”Otan lapsen syliin ja lohdutan, ja toivon että vanhempi luottaa minuun” – Mentalisaatio lapsen kehitystä suojaavana tekijänä siirtymävaiheessa kotihoidosta varhaiskasvatukseen

Vieraskynässä Nina Mellenius 

Lapsen erokokemus vaatii kannattelua

Pienen lapsen aloitusvaihe päiväkodissa vaatii vanhemmalta ja varhaiskasvatuksen työntekijältä  pyrkimystä eläytyä lapsen kokemukseen erota vanhemmastaan sekä liittyä uuteen aikuiseen ja lapsiryhmään. Otsikko on lainaus erään varhaiskasvatuksen hoitajan haastattelusta ja siinä kiteytyy hyvin vuorovaikutustilanne, jossa ovat mukana lapsi, vanhempi ja varhaiskasvatuksen ammattilainen. Tässä tekstissä varhaiskasvatuksen työntekijällä ja ammattilaisella tarkoitetaan kaikkia niitä varhaiskasvatuksessa toimivia ammattihenkilöitä, jotka työssään kohtaavat kotoa päiväkotiin siirtyviä taaperoikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan. Työntekijöiden koulutustausta voi vaihdella opistotasosta korkeakouluun, ja heidän ammattinimikkeitä voivat olla muun muassa varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen hoitaja tai avustaja. 

Eroamiset aktivoivat lapsessa herkästi turvattomuutta ja herättävät hänessä usein vaikeasti yksin siedettäviä ja hallittavia tunteita, kuten ahdistuneisuutta ja hämmennystä. Varhaiskasvatuksen ammattilainen pyrkii vastaamaan näihin lapsen tunteisiin viestimällä eri keinoin, että lapsi on turvassa. Vanhemmasta eroon joutumisesta aiheutuneet tunteet ovat yhdessä kestettävissä ja lapsi saa lohdutusta. Tiedämme myös, että uudelleen liittymiset vahvistavat lapsen kiintymyssuhteita – vanhempi palaa lapsen luokse ja seuraavana aamuna tuttu aikuinen on taas vastaanottamassa lasta. 

Pienen lapsen siirtymävaihe kotihoidosta päiväkotiin voidaan ajatella olevan elämänvaihe, jossa lapsen episteeminen luottamus tulee vanhemmalle esiin eri tavoin. Episteemisellä luottamuksella tarkoitetaan kiintymyssuhteessa lapselle kehittynyttä luottamusta hänen vanhempiaan ja heiltä saatavaa tietoa kohtaan. Se on lapsen luottamusta läheisten ihmisten välittämän tiedon oikeellisuuteen (Fonagy, Lorenzini, Campbell & Luyten 2014).  Lapsen siirtyminen kotihoidosta varhaiskasvatukseen on merkittävä muutos lapsen ja vanhemman elämässä. Päiväkodin aloittaminen on erokokemus niin lapselle kuin vanhemmallekin. Monelle vanhemmalle on tärkeä kysymys, miten pieni lapsi oppii luottamaan ympäröivään maailmaan ja uusiin aikuisiin.   

Kuvituskuva Unplash

Lapset reagoivat yksilöllisesti erotilanteessa

Lapsen tapaan reagoida erotilanteeseen vanhemmastaan vaikuttavat keskeisesti hänen temperamenttinsa ja hänen sen astinen kehityshistoriansa. Taaperoikäisen lapsen reagointitavalla  päiväkotiin siirtymisessä on merkitystä siihen, miten varhaiskasvatuksen työntekijä tähän vastaa ja minkälaiseksi lapsen kokemus uusiin ihmisiin muodostuu. Pienen lapsen ympäristöissä kehityspsykologisesti merkityksellisiksi tekijöiksi ovat osoittautuneet turvalliset kiintymyssuhteet ja sopiva stressitaso (Hakulinen, Laajasalo & Mäkelä 2019).

Temperamenttitutkimus on osoittanut, että alusta alkaen lapset ovat erittäin yksilöllisiä omissa kehitystarpeissaan. Temperamentin osa-alueita ovat mm. sensitiivisyys, sopeutuvuus, sosiaalisuus, emotionaalisuus, pelokkuus ja stressinsietokyky (Keltikangas-Järvinen 2004). Lapsen temperamentin tunteminen auttaa vanhempaa ja varhaiskasvatuksen ammattilaista  ymmärtämään ja kunnioittamaan lapsen tapaa reagoida asioihin. Toiset lapset ovat taipuvaisia kokemaan herkemmin kielteisiä tunteita, kuten epävarmuutta ja pelokkuutta, kun taas toisille luontaisempaa on kiinnostuksen herääminen. Suurin osa lapsista asettuu tunnereaktioiltaan välimaastoon. (Korja 2015; Rothbart & Bates 2006.)

Stressi ei vaikuta kaikkiin lapsiin samalla tavalla, koska muun muassa perimän, raskausajan ja vauvan varhaisvaiheiden tiedetään vaikuttavan yksilön tapaan reagoida stressiin (Nolvi 2017; Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä 2015; Reunamo, Sajaniemi, Suhonen & Kontu 2012). Pienen lapsen keino selviytyä ja suojautua kuormittavilta stressikokemuksilta on nopeasti apuun tuleva aikuinen (Bateman & Fonagy 2012; Korja 2015; Kalland 2013; Sajaniemi ym. 2015). Vanhemman tavalla jättää lapsensa päiväkotiin sekä  varhaiskasvatuksen työntekijän ja vanhemman välisellä vuorovaikutuksella eroamistilanteessa on merkitystä siihen, miten lapsi reagoi vanhemman lähtemisen jälkeen (Yaoying Xu 2006). Jos lapsi ei kykene vielä ikänsä puolesta ilmaisemaan tuntojaan sanoin, hän tarvitsee hyvin yksityiskohtaista mielen kannattelua, toisin sanoen lasta hoitavan aikuisen on osattava virittäytyä lapsen tunnetilaan ja kyettävä lukemaan hänen sanattomia viestejään (Biringen 2000; Schulman, Kalland, Leiman & Siltala 2017; Yaoying Xu 2006). 

Tähänastisissa tutkimuksissa on todettu, että lapsen pitkään jatkuneilla kuormittavilla erokokemuksilla vanhemmastaan päivähoidon aloitusvaiheessa saattaa olla mahdollisesti vaikutuksia lapsen pitkäkestoiseen stressiin. Lapsen myönteiset erokokemukset, joihin liittyy aikuisen tarjoamaa kanssasäätelyä saattavat puolestaan sysätä lapsen kehitystä eteenpäin erityisesti tunnesäätelyn ja sosiaalisen liittymisen taitojen kehityksessä. (Bark, Baukage & Cieprka 2016; Yaoying Xu 2006.)

Varhaiskasvatusympäristön tavalla huomioida lasten yksilöllisiä taipumuksia reagoida eroahdistuksesta johtuvaan stressiin voi olla keskeinen merkitys lapsen hyvinvointiin, sopeutumiseen ryhmään ja hänen oppimiskykynsä potentiaalin käyttöönottoon varhaiskasvatuksessa (Bark, Baukage & Cieprka 2016).

Kuva Anne Tuulikangas

Mentalisaatiokykymme vaihtelee


Mentalisaatiolla tarkoitetaan toimintana aikuisen kykyä havainnoida, yhdistää ja tarkastella käyttäytymisen taustalla olevia mielentiloja – omia sekä lapsen (Bateman & Fonagy 2012; Keinänen & Martin 2019). Vanhemman mentalisaatiokyky sisältää kyvyn nähdä lapsi omana yksilönään, erillisenä vanhemmasta varhaisista vaiheista lähtien (Slade 2006; Kalland, Fagerlund, Koskull & Pajulo 2016). Mentalisaatio on kehityksellinen saavutus ja se vaihtelee samallakin ihmisellä eri tilanteissa (Fonagy & Target 1997).   Stressaavissa ja haastavissa tilanteissa meitä auttaa, jos pystymme tuomaan vähemmän tietoisia mielentiloja tietoisiksi, koska silloin pystymme niihin vaikuttamaan (Bateman & Fonagy 2012; Pajulo, Salo & Pyykkönen 2015).

Väsymys, stressi ja kiihtynyt mielentila vaikuttavat mentalisaatiokykyymme sitä heikentäen. Tämän lisäksi vuorovaikutussuhteet ovat erilaisia ihmisten välillä ja paradoksaalisesti mentalisaatiokyvyn käyttöönotto on usein vaikeampaa läheisissä ihmissuhteissa. Tämä johtuu siitä, että tunteet ja odotukset voivat vaikeuttaa mentalisaatiota – on vaikea ajatella, mitä tuntee, samalla kun tuntee. Samanaikaisesti juuri läheisissä ihmissuhteissa mentalisaatiokyvyn käyttöönotto on kaikkein tärkeintä ja niissä se myös parhaiten kehittyy. (Kalland 2014, 2013.)

Varhaiskasvatuksen siirtymävaiheet 

Varhaiskasvatuksen työntekijälle pienen lapsen ja vanhemman väliset eroamistilanteet voivat olla aloitusvaiheessa ammatillisesti haastavia monista eri syistä johtuen. Tilanne saattaa herättää osapuolissa alkuvaiheessa voimakkaita tunteita ja varhaiskasvatuksen työntekijä  joutuu niitä ammattiroolistaan käsin kannattelemaan virittäytyen niin lapsen, vanhemman, kuin omiinkin tuntemuksiinsa.  

Siirtymävaiheet varhaiskasvatuksessa ovat rakenteellisia toiminnan laatuun vaikuttavia tekijöitä. Siirtymävaiheen (kotoa varhaiskasvatukseen, varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta perusopetukseen) tulisi muodostua johdonmukaisena ja huolellisesti valmisteltuna jatkumona, jotta varhaiskasvatuksen myönteiset vaikutukset lapsen kehitykseen voivat vahvistua. Varhaiskasvatuksen arvopohjassa ja lainsäädännössä viitataan lapsen ja aikuisen välisen vuorovaikutussuhteen merkitykseen, erityisesti sen turvallisuuteen ja pysyvyyteen. Henkilöstön sensitiivisyyden on osoitettu edistävän lasten turvallista kiintymyssuhdetta erityisesti päiväkotikontekstissa. Korkealaatuinen tunnetuki on myös yhteydessä lasten parempiin sosiaalisiin taitoihin ja oppimistilanteisiin kiinnittymiseen esiopetuksessa ja kouluiässä. (Vlasov ym. 2018; Eerola-Pennanen & Turja 2017; Kalland 2011.)

Kuva Anne Tuulikangas

Lapsen siirtymävaiheen tutkiminen

Pyrin väitöskirjatutkimuksessani tuottamaan uutta tietoa ja ymmärrystä siitä, miten vanhemman ja varhaiskasvatuksen työntekijän mentalisaatiokyky voivat toimia lapsen kehitystä suojaavina tekijöinä siirtymävaiheessa kotihoidosta varhaiskasvatukseen 10–24kk ikäisillä lapsilla. Tutkimusaineistoa kerätään parhaillaan turkulaisista kunnallisista päiväkodeista ja tutkimukseen otetaan mukaan 40 (=n) lasta vanhempineen. Tutkimustietoa kerätään erilaisilla standardoiduilla tutkimusmenetelmillä, kuten lomakekyselyillä, haastattelemalla vanhempia ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä sekä videoimalla vuorovaikutustilanteita perheen kotona leikkitilanteessa ja päiväkodissa vanhemman jättäessä lapsen päiväkotiin ensimmäisiä kertoja tutustumisvaiheen jälkeen.  

Tutkimus pyrkii selvittämään muun muassa sitä, miten vanhempi muodostaa itselleen mallin erota lapsestaan ennen varhaiskasvatuksen aloittamista ja mitkä tekijät vanhemman omassa kehityshistoriassa tähän mahdollisesti vaikuttavat. Tutkimus tuo esiin, miten vanhemman ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten reflektiivisyys ja emotionaalinen saatavillaolo näyttäytyvät siirtymävaiheen aikana stressitilanteessa, ja miten lapset reagoivat yksilöllisesti tähän elämänmuutokseen aloittaessaan varhaiskasvatuksessa. Lisäksi tutkimus pyrkii kuvaamaan, miten lapsen vastaanottava varhaiskasvatuksen työntekijä voi osaltaan tukea lapsen ja vanhemman turvallista eroamistilannetta sekä auttaa lasta liittymään uuteen aikuiseen ja ryhmän lapsiin. 

Kaikista tutkimuskutsun saaneista vanhemmista noin 25% on ilmoittautunut olevansa kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen. Tämä on ollut ilahduttavaa, koska perheiltä kerättävä tutkimusaineisto on ainutlaatuista ja edellytys tutkimuksen toteuttamiselle. Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat ovat tähän asti kertoneet tutkimukseen osallistumisen jäsentäneen heidän omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan liittyen erityisesti tuleviin eroamistilanteisiin lapsestaan. Tutkijana olen ollut vilpittömän kiitollinen vanhempien avoimuudesta päästää minut mukaan tähän heidän elämänvaiheeseensa. Varhaiskasvatuksen työntekijät ovat haastatteluissaan kuvanneet rikkaasti ja henkilökohtaisesti omia ammatillisia kokemuksiaan taaperoikäisen lapsen varhaiskasvatuksen aloitusvaiheesta. Olen tutkijana pysähtynyt pohtimaan sitä, miten inhimillistä työtä varhaiskasvatuksen ammattilaisten työ on tässä tilanteessa, jossa lapsi ja vanhempi tukeutuvat häneen. 

Väitöskirjani ohjaajien kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttilan (Turun yliopisto, vv), varhaiskasvatuksen professori Mirjam Kallandin (Helsingin yliopisto) ja kehityspsykologian apulaisprofessori Riikka Korjan (Turun yliopisto) antama ohjaus tutkimusasetelman suunnittelussa on ollut ensiarvoista ja heidän kanssaan käydyt keskustelut ovat jatkuvasti tarkentaneet tutkimuskysymyksiä. Turun kaupungin varhaiskasvatuksen palveluohjaajat ovat merkittävällä tavalla auttaneet tutkimuksen toteuttamista välittämällä tutkimuskutsuja perheille. Tutkimustyö on ollut mahdollista toteuttaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimussäätiön ja Emil Aaltosen säätiön myöntämien tutkimusapurahojen avulla. 

Kuvituskuva Pexels

Lähteet:

Allen, J., Fonagy, P., & Bateman, A. (2008). Mentalizing in clinical practice. Washington, DC: American Psychiatric Press.

Bateman, A. & Fonagy, P. (2012). (Eds.). Handbook of mentalizing in mental health practice. VA, USA: American Psychiatric Publishing.

Bark, C., Baukage, I. & Cieprka, M. (2016). A mentalization-based primary prevention program for stress prevention during the transition from family care to day-care. Mental Health & Prevention, 4, 49–55.

Biringen, Z. (2000).  Emotional availability: conceptualization and research findings. American Journal of Orthopsychiatry, 70, 104–114.

Eerola-Pennanen, P. & Turja, L. (2017). Yhdenvertaisuus ja moninaisuus. Teoksessa M. Koivula, A. Siippainen & P. Eerola-Pennanen (toim.) Valloittava varhaiskasvatus: oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia. Tampere: Vastapaino, 195–206.

Fonagy, P., Lorenzini, N., Campbell, C., & Luyten, P. (2014). Why are we interested in attachments? In P. Holmes & S. Farnfield (Eds.). The Routledge handbook of attachment: Theory (pp. 38–51). Hove, UK: Routledge.

Fonagy, P. & Target, M. (1997). Attachment and reflective function: their role in self-organisation. DEV Psychopathol 9.

Hakulinen, T., Laajasalo, T. & Mäkelä, J. (toim.) (2019). Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: PunaMusta.

Kalland, M., Fagerlund, Å., Koskull, M. & Pajulo, M. (2016). Families First: the development of a new mentalization-based group intervention for first-time parents to promote child development and family health, Primary Health Care Research and Development, 17 (1), 3–17.

Kalland, M. (2014). Vanhemman mentalisaatiokyky. Teoksessa Viinikka (toim.) Mentalisaatio perheiden kohtaamisessa. Tampere: Hämeen Kirjapaino Oy, 26–38.

