huomioimiseen on erittäin harvoin: esimerkiksi kiinnostuksen kohteet tai vaikkapa fyysinen kyvykkyys eivät pienillä lapsilla jaotu sukupuolen mukaan. Lapsen kohtaaminen yksilönä ei kuitenkaan tarkoita pyrkimystä sukupuolineutraaliin kasvatukseen, sillä vaikeneminen sukupuolesta eriarvoisuutta tuottavana kategoriana ei suinkaan edistä tasa-arvoa, vaan päinvastoin vähentää sitä (ks. Tainio & Lahelma, 2019). Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että sukupuolisensitiivisyyteen kuuluvaa ”sukupuoleen liittyvien oletusten ja asenteiden kriittistä tarkastelua, tunnistamista ja purkamista” (Katainen, 2015, 24; ks. myös Eidevald & Lenz Taguchi, 2011) tehdään.
Varhaiskasvatuksessa sukupuolitettuja kulttuurisia oletuksia löytyy sekä opetussuunnitelmista että arjen pedagogisista käytännöistä. Nämä oletukset voivat ylläpitää binaarista cis-sukupuolijaottelua (sukupuoli on syntymässä määritelty mies/nainen) ja heteronormatiivisuutta sekä ohjaavat toimimaan sukupuolille soveliain tavoin (Forde, 2014; Sinnes & Løken, 2014). Esimerkkinä edellä mainitusta varhaiskasvatustoiminnassa voisi olla esimerkiksi oletus poikien suuremmasta tarpeesta purkaa energiaansa, jonka seurauksena pojat ohjataan vaikkapa pelaamaan sählyä tai juoksemaan, kun samaan aikaan tytöt ohjataankin “pöytähommiin”. Tällainen, sinänsä hyvää tarkoittava ja lasten oletetut erot huomioiva aikuisen toiminta saattaa kuitenkin johtaa pidemmän päälle siihen, että pojat liikkuvat varhaiskasvatuksessa paljon ja tytöt liian vähän (HS 17.8.2017). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan suunnittelun lähtökohtina ovat vasussa esitetyt oppimisen alueet ja lasten mielenkiinnon kohteet ja tarpeet (Opetushallitus, 2018, 36-37). Täten esimerkiksi liikuntakasvatus kuuluu kaikille, mutta sen käytännön toteutus riippuu lapsen ja lapsiryhmän toiveista ja kiinnostuksen ja kehittämisen kohteista. Sen sijaan se ei riipu lapsen sukupuolesta tai esimerkiksi etnisestä taustasta.
Varhaiskasvatuslaissa varhaiskasvatuksen järjestäjät velvoitetaan laatimaan paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma, joka tarkentaa vasun perusteita (Varhaiskasvatuslaki 540/2018, 22 §). Se, miten yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja sukupuolisensitiivisyys on kirjattu paikalliseen vasuun, vaikuttaa siihen, miten varhaiskasvatusta kunta- ja yksikkötasolla toteutetaan. Tutkimuksemme aineisto koostuu 82 paikallisesta, yhden tai useamman mannersuomalaisen kunnan vuonna 2017 julkaisemasta, suomenkielisestä varhaiskasvatussuunnitelmasta. Etsimme paikallisista vasuista puhetta ja puhetapoja, eli diskursseja, jotka liittyvät tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Artikkelissamme (Eskelinen & Itäkare, 2020) kuvaamme menetelmämme tarkasti, joten kiinnostuneet voivat tutustua siihen lähemmin.
Vasujen kertomaa ja katse tulevaisuuteen
Olemme tuottaneet aineistostamme yhteensä viisi tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja sukupuolisensitiivisyyttä rakentavaa puhetapaa eli diskurssia, jotka esitellään oheisessa taulukossa.
Aineistomme on sen verran kattava, että sen perusteella voi tehdä johtopäätöksen: paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa tasa-arvodiskurssi on kyllä vahva, mutta tasa-arvoa edistäviä konkreettisia toimenpiteitä niissä ei kuitenkaan kuvata. Nähdäksemme tämä heijastelee sitä, että yhteiskunnassa vallitseva tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen diskurssi on “valunut” sellaisenaan paikallisiin vasuihin ilman, että tämän puheen muuttamista teoiksi olisi juurikaan pysähdytty pohtimaan. Tällöin ”Vasun perusteiden tulkinta ja konkretisointi uhkaavat jäädä yksittäisten työntekijöiden vastuulle” (Repo ym., 2018, 128) ja täten sattumanvaraiseksi. Vasun perusteissa (Opetushallitus, 2018) ei myöskään ole kuvattu konkreettisia keinoja eikä henkilöstön velvoitetta sitoutua tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden edistämiseen tai hyvien käytäntöjen kehittämiseen ole sanoitettu riittävän painokkaasti (ks. myös Janmohamed, 2010).
Sukupuolisensitiivisen kasvatuksen maininnat puolestaan jäävät paikallisissa vasuissa melko vähäisiksi ja yleisluontoisiksi. Sukupuolisensitiivinen pedagogiikka hahmottuu paikallisissa vasuissa usein lapsilähtöisen sijaan kasvattajalähtöiseksi, joskin lasten toimijuuden ja osallisuuden aste vaihtelee (vrt. Repo ym., 2018). Kasvattajalähtöisuus ei tietenkään sinänsä ole ongelma, etenkään jos siihen liittyy omien ajatusten ja asenteiden ja niistä kumpuavien toimintatapojen kriittistä tarkastelua ja arviointia. Opetussuunnitelmiin tarvitaan kuitenkin nykyistä selkeämpää, konkreettisempaa ja lapsilähtöisempää ohjausta ja tukea sukupuolisensitiivisen pedagogiikan suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja arvioimiseen (vrt. Repo ym., 2018). Jos oman alueen paikallisessa vasussa ei ole konkreettisia keinoja tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, Tasa-arvoinen varhaiskasvatus -hankkeen monipuolisten materiaalien avulla asiassa pääsee eteenpäin.
Vaikka moninaisuus ja perheiden monimuotoisuus nostetaan valtakunnallisessa vasussa (OPH, 2018) osaksi varhaiskasvatuksen arvoperustaa, paikalliset vasut toistavat diskursseissaan binaarista cis-sukupuolijärjestelmää ja heteronormatiivisuutta: muita sukupuolia kuin tytöt ja pojat ei mainita vasuissa kertaakaan, eikä sateenkaariperheistä sanota sanaakaan. Opetussuunnitelmat hiljaisesti hyväksyvät heteroseksuaalisuuden ja binaarisen sukupuolijärjestelmän normeina (ks. Block, 2019). Kriittinen tutkimuksemme herättääkin huolen siitä, että opetussuunnitelmat toimivat – tarkoittamattaan – sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten ja sateenkaariperheiden syrjäyttämisen välineenä. Huuska ja Karvinen muistuttavat, että “kaikilla ihmisillä ei ole selkeää sukupuolta” ja “keho ei määrää, mihin sukupuoleen ihminen kokee kuuluvansa” (2012, 34). Tämä koskee niin lapsia kuin aikuisia. Sukupuolen moninaisuuden ja perheiden monimuotoisuuden tuleekin jatkossa näkyä myös paikallisissa vasuissa.
Kuten todettua, yhteiskunnallisessa keskustelussa Suomi näyttäytyy usein maana, jossa tasa-arvo on jo saavutettu (esim. Kupiainen, 2019). Nähdäksemme tämä ajattelutapa näkyy myös Karvin arvioinnissa (Repo ym., 2019), jossa päiväkotien henkilöstöä oli pyydetty arvioimaan muun muassa tasa-arvon edistämistä lapsiryhmässä. Vastaajista 97% oli täysin tai osittain samaa mieltä väittämän ”edistämme tasa-arvoa ohjaamalla kaikkia lapsia kaikkeen toimintaan heidän sukupuolestaan riippumatta” kanssa (Repo ym. 2019). Näin korkeaa lukemaa ei saavuttanut mikään muu arvioinnin osa-alue. Koska tutkimukset (esim. Alasaari & Katainen, 2016; Ylitapio-Mäntylä, 2010) eivät varauksetta tue tätä henkilöstön näkemystä tasa-arvon edistämisestä varhaiskasvatuksen arjessa, voidaan sanoa, että toimintaa ohjaavissa paikallisissa vasuissa esiintyvä tasa-arvopuhe ei siis yksin riitä tekemään tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä totta käytännön tasolla. Tasa-arvopuhetta pitää haastaa: tarvitaan puhetapoja, jotka kyseenalaistavat niin saavutetun tasa-arvon, binaarisen sukupuolijärjestelmän, heteronormatiivisuuden kuin sukupuolistereotypiat. Varhaiskasvatus tarvitsee vahvaa normiohjausta, jotta nämä valtadiskurssit ensinkin tunnistetaan ja voidaan sitten korvata puheella, jossa moninaisuus nähdään aidosti rikkautena ja jossa kaikille taataan samat oikeudet ja mahdollisuudet heidän sukupuolestaan sekä muista ominaisuuksistaan ja taustoistaan riippumatta.
Jotta edellä mainitut korjausliikkeet tulevissa varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmissa olisivat yhtäältä diskursiivisesti mahdollisia ja toisaalta toteutettavissa kentällä, varhaiskasvatuksen asiantuntijat niin yliopistoissa, hallinnossa kuin kentälläkin, tarvitsevat täydennyskoulutusta tasa-arvotyöstä ja sukupuolisensitiivisestä pedagogiikasta. Huolestuttavaa on se, ettei varhaiskasvatuksen opettajien koulutukseen välttämättä kuulu yhtäkään opintojaksoa sukupuolisensitiivisyydestä, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta varhaiskasvatuksessa (ks. Alasaari & Katainen, 2016; Sariola, 2019; ks. myös Halstead & Taylor, 2000). Koska yliopistot saavat itse päättää opetussuunnitelmistaan, vastuu kyseisen opintojakson sisällyttämisestä varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmaan on jokaisella yliopistolla itsellään. Opintojakso näistä teemoista onkin tehtävä mitä pikimmin pakolliseksi kaikille opiskelijoille opettajankoulutuksessa.
Asiakirjanormin muuttamisessa sosiaaliseksi normiksi ja osaksi uutta varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria tarvitaan paitsi asiantuntevaa johtamista ja henkilöstön moninaisuutta tukevaa rekrytointipolitiikkaa, myös jokaisen työntekijän omaa panosta. Varhaiskasvatus on tiimityötä, joten tätä(kään) kehittämistyötä ei kukaan voi – eikä tarvitse – tehdä yksin. Lähivuosina avuksi tähän työhön tulevat toiminnalliset tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat, joista tehdään tällä hallitusohjelmakaudella velvoittavia myös varhaiskasvatuksessa muiden koulutusasteiden tapaan (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2019). Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman yhteistoiminnallinen laatiminen tekee tasa-arvotyöstä koko varhaiskasvatusyksikön yhteisen asian ja sitouttaa henkilöstön matkaamaan suunnitelmallisesti kohti tasa-arvoa (ks. Alasaari, 2019; OPH, 2015).
