Viipyilyä olennaisen äärellä pienten lasten kanssa – elämän tärkeimmät asiat löytyvät yhteydessä toisiin

vieraskynässä Katri Pardon

”Mikä on minulle tärkeää elämässä?”

Tämän kysymyksen äärelle pysähdyin yhdessä pienten lasten kanssa tutkimuksessani, joka tarkasteli lasten näkemyksiä siitä, mikä on heille elämässä kaikkein tärkeintä. Tässä blogitekstissä jaan tutkimuksen keskeisiä havaintoja ja pohdin, millaisia ajatuksia ja kysymyksiä ne herättävät.

Tutkimus on osa tulevaa väitöskirjaani, ja sitä käsittelevä toinen osajulkaisu (Pardon ym., 2026) ilmestyi aiemmin tänä vuonna. Väitöskirjani liittyy Helsingin yliopiston Lapsi ajassa -tutkimushankkeeseen (CiTe, 2023–2027) ja työtäni ovat rahoittaneet Suomen Akatemia ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lasten omat näkökulmat tutkimuksen lähtökohtana

Tutkimushankkeemme keskiössä on alusta alkaen ollut lasten osallisuuden ja toimijuuden tukeminen, jotta heidän äänensä tulisi mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kuulluksi läpi tutkimusprosessin (Bodén, 2021; Kuusisto & Gearon, 2017; Sommer ym., 2010). Myös tässä tutkimusartikkelissa halusimme lähteä liikkeelle lasten omista kokemuksista ja ajatuksista. Lasten omien näkökulmien kuuleminen on tärkeää myös siksi, että heidän kokemuksensa hyvinvoinnista ja arjesta eivät välttämättä avaudu aikuisille ilman, että lapsille annetaan mahdollisuus kertoa niistä itse. Lasten näkökulmien huomioimisen merkitystä on tuotu esiin niin käytännön varhaiskasvatustyön yhteydessä (Kalliala, 2008; Ranta, 2025) kuin pienten lasten kanssa tehtävässä tutkimuksessakin (Sevón ym., 2023). Tässä tutkimuksessa tarkastelimme erityisesti lasten maailmankuviin ja ihmissuhteisiin liittyviä näkökulmia.

Blogitekstin pohjana olevassa artikkelissa tutkimukseen osallistuneet 5–7-vuotiaat lapset (n = 21) tuottivat itse tutkimusaineistoa tablettitietokoneilla. He tallensivat arkeaan ja ajatuksiaan valokuvien, videoiden, äänitallenteiden ja tabletin piirustussovelluksen avulla. Tämän jälkeen haastattelimme lapsia yksitellen heidän itse tuottamansa aineiston pohjalta. Aineisto toimi haastattelujen lähtökohtana, mutta keskusteluissa käsiteltiin myös tutkimushankkeemme keskiössä olevaan eksistentiaaliseen resilienssiin liittyviä laajempia teemoja. Eksistentiaalinen resilienssi liittyy olemassaolon pohdintaan sekä merkityksen ja toivon etsintään vaikeissakin elämäntilanteissa (Frankl, 1983; Pihkala, 2020; Segersvärd ym., 2025, ks. myös aiempi blogitekstimme aiheesta). Siihen kytkeytyvät myös käsityksemme maailmasta ja tapamme tulkita elämänkokemuksiamme (Castillo ym., tulossa; Frankl, 1983; Launonen ym., 2026). Lapsilta kysyimme haastattelujen yhteydessä muun muassa, mikä on heille tärkeää heidän lähiympäristössään, maailmankaikkeudessa sekä heissä itsessään. Lisäksi lapsia pyydettiin pohtimaan elämän tarkoitusta ja sitä, mikä on heille tärkeää, kun jotain ikävää tapahtuu.

Tämän blogitekstin aiheena olevan artikkelin tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2024 eräässä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa varhaiskasvatusyksikössä. Lasten näkökulmien rinnalla tutkimuksessa kuultiin myös heidän huoltajiaan (n = 5) ja ryhmän varhaiskasvatuksen opettajia (n = 2).

Resilienssi, hyvinvointi ja yhteys toisiin – mitä aiempi tutkimus kertoo?

Lasten käsitykset siitä, mikä elämässä on tärkeää, kertovat siitä, miten he hahmottavat ympäröivää maailmaa ja omaa paikkaansa siinä. Nämä käsitykset muotoutuvat osana lasten elämismaailmaa, jossa erilaisilla kokemuksilla, ihmissuhteilla ja yhteydellä ympäröivään maailmaan on keskeinen merkitys (Helne & Hirvilammi, 2015; Launonen ym., 2026; Lavanti ym., 2026). Yhteys toisiin ihmisiin ja kokemus yhteisöön kuulumisesta ovat myös keskeisiä hyvinvointimme kannalta (Allardt, 1993; Baumeister & Leary, 1995; Helne & Hirvilammi, 2015; Martela, 2024). Arjen vuorovaikutuksessa yhteyttä rakentavat tapa huomioida toisemme ja halu suhtautua toisiimme myötätuntoisesti (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen, 2017). Kokemus yhteydestä toisiin voi puolestaan osaltaan vahvistaa hyvinvointia ja resilienssiä (Koirikivi ym., 2021). Myös varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa korostetaan lasten osallisuutta, yhteisöön kuulumista ja myönteisten vertaissuhteiden merkitystä (Opetushallitus, 2022). Samat tavoitteet näkyvät varhaiskasvatuslaissa, jossa painotetaan lasten vuorovaikutustaitoja, vertaisryhmässä toimimista ja mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin (Varhaiskasvatuslaki 540/2018, 3 ja 20 §).

Ihmissuhteet liittyvät myös kokemukseemme elämän merkityksellisyydestä. Yhteys toisiin voi auttaa meitä löytämään elämällemme tarkoitusta ja rakentamaan käsitystä siitä, keitä olemme ja keitä haluamme olla (Frankl, 1983; Seligman, 2011). Ihmissuhteet voivat tarjota meille kokemuksia kuulumisesta, välittämisestä ja vastavuoroisuudesta, jotka osaltaan muovaavat käsitystämme itsestämme ja paikastamme maailmassa. Ihmissuhteet eivät siis ainoastaan tue hyvinvointiamme, vaan ne voivat olla merkityksellisiä myös elämän tarkoituksen ja oman paikkamme hahmottamisessa (Ryff, 2014; Segersvärd ym., 2025).

Mutta mitä lapset itse pitävät elämässään tärkeänä? Millaisen paikan ihmissuhteet saavat heidän kokemuksissaan? Seuraavaksi tarkastelen tutkimuksemme keskeisiä tuloksia, jotka tuovat esiin lasten itsensä tärkeinä pitämiä asioita ja kutsuvat myös meitä aikuisia pysähtymään olennaisen äärelle.

Mikä lapsille on elämässä tärkeää?

“Sydämet on mulle tärkeitä. Ne tuottaa toisillekin iloa. On tärkeää tuottaa toisille iloa.” – Daisy, 5 (lasten nimet on pseudonymisoitu)

Daisyn sanat kiteyttävät kauniisti yhden tutkimuksemme keskeisistä havainnoista: ihmissuhteet ja toisille ilon tuottaminen olivat lapsille tärkeitä. Tämä näkyi myös lasten itse tuottamassa tablettiaineistossa, jossa kaikki lapset toivat jollakin tavalla esiin itselleen läheisiä ihmisiä. Yksilöhaastatteluissa näiden aineistojen merkitykset avautuivat kuitenkin vielä syvemmin. Lasten kertomukset toivat esiin ihmissuhteisiin liittyviä ulottuvuuksia, joita ei olisi ollut mahdollista havaita pelkästään yksittäisiä kuvia, videoita, äänitallenteita tai piirustuksia tarkastelemalla.

Esimerkiksi Anna (5 v) oli ottanut tabletillaan valokuvan itselleen tärkeästä pingviinipehmolelusta. Aluksi tämä kuva sijoittui analyysissamme leluja ja leikkiä käsittelevään kategoriaan, mutta haastattelussa pehmolelun merkitys avautui uudella tavalla:

”[Tässä on] iskän ja mun pingviini, meidän ainoa yhteinen lelu. Iskä saa käyttää sitä silloin, kun oon yökylässä tai matkoilla.”

Annan kertomus antaa pehmolelulle syvemmän, ihmissuhteisiin liittyvän merkityksen. Pingviini ei ollutkaan hänelle vain lelu, vaan myös symboli hänen ja isän välisestä suhteesta. Annan kuvauksesta voi tulkita välittyvän kokemuksen siitä, että hän on isälleen niin tärkeä, että isä kaipaa häntä hänen ollessaan poissa kotoa. Tällaiset aineistossa epäsuorasti ilmenevät merkitykset osoittivat, että lasten tärkeinä pitämät asiat eivät aina avautuneet pelkästään heidän tuottamiaan kuvia tai muita aineistomerkintöjä tarkastelemalla. Lasten omat kertomukset auttoivat meitä ymmärtämään syvemmin, millaisia henkilökohtaisia ja relationaalisia merkityksiä niihin liittyi.

Toinen mielenkiintoinen havainto tämän osatutkimuksen tuloksissa oli se, etteivät lapset vaikuttaneet kaihtavan suuriakaan elämän ja olemassaolon kysymyksiä. Päinvastoin he lähestyivät niitä usein käytännönläheisesti ja mutkattomasti. Kuten Bella (5 v) asian ilmaisi:

“Jos vaara uhkaisi, menisin toiseen maahan, jos vain pääsisin. Muuten ryhtyisin sotaan ja tekisin parhaani.”

Aikuisille samat aiheet saattoivat kuitenkin tuntua huomattavasti vaikeammilta pukea sanoiksi. Esimerkiksi eräs haastattelemani huoltaja kertoi, että hänen oli vaikeaa keskustella lastensa kanssa suurista elämänkysymyksistä, koska hän pelkäsi aiheiden herättävän lapsissaan tarpeetonta huolta. Hän ei siksi ottanut näitä asioita oma-aloitteisesti lainkaan puheeksi. Sama ilmiö nousi esiin myös Beaun (5 v) kokemuksessa, kuten Beau itse asian ilmaisi:

“Äiti ei halua puhua aseista ja sodista.”

Tässä Beaun yksinkertaisessa mutta puhuttelevassa toteamuksessa näkyy kiinnostava ero lasten ja aikuisten näkökulmien välillä. Se, mikä aikuisesta voi tuntua liian raskaalta tai huolestuttavalta puheenaiheelta, voi lapselle olla luonteva osa maailman hahmottamista. Beaun sitaatti kutsuukin meitä pohtimaan, mitä tapahtuu, jos aikuiset pyrkivät suojelemaan lapsia vaikeilta aiheilta vaikenemalla niistä. Voiko samalla jäädä huomaamatta jotakin sellaista, mitä lapsi jo pohtii ja yrittää ymmärtää? Ehkä lasten rinnalla tärkeää ei olekaan se, että meillä aikuisilla olisi valmiita vastauksia kaikkiin vaikeisiin kysymyksiin, vaan että uskaltaisimme pysähtyä kuuntelemaan ja pohtimaan niitä yhdessä lasten kanssa.

Lasten ajatukset kutsuvat pysähtymään

Lasten keräämä aineisto ja sen pohjalta heidän kanssaan käydyt keskustelut kutsuvat katsomaan elämää lasten silmin. Aineisto piirtää värikkään kuvan siitä, mikä lapsille on elämässä tärkeintä. Kaikkein voimakkaimmin aineistosta välittyy lasten vahva yhteys ympärillään oleviin tärkeisiin ihmisiin. Erityisen kiinnostavaa on, kuinka tämä yhteys kulkee läpileikkaavana teemana halki lasten elämänpiirin ja sen eri osa-alueiden: leikkihetkiä vietettiin mielellään ystävien kanssa, televisiota katsottiin esimerkiksi rakkaan isoveljen seurassa, luonnossa liikkumisesta nautittiin perheen kesken ja isovanhempien vierailuja odotettiin innolla.

Toinen tutkimuksemme tärkeistä havainnoista liittyy lasten rohkeuteen tuoda keskusteluun suuriin elämänkysymyksiin ja olemassaolon pohdintaan liittyviä teemoja. Lapset puhuivat aikuisten usein vaikeina pitämistä aiheista, kuten sodasta ja kuolemasta, avoimesti ja luontevasti. Lasten ajatukset kutsuvat meitä aikuisia kuuntelemaan ja olemaan aidosti läsnä niiden kysymysten äärellä, jotka lapsia askarruttavat. Millaisia asioita lapset itse pitävät elämässään juuri nyt tärkeinä? Mitä he pohtivat, ihmettelevät ja haluavat ymmärtää? Entä annammeko lapsille riittävästi tilaa muodostaa ja ilmaista omia näkemyksiään – myös silloin, kun on kyse meille aikuisille epämukavista ja mahdollisesti pelottavistakin aiheista?

Ehkä tilan antaminen lasten ajatuksille voi auttaa myös meitä aikuisia näkemään paremmin sen, mikä elämässä on lopulta kaikkein tärkeintä. Lasten näkökulmia kuuntelemalla emme ainoastaan opi ymmärtämään paremmin heidän maailmaansa, vaan saamme mahdollisuuden myös itse pysähtyä hetkeksi keskellä kiireistä arkeamme syvempien ajatusten äärelle.

Kuvituskuvat: Katri Pardon

Lähteet

Allardt, E. (1993). Having, loving, being: An alternative to the Swedish model of welfare research. In M. Nussbaum & A. Sen (Eds.), The quality of life (pp. 88–94). Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/0198287976.003.0008

Baumeister, R. F., & Leary, M. R. (1995). The need to belong: Desire for interpersonal attachments as a fundamental human motivation. Psychological Bulletin, 117(3), 497–529. https://doi.org/10.1037/0033-2909.117.3.497

Bodén, L. (2021). On, to, with, for, by: Ethics and children in research. Children’s Geographies, 1–16. https://doi.org/10.1080/14733285.2021.1891405

Castillo, K., Launonen, L., Pardon,  K., Gearon, L., Kuusisto. A. (Tulossa). Coining existential resilience in early childhood: Conceptual analysis through semi-structured literature review.

Frankl, V. E. (1983). Man’s search for meaning: An introduction to logotherapy. Beacon Press.

Gearon, L. F., Benjamin, S., Itkonen, T., Kallioniemi, A., & Kuusisto, A. (2022). Religion and Worldviews in Early Childhood Education and Care: Eight Parameters for Ethical Research. In A. Kuusisto (Ed.), The Routledge International Handbook of the Place of Religion in Early Childhood Education and Care (1st ed.). Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003017783-16

Helne, T., & Hirvilammi, T. (2015). Wellbeing and sustainability: A relational approach. Sustainable Development, 23(3), 167–175. https://doi.org/10.1002/sd.1581

Kalliala, M. (2008). Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa? Gaudeamus.

Koirikivi, P., Benjamin, S., Hietajärvi, L., Kuusisto, A., & Gearon, L. (2021). Resourcing resilience: educational considerations for supporting well-being and preventing violent extremism amongst Finnish youth. International Journal of Adolescence and Youth, 26(1), 553–569. https://doi.org/10.1080/02673843.2021.2010578

Kuusisto, A., & Gearon, L. (2017). On method: Researching value learning and life trajectories – Dialogue, diversity and inter-disciplinarity. In A. Kuusisto & L. Gearon (Eds.), Value learning trajectories: Theory, method, context (pp. 99–115). Waxmann.

Launonen, L., Castillo, K. I., Gearon, L., & Kuusisto, A. (2026). A Plurality of Meaningful Worldviews: Existential Resilience in Early Childhood. In L. Gearon, Z. Gross, B. Hyde, W. Mascitello, Y. Matemba, S. Poulter, & R. Wills (Eds.), International Handbook of the Religious, Moral and Spiritual Dimensions in Education Springer.

Lavanti, L., Kangas, J., & Kuusisto, A. (2026). Safe havens of toddler worldviews in the superdiverse Finnish ECEC. British Journal of Religious Education, 1–15. https://doi.org/10.1080/01416200.2026.2705366

Martela, F. (2024). Being as Having, Loving, and Doing : A Theory of Human Well-Being. Personality and Social Psychology Review, 28(4), 372-397. https://doi.org/10.1177/10888683241263634

Opetushallitus. (2022). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022 (Määräykset ja ohjeet 2022:2a). https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/varhaiskasvatussuunnitelman-perusteet-2022

Pardon, K. M., Uusitalo, L., Lavanti, L. S., Launonen, L., & Kuusisto, A. (2026). What is important in life? The centrality of social relationships in building existential resilience in young children. teoksessa M. Ubani, S. Tremblay, A. Unser, & S. Garvis (Toimittajat), Palgrave International Handbook on Religion in Public education (Sivut 415-434). Palgrave Macmillan. https://doi.org/10.1007/978-3-032-02890-7

Pihkala, P. (2020). Ympäristöahdistus ja eksistentiaalinen resilienssi. Katsomukset. https://katsomukset.fi/2020/02/17/ymparistoahdistus-ja-eksistentiaalinen-resilienssi/

Ranta, S. (2025). Kurkista lapsen maailmaan – lasten hyvinvointi ja viihtyvyys oppimisen edellytyksiä rakentamassa. Teoksessa T. Tuukkanen (toim.), Lapsibarometri 2025: ”Leikki on parasta” – lasten näkemyksiä eskarista (s. 117–128). Lapsiasiavaltuutetun toimisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-400-349-0

Ryff, C. D. (2014). Self-realization and meaning making in the face of adversity: A eudaimonic approach to human resilience. Journal of Psychology in Africa, 24(1), 1–12. https://doi.org/10.1080/14330237.2014.904098

Segersvärd, R. J., Launonen, L., Kangas, J., Gearon, L., & Kuusisto, A. (2025). Developing existential resilience in the lives of young children. teoksessa M. Ubani (Toimittaja), Religion, learning, literacy: Theories and concepts for 21st century public education (Sivut 343-360). Palgrave. https://doi.org/10.1007/978-3-031-96829-7_20

Seligman, M.E.P. (2011). Flourish: a visionary new understanding of happiness and well-being. Free Press.

Sevón, E., Mustola, M., Siippainen, A., & Vlasov, J. (2023). Participatory research methods with young children: A systematic literature review. Educational Review, 77(4), 1000–1018. https://doi.org/10.1080/00131911.2023.2215465

Skånfors, L. (2009) Ethics in child research: Children’s agency and researchers’ ’ethical radar’, Childhoods Today, 3(1).

Sommer, D., Pramling Samuelsson, I., & Hundeide, K. (2010). Child perspectives and children’s perspectives in theory and practice (1st ed., Vol. 2). Springer Netherlands. https://doi.org/10.1007/978-90-481-3316-1

Uusitalo-Malmivaara, L., & Vuorinen, K. (2017). Vahva luonne on myötätuntoinen. Teoksessa A. B. Pessi, F. Martela & M. Paakkanen (toim.), Myötätunnon mullistava voima (s. 183–201). PS-kustannus.

Varhaiskasvatuslaki 540/2018. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/540

Ensi viikolla vieraskynässä Katri Pardon

Katri Pardon on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hänen tutkimuksensa lähtökohtana on halu ymmärtää, mikä pienille lapsille on tärkeää elämässä ja suhteessa ympäröivään maailmaan. Erityisesti häntä kiinnostavat lasten näkemykset ihmissuhteistaan sekä se, miten ystävällisyys ja myötätunto ilmenevät lasten tavassa olla suhteessa toisiin ihmisiin. Tutkimuksessaan Katri tarkastelee prososiaalisuutta osana lasten välisiä suhteita ja arjen vuorovaikutusta. Hänen väitöskirjatyötään ovat rahoittaneet Suomen Akatemia ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Kun lapsi tekee tavallisesta erityistä – lapsen esteettinen toimijuus varhaiskasvatuksen arjessa

Vieraskynässä Petra Varttinen

Mistä on oikeastaan kyse, kun lapset alkavat juosta käytävällä odottaessaan pääsyä eteiseen? Entä kun lapsen löytämä lumikokkare, sen muoto tai sulavan lumen tuntu villasukassa herättää ihmettelyä ja saa muutkin lapset tutkimaan sitä? Arkisissa tilanteissa voi tapahtua jotakin, mikä muuttaa tavallisen tekemisen yhteiseksi, merkitykselliseksi ja erityiseksi kokemukseksi.

Jatka lukemista ”Kun lapsi tekee tavallisesta erityistä – lapsen esteettinen toimijuus varhaiskasvatuksen arjessa” →

Ensi viikolla vieraskynässä Petra Varttinen

Petra Varttinen (KK, KM) tekee väitöstutkimusta Turun yliopistolla KEVEKO-tohtoriohjelmassa ja toimii yliopisto-opettajana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella. Hänellä on pitkä kokemus varhaiskasvatuksen opettajana ja päiväkodin johtajana toimimisesta. Hänen tutkimuksellisia kiinnostuksen kohteitaan ovat leikki, lapsen esteettinen toimijuus ja tutkimusperustainen varhaiskasvatuksen pedagogiikka. Hän on tarkastellut leikkiä myös kotikontekstissa sekä tutkinut lapsen esteettisen toimijuuden ilmenemistä varhaiskasvatuksen arjessa ja omaehtoisessa leikissä. Varttista kiinnostaa erityisesti se, miten lapsi antaa merkityksiä ympäröivälle maailmalleen, tekee tavallisesta erityistä ja löytää uusia mahdollisuuksia toimia yhdessä toisten kanssa. Hän pohtii myös tutkimuksellisen katseen merkitystä: sitä, millaisena lapsuus ja lapsen toimijuus tutkimuksessa näyttäytyvät ja millaisia mahdollisuuksia ne avaavat lapsen omaehtoisen, luovan ja esteettisesti merkityksellisen toiminnan tunnistamiselle ja vaalimiselle.

Mitä tapahtuu hetkinä, jolloin lapsi vetäytyy vertaisryhmästään?

Vieraskynässä Roosa Laaksonen

Astiat kilisevät aamupalakärryissä samalla, kun lapsiryhmän leikit ovat ottamassa tuulta alleen. Neljän innokkaan leikkijän joukko nostaa tarkoin aikuisen avulla eilisen iltapäivän legorakennelmat ikkunalaudalta, ja leikin mielikuvat virittyvät jo vauhdilla. Yksi leikkipari on asettunut nukkeleikin ääreen ja puuro on lämpenemässä nyt vuorostaan nälkäiselle vauvakatraalle. Kolme lasta on pukeutumassa poliisiasuihin ja kiistan ainekset ovat ilmoilla, sillä jokainen etsii kiivaasti juuri suosituinta rooliasua. Yksi lapsi on asettunut omaan rauhaansa rakentamaan palikoilla. Uusi päivä uusine leikkeineen on käynnistymässä.

Jatka lukemista ”Mitä tapahtuu hetkinä, jolloin lapsi vetäytyy vertaisryhmästään?” →

Ensi viikolla vieraskynässä Roosa Laaksonen

Roosa Laaksonen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimuksessaan hän tarkastelee lasten vetäytyvää sosiaalista orientaatiota sekä sen yhteyksiä lasten toimintaan, osallistumiseen ja hyvinvointiin varhaiskasvatuksessa. Kirjoituksessaan hän kertoo väitöskirjansa ensimmäisestä tutkimusartikkelista ja esittelee sen tuoreita tuloksia.

Teorian ja käytännön jännitteiset odotukset – Opettajan asiantuntijuus ja pedagoginen johtajuus opiskelijoiden puheessa ja harjoittelukokemuksissa

Vieraskynässä Sanni Kahila

Suomalainen varhaiskasvatus on viime vuosikymmeninä ollut voimakkaiden muutosten keskellä. Pedagogiikan merkitystä on vahvistettu, henkilöstörakennetta uudistettu ja opettajille on määritelty aiempaa selkeämmin vastuu lapsiryhmän pedagogiikasta sekä sen johtamisesta (Heikka ym., 2022; Ranta ym., 2021). Samaan aikaan tutkimuksissa ja julkisessa keskustelussa on tunnistettu, että opettajan asiantuntijuus ja pedagoginen johtajuus herättävät myös epävarmuutta ja ristiriitaisia tulkintoja moniammatillisissa tiimeissä (mm. Fonsén ym., 2021; 2023; Ukkonen-Mikkola ym., 2020). 

Jatka lukemista ”Teorian ja käytännön jännitteiset odotukset – Opettajan asiantuntijuus ja pedagoginen johtajuus opiskelijoiden puheessa ja harjoittelukokemuksissa” →

Ensi viikolla vieraskynässä Sanni Kahila

Sanni Kahila, KT, työskentelee yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksessa. Hänen tutkimuksellisia kiinnostuksenkohteitaan ovat erityisesti opettajuuden kehittyminen, pedagoginen johtajuus, tiimityö sekä opetusharjoittelut. Sannin blogikirjoitus pohjautuu hänen väitöstutkimukseensa, jossa hän tavoitteli opiskelijoiden näkökulmaa opettajan asiantuntijuuteen ja johtajuuteen varhaiskasvatuksen tiimityössä. Kirjoituksessaan hän avaa tutkimuksensa keskeisiä löydöksiä ja pohtii, kuinka tutkimusmatka voi toisinaan yllättää myös tutkijan itsensä.

Rutiinia vai vuorovaikutusta? Näkökulmia varhaiskasvatuksen ruokailuihin

Vieraskynässä Jenni Vaara ja Titta Kettukangas

Lapset viettävät ruokailujen parissa yli tunnin (16,8%) varhaiskasvatuspäivästään, joten ne muodostavat suuren osan heidän päivittäisistä kokemuksistaan (Vaara ym., 2026). Näissä hetkissä lapset eivät ainoastaan syö, vaan he ovat vuorovaikutuksessa vertaisten ja aikuisten kanssa, rakentavat sosiaalisia suhteita sekä osallistuvat yhteiseen toimintaan. Ruokailuihin liittyy kuitenkin paljon rutiineja, sääntöjä, aikatauluista huolehtimista sekä käytännön järjestelyjä. Millaisia mahdollisuuksia ruokailut siis tarjoavat vuorovaikutukselle ja yhteiselle toiminnalle? Tässä blogitekstissä tarkastelemme varhaiskasvatuksen ruokailujen sosiaalista ulottuvuutta sekä sitä, millaisia mahdollisuuksia ruokailut tarjoavat vuorovaikutukselle. Blogiteksti perustuu tutkimusartikkeliimme (Vaara ym., 2026).

Jatka lukemista ”Rutiinia vai vuorovaikutusta? Näkökulmia varhaiskasvatuksen ruokailuihin” →

Ensi viikolla vieraskynässä Titta Kettukangas ja Jenni Vaara

Titta Kettukangas, KT, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Titta Kettukangas ja Jenni Vaara” →