Luovuuden merkitys on kiistaton: ilman luovuutta olisimme vielä kivikaudella. Ihmiset ovat aikojen alusta saakka luoneet kulttuuria eli tuottaneet sekä aineellisia että aineettomia artefakteja, joista osa on edelleen käytössä – vain hiukan kehittyneemmässä muodossa. Kivikaudella työkalut valmistettiin puusta, luusta tai kivestä, nykyään tekoäly on työkalu, jonka käyttöönotto on ajankohtainen asia myös varhaiskasvatuksessa.
Päiväkotiryhmä on lähtenyt metsään leikkimään ja lapset kiipeilevät suurilla kivillä. ”Hei, tulkaa katsomaan! Täällä on hämähäkki!” kajahtaa innostunut huudahdus. Yksi ryhmän lapsista on huomannut kivellä olevan ötökän. Koko ryhmä pyrähtää paikalle ihastelemaan löytöä. Jotkut lapsista jäävät hieman etäämmälle ja toiset heistä taas haluavat tutkia hämähäkkiä ihan läheltä. ”Sillä on hyvä suojaväri, kun sitä ei meinaa erottaa kiven pinnasta”, toteaa ryhmän opettaja. ”Sillä on kahdeksan jalkaa!” tietää eräs lapsista. Koko porukalla jutellaan yhdessä siitä, että hämähäkkiä ei saa koskea kepillä, jotta sen jalat eivät menisi vahingossa poikki. ”Mitähän se syö?”, pohtii yksi lapsista ääneen. ”Hyttysiä!” vastaa toinen. Hämähäkin touhuja ihastellaan vielä hetki ja sitten lapset jo rientävät muihin touhuihin metsän siimekseen.
Ulla Rutanen on varhaiskasvatuksen opettaja, joka uskoo vahvasti siihen, että metsä kasvattaa. Hän työskentelee Sasin päiväkodissa Hämeenkyrössä, missä metsäpedagogiikka on oleellinen osa päiväkodin toimintakulttuuria. Sasissa Ulla vie lapsiryhmänsä metsään säällä kuin säällä: sateessa lotrataan lätäköissä, pakkasella tutkitaan jääkiteitä ja kesäisin metsä muuttuu tutkimuslaboratorioksi, jossa etsitään ötököitä ja seurataan lintujen elämää.
Ullan metsäpedagoginen osaaminen perustuu vahvaan käytännön kokemukseen ja syvälliseen teoreettiseen ymmärrykseen. Sosiaalialan YAMK-opintojensa aikana hän toteutti opinnäytetyön, Jokainen sää on mahdollisuus, jossa kehitettiin päiväkodin metsäpedagogisia käytänteitä. Työssä laadittiin päiväkodille omat metsäpedagogiset periaatteet ja vahvistettiin henkilökunnan yhteistä näkemystä metsäretkeilyn toimintatavoista. Tällä hetkellä Ulla täydentää osaamistaan ammatillisen opettajan opinnoilla, ja hänen intohimonsa on jakaa metsäpedagogiikan ilosanomaa myös tuleville kasvatusalan ammattilaisille.
Piia Roos on Tampereen yliopistosta vuonna 2015 väitellyt kasvatustieteen tohtori. Lasten kuuleminen ja osallisuus ovat hänen osaamisensa ydintä. Piia on toiminut erilaisissa varhaiskasvatuksen työtehtävissä jo 30 vuotta: lastentarhanopettajana, päiväkodinjohtajana, kouluttajana, tutkijana, kirjailijana ja aineenopettajana. Tämä monipuolinen työkokemus näkyy taitona yhdistää ajankohtainen tutkimustieto käytännön työn tekemiseen.
Tällä hetkellä Piia työskentelee Tampereen ammattikorkeakoulussa sosionomikoulutuksen lehtorina. Lisäksi hän toimii kouluttajana oman yrityksensä kautta sekä suomalaisen varhaiskasvatuksen asiantuntijana VisitEDUfinn -nimisessä yrityksessä.
Huoltajien osallisuus on tärkeä osa lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia varhaiskasvatuksessa. Mitä osallisuus todella tarkoittaa, ja miltä se näyttäytyy huoltajien omasta näkökulmasta? Näihin kysymyksiin pureuduin väitöstutkimuksessani (2025), jossa tarkastelin huoltajien osallisuutta suomalaisessa varhaiskasvatuksessa vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden näkökulmasta.
Karoliina on työskennellyt varhaiskasvatuksessa yli 20 vuotta opettajana, päiväkodin johtajana ja varhaiskasvatus johtajana. Hän on kouluttautunut kasvatuskumppanuus kouluttajaksi ja suorittanut lisäopintoja perheopinnoista Jyväskylän yliopistossa. Karoliinan väitöskirja tutkimus Helsingin yliopistoon 2025 tutkii huoltajien kokemuksia osallisuudesta ja osallisuuden toteutumista suomalaisessa varhaiskasvatuksessa.
Vieraskynässä Susanna Isotalo, Tuulikki Ukkonen-Mikkola ja Niina Rutanen
Mitä muuta katse kertoo?
Sanaton vuorovaikutus on tärkeä osa vuorovaikutusta ja sen tulkintaa, mutta mietitkö koskaan työssäsi varhaiskasvatuksessa mihin kiinnität katseellasi huomiota ja mikä siihen vaikuttaa? Sanonta ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.” on varmasti tuttu monelle. Visuaalisen informaation tulkitsemiseen käytämme katsettamme, samoin kuin kaiken ympärillämme tapahtuvan havainnointiin. Havainnot eivät kuitenkaan tuota katsojalleen ydininformaatiota, ellemme osaa suunnata omaa katsettamme ammatillisesti tärkeisiin vihjeisiin. Varhaiskasvatuksessa nämä vihjeet liittyvät toiminnan sisällön, kasvattajien oman toiminnan sekä lapsen oppimisen ja kehityksen havainnointiin.
Kirjoittajat toteuttavat Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen Herkin Silmin – Kasvattajan katse pedagogisen vuorovaikutuksen tukena alle 3-vuotiaiden lasten ryhmissä -tutkimushanketta.
On aika hiljentyä joulun viettoon. Blogitiimi nostaa glögilasin huulilleen, laittaa villasukat jalkaa ja peiton korviin. Palaamme uusin kirjoituksin tammikuun puolessa välissä.
Kuluneen vuoden ja kaikki blogin kirjoitukset löydät TÄÄLTÄ.
Maahanmuuttotaustaisten perheiden määrä on Suomessa tasaisesti lisääntynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana globaalien haasteiden, kuten sosiaalisen polarisaation, konfliktien ja ilmastonmuutoksen seurauksena (ks. esim. Saukkonen, 2020). Globaalit muutokset näkyvät koko yhteiskunnassa ja ne ovatkin luoneet tarpeen tarkastella uudella tavalla moninaisuuksien moninaistumista eli superdiversiteettiä (Vertovec, 2007). Moninaisuuksien tarkastelu on perinteisesti pohjautunut monikulttuurisuuden ajatukselle, jossa moninaisuus on nähty etnisenä tai kansallisena moninaisuutena (Meissner & Vertovec, 2014). Kuitenkin nykyään on tarpeen pyrkiä ymmärtämään erilaisia moninaisuuksia huomioiden myös ne monimutkaiset tekijät, jotka vaikuttavat ihmisten taustoissa (Vertovec, 2007). Näitä ovat muun muassa ikä, sukupuoli, etninen, kielellinen ja katsomuksellisen tausta, oikeudellinen aseman sekä maahanmuuton syyt. Kuitenkaan näitä tekijöitä ei ole vielä juurikaan tarkasteltu varhaiskasvatuksen tutkimuksessa, vaikka ne ovat siellä yhtä lailla läsnä kuin muuallakin yhteiskunnassa (Kuusisto & Garvis, 2020).
Vastaavasti viime aikoina kestävyyteen liittyvissä kysymyksissä ollaan painottamassa yhä enemmän ei-materiaalisten keinojen saavuttamista, kun aiemmin tarkastelu painottui materaalisiin näkökulmiin (Salonen & Konkka, 2022). Useiden tutkimusten mukaan ei-materiaaliset tavoitteet ovat kestävyyden kestävän elämäntavan kannalta ratkaisevan tärkeitä (ks. Hirvilammi, 2015; Salonen & Joutsenvirta, 2018; Salonen & Konkka, 2022). Miten siis varhaiskasvatuksessa voitaisiin tukea maahanmuuttotaustaisten perheiden kestävää elämäntapaa entistä paremmin?
Tämä blogikirjoitus pyrkii antamaan vastauksen edellä mainittuun kysymykseen tarkastelemalla maahanmuuttotaustaisten perheiden tukemista sosiaalisesti kestävään hyvinvointiin moninaisessa varhaiskasvatuskontekstissa. Tekstissä tätä näkökulmaa tarkastellaan väitöstutkimukseni pohjalta (Lavanti, 2025), joka pohjautui kolmeen tutkimusartikkeliin (Lavanti ym., 2023; Lavanti ym., 2025; Lavanti ym., tulossa). Väitöstutkimus on toteutettettu osana kahta eri tutkimushanketta, Suomen akatemian rahoittamaa Lapsi ajassa – eksistentiaalinen resilienssi varhaislapsuudessa (2023-2027)(ks. esim. Kuusisto ym., 2025) sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiön rahoittamaa Avaimia yhteiseen ymmärrykseen hanketta (ks. esim. Lastikka ym., 2025). Väitöstutkimuksen aineisto on kerätty maahanmuuttotaustaisilta huoltajilta sekä varhaiskasvatuksen opettajilta ja johtajilta, jotka toimivat erittäin moninaisissa varhaiskasvatusympäristöissä.
Mitä on sosiaalisesti kestävä hyvinvointi?
Kun tarkastellaan sosiaalisesti kestävää hyvinvointia, on tärkeää tiedostaa, että yhtenä ihmisen perustarpeena on pidetty kuulumisen tunnetta johonkin joukkoon (ks. esim. Allen ym., 2021; Maslow, 1954). Sosiaalisesti kestävä hyvinvointi rakentuu käytänteistä, ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja toiminnoista, joita pidetään oikeudenmukaisina, osallistavina ja kestävinä (Johansson & Rosell, 2021). Sosiaalisesti kestävä hyvinvointi pohjautuu kestävän hyvinvoinnin määritelmään: on tärkeää ymmärtää kestävyyden käsitettä hyvinvoinnin näkökulmasta, sillä ihmisellä ei ole vain sosiaalisia tarpeita, vaan ihminen myös toimii vuorovaikutuksessa ekosysteemin kanssa (Heikkinen ym., 2023).
Ihmisen kestävää hyvinvointia vointia voidaan tarkastella edesmenneen suomalaisen sosiologin Frank Allardtin (1972) kehittämän hyvinvointiteorian kautta ja siitä kehitettyyn myöhempään malliin peilaamalla (ks. Helne & Hirvilammi, 2015). Teoria pohjautuu ajatukseen siitä, että ihmisten tarpeet ovat sosiaalisesti ennalta määritelty kolmeen ulottuvuuteen (having, being, loving), joihin on myöhemmin (ks. Helne & Hirvilammi, 2015) lisätty neljäs ulottuvuus (doing). Having tarkastelee aineellisia ja aineettomia tarpeita, kuten terveyttä, being tarkoittaa itsensä toteuttamista ja kehittämistä, loving kuvaa tarpeita tuntea olevansa osa jotain joukkoa ja doing selittää ihmisten tarpeita toimia omien sisäisten tavoitteiden, arvojen ja mieltymysten mukaan. Väitöstutkimuksessa keskityttiin tämän hyvinvointiteorian pohjalta tarkastelemaan loving-ulottuvuutta ihmisen sosiaalisen yhteenkuulumisen pohjalta.
Tutkimusten tulokset
Ensimmäinen osatutkimus (Lavanti ym., 2025) tutki, miten maahanmuuttotaustaisia perheitä tuetaan varhaiskasvatuksessa, keskittyen erityisesti varhaiskasvatuksen keinoihin tukea perheiden kuulumisen tunnetta. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla varhaiskasvatuksen opettajia (n=11) ja johtajia (n=5). Tutkimus osoitti, että varhaiskasvatuksen henkilöstö tukee maahanmuuttotaustaisia perheitä monin tavoin heidän yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamiseksi. Keskeisiä keinoja olivat moninaisuuden tunnistaminen ja sen esille tuominen arjessa, tekemällä yhteistyötä lapsen edun mukaisesti ja kuuntelemalla perheiden toiveita, tukemalla lasten suomen kielen oppimista leikkien ja tarinoiden avulla, varmistamalla yhteisen ymmärryksen esimerkiksi tulkkien ja selkeän viestinnän avulla sekä kertomalla huoltajille varhaiskasvatuksen käytännöistä. Tulokset korostavat, että on tärkeää miettiä uudelleen, mitä suomalaisuuteen kuuluminen ja suomalainen kulttuuri tarkoittaa, ja kehittää edelleen käytäntöjä, jotka tukevat moninaisten perheiden osallisuutta.
Toinen osatutkimus (Lavanti ym., 2023) tutki varhaiskasvatuksen opettajien (n = 11) keinoja tukea maahanmuuttotaustaisten perheiden kulttuurista pääomaa varhaiskasvatuksessa. Tulokset osoittivat, että perheiden omia toimintatapoja ja kielten oppimista tuetaan arjen käytännöissä, esimerkiksi huoltajien osallisuuden ja kuvatukien avulla. Monikielisyys ja kotikielen vahvistaminen näkyvät kirjojen, musiikin, kirjastokäyntien ja teknologian hyödyntämisessä. Varhaiskasvatuksen rakenteet Suomessa, kuten juhlakäytännöt ja uuden koulutusjärjestelmän vaatimukset, voivat olla haastavia aluksi ymmärtää perheille, mutta niitä pyritään järjestämään inklusiivisilla ja sensitiivisillä toimintatavoilla. Juhlia mukautetaan huomioimaan kaikki, ja perheiden osallistumista niihin tuetaan. Kaiken keskiössä on kielen oppimisen edistäminen ja moninaisuuden huomioiminen, jotta lapset ja perheet voisivat kokea kuuluvansa osaksi varhaiskasvatusyhteisöä ja vahvistaa omaa kulttuurista pääomaansa.
Kolmas osatutkimus (Lavanti ym., tulossa) tutki maahanmuuttotaustaisten huoltajien (n=9) kokemuksia varhaiskasvatuksessa ja miten heidän kokemus näyttäytyy yhteenkuuluvuuden osalta varhaiskasvatuksessa sekä laajemmin suomalaiseen yhteiskuntaan. Tulokset osoittavat, että maahanmuuttotaustaiset perheet tarvitsevat lisää tukea, jotta he kokisivat kuulumisen tunnetta varhaiskasvatukseen ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Huoltajien suomen kielen oppiminen on keskeistä, sillä kielitaito lisää vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Haastatellut huoltajat kertoivat, että heillä on vähän kontakteja muihin perheisiin ja he kiinnittyvät varhaiskasvatukseen lähinnä lastensa kautta. Varhaiskasvatuksen henkilöstö tukee perheitä muun muassa kielen osalta sekä avoimella yhteistyöllä lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. Perheet toivoivat enemmän huoltajien yhteisiä tapahtumia. Varhaiskasvatus auttaa perheitä tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin esimerkiksi juhlien, pelien ja arjen tapojen kautta, mutta maailmankatsomuksista keskustellaan perheiden mukaan vähän. Tulokset korostavat, että suomalaisuuden käsitettä tulisi tarkastella uudelleen niin, että se huomioisi ihmisten moninaiset taustat. Tarvitaan kriittistä keskustelua kaikilla yhteiskunnan tasoilla, myös varhaiskasvatuksessa, jotta kaikki perheet voisivat kokea kuulumisen tunnetta.
Kolme keskeisintä nostoa tuloksista
Väitöstutkimuksen yhteenvetona voidaan nostaa esiin kolme keskeistä tulostaliittyen maahanmuuttotaustaisten perheiden tukemiseen kohti sosiaalisesti kestävää hyvinvointia. Näiden tulosten perusteella varhaiskasvatuksen ohjaavat asiakirjat eivät vielä huomioi perheiden superdiversiteettiä tarpeeksi inklusiivisesti, vaan varhaiskasvatuksessa tapahtuu edelleen erottelua perheiden taustojen kautta. Tämä ylläpitää me vastaan te -ajattelua. Toisaalta tulosten perusteella varhaiskasvatuksessa on kuitenkin jo olemassa erittäin toimivia, perheiden moninaisuutta tukevia käytänteitä, mutta ne ovat usein yksikkö- ja opettajakohtaisia. Näitä tukimalleja olisi tärkeää jalkauttaa laajemmin ympäri Suomen varhaiskasvatusyksiköitä, mutta tämä vaatisi myös taloudellista panostusta työnantajalta. Perheiden kiinnittyminen varhaiskasvatukseen tapahtuu suurilta osin varhaiskasvatuksessa olevien lasten kautta eivätkä perheet tunne muita varhaiskasvatuspalveluja käyttäviä perheitä, etenkään suomalaisperheitä. Varhaiskasvatuksessa olisikin tärkeää järjestää perheille vapaamuotoisia tilaisuuksia, joissa he voisivat tutustua toisiin perheisiin ja sitä kautta vahvistaa kuulumisen tunteita ja kokemuksia yhteisöön liittymisestä.
Lopuksi
Varhaiskasvatus on jo nyt varsinkin isoissa kaupungeissa erittäin moninainen kasvu- ja kasvatusympäristö. Varhaiskasvatuksen henkilökunta tekee erittäin paljon yksilöllisiä ja paikallisia ratkaisuja tukeakseen perheitä mahdollisimman monipuolisesti. Haastatteluissa nousivat esille muun muassa kertomukset, miten lapsiryhmän kanssa vieraillaan perheiden kodeissa, jotta tiedostettaisiin moninaisten kotien olemassaolo, sekä opetellaan yksinkertaisia lasten kotikielten, kuten onko jano tai vessähätä. Nämä ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten inklusiivisinen suomalainen varhaiskasvatus voi parhaimmillaan olla.
Samaan aikaan tulokset kertovat kuitenkin, että perheet kokivat kuuluvansa varhaiskasvatusyhteisöön vain lähinnä lastensa kautta, eivätkä perheinä tai huoltajina. Tähän olisi tärkeää kiinnittää jatkossa huomiota, jotta perheet kokisivat paremmin olevansa varhaiskasvatusyhteisöä. Näitä konkreettisia kohtaamisen keinoja moninaisten perheiden kohtaamiseen ja tukemiseen onkin koottu lisää esimerkiksi varhaiskasvatuksen opiskelijoille ja henkilöstölle suunnattuun uunituoreeseen Gaudeamuksen teokseen ”Avaimia yhteiseen ymmärrykseen – Kieli-, kulttuuri- ja katsomusinklusiivinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa” (Lastikka ym., 2025) sekä kohta käsillä olevaan Suomen Varhaiskasvatus ry:n teokseen ”Varhaiskasvatus kuuluu kaikille” (Heikkinen ym., tulossa).
Kuvituskuvat Pexels
Lähteet
Allardt, E. (1976). Dimensions of welfare in a comparative Scandinavian study. Acta sociologica, 19(3), 227-239. http://www.jstor.org/stable/4194131
Allen, K. A., Kern, M. L., Rozek, C. S., McInerney, D. M. & Slavich, G. M. (2021). Belonging: a review of conceptual issues, an integrative framework, and directions for future research. Australian Journal of Psychology, 73(1), 87–102. https://doi.org/10.1080/00049530.2021.1883409
Heikkinen, H., L., T., Kiilakoski, T., Kaukko, M., & Kemmis, S. (2023). Miten muuttaa käytäntöjä ihmisen ja luonnon kannalta kestäviksi?: Ekososiaalinen sivistys käytäntöarkkitehtuuriteorian valossa. Kasvatus, 54(1), 64-76.
Heikkinen, K.-M., Fonsen, E., Korhonen, R. & Soukainen, U. (tulossa). Varhaiskasvatus kuuluu kaikille. Suomen Varhaiskasvatus ry.
Helne, T., & Hirvilammi, T. (2015). Wellbeing and sustainability: A relational approach. Sustainable Development, 23(3), 167-175. https://doi.org/10.1002/sd.1581
Hirvilammi, T. (2015). Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen. Sosiaali-jaterveysturvan tutkimuksia 136, 2015. Kansaneläkelaitos.
Johansson, E., & Rosell, Y. (2021). Social sustainability through children’s expressions of belonging in peer communities. Sustainability, 13(7), 3839. https://doi.org/10.3390/su13073839
Kuusisto, A., & Garvis, S. (2020). Superdiversity and the Nordic Model in ECEC. Contemporary Issues in Early Childhood, 21(4), 279-283. https://doi.org/10.1177/1463949120983619
Lavanti, L. (2025). Superdiverse Miniature Society: Supporting Socially Sustainable Well-being of Families with an Immigrant Background in Finnish Early Childhood Education.Unigrafia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-84-1723-1
Lavanti, L., Arvola, O., Lastikka, A-L., Kangas, J., Harju-Luukkainen, H., & Kuusisto, A. (tulossa). Nurturing National Belonging: Immigrant Background Guardians’ Perspective on Received Support. In A.
Keary, L. Scull, S. Garvis, & J. Walsh (Eds.), Early Childhood Education forEquity and Justice: Integrating Research, Policy and Practice. Routledge. Lavanti, L., Harju-Luukkainen, H., & Kuusisto, A. (2023). Teachers’ Perceptions of the Cultural Capital of Children and Families with Immigrant Backgrounds in Early Childhood Education. Education Sciences, 13(10), 977. https://doi.org/10.3390/educsci13100977
Lavanti, L., Kuusisto, A. & Harju-Luukkainen, H. (2025). ECEC: Personnel Perspectives on Supporting Families with an Immigrant Background Living in Finland. In Kee, L., Phillipson, S. & Garvis, S. (Eds.) Handbook onFamilies and Education. Edward Elgar Publishing. https://doi.org/10.4337/9781035300686.00020
Maslow, A. H. (1954). Motivation and personality. Harper and Row.
Meissner, F. & Vertovec, S. (2014). Comparing super-diversity. Ethnic and RacialStudies, 38(4): 541–555.
Salonen, A. O., & Konkka, J. (2022). Kansalaisten hyvinvointi kestävyyttä tavoittelevassa yhteiskunnassa. Tiedepolitiikka, 47(4), 23-38.
Salonen, A. O., & Joutsenvirta, M. (2018). Vauraus ja sivistys yltäkylläisyyden ajan jälkeen. Aikuiskasvatus, 38(2), 84–101. https://doi.org/10.33336/aik.88331
Saukkonen, P. (2020.) Kotoutuminen kaupungissa – Kokonaiskuva ulkomaalaistaustaisista Helsingissä vuonna 2020. Edita Prima.
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 