vieraskynässä Katri Pardon
”Mikä on minulle tärkeää elämässä?”
Tämän kysymyksen äärelle pysähdyin yhdessä pienten lasten kanssa tutkimuksessani, joka tarkasteli lasten näkemyksiä siitä, mikä on heille elämässä kaikkein tärkeintä. Tässä blogitekstissä jaan tutkimuksen keskeisiä havaintoja ja pohdin, millaisia ajatuksia ja kysymyksiä ne herättävät.
Tutkimus on osa tulevaa väitöskirjaani, ja sitä käsittelevä toinen osajulkaisu (Pardon ym., 2026) ilmestyi aiemmin tänä vuonna. Väitöskirjani liittyy Helsingin yliopiston Lapsi ajassa -tutkimushankkeeseen (CiTe, 2023–2027) ja työtäni ovat rahoittaneet Suomen Akatemia ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto.
Lasten omat näkökulmat tutkimuksen lähtökohtana
Tutkimushankkeemme keskiössä on alusta alkaen ollut lasten osallisuuden ja toimijuuden tukeminen, jotta heidän äänensä tulisi mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kuulluksi läpi tutkimusprosessin (Bodén, 2021; Kuusisto & Gearon, 2017; Sommer ym., 2010). Myös tässä tutkimusartikkelissa halusimme lähteä liikkeelle lasten omista kokemuksista ja ajatuksista. Lasten omien näkökulmien kuuleminen on tärkeää myös siksi, että heidän kokemuksensa hyvinvoinnista ja arjesta eivät välttämättä avaudu aikuisille ilman, että lapsille annetaan mahdollisuus kertoa niistä itse. Lasten näkökulmien huomioimisen merkitystä on tuotu esiin niin käytännön varhaiskasvatustyön yhteydessä (Kalliala, 2008; Ranta, 2025) kuin pienten lasten kanssa tehtävässä tutkimuksessakin (Sevón ym., 2023). Tässä tutkimuksessa tarkastelimme erityisesti lasten maailmankuviin ja ihmissuhteisiin liittyviä näkökulmia.
Blogitekstin pohjana olevassa artikkelissa tutkimukseen osallistuneet 5–7-vuotiaat lapset (n = 21) tuottivat itse tutkimusaineistoa tablettitietokoneilla. He tallensivat arkeaan ja ajatuksiaan valokuvien, videoiden, äänitallenteiden ja tabletin piirustussovelluksen avulla. Tämän jälkeen haastattelimme lapsia yksitellen heidän itse tuottamansa aineiston pohjalta. Aineisto toimi haastattelujen lähtökohtana, mutta keskusteluissa käsiteltiin myös tutkimushankkeemme keskiössä olevaan eksistentiaaliseen resilienssiin liittyviä laajempia teemoja. Eksistentiaalinen resilienssi liittyy olemassaolon pohdintaan sekä merkityksen ja toivon etsintään vaikeissakin elämäntilanteissa (Frankl, 1983; Pihkala, 2020; Segersvärd ym., 2025, ks. myös aiempi blogitekstimme aiheesta). Siihen kytkeytyvät myös käsityksemme maailmasta ja tapamme tulkita elämänkokemuksiamme (Castillo ym., tulossa; Frankl, 1983; Launonen ym., 2026). Lapsilta kysyimme haastattelujen yhteydessä muun muassa, mikä on heille tärkeää heidän lähiympäristössään, maailmankaikkeudessa sekä heissä itsessään. Lisäksi lapsia pyydettiin pohtimaan elämän tarkoitusta ja sitä, mikä on heille tärkeää, kun jotain ikävää tapahtuu.
Tämän blogitekstin aiheena olevan artikkelin tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2024 eräässä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa varhaiskasvatusyksikössä. Lasten näkökulmien rinnalla tutkimuksessa kuultiin myös heidän huoltajiaan (n = 5) ja ryhmän varhaiskasvatuksen opettajia (n = 2).
Resilienssi, hyvinvointi ja yhteys toisiin – mitä aiempi tutkimus kertoo?
Lasten käsitykset siitä, mikä elämässä on tärkeää, kertovat siitä, miten he hahmottavat ympäröivää maailmaa ja omaa paikkaansa siinä. Nämä käsitykset muotoutuvat osana lasten elämismaailmaa, jossa erilaisilla kokemuksilla, ihmissuhteilla ja yhteydellä ympäröivään maailmaan on keskeinen merkitys (Helne & Hirvilammi, 2015; Launonen ym., 2026; Lavanti ym., 2026). Yhteys toisiin ihmisiin ja kokemus yhteisöön kuulumisesta ovat myös keskeisiä hyvinvointimme kannalta (Allardt, 1993; Baumeister & Leary, 1995; Helne & Hirvilammi, 2015; Martela, 2024). Arjen vuorovaikutuksessa yhteyttä rakentavat tapa huomioida toisemme ja halu suhtautua toisiimme myötätuntoisesti (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen, 2017). Kokemus yhteydestä toisiin voi puolestaan osaltaan vahvistaa hyvinvointia ja resilienssiä (Koirikivi ym., 2021). Myös varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa korostetaan lasten osallisuutta, yhteisöön kuulumista ja myönteisten vertaissuhteiden merkitystä (Opetushallitus, 2022). Samat tavoitteet näkyvät varhaiskasvatuslaissa, jossa painotetaan lasten vuorovaikutustaitoja, vertaisryhmässä toimimista ja mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin (Varhaiskasvatuslaki 540/2018, 3 ja 20 §).
Ihmissuhteet liittyvät myös kokemukseemme elämän merkityksellisyydestä. Yhteys toisiin voi auttaa meitä löytämään elämällemme tarkoitusta ja rakentamaan käsitystä siitä, keitä olemme ja keitä haluamme olla (Frankl, 1983; Seligman, 2011). Ihmissuhteet voivat tarjota meille kokemuksia kuulumisesta, välittämisestä ja vastavuoroisuudesta, jotka osaltaan muovaavat käsitystämme itsestämme ja paikastamme maailmassa. Ihmissuhteet eivät siis ainoastaan tue hyvinvointiamme, vaan ne voivat olla merkityksellisiä myös elämän tarkoituksen ja oman paikkamme hahmottamisessa (Ryff, 2014; Segersvärd ym., 2025).
Mutta mitä lapset itse pitävät elämässään tärkeänä? Millaisen paikan ihmissuhteet saavat heidän kokemuksissaan? Seuraavaksi tarkastelen tutkimuksemme keskeisiä tuloksia, jotka tuovat esiin lasten itsensä tärkeinä pitämiä asioita ja kutsuvat myös meitä aikuisia pysähtymään olennaisen äärelle.

Mikä lapsille on elämässä tärkeää?
“Sydämet on mulle tärkeitä. Ne tuottaa toisillekin iloa. On tärkeää tuottaa toisille iloa.” – Daisy, 5 (lasten nimet on pseudonymisoitu)
Daisyn sanat kiteyttävät kauniisti yhden tutkimuksemme keskeisistä havainnoista: ihmissuhteet ja toisille ilon tuottaminen olivat lapsille tärkeitä. Tämä näkyi myös lasten itse tuottamassa tablettiaineistossa, jossa kaikki lapset toivat jollakin tavalla esiin itselleen läheisiä ihmisiä. Yksilöhaastatteluissa näiden aineistojen merkitykset avautuivat kuitenkin vielä syvemmin. Lasten kertomukset toivat esiin ihmissuhteisiin liittyviä ulottuvuuksia, joita ei olisi ollut mahdollista havaita pelkästään yksittäisiä kuvia, videoita, äänitallenteita tai piirustuksia tarkastelemalla.
Esimerkiksi Anna (5 v) oli ottanut tabletillaan valokuvan itselleen tärkeästä pingviinipehmolelusta. Aluksi tämä kuva sijoittui analyysissamme leluja ja leikkiä käsittelevään kategoriaan, mutta haastattelussa pehmolelun merkitys avautui uudella tavalla:
”[Tässä on] iskän ja mun pingviini, meidän ainoa yhteinen lelu. Iskä saa käyttää sitä silloin, kun oon yökylässä tai matkoilla.”
Annan kertomus antaa pehmolelulle syvemmän, ihmissuhteisiin liittyvän merkityksen. Pingviini ei ollutkaan hänelle vain lelu, vaan myös symboli hänen ja isän välisestä suhteesta. Annan kuvauksesta voi tulkita välittyvän kokemuksen siitä, että hän on isälleen niin tärkeä, että isä kaipaa häntä hänen ollessaan poissa kotoa. Tällaiset aineistossa epäsuorasti ilmenevät merkitykset osoittivat, että lasten tärkeinä pitämät asiat eivät aina avautuneet pelkästään heidän tuottamiaan kuvia tai muita aineistomerkintöjä tarkastelemalla. Lasten omat kertomukset auttoivat meitä ymmärtämään syvemmin, millaisia henkilökohtaisia ja relationaalisia merkityksiä niihin liittyi.
Toinen mielenkiintoinen havainto tämän osatutkimuksen tuloksissa oli se, etteivät lapset vaikuttaneet kaihtavan suuriakaan elämän ja olemassaolon kysymyksiä. Päinvastoin he lähestyivät niitä usein käytännönläheisesti ja mutkattomasti. Kuten Bella (5 v) asian ilmaisi:
“Jos vaara uhkaisi, menisin toiseen maahan, jos vain pääsisin. Muuten ryhtyisin sotaan ja tekisin parhaani.”
Aikuisille samat aiheet saattoivat kuitenkin tuntua huomattavasti vaikeammilta pukea sanoiksi. Esimerkiksi eräs haastattelemani huoltaja kertoi, että hänen oli vaikeaa keskustella lastensa kanssa suurista elämänkysymyksistä, koska hän pelkäsi aiheiden herättävän lapsissaan tarpeetonta huolta. Hän ei siksi ottanut näitä asioita oma-aloitteisesti lainkaan puheeksi. Sama ilmiö nousi esiin myös Beaun (5 v) kokemuksessa, kuten Beau itse asian ilmaisi:
“Äiti ei halua puhua aseista ja sodista.”
Tässä Beaun yksinkertaisessa mutta puhuttelevassa toteamuksessa näkyy kiinnostava ero lasten ja aikuisten näkökulmien välillä. Se, mikä aikuisesta voi tuntua liian raskaalta tai huolestuttavalta puheenaiheelta, voi lapselle olla luonteva osa maailman hahmottamista. Beaun sitaatti kutsuukin meitä pohtimaan, mitä tapahtuu, jos aikuiset pyrkivät suojelemaan lapsia vaikeilta aiheilta vaikenemalla niistä. Voiko samalla jäädä huomaamatta jotakin sellaista, mitä lapsi jo pohtii ja yrittää ymmärtää? Ehkä lasten rinnalla tärkeää ei olekaan se, että meillä aikuisilla olisi valmiita vastauksia kaikkiin vaikeisiin kysymyksiin, vaan että uskaltaisimme pysähtyä kuuntelemaan ja pohtimaan niitä yhdessä lasten kanssa.
Lasten ajatukset kutsuvat pysähtymään
Lasten keräämä aineisto ja sen pohjalta heidän kanssaan käydyt keskustelut kutsuvat katsomaan elämää lasten silmin. Aineisto piirtää värikkään kuvan siitä, mikä lapsille on elämässä tärkeintä. Kaikkein voimakkaimmin aineistosta välittyy lasten vahva yhteys ympärillään oleviin tärkeisiin ihmisiin. Erityisen kiinnostavaa on, kuinka tämä yhteys kulkee läpileikkaavana teemana halki lasten elämänpiirin ja sen eri osa-alueiden: leikkihetkiä vietettiin mielellään ystävien kanssa, televisiota katsottiin esimerkiksi rakkaan isoveljen seurassa, luonnossa liikkumisesta nautittiin perheen kesken ja isovanhempien vierailuja odotettiin innolla.
Toinen tutkimuksemme tärkeistä havainnoista liittyy lasten rohkeuteen tuoda keskusteluun suuriin elämänkysymyksiin ja olemassaolon pohdintaan liittyviä teemoja. Lapset puhuivat aikuisten usein vaikeina pitämistä aiheista, kuten sodasta ja kuolemasta, avoimesti ja luontevasti. Lasten ajatukset kutsuvat meitä aikuisia kuuntelemaan ja olemaan aidosti läsnä niiden kysymysten äärellä, jotka lapsia askarruttavat. Millaisia asioita lapset itse pitävät elämässään juuri nyt tärkeinä? Mitä he pohtivat, ihmettelevät ja haluavat ymmärtää? Entä annammeko lapsille riittävästi tilaa muodostaa ja ilmaista omia näkemyksiään – myös silloin, kun on kyse meille aikuisille epämukavista ja mahdollisesti pelottavistakin aiheista?
Ehkä tilan antaminen lasten ajatuksille voi auttaa myös meitä aikuisia näkemään paremmin sen, mikä elämässä on lopulta kaikkein tärkeintä. Lasten näkökulmia kuuntelemalla emme ainoastaan opi ymmärtämään paremmin heidän maailmaansa, vaan saamme mahdollisuuden myös itse pysähtyä hetkeksi keskellä kiireistä arkeamme syvempien ajatusten äärelle.

Kuvituskuvat: Katri Pardon
Lähteet
Allardt, E. (1993). Having, loving, being: An alternative to the Swedish model of welfare research. In M. Nussbaum & A. Sen (Eds.), The quality of life (pp. 88–94). Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/0198287976.003.0008
Baumeister, R. F., & Leary, M. R. (1995). The need to belong: Desire for interpersonal attachments as a fundamental human motivation. Psychological Bulletin, 117(3), 497–529. https://doi.org/10.1037/0033-2909.117.3.497
Bodén, L. (2021). On, to, with, for, by: Ethics and children in research. Children’s Geographies, 1–16. https://doi.org/10.1080/14733285.2021.1891405
Castillo, K., Launonen, L., Pardon, K., Gearon, L., Kuusisto. A. (Tulossa). Coining existential resilience in early childhood: Conceptual analysis through semi-structured literature review.
Frankl, V. E. (1983). Man’s search for meaning: An introduction to logotherapy. Beacon Press.
Gearon, L. F., Benjamin, S., Itkonen, T., Kallioniemi, A., & Kuusisto, A. (2022). Religion and Worldviews in Early Childhood Education and Care: Eight Parameters for Ethical Research. In A. Kuusisto (Ed.), The Routledge International Handbook of the Place of Religion in Early Childhood Education and Care (1st ed.). Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003017783-16
Helne, T., & Hirvilammi, T. (2015). Wellbeing and sustainability: A relational approach. Sustainable Development, 23(3), 167–175. https://doi.org/10.1002/sd.1581
Kalliala, M. (2008). Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa? Gaudeamus.
Koirikivi, P., Benjamin, S., Hietajärvi, L., Kuusisto, A., & Gearon, L. (2021). Resourcing resilience: educational considerations for supporting well-being and preventing violent extremism amongst Finnish youth. International Journal of Adolescence and Youth, 26(1), 553–569. https://doi.org/10.1080/02673843.2021.2010578
Kuusisto, A., & Gearon, L. (2017). On method: Researching value learning and life trajectories – Dialogue, diversity and inter-disciplinarity. In A. Kuusisto & L. Gearon (Eds.), Value learning trajectories: Theory, method, context (pp. 99–115). Waxmann.
Launonen, L., Castillo, K. I., Gearon, L., & Kuusisto, A. (2026). A Plurality of Meaningful Worldviews: Existential Resilience in Early Childhood. In L. Gearon, Z. Gross, B. Hyde, W. Mascitello, Y. Matemba, S. Poulter, & R. Wills (Eds.), International Handbook of the Religious, Moral and Spiritual Dimensions in Education Springer.
Lavanti, L., Kangas, J., & Kuusisto, A. (2026). Safe havens of toddler worldviews in the superdiverse Finnish ECEC. British Journal of Religious Education, 1–15. https://doi.org/10.1080/01416200.2026.2705366
Martela, F. (2024). Being as Having, Loving, and Doing : A Theory of Human Well-Being. Personality and Social Psychology Review, 28(4), 372-397. https://doi.org/10.1177/10888683241263634
Opetushallitus. (2022). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022 (Määräykset ja ohjeet 2022:2a). https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/varhaiskasvatussuunnitelman-perusteet-2022
Pardon, K. M., Uusitalo, L., Lavanti, L. S., Launonen, L., & Kuusisto, A. (2026). What is important in life? The centrality of social relationships in building existential resilience in young children. teoksessa M. Ubani, S. Tremblay, A. Unser, & S. Garvis (Toimittajat), Palgrave International Handbook on Religion in Public education (Sivut 415-434). Palgrave Macmillan. https://doi.org/10.1007/978-3-032-02890-7
Pihkala, P. (2020). Ympäristöahdistus ja eksistentiaalinen resilienssi. Katsomukset. https://katsomukset.fi/2020/02/17/ymparistoahdistus-ja-eksistentiaalinen-resilienssi/
Ranta, S. (2025). Kurkista lapsen maailmaan – lasten hyvinvointi ja viihtyvyys oppimisen edellytyksiä rakentamassa. Teoksessa T. Tuukkanen (toim.), Lapsibarometri 2025: ”Leikki on parasta” – lasten näkemyksiä eskarista (s. 117–128). Lapsiasiavaltuutetun toimisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-400-349-0
Ryff, C. D. (2014). Self-realization and meaning making in the face of adversity: A eudaimonic approach to human resilience. Journal of Psychology in Africa, 24(1), 1–12. https://doi.org/10.1080/14330237.2014.904098
Segersvärd, R. J., Launonen, L., Kangas, J., Gearon, L., & Kuusisto, A. (2025). Developing existential resilience in the lives of young children. teoksessa M. Ubani (Toimittaja), Religion, learning, literacy: Theories and concepts for 21st century public education (Sivut 343-360). Palgrave. https://doi.org/10.1007/978-3-031-96829-7_20
Seligman, M.E.P. (2011). Flourish: a visionary new understanding of happiness and well-being. Free Press.
Sevón, E., Mustola, M., Siippainen, A., & Vlasov, J. (2023). Participatory research methods with young children: A systematic literature review. Educational Review, 77(4), 1000–1018. https://doi.org/10.1080/00131911.2023.2215465
Skånfors, L. (2009) Ethics in child research: Children’s agency and researchers’ ’ethical radar’, Childhoods Today, 3(1).
Sommer, D., Pramling Samuelsson, I., & Hundeide, K. (2010). Child perspectives and children’s perspectives in theory and practice (1st ed., Vol. 2). Springer Netherlands. https://doi.org/10.1007/978-90-481-3316-1
Uusitalo-Malmivaara, L., & Vuorinen, K. (2017). Vahva luonne on myötätuntoinen. Teoksessa A. B. Pessi, F. Martela & M. Paakkanen (toim.), Myötätunnon mullistava voima (s. 183–201). PS-kustannus.
Varhaiskasvatuslaki 540/2018. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/540









