Paikallaanolon tasapainottamista – päiväkodin käytänteet keskeisessä roolissa

Vieraskynässä Suvi Määttä

Usein todetaan, että pienet lapset eli 3–5-vuotiaat eivät ole koskaan paikallaan, vaan he ovat liikkeessä ja juoksemassa paikasta toiseen kuin ikiliikkujat. Toisaalta meistä jokainen on varmasti nähnyt iltapäivälehtien otsikot, joissa todetaan, että istuminen tappaa tai istuminen on uusi tupakka. Iltapäivälehdet ovat vetäneet muutaman mutkan suoraksi otsikoinneillaan, mutta silti liiallisen paikallaanolon kielteisistä terveys- ja hyvinvointivaikutuksista tiedetään koko ajan entistä enemmän. Nämä tutkimusnäytöt ovatkin johtaneet siihen, että eri ikäryhmien liikkumissuositukset huomioivat nykyään myös paikallaanolon. Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO suositteli vuonna 2019, että päiväkoti-ikäisten lasten paikallaanoloa tulisi rajoittaa korkeintaan tuntiin kerrallaan. Heidän ei pitäisi olla paikoillaan liiallisia aikoja ja paikallaanoloa pitäisi tauottaa niin usein kuin se on mahdollista. (WHO, 2019.) Tarkastelin vuonna 2020 tarkastetussa väitöskirjassani lasten yksilöllisten piirteiden, päiväkodin, kodin ja sosioekonomisten tekijöiden roolia lasten paikallaanolossa. Tässä blogikirjoituksessa keskityn esittelemään tarkemmin tuloksia koskien päiväkotiympäristön roolia lasten paikallaanolossa. Väitöskirjani oli osa DAGIS-tutkimushanketta (lue lisää hankkeesta dagis.fi). Poikkileikkaustutkimukseen osallistui 864 lasta 66 eri päiväkodista. Lapset, jotka olivat 3–5-vuotiaita, pitivät viikon ajan liikemittaria, jonka tuottamasta datasta pystyttiin erottelemaan paikallaanoloon käytetty aika päiväkodissa ja erikseen sen ulkopuolella.

Ennen tarkempaa tulosten pohdintaa haluaisin kuitenkin mainita, että meistä jokainen on paikallaan päivittäin eikä tavoitteena ole paikallaanolon kitkeminen nollaan. Osa paikallaantoteuttavista toiminnoista on terveydelle, kehitykselle ja hyvinvoinnille hyödyllistä, kuten esimerkiksi piirtäminen, lukeminen, askartelu ja paikallaantapahtuva leikkiminen. Kaikkien arki tarvitsee rauhoittumista ja palautumista paikoillaan. Tärkeämpää onkin kiinnittää huomioita paikallaanolon tauottamiseen/rikkomiseen, jotta kellään ei kerry liiallisia yhtäjaksoisia aikoja paikallaan ja myös huomion kiinnittäminen siihen, ettei päivittäinen kokonaispaikallaanoloaika kasva liian suureksi. Paikallaanololla (sedentary behavior) tarkoitetaan siis istuen tai maaten valveillaoloaikana tapahtuvia toimintoja, joissa energiankulutus on vähäistä (alle 1,5 MET).

Lasten yksilölliset piirteet määrittävät paikallaanoloa  

Tutkimuksessani havaitsin, että yksilölliset piirteet, kuten sukupuoli ja temperamentti, määrittävät paikallaanolon määrää. Tytöillä kertyy paikallaanoloa enemmän kuin pojilla. Puolestaan temperamentiltaan ulospäinsuuntautuneilla lapsilla on muita vähemmän paikallaanoloa. Vaikka yksilöllisiä piirteitä voi osin olla vaikeaa muovata, päiväkodin sosiaalista ja fyysistä ympäristöä voi muovata niin, että lasten yksilölliset tekijät otetaan paremmin huomioon paikallaanolon tauottamisessa. Aiemmassa suomalaisessa havainnointitutkimuksessa havaittiin esimerkiksi, että pojille tyypillisemmin tarkoitetut lelut (esim. autot) sijoitetaan päiväkodeissa keskellä huonetta/sisätilaa ja he saivat näin enemmän tilaa ja vapautta liikkeelle leikin aikana. Tytöille tyypillisemmin mielletyt lelut (esim. nuket, keittiötarvikkeet) puolestaan sijoitettiin nurkkiin tai sivummalle ja lähemmäs henkilöstöä, jolloin tyttöjen leikki tapahtui pääsääntöisesti kapeammalla alueella ja paikallaan (Lappalainen, 2004). Onnistuisiko siis jo pelkästään lelujen uudelleen sijoittelulla edistää myös tyttöjen liikettä päiväkotiaikana? Monet päiväkoti-interventiot ovat saavuttaneet myönteisiä, paikallaanoloa vähentäviä tuloksia sillä, että päiväkodin fyysisiä tiloja on muovattu niin, että tytöillä on enemmän tilaa ja rohkeutta liikkua (Broekhuizen et al., 2014). Muita tehokkaita paikallaanoloa vähentäviä sekä lasten yksilöllisiä piirteitä huomioivia keinoja ovat olleet esimerkiksi tyttöjen pääsy pihalle ennen poikia tai samaa aikaa pihalla olevien lasten määrän rajoittaminen. Pojat ovat yleensä tyttöjä hallitsevammassa roolissa leikkivälineiden valinnassa ja luonteeltaan ujommat, rauhallisemmat lapset eivät välttämättä uskalla tai ”ehdi” liikkumiseen kannustavien välineiden pariin, kun aktiivisemmat, luonteeltaan rohkeammat lapset ovat nopeammalla tahdilla ehtineet ottaa ne haltuun. (Van Cauwenberghe, 2012).    

Päiväkodin yhteiset käytännöt ovat tehokkaita paikallaanoloa vähentäviä keinoja

Fyysisen tilojen muovaamisen lisäksi keskeisessä roolissa ovat myös päiväkodin (tai ryhmän) yhteiset käytännöt. Omassa tutkimuksessani varsinkin merkityksellisiksi paikallaanoloa vähentäviksi käytännöiksi osoittautuivat liikuntatuokiot, metsäretket ja liikkumisen teemaviikot. Yksi keskeinen selitys tälle voi olla se, että yhteisten käytäntöjen aikana lapsilla ei ole mahdollisuutta valikoida yksilöllisesti omaa toimintaa, vaan kaikki lapset toteuttavat henkilöstön ennalta laadittuja toimintoja. Nämä käytännöt voivat siis aktivoida eri tavalla varsinkin lapsia, jotka tykkäävät muuten pääsääntöisesti paikallaantapahtuvista leikeistä ja toiminnoista. Aiemmista tutkimuksista onkin havaittu, että säännölliset liikuntatunnit (tai tuokiot) aktivoivat varsinkin lapsia, jotka suosivat vapaan leikin aikana enemmän paikallaantoteuttavia leikkejä (Frank, Flynn, Farnell, & Barkley, 2018; Van Cauwenberghe, Labarque et al., 2012).

Toisaalta yhteisten käytäntöjen merkitystä voidaan pohtia myös roolimallin näkökulmasta, varsinkin pohdittaessa metsäretkien merkitystä. Henkilöstön oma toiminta voi olla aktiivisempaa, liikkuvampaa metsässä ja luonnossa kuin muissa konteksteissa esimerkiksi pihalla tai sisällä, joissa on matalampi kynnys olla paikallaan. Metsä ja luonto eivät tarjoa suoriltaan henkilöstölle eikä lapsille paikkoja olla paikoillaan. Ehkäpä metsä myös toimii tylsyyttä vastaan sekä lapsille että henkilöstölle, kun se tarjoaa vaihtelua toteuttaa liikettä eri tavalla ja eri kohteissa kuin päiväkodin pihalla (Wilke et al., 2013). Aiemmissa tutkimuksissa onkin havaittu, miten henkilöstön käsitykset ulkoilun merkityksestä on yhteydessä myös toteutettuihin käytäntöihin. Jos henkilöstö ei hahmota ulkoilun tärkeyttä esimerkiksi kehityksen ja oppimisen näkökulmasta ja hän kokee, ettei hänen tarvitse olla aktiivisesti liikkeessä lapsien kanssa ulkoilussa, hän kokee oman roolinsa lähinnä paikallaan olevana valvojana eikä aktiivisena yhdessä lapsen kanssa leikkijänä (McClintic & Petty, 2015; Norling & Sandberg, 2015.) Henkilöstön käsitykset paikallaanolosta ja sen tauottamisen tärkeydestä ovat siis olennaisia. Eräs tulos väitöskirjassani oli myös se, että henkilöstön käsitys, että hän säännöllisesti rikkoo ja tauottaa lasten paikallaanoloa, oli yhteydessä vähäisempään lasten paikallaanoloon päiväkotiaikana. Tällaisen käsityksen omaksuminen vaatii myös tietoisuutta arjen tilanteista, jolloin paikallaanoloa voi kertyä pitkiä aikoja lapsille sekä myös keinoja, millä rikkoa paikallaanoloa näissä tilanteissa.  Tällaista tietoisuutta ja keinoja on voitu saada päiväkodissa järjestetyillä liikkumisen teemaviikoilla ja erilaisilla liikkumisen edistämisen ohjelmilla, joiden osana henkilöstölle on tarjottu keinoja vähentää paikallaanoloa ja lisätä liikettä, mutta myös lisätty tietoisuutta paikallaanolon tauottamisen merkityksestä.

Omaehtoinen leikkikin on tärkeää lasten kehityksen kannalta, mutta tasapainoilu ohjattujen käytäntöjen kanssa olisi siis suotavaa paikallaanolon tauottamisen näkökulmasta. Tutkimukseen osallistuneiden päiväkotien välillä olikin suurta vaihtelua siinä, että kuinka usein esimerkiksi ohjattuja liikuntatuokioita tai metsäretkiä oli viikko-ohjelmassa. Silti usealla päiväkodilla on mahdollisuus käyttää erillisiä liikuntatiloja. Melkein kaikista päiväkodeista löytyy piha tai jokin laajempi sisätila aktiivisempaa leikkiä varten, ja suomalaisessa kontekstissa usein on myös metsä tai luontoalue lähellä. Voiko näitä ympäristöjä siis hyödyntää entistä paremmin päiväkodin päivärytmissä? Väitöskirjani tulosten pohjalta keskeisimpiä suosituksia onkin, että kaikissa päiväkodeissa tulisi taata lapsille säännöllisesti liikkumistuokioita, metsäretkiä sekä liikkumisen teemaviikkoja, koska näillä käytännöillä on mahdollisuus vähentää lasten paikallaanoloa. Tällaiset yhteiset käytännöt ovat erityisen merkityksellisiä niille lapsille, joille muuten saattaisi kertyä enemmän paikallaanoloa päiväkodin arjessa. Ylipäätänsä henkilöstö ja tietysti vanhemmat ovatkin keskeisessä roolissa siinä, että kuinka paljon paikallaanoloa lapselle kertyy päivän aikana eri konteksteissa. Näinpä kannustankin pohtimaan päivärytmiä päiväkodissa ja miettimään, että mitkä ovat omassa päiväkotikontekstissa niitä hetkiä, jolloin paikallaanoloa voi rikkoa ja tauottaa sekä lisätä liikettä. Tämä kannustus pätee myös muihinkin päiväkotikontekstin ulkopuolisiin lukijoihin. Nyt onkin jaloittelun paikka.

Väitöskirjaan voi tutustua tarkemmin täällä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/315060 

Kuvituskuvat Pixabay ja Pexels

Lähteet

Broekhuizen, K., Scholten, A. M., & de Vries, S. I. (2014). The value of (pre)school playgrounds for children’s physical activity level: A systematic review. The International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity, 11, 59. doi:10.1186/1479-5868-11-59 [doi]

Frank, M. L., Flynn, A., Farnell, G. S., & Barkley, J. E. (2018). The differences in physical activity levels in preschool children during free play recess and structured play recess. Journal of Exercise Science & Fitness, 16(1), 37-42. doi:10.1016/j.jesf.2018.03.001

Lappalainen, S. (2004). They say it’s a cultural matter:Gender and ethnicity at preschool. European Educational Research Journal, 3(3), 642-656.

McClintic, S., & Petty, K. (2015). Exploring early childhood teachers ́ beliefs and practices about preschool outdoor play: A qualitative study. Journal of Early Childhood Teacher Education, 36(1), 24-43. doi:10.1080/10901027.2014.997844

Norling, M., & Sandberg, A. (2015). Language learning in the outdoor environments: Perspectives of the preschool staff. Nordic Early Childhood Education, 9(1), 1-16. doi: doi.org/10.7577/nbf.749

Sedentary Behaviour Research Network. (2012). Letter to the editor: Standardized use of the terms ”sedentary” and ”sedentary behaviours”. Applied Physiology, Nutrition, and Metabolism, 37(3), 540-542. doi:10.1139/h2012-024

Van Cauwenberghe, E., Labarque, V., Gubbels, J., De Bourdeaudhuij, I., & Cardon, G. (2012). Preschooler’s physical activity levels and associations with lesson context, teacher’s behavior, and environment during preschool physical education. Early Childhood Research Quarterly., 27, 221-230. doi:10.1016/j.ecresq.2011.09.007.

Van Cauwenberghe E, De Bourdeaudhuij I, Maes L, Cardon G. Efficacy and feasibility of lowering playground density to promote physical activity and to discourage sedentary time during recess at preschool: a pilot study. Prev Med. 2012; 55(4):319–321. doi: 10.1016/j.ypmed.2012.07.014.

WHO. (2019). Guidelines on physical activity, sedentary behaviour and sleep for children under 5 years of age. Retrieved from https://apps.who.int/iris/handle/10665/311664. (9789241550536)

Wilke, S., Opdenakker, C., Kremers, S., & Gubbels, J. (2013). Factors influencing child care workers’ promotion of physical activity in children aged 0–4 years: A qualitative study. Early Years., 33(3), 226-238.

Ensi viikolla vieraskynässä Suvi Määttä

Suvi Määttä

Suvi Määttä (VTT, LiTM) työskentelee tällä hetkellä tutkijana Helsingin kaupungilla. Hänen asiantuntemustaan on helsinkiläislasten ja -nuorten terveys ja hyvinvointi. Aikaisemmin hän oli töissä useamman vuoden ajan Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa. Määttä väitteli vuonna 2020 sosiaalipsykologiasta ja väitöskirjassaan hän tarkasteli lasten yksilöllisten piirteiden, päiväkodin, kodin ja sosioekonomisten tekijöiden roolia lasten paikallaanolossa. Tässä blogikirjoituksessa hän esittelee tarkemmin väitöskirjan keskeisimpiä tuloksia keskittyen päiväkotiympäristöön.  

Osallistumisen esteitä metsästämässä. Esimerkkinä viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu

Vieraskynässä Anna Siippainen (Tampereen yliopisto), Julia Kuusiholma-Linnamäki (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi) ja Katja Repo (Tampereen yliopisto)

Suomessa tuetaan julkisin varoin sekä pienten lasten kotihoitoa että varhaiskasvatusta. Vastakkainasettelu kotihoidon ja varhaiskasvatuksen välillä leimahtelee aika ajoin niin julkisessa keskustelussa kuin poliittisessa päätöksenteossa. Kättä on väännetty muun muassa kotihoidon ja varhaiskasvatuksen paremmuudesta ja ylipäänsä siitä, missä pienten lasten ja heidän huoltajiensa pitäisi aikansa viettää. Keskustelut ilmentävät erilaisia tulkintoja hyvästä lapsuudesta sekä vanhemmuuden odotuksista ja ideaaleista. Näiden keskustelujen lisäksi huoltajien valintoihin vaikuttaa myös se, minkälaiset ratkaisut ovat ylipäänsä mahdollisia. Keskusteluissa ei aina tunnisteta sitä, että huoltajien lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisuihin vaikuttavat useat tekijät, kuten työ, elämäntilanne, oma hyvinvointi tai vaikkapa asuinpaikka (ks. esim. Alasuutari ym. 2022). Perheiden valittavana olevat vaihtoehdot ovat Inarissa, Lempäälässä ja Helsingissä erilaiset, ja varhaiskasvatukseen osallistumisessa on paikallista vaihtelua.

Jatka lukemista ”Osallistumisen esteitä metsästämässä. Esimerkkinä viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu”

Ensi viikolla vieraskynässä Siippainen, Kuusiholma-Linnamäki ja Repo

Anna Siippainen (KT, vo) työskentelee parhaillaan post doc apurahatutkijana Tampereen yliopistolla VADA-hankkeessa, jossa tarkastellaan varhaiskasvatuksen paikallisia arviointikäytäntöjä datafikaation aikakaudella. Anna työskenteli Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuskokeilun arvioinnissa.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Siippainen, Kuusiholma-Linnamäki ja Repo”

Avaimia kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoiseen varhaiskasvatukseen

Vieraskynässä Outi Arvola ja Anna-Leena Lastikka

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2022) keskiössä ovat lasten ja perheiden oikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, syrjinnän ehkäisy, sekä moninaisuuden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden varmistaminen. Tämän kirjoituksemme lähtökohtana ovat meidän molempien tutkimukset (Arvola 2021, Lastikka 2019), joissa on selvitetty sekä eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten että perheiden osallisuutta tukevia tekijöitä varhaiskasvatuksessa. Tarkasteluteema on erittäin ajankohtainen ajassa, jossa muuttoliikkeet moninaistuvat (Martikainen & Pitkänen 2020) ja jossa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan (Sisäministeriö 2022). Elämme globaalissa maailmassa ja samalla suomalaisessa yhteiskunnassa, joka moninaistuu vauhdilla. 

Jatka lukemista ”Avaimia kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoiseen varhaiskasvatukseen”

Ensi viikolla vieraskynässä Outi Arvola ja Anna-Leena Lastikka

Outi Arvola       

Olemme työssämme ja tutkimuksissamme molemmat erityisen kiinnostuneita kielellisesti, kulttuurisesti ja katsomuksellisesti moninaisten lasten ja perheiden osallisuuden ja inkluusion toteutumisesta. Lisäksi innostumme yhteisöllisyydestä, toiminnallisuudesta ja dialogisuudesta. Nämä intressimme ovat yhdistäneet meidät tutkimaan, kehittämään ja kouluttamaan teemojen parissa.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Outi Arvola ja Anna-Leena Lastikka”

Lasten projektit: jotain vanhaa, joitain uutta ja jotain myötätuntoista

Vieraskynässä Jaakko Hilppö

Asuimme ensimmäistä vuotta Evanstonissa, Chicagon pohjoispuolella. Työpäivä yliopistolla oli ollut pitkä ja talvi-ilta oli pimeä kavutessani kotiin. Esikoisemme Reko (tuolloin 6.v), joka oli aloittanut syksyllä koulupolkunsa, tuli luokseni ja ojensi minulle nipun taiteltuja papereita. Papereissa oli piirroksia sekä tekstiä. “Voitko isi töissä nitoa tän kirjan?”, hän kysyi. Nyökkäsin ja sanoin, että teen sen huomenna. Talvenmittaan tämä pyyntö toistui aika ajoin. Välillä kirjojen sivut nidottiin, välillä taas sidoimme ne yhteen narulla. Kirjojen koko vaihteli, samoin kuin niiden aiheet. Reko kirjoitti Kapteeni Kalsarin seikkailuista, omasta elämästään, jalkapallosta, kissoista ja Star Wars fanifiktioita. Tärkeää oli se, että Reko itse päätti kirjojen tekemisestä. Innokas opettaja-isä ei saanut puuttua niihin. Jos ehdotin jotain tai yritin auttaa ilman, että minua oli pyydetty, Reko jätti homman kesken ja päätti tehdä jotain muuta. Kirjat olivat Rekon juttu ja minä hänen avustajansa. 

Jatka lukemista ”Lasten projektit: jotain vanhaa, joitain uutta ja jotain myötätuntoista”

Ensi viikolla vieraskynässä Jaakko Hilppö

Jaakko Hilppö

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Jaakko Hilppö”

Ilolla väritetty varhaiskasvatuksen arki

Vieraana Satu Karjalainen

Myönteiset tunteet tutkimuskohteena

Tunteilla on keskeinen rooli ihmisten välisissä suhteissa ja vuorovaikutuksessa (Karjalainen & Puroila, 2017; Turner & Stets, 2014). Tunteet ovat saaneet viime vuosikymmeninä yhä vahvempaa jalansijaa ihmistieteellisessä tutkimuksessa ja voidaankin puhua emotionaalisesta ja affektiivisesta käänteestä (ks. Zembylas, 2014). Vaikka niin kutsuttujen myönteisten tunteiden tutkimus on ollut kielteisten tunteiden tutkimusta vähäisempää (Fredrickson, 2004; Karjalainen & Puroila, 2017), erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen alueella myönteisten tunteiden tutkimus on lisääntynyt. Positiivisten tunteiden merkitys on tunnistettu erityisesti oppimiseen liittyvässä tutkimuksessa (esim. Ford & Opitz, 2015; Rantala & Määttä, 2012). Ongelmakeskeisen lähestymistavan vastapainona myönteisyyden korostaminen näkyy myös esimerkiksi kiinnostuksena positiivista pedagogiikkaa kohtaan; sen piirissä on kehitetty mm. lasten vahvuuksiin perustuvia pedagogisia menetelmiä (ks. Ranta, 2020; Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen 2016).  Myös varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa ja muissa varhaiskasvatuksen asiakirjoissa myönteisillä tunteilla ja erityisesti ilolla on keskeinen rooli (ks. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018). Myönteisten tunteiden painottuminen lapsiin liittyvässä keskustelussa ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö, sillä positiivisten tunteiden, kuten ilon, on nähty jo pitkään kuuluvan olennaisena osana erityisesti länsimaisen lapsuuden olemukseen (Vehkalahti, 2012). 

Jatka lukemista ”Ilolla väritetty varhaiskasvatuksen arki”

Ensi viikolla vieraana Satu Karjalainen

Satu Karjalainen

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraana Satu Karjalainen”