Vieraana Larissa Strodel – Paananen
Tämä blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkimukseeni, jossa selvitin vanhempien näkemyksiä siitä, minkälaisia valmiuksia päiväkodeilla on tunnistaa ja tukea aistisäätelyn haasteita. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisin menetelmin. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella, jonka vastaajiksi valikoituivat lumipallo-otannalla vanhemmat, joiden lapsilla on tavallista arkea vaikeuttavia aistisäätelyn haasteita. Tutkimus analysoitiin sisällönanalyysin ja narratiivien analyysin avulla. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimii Jean Ayresin teoria sensorisen integraation häiriöstä.Sensorisella integraatiolla tarkoitetaan aistitiedon käsittelyä, lajittelua ja jäsentelyä käyttöä varten.
Huonosti toimiva aistisäätely kuormittaa
Kun aistitiedon käsittelyssä on vaikeuksia, kyseessä on keskushermoston toimintahäiriö, jolloin aivot eivät pysty käsittelemään aisteilta saatuja viestejä. Kun aivot eivät käsittele aistitietoa oikein, voi tavallisen arjen sietäminen ja oppiminen olla vaikeaa. Vaatteet voivat ärsyttää, ruokailussa voi olla haasteita, läheisyys saattaa tuntua inhottavalta ja äänet häiritsevät keskittymistä. Tavallinen päiväkotipäivä voi olla poikkeuksellisen kuormittava. Lapsi tarvitsee ymmärrystä, tukea ja kanssasäätelyä. Aistisäätelyn vaikeuksissa kanssasäätely voi olla esimerkiksi aistitulvan vähentämistä aurinkolaseilla, kuulosuojaimilla tai valojen himmentämisellä. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee säätelyynsä apua. Joskus kuormitus näkyy vasta kotona ja eräs vastaaja kertoi lapsen olevan päiväkotipäivän jälkeen aivan loppu.
“Vaatteiden pukemisessa on hyvin tarkka miltä ne tuntuvat. Vaatteiden tulee olla tietyllä tavalla ja ne tulee pukea tutussa ja turvallisessa järjestyksessä.”
Lapsi voi reagoida aistimuksiin yliherkästi, heikosti tai joihinkin herkästi ja joihinkin heikosti. Vaikeudet esiintyvät usein kosketuksen, liikkeen ja asennon aistimisessa. Tuntoaistimuksiin ja etenkin vaatteisiin liittyvät haasteet nousivat esille graduni kyselyssä. Saumat voivat ärsyttää, pesulaput kutittaa ja vain yhdenlaiset kengät kelpaavat. Lapsi voi olla myös valikoiva ruoan suhteen, suosia vain tiettyjä ruokia ja koostumuksia. Aistisäätelyn käsittelyn vaikeus voi näkyä myös muun muassa tarkkaavaisuuden pulmana, ylivilkkautena, kielellisinä vaikeuksina, syömisongelmina, oppimisvaikeuksina, unihäiriöinä, leikkitaitojen haasteena, itsesäätelyn tai tunnesäätelyn haasteina tai käyttäytymisen ongelmana (Kranowitz 2004; Ayres 2008). Lisäksi tutkimuksessani nousi esille erityisesti väsyminen ja kuormittuminen. Haasteet ovat erilaisia eri lapsilla, ja haasteet voivat ilmetä erilaisina eri ympäristöissä, mikä vaikeuttaa vaikeuden tunnistamista. Tällä gradullani halusin herätellä ajatusta siitä, että oppimisen vaikeuksien tai huonon käyttäytymisen taustalta voi löytyä aistisäätelyn haasteita.
“Iso ryhmäkoko, meteli ja hälinä häiritsevät kovasti… Siirtymät hankalia, koska tilanne ja paljon lapsia samassa pienessä tilassa. Levottomuus ja keskittymisongelmat, joskus impulsiivinen käytös toisia lapsia kohtaan tilanteissa, joissa on paljon kuormitusta.”
Kuvituskuva: Pixabay
Vanhempien leimaamisen kokemukset
“Omien ajatuksien kanssa saa jäädä melko yksin ja itse olen hakenut tietoa aktiivisesti, kyllähän ne ”olenko aiheuttanut tämän” ja ”olenko vaan niin huono vanhempi” ajatukset pyörii välillä enemmän välillä vähemmän.”
Tutkielmani tulosten mukaan vanhempien näkökulmasta päiväkodeilla on heikot valmiudet kohdata aistisäätelyn haasteita. Saatu tuki koettiin riittämättömäksi ja osa vanhemmista kertoi, etteivät tiedä, mitä tukea lapsi saa. Analyysivaiheessa graduni keskeisimmäksi teemaksi nousi syyllistäminen ja leimaamisen kokemus. Haasteiden ymmärtäminen oli vaihtelevaa. Suurin osa vastaajista oli kokenut päiväkodin puolelta leimaamista ja ongelman vähättelyä. Turhautumisen tunne nousi useissa vastauksissa esille. Oksanen & Sollasvaara (2019, 14) kirjoittavat näkymättömän vamman pulmallisuudesta. Erilaisuutta vierastetaan ja lapsia pidetään huonosti kasvatettuina. Näkymättömään vammaan on vaikea suhtautua ja niitä on vaikea ymmärtää. Lähestyin leimaamisen kokemusta narratiivisesta näkökulmasta ja tutkin leimaamisen kokemuksia kertomuksina kasvatuksesta.
Tutkielmani tulosten mukaan vanhempiin kohdistunut syyllistäminen liittyi kasvatukseen, kuriin, kotioloihin tai vanhemmuuteen. Syyllistäminen oli lähinnä sanallista syyttelyä ja vähättelyä. Vanhemmat kertoivat saaneensa kuulla haasteiden johtuvan lapsen vallankäytöstä, uhmakkuudesta ja huonoista tavoista. Rajattomuudesta syyllistäminen esiintyi hyvin monessa vastauksessa.
Lapsen leimaaminen näkyi kertomuksissa rankaisemisena, eristämisenä ja negatiivisena palautteena. Rankaisukeinoina käytettiin lähinnä eristämistä ja pakottamista. Eristäminen oli ulkopuolelle jättämistä, toiseen tilaan siirtämistä tai esimerkiksi heijastinliivillä leimaamista. Yksi vastaajista mainitsi jäähypenkin rangaistuksena. Useampi vastaaja kertoi pakkosyöttämisestä. Lapset esiintyvät kertomuksissa heikompina, tyhminä, hitaina, huonoina ja erilaisina. Vastaukset kertovat surullista kertomusta erilaisuudesta ja siitä, miten siihen suhtaudutaan. Eräs vastaajista kertoi päiväkodin työntekijän sanoneen, että hänen lapsensa on päiväkodin huonoin lapsi. Leimaamisen kokemukset olivat yhteneväiset aiempien tutkimusten kanssa (Vuori ym. 2017; doReis ym. 2010).Vanhempien kokemusten mukaan lisäkoulutukselle on tarve
“Juu olisi edes joku lyhyt pamfletti, että tämmöisiä lapsia on! Ja, että ne ei johdu ”kotioloista” ja asiaa voidaan pahentaa omalla tietämättömyydellä todella paljon.”
On äärimmäisen tärkeää, miten yhteistyötä tehdään ja millaista päivittäistä keskustelua vanhempien kanssa käydään. Positiivinen, myönteinen ja ymmärtäväinen suhtautuminen koettiin tutkielmassani vanhemmuutta tukevaksi toimintamalliksi, ja silloin myös ohjeiden ja neuvojen vastaanottaminen oli helpompaa. Ymmärtämisen kokemus ja positiivinen suhtautuminen lapseen tuntuivat olevan suoraan yhteydessä kokemukseen tuen toteutumisesta. Niin ikään negatiivinen suhtautuminen johti vanhempien kokemuksissa leimaamisen ja syyllistämisen tunteeseen. Positiivisella vuorovaikutuksella on Pakarisen ym. (2020) tutkimusten mukaan kauaskantoiset seuraukset. Opettajien asenteiden ja ymmärtämisen merkitys nousivat esille myös Sandbergin & Harju-Luukkaisen (2017) tutkimuksessa. Suurin osa tutkielmani kyselyyn vastaajista osasi luetella päiväkodissa tehtyjä järjestelyitä, vaikka tuki kaiken kaikkiaan koettiinkin liian vähäiseksi. Vanhempien kokemusten mukaan päiväkodeissa tiedetään huonosti aistisäätelyn vaikeuksista, ja lisäkoulutukselle on vanhempien kokemusten mukaan suuri tarve.
“Tuntui hyvältä niin lapsesta kuin vanhemmastakin, että henkilökunta on kiinnostunut ja haluaa ymmärtää.”
Lähteet:
Ayres J.A. (2008). Aistimusten aallokossa Sensorisen integraation häiriö ja terapia. PS-kustannus.
dosReis, S., Barksdale, C. L., Sherman, A., Maloney, K., & Charach, A. (2010). Stigmatizing experiences of parents of children with a new diagnosis of ADHD. Psychiatric Services, 61(8), 811−816.
Kranowitz, C. (2004). Tahatonta tohellusta. PS-kustannus.
Pakarinen, E., Lerkkanen, M-K., Viljaranta, J. & von Suchodoletz, A. (2020) Investigating Bidirectional Links Between the Quality of Teacher–Child Relationships and Children’s Interest and Pre‐Academic Skills in Literacy and Math. Child Development.
Oksanen, J. & Sollasvaara R. (2019). Esteille hyvästit! Opas autismikirjon sekä adhd-ja tourette oireisten lasten kasvattajille. Autismisäätiö.
Sandberg, E. & Harju-Luukkainen, H. (2017). ”Opettajan asenne heijastui suoraan oppilaan koulumenestykseen” Riittävät ja riittämättömät tukitoimet koulussa ADHD-perheiden näkökulmasta viime vuosien aikana. NMI BULLETIN 2/2017.
Vuori M., Tuulio-Henriksson A.& Autti-Rämö I. (2017). Vanhemmuuteen liittyvät huolenaiheet ja psyykkinen hyvinvointi neuropsykiatrisesti oireilevien lasten huoltajilla. Kuntoutus 2017, 3–4: 20–33.
Avainsanat: pro gradu, gradu, aistisäätely, aistisäätelyn haasteet, sensorisen integraation häiriö, aistisäätelyn vaikeudet, varhaiskasvatus