Viimeaikainen kehitys Euroopassa (HS 30.10.2020) on osoittanut, että valituilla sanoilla ja puhetavoilla on valtavasti merkitystä (ks. esim. Lazar, 2005): vuosia Euroopassa edennyt sukupuolten tasa-arvo on ottamassa aimo askelia taaksepäin Puolan ja Unkarin johdolla. Näissä maissa kaikkien sukupuolten tasa-arvoa pyritään kaventamaan koskemaan vain cis-naisia ja -miehiä. Puola on myös irtautumassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvasta ja perheväkivaltaa ehkäisevästä sopimuksesta (ks myös YLE, 2020). Tämä osoittaa, että diskurssit ovat aina kamppailun kohteena: itsestään selvänäkin pidetty asiantila voidaan muuttaa tai jopa kokonaan peruuttaa vastadiskurssin syrjäyttäessä valtadiskurssin (Fairclough, 1992; Pietikäinen & Mäntylä, 2019). Jokainen vallankumous alkaa kielestä (esim. Kristeva, 1974). Opetussuunnitelman laatijoidenkin on syytä tiedostaa tämä. Varhaiskasvatuksessa monitasoinen asiakirjaohjaus ovat väylä yhdenvertaisempaan ja tasa-arvoisempaan tulevaisuuteen, jossa harmaa asiakirjatekstikin voi saada sateenkaaren kaikki värit.
Kuvat: Pixabay
Lähteet
Alasaari, N. (2019). Toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu varhaiskasvatuksessa. Helsinki; Tasa-arvoinen päiväkoti –hanke, Naisasialiitto Unioni ry. http://www.tasa-arvoinenvarhaiskasvatus.fi/wp/wp-content/uploads/2019/05/Toiminnallinen-tasa-arvosuunnittelu-varhaiskasvatuksessa.pdf
Alasaari, N., & Katainen, R. (2016). Selvitys sukupuolten tasa-arvon edistämisestä varhaiskasvatuksessa. Raportteja ja muistioita 2016:36. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Block, C.R. (2019.) Educator affect: LGTBQ in social studies curriculum. Critical Questions in Education 10(1), 1−16.
Brunila, K., Heikkilä, M., Hynninen, P., Jakku−Sihvonen, R., Lahelma, E., Sunnari, V., Virkkunen, H., & Lehtonen, J. (2011). Sukupuolitietoisuuden lisääminen opettajankoulutuksessa ja oppilaitoksissa opetushallinnon ja projektien tavoitteena. Teoksessa J. Lehtonen (toim.), Sukupuolinäkökulmia tutkimusperustaiseen opettajankoulutukseen. Tasa-arvo- ja sukupuolitietoisuus opettajankoulutuksessa -projektin julkaisu. Helsinki: Helsingin yliopisto, 9−33.
Eidevald, C., & Lenz Taguchi, H. (2011). Genuspedagogik och förskolan som jämställdhetspolitisk arena. Teoksessa H. Lenz Taguchi., L. Bodén, & K. Ohrlander (toim.), En rosa pedagogik – jämställdhetspedagogiska utmaningar. Stockholm: Liber, 19–31.
Eskelinen, M. & Itäkare, S. (2020). ”Pidetään huolta, ettei erotella tyttöjen ja poikien juttuja.” Tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja sukupuolisensitiivisyyttä rakentavat diskurssit paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa. Journal of Early Childhood Education Research 9(2), 197–229.
Fairclough, N. (1995). Critical discourse analysis. The critical study of language. London: Longman.
Fairclough, N. (1992). Discourse and Social Change. Cambridge: Policy Press.
Forde, C. (2014). Is ’gender-sensitive education’ a useful concept for educational policy? Cultural Studies of Science Education 9(2), 369−376.
Halstead, M.J., & Taylor, M.J. (2000). Learning and teaching about values: A review of recent research. Cambridge Journal of Education 30(2), 169–202.
HS. (2020). Puolan naisten mitta on täynnä hallitusta. Helsingin Sanomat, Pääkirjoitus 30.10.2020. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006704034.html?share=37eb960e5cc4b8974cdec096d094f760
HS. (2017). Tytöt liikkuvat ulkoleikeissä paljon vähemmän kuin pojat, maahanmuuttajataustaisten lasten välillä ero liki 20 prosenttia – Ainutlaatuinen tutkimus selvittää kaiken elämästä päiväkodeissa. Helsingin Sanomat, Kaupunki 17.8.2017. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005328681.html
Huuska, M. & Karvinen, M. (2012.) Persoona on aina enemmän kuin sukupuoli. Villit ja kiltit. Tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. Toim. O. Ylitapio-Mäntylä. 31–53.Jyväskylä: PS-kustannus.
Janmohamed, Z. (2010). Queering early childhood studies: Challenging the discourse of developmentally appropriate practice. The Alberta Journal of Educational Research 56(3), 304–318.
Katainen, R. (2015). Tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa. Kouluttajan opas. Helsinki: Naisasialiitto Unioni ry.
Kristeva, J. (1974). La révolution du langage poétique: l’avant-garde à la fin du XIXe siècle, Lautréamont et Mallarmé. Paris: Éditions du Seuil.
Kupiainen, M. (2019). Osaamisen sukupuoli. Miten asiantuntijuus rakentuu sukupuolta ja osaamista koskevissa diskursseissa. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C osa 472. Scripta Lingua Fennica Edita. Turku: Turun yliopisto.
Lahelma, E., & Tainio, L. (2019). The long mission towards gender equality in teacher education: Reflections from a national project in Finland. Nordic Studies in Education 39(1), 69−84.
Lazar, M.M. (2005). Politicizing Gender in Discourse: Feminist Critical Discourse Analysis as Political Perspective and Praxis. Teoksessa M.M. Lazar (toim.) Feminist critical discourse analysis: Gender, power and ideology. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 1−28.
Martin, J.R. (1981). The ideal of the educated person. Educational Theory 31, 97–109.
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2019). Oikeus oppia –kehittämisohjelma: Varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelma. https://minedu.fi/varhaiskasvatuksen-kehittamisohjelma
Opetushallitus (2015). Tasa-arvotyö on taitolaji. Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa. Oppaat ja käsikirjat 2015:5. Helsinki: Opetushallitus.
Opetushallitus (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2018:3a. Helsinki: Opetushallitus.
Pietikäinen, S. & Mäntynen, A. (2019). Uusi kurssi kohti diskurssia. Tampere: Vastapaino.
Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 2019. https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma
Repo, L., Paananen, Eskelinen, M., Mattila, V., Lerkkanen, M.-K., Gammelgård, L., Ulvinen, J., Marjanen, J., Kivistö, A. & Hjelt, H. (2019). Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Julkaisut 15:2019. Helsinki: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus.
Repo, L., Paananen, M., Mattila, V., Lerkkanen, M.-K., Eskelinen, M., Gammelgård, L., Ulvinen, J., Hjelt, H., & Marjanen, J. (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016 toimeenpanon arviointi – Varhaiskasvatussuunnitelmien käyttöönotto ja sisällöt. Julkaisut 16:2018. Helsinki: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus.
Sariola, S. (2019). Sukupuolen ja tasa-arvon teemat varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmassa. Pro gradu –tutkielma. Kasvatustieteellinen tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos, Rauman kampus. Turku: Turun yliopisto.
Sinnes, A.T., & Løken, M. (2014). Gendered education in a gendered world: looking beyond cosmetic solutions to the gender gap in science. Cultural Studies of Science Education 9(2), 343−364.
Suomen perustuslaki 731/1999. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (2015). Tasa-arvotyötä jo neljä vuosikymmentä. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan toimintakertomus 2007−2011. Helsinki: Tasa-arvoasiain neuvottelukunta. https://tane.fi/documents/1429808/1854322/Toimintakertomus+2011-2015/a3bed057-d96e-46eb-b09a-e2f919f0052e/Toimintakertomus+2011-2015.pdf
Valtioneuvoston selonteko naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. (2010). http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/72199
Varhaiskasvatuslaki 540/2018. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540
West, C., & Zimmerman, D. H. (1987). Doing Gender. Gender and Society 1(2), 125–151.
Ylitapio-Mäntylä, O. (2010). Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja sukupuolesta ja vallasta arjen käytännöissä. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 51. Kasvatustieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Lapin yliopisto. YLE. (2020). Puola aikeissa erota naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvasta sopimuksesta – mielenosoittaja: tavoitteena on laillistaa kotiväkivalta. Uutiset 25.7.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11465705