Kalland, M. (2013). Mentalisaation ja reflektiivisen kyvyn vahvistamine vanhemmuudessa. Teoksessa  Mellenius, N. & Remsu, N. (toim.) Vuorovaikutus kuvassa – Videoavusteisen ohjauksen eettisyys ja käytäntö. Turenki: Kirjapaino Jaarli Oy, 39–50.

Kalland, M. (2011). Päivähoito kiintymyssuhdeteorian valossa. Teoksessa Sinkkonen, J. & Kalland, M. (toim.) Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen. Helsinki: WSOYpro, 147–171.

Keinänen, M. ja Martin M. (2019). Mieli meissä – tasapainoista arkea mielentämisen keinoin. Kirjapaja.

Keltikangas-Järvinen, L. (2004). Temperamentti: ihmisen yksilöllisyys. Helsinki: WSOY.

Korja Riikka. 2.10.2015. Varhaisten tunnesuhteiden merkitys lapsen itsesäätelyn kehityksessä. Luentomateriaali. Kliininen laitos & Psykologian laitos, Turun Yliopisto. 

Nolvi, S. (2017). The role of early life stress in shaping infant fear reactivity and executive functioning – findings from the FinnBrain Birth Cohort Study. Annales Universitas Turkuensis, Series D, Part 1316. 

Pajulo, M., Salo, S. ja Pyykkönen Niina. (2015). Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim; 131(11):1050–7.

Reunamo, J., Sajaniemi, N., Suhonen, E. & Kontu, E. (2012). Cortisol levels and children’s orientation in day care. Early Child Development and Care 182 (3–4), 363–381.

Rothbart, M.K. & Bates, J.E. (2006). Temperament. In Damon, W. & Eisenberg, N. (Eds.). Handbook of Child Psychology: Volume 3, Social, Emotional, and Personality Development, 6th Edition, Wiley, New York, 105–176.

Sajaniemi, N., Suhonen, E., Nislin, M. & Mäkelä, J. (2015). Stressin säätely – kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Juva: Bookwell Oy.

Schulman, M., Kalland, M., Leiman, A-M. ja Siltala P. (2017). Lastenpsykoterapia ja sen vuorovaikutukselliset ulottuvuudet. Helsinki: Therapeia-säätiö. 

Slade, L., A. (2006). Reflective parenting programs: theory and development, Psychoanalytic Inquiry, 26.

Vlasov, J., Salminen, J., Repo, L., Karila, K., Kinnunen, S., Mattila, V., Nukarinen, T., Parrila, S. ja Sulonen, H. (2018). Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Julkaisut 24.

Yaoying Xu. (2006). Toddlers’ emotional reactions to separation from their primary caregivers: successful home–school transition. Early Child Development & Care, 176(6), 661–674.

Ensi viikolla vieraskynässä Nina Mellenius

Nina Mellenius

Nina Mellenius toimii Turun yliopistossa väitöskirjatutkijana ja jatko-opiskelijana OPPI-tohtoriohjelmassa, tutkien mentalisaatiota lapsen kehitystä suojaavana tekijänä siirtymävaiheessa kotihoidosta varhaiskasvatukseen. Hän toimii myös kehittämispäällikkönä MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiössä. 

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Nina Mellenius”

Aikuinen on yhteisöllisen leikin keskushahmo taaperoryhmässä

Vieraskynässä Annukka Pursi

Taaperoita koskevan tutkimustiedon merkitys korostuu suomalaisen varhaiskasvatuksen kehittämisessä juuri nyt. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) 6.9.19 julkaisema laadunarviointiraportti, Varhaiskasvatuksen laatu arjessa: Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa (Repo ym., 2019), nostaa yhdeksi keskeiseksi varhaiskasvatuksen kehittämiskohteeksi taaperopedagogiikan. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tekemä itsearviointi osoittaa, että taaperoryhmien toiminnassa ei henkilöstön mukaan voida aina toteuttaa esimerkiksi leikkipedagogiikkaa, taidekasvatusta, kielellisesti rikasta vuorovaikutusta tai tutkimiseen kannustavaa toimintaa kansallisen (ja paikallisen) varhaiskasvatussuunnitelman velvoittamilla tavoilla. Osa henkilöstöstä kokee, että jos lapsi ei vielä puhu, hänen kanssaan ei voida käydä vastavuoroisia keskusteluja (Repo ym., 2019, 97). Arviointiraportin tulokset kertovat taaperopedagogiseen osaamiseen liittyvistä puutteista ja täydennyskoulutustarpeista, joiden taustalla olevat syyt ovat moninaiset ja monitasoiset. Tässä kirjoituksessa syvennyn syiden analysoinnin sijaan tarkastelemaan tutkimusperustaista tietoa taaperoryhmien leikkipedagogiikasta ja erityisesti aikuisen roolista leikin rakentamisessa, ylläpitämisessä ja rikastamisessa.

Jatka lukemista ”Aikuinen on yhteisöllisen leikin keskushahmo taaperoryhmässä”

Ensi viikolla vieraskynässä Annukka Pursi

Annukka Pursi

Esittely:

Annukka Pursi työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Annukan tutkimus kohdistuu aikuisten ja lasten väliseen leikkiin, hoivaan, alle 3-vuotiaiden lasten pedagogiikkaan ja päiväkodin aloittamiseen. Annukan väitöskirja Yhteisen ymmärryksen rakentuminen aikuisten ja lasten välisessä leikissä: Aikuisen roolit ja pedagogiset käytänteet varhaiskasvatuksen taaperoryhmässä esitetään julkisesti tarkastettavaksi Helsingin yliopistossa tänään perjantaina 27.9.2019 klo 12.00.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Annukka Pursi”

Millaista on varhaiskasvatuksen matematiikka eli ”pikkumatikka” ja miksi sitä tarvitaan?

Vieraskynässä Minna Hannula-Sormunen

“Oppimiseen vaikuttaa merkittävästi kuinka ”lukumäärätietoinen” ympäröivä kulttuuri ja lapsen kasvuympäristö on”

Esimerkki 1:

Varhaiskasvatuksen opettaja: Niitä tulee niinku koko aika tämmöisiä niinku tänäänki, että mitä tämä maksaa tämä näkkileipä…Ja me oltiin tuolla luontopolulla ja mentiin meren rantaan ja siellä oli emo, äitilintu ja sillä poikasia perässä. Ja kato, ihana pikkanen tuolla ja pla pla plaa ja mä että montako poikasia on? Itteki huomas, että niitä oli tosi vaikea laskea kun ne koko ajan liikkui ja vaihtoi paikkaa ja ne oli samannäköisiä ja meni näin ja ne poikaset uis siinä vedessä ja vaihto paikkaa. Ittekki ihmetteli, että onko niitä kuus vai seittemän ja ihan  oikeesti me kauan katottiin ja laskettiin niitä ja sitten oli ihanan herkullinen hetki, että eiks oo vaikea niitä laskea, että miten se nyt onkin niin vaikea? No kun ne vaihtaa paikkaa ja on samannäkösiä ja mä siihen, että niinpä onki ja miten me saatais ne hyvin laskettua. – Jos ne uis tossa jonossa, olis kaikki helpompi laskea. Ja sitten kun ne meni lähemmäs rantaa, joku sanoi: Ja jos ne nyt nousis tonne rantaan, niin meidän olis helpompi kun siinä ne ei vaihda näin paikkaa. Siis sitä kesti vaikka kuinka kauan ja nää linnut oli siinä ja sitä matikkaa väännettiin ja käännettiin siinä. 

Jatka lukemista ”Millaista on varhaiskasvatuksen matematiikka eli ”pikkumatikka” ja miksi sitä tarvitaan?”

Ensi viikolla vieraskynässä Minna Hannula-Sormunen

Minna Hannula-Sormunen

Kirjoittaja on Turun yliopiston kasvatustieteen apulaisprofessori, dosentti, KT Minna Hannula-Sormunen, jonka professuurin erityisalue on varhainen matemaattinen ajattelu ja digitaaliset oppimisympäristöt. Minna on yksi Pikkumetsän esiopetuksen, Nallematikan, Jänistarinoiden ja Pikkumatikka-verkkokurssien tekijöistä. Hän tekee tutkimustyötä Turun yliopiston Matematiikan oppimisen ja opetuksen tutkimusryhmässä matemaattisten taitojen oppimisesta ja opetuksesta eri-ikäisillä oppijoilla. Minna opettaa erityisesti alkukasvatuksen ja varhaiskasvatuksen matematiikkaa tuleville varhaiskasvatuksen opettajille ja luokanopettajille. ”Pikkumatikka” on uuden verkkokurssin nimen lisäksi myös Minnan tiimin käyttämä lempi- tai hellittelynimi varhaisille, yleensä ennen kouluikää opittaville matemaattisille tiedoille, käsitteille ja taidoille, joita opitaan yhdessä toisten kanssa.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Minna Hannula-Sormunen”

Är småbarnspedagogiken en väg till hållbar livsstil?

Ann- Christin Furu, Universitetslektor, Helsingfors universitet

”Vad är det viktigaste du vill ge dina barn?” 

Den här frågan ställer jag ofta till de vuxna (personal och föräldrar) jag möter i mitt arbete som forskare och föreläsare inom småbarnspedagogik. De svar jag får på min fråga handlar ofta om kärlek, trygghet, respekt och omtanke om andra. Sett i ett hållbarhetsperspektiv är det här verkligt hoppingivande svar.

Jatka lukemista ”Är småbarnspedagogiken en väg till hållbar livsstil?”

Ensi viikolla vieraskynässä Ann-Christin Furu

Ann- Christin Furu, Universitetslektor,
Helsingfors universitet

Ann-Christin Furu är pedagogie doktor och arbetar som universitetslektor vid den svenska utbildningen för lärare inom småbarnspedagogik vid Pedagogiska fakulteten, Helsingfors universitet. Hennes forskning utgår från ett relationellt synsätt och hon intresserar sig särskilt för relationernas betydelse för barns liv och lärande. Under de senaste åren har hållbarhetsfrågor kommit att stå i centrum för hennes arbete och då alldeles särskilt människan som en del av ekosystemet. Hur kan vi stöda barn att forma goda relationer till sig själva och till varandra, men också till djur och till natur? Hur kan vi befrämja förhållningssätt som bygger på respekt för allt levande och som omfattar omsorg om Jordens resurser? 

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Ann-Christin Furu”

“Iso palapelihän se on” Johtajuus inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa

Vieraskynässä Hanna Tuominen

Tämä blogiteksti pohjautuu pro gradu -tutkielmaani ”Iso palapelihän se on” – Inklusiivisen varhaiskasvatuksen johtaminen (Tuominen 2019). Tutkielma on vapaasti luettavissa tästä.

KIVIJALKANA YMMÄRRYS: MITÄ INKLUSIIVINEN VARHAISKASVATUS TARKOITTAA?

Inkluusion taustalla vaikuttavat arvot, kuten moninaisuuden arvostaminen, yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja yhtäläiset oikeudet, sekä erityisesti kasvatukseen liittyen osallisuus ja yhteisöllisyys (Ainscow, Booth & Dyson 2006; Booth, Ainscow & Kingston 2006; Ainscow & Sandhill 2010). Inkluusion tavoite on syrjivien asenteiden ja eksluusion, eli poissulkemisen vähentäminen aina varhaiskasvatusympäristöistä laajemmin yhteiskuntaan saakka (Ainscow ym. 2006; Nutbrown & Clough 2006).

Haastatellut päiväkodin johtajat liittivät inklusiivisen varhaiskasvatuksen etenkin kehityksen ja oppimisen tukea tarvitseviin lapsiin ja monikulttuurisiin lapsiin, sekä heidän tuen järjestämisen tapaansa. Inklusiiviseen varhaiskasvatukseen nähtiin kuuluvan lapsen pääsy lähipäiväkodin tavalliseen ryhmään. Ensimmäinen edellytys inkluusion toteutumiselle varhaiskasvatuksessa onkin kaikkien lasten yhdenvertainen pääsy yleisiin varhaiskasvatus- ja esiopetuspalveluihin lähelle lapsen kotia. Silloin myös lapsen tarvitsema tuki ja palvelut tarjotaan monimuotoisesti kaikille yhteisten palvelujen piirissä. (Eerola-Pennanen & Turja 2017; Hermanfors 2017; Pihlaja & Neitola 2017; Turja 2017; Pihlaja & Viitala 2018).

Jatka lukemista ”“Iso palapelihän se on” Johtajuus inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa”

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: