Kun ympäristö kuormittaa – aistisäätelyn haasteiden huomioiminen päiväkotiympäristössä

Vieraana Larissa Strodel – Paananen

Tämä blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkimukseeni, jossa selvitin vanhempien näkemyksiä siitä, minkälaisia valmiuksia päiväkodeilla on tunnistaa ja tukea aistisäätelyn haasteita. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisin menetelmin. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella, jonka vastaajiksi valikoituivat lumipallo-otannalla vanhemmat, joiden lapsilla on tavallista arkea vaikeuttavia aistisäätelyn haasteita. Tutkimus analysoitiin sisällönanalyysin ja narratiivien analyysin avulla. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimii Jean Ayresin teoria sensorisen integraation häiriöstä.Sensorisella integraatiolla tarkoitetaan aistitiedon käsittelyä, lajittelua ja jäsentelyä käyttöä varten. 

Huonosti toimiva aistisäätely kuormittaa

Kun aistitiedon käsittelyssä on vaikeuksia, kyseessä on keskushermoston toimintahäiriö, jolloin aivot eivät pysty käsittelemään aisteilta saatuja viestejä. Kun aivot eivät käsittele aistitietoa oikein, voi tavallisen arjen sietäminen ja oppiminen olla vaikeaa. Vaatteet voivat ärsyttää, ruokailussa voi olla haasteita, läheisyys saattaa tuntua inhottavalta ja äänet häiritsevät keskittymistä. Tavallinen päiväkotipäivä voi olla poikkeuksellisen kuormittava. Lapsi tarvitsee ymmärrystä, tukea ja kanssasäätelyä. Aistisäätelyn vaikeuksissa kanssasäätely voi olla esimerkiksi aistitulvan vähentämistä aurinkolaseilla, kuulosuojaimilla tai valojen himmentämisellä. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee säätelyynsä apua. Joskus kuormitus näkyy vasta kotona ja eräs vastaaja kertoi lapsen olevan päiväkotipäivän jälkeen aivan loppu. 

“Vaatteiden pukemisessa on hyvin tarkka miltä ne tuntuvat. Vaatteiden tulee olla tietyllä tavalla ja ne tulee pukea tutussa ja turvallisessa järjestyksessä.”

Lapsi voi reagoida aistimuksiin yliherkästi, heikosti tai joihinkin herkästi ja joihinkin heikosti. Vaikeudet esiintyvät usein kosketuksen, liikkeen ja asennon aistimisessa. Tuntoaistimuksiin ja etenkin vaatteisiin liittyvät haasteet nousivat esille graduni kyselyssä. Saumat voivat ärsyttää, pesulaput kutittaa ja vain yhdenlaiset kengät kelpaavat. Lapsi voi olla myös valikoiva ruoan suhteen, suosia vain tiettyjä ruokia ja koostumuksia. Aistisäätelyn käsittelyn vaikeus voi näkyä myös muun muassa tarkkaavaisuuden pulmana, ylivilkkautena, kielellisinä vaikeuksina, syömisongelmina, oppimisvaikeuksina, unihäiriöinä, leikkitaitojen haasteena, itsesäätelyn tai tunnesäätelyn haasteina tai käyttäytymisen ongelmana (Kranowitz 2004; Ayres 2008). Lisäksi tutkimuksessani nousi esille erityisesti väsyminen ja kuormittuminen. Haasteet ovat erilaisia eri lapsilla, ja haasteet voivat ilmetä erilaisina eri ympäristöissä, mikä vaikeuttaa vaikeuden tunnistamista. Tällä gradullani halusin herätellä ajatusta siitä, että oppimisen vaikeuksien tai huonon käyttäytymisen taustalta voi löytyä aistisäätelyn haasteita.

“Iso ryhmäkoko, meteli ja hälinä häiritsevät kovasti… Siirtymät hankalia, koska tilanne ja paljon lapsia samassa pienessä tilassa. Levottomuus ja keskittymisongelmat, joskus impulsiivinen käytös toisia lapsia kohtaan tilanteissa, joissa on paljon kuormitusta.”

Kuvituskuva: Pixabay

Vanhempien leimaamisen kokemukset

Omien ajatuksien kanssa saa jäädä melko yksin ja itse olen hakenut tietoa aktiivisesti, kyllähän ne ”olenko aiheuttanut tämän” ja ”olenko vaan niin huono vanhempi” ajatukset pyörii välillä enemmän välillä vähemmän.”

Tutkielmani tulosten mukaan vanhempien näkökulmasta päiväkodeilla on heikot valmiudet kohdata aistisäätelyn haasteita. Saatu tuki koettiin riittämättömäksi ja osa vanhemmista kertoi, etteivät tiedä, mitä tukea lapsi saa. Analyysivaiheessa graduni keskeisimmäksi teemaksi nousi syyllistäminen ja leimaamisen kokemus. Haasteiden ymmärtäminen oli vaihtelevaa. Suurin osa vastaajista oli kokenut päiväkodin puolelta leimaamista ja ongelman vähättelyä. Turhautumisen tunne nousi useissa vastauksissa esille. Oksanen & Sollasvaara (2019, 14) kirjoittavat näkymättömän vamman pulmallisuudesta. Erilaisuutta vierastetaan ja lapsia pidetään huonosti kasvatettuina. Näkymättömään vammaan on vaikea suhtautua ja niitä on vaikea ymmärtää. Lähestyin leimaamisen kokemusta narratiivisesta näkökulmasta ja tutkin leimaamisen kokemuksia kertomuksina kasvatuksesta. 

Tutkielmani tulosten mukaan vanhempiin kohdistunut syyllistäminen liittyi kasvatukseen, kuriin, kotioloihin tai vanhemmuuteen. Syyllistäminen oli lähinnä sanallista syyttelyä ja vähättelyä. Vanhemmat kertoivat saaneensa kuulla haasteiden johtuvan lapsen vallankäytöstä, uhmakkuudesta ja huonoista tavoista. Rajattomuudesta syyllistäminen esiintyi hyvin monessa vastauksessa.

Lapsen leimaaminen näkyi kertomuksissa rankaisemisena, eristämisenä ja negatiivisena palautteena. Rankaisukeinoina käytettiin lähinnä eristämistä ja pakottamista. Eristäminen oli ulkopuolelle jättämistä, toiseen tilaan siirtämistä tai esimerkiksi heijastinliivillä leimaamista. Yksi vastaajista mainitsi jäähypenkin rangaistuksena. Useampi vastaaja kertoi pakkosyöttämisestä. Lapset esiintyvät kertomuksissa heikompina, tyhminä, hitaina, huonoina ja erilaisina. Vastaukset kertovat surullista kertomusta erilaisuudesta ja siitä, miten siihen suhtaudutaan. Eräs vastaajista kertoi päiväkodin työntekijän sanoneen, että hänen lapsensa on päiväkodin huonoin lapsi. Leimaamisen kokemukset olivat yhteneväiset aiempien tutkimusten kanssa (Vuori ym. 2017; doReis ym. 2010).Vanhempien kokemusten mukaan lisäkoulutukselle on tarve

Kuvituskuva: Pixabay

Juu olisi edes joku lyhyt pamfletti, että tämmöisiä lapsia on! Ja, että ne ei johdu ”kotioloista” ja asiaa voidaan pahentaa omalla tietämättömyydellä todella paljon.”

On äärimmäisen tärkeää, miten yhteistyötä tehdään ja millaista päivittäistä keskustelua vanhempien kanssa käydään. Positiivinen, myönteinen ja ymmärtäväinen suhtautuminen koettiin tutkielmassani vanhemmuutta tukevaksi toimintamalliksi, ja silloin myös ohjeiden ja neuvojen vastaanottaminen oli helpompaa. Ymmärtämisen kokemus ja positiivinen suhtautuminen lapseen tuntuivat olevan suoraan yhteydessä kokemukseen tuen toteutumisesta. Niin ikään negatiivinen suhtautuminen johti vanhempien kokemuksissa leimaamisen ja syyllistämisen tunteeseen. Positiivisella vuorovaikutuksella on Pakarisen ym. (2020) tutkimusten mukaan kauaskantoiset seuraukset. Opettajien asenteiden ja ymmärtämisen merkitys nousivat esille myös Sandbergin & Harju-Luukkaisen (2017) tutkimuksessa. Suurin osa tutkielmani kyselyyn vastaajista osasi luetella päiväkodissa tehtyjä järjestelyitä, vaikka tuki kaiken kaikkiaan koettiinkin liian vähäiseksi. Vanhempien kokemusten mukaan päiväkodeissa tiedetään huonosti aistisäätelyn vaikeuksista, ja lisäkoulutukselle on vanhempien kokemusten mukaan suuri tarve. 

“Tuntui hyvältä niin lapsesta kuin vanhemmastakin, että henkilökunta on kiinnostunut ja haluaa ymmärtää.”

Lähteet:

Ayres J.A. (2008). Aistimusten aallokossa Sensorisen integraation häiriö ja terapia. PS-kustannus.

dosReis, S., Barksdale, C. L., Sherman, A., Maloney, K., & Charach, A. (2010). Stigmatizing experiences of parents of children with a new diagnosis of ADHD. Psychiatric Services, 61(8), 811−816. 

Kranowitz, C. (2004). Tahatonta tohellusta. PS-kustannus.

Pakarinen, E., Lerkkanen, M-K., Viljaranta, J. & von Suchodoletz, A. (2020) Investigating Bidirectional Links Between the Quality of Teacher–Child Relationships and Children’s Interest and PreAcademic Skills in Literacy and Math. Child Development.

Oksanen, J. & Sollasvaara R. (2019). Esteille hyvästit! Opas autismikirjon sekä adhd-ja tourette oireisten lasten kasvattajille. Autismisäätiö.

Sandberg, E. & Harju-Luukkainen, H. (2017). ”Opettajan asenne heijastui suoraan oppilaan koulumenestykseen” Riittävät ja riittämättömät tukitoimet koulussa ADHD-perheiden näkökulmasta viime vuosien aikana. NMI BULLETIN 2/2017.

Vuori M., Tuulio-Henriksson A.& Autti-Rämö I. (2017). Vanhemmuuteen liittyvät huolenaiheet ja psyykkinen hyvinvointi neuropsykiatrisesti oireilevien lasten huoltajilla. Kuntoutus 2017, 3–4: 20–33.

Avainsanat: pro gradu, gradu, aistisäätely, aistisäätelyn haasteet, sensorisen integraation häiriö, aistisäätelyn vaikeudet, varhaiskasvatus

Stressaantuvatko taaperot aloittaessaan varhaiskasvatuksessa?

Vieraana Eira Suhonen

Taaperoikäiset lapset (1-3 vuotiaat) ovat olleet tutkimuksen keskiössä vain harvoin varhaiskasvatuksessa. Perinteisesti on ajateltu, että varhaiskasvatukseen liittyvät opetussuunnitelmat ja varhaiskasvatuksen pedagogiikka koskettavat vain leikki-ikäisiä ja esiopetusikäisiä lapsia. Olen koko lasten parissa tekemäni työhistoriani ajan, joka alkoi harjoittelijana Suomen Punaisen Ristin puhehäiriölasten kuntoutuskodissa vuonna 1975, ihmetellyt sitä miksi pienten lasten opetuksen merkitystä on jäänyt vähäiseksi ja sitä tulisi varhaiskasvatuksessa kehittää. Toisaalta ymmärrän, että lisääntynyt tieto lapsen kehityksestä, erityisesti aivojen kehittymisestä, on nostanut myös taaperoiden kasvatuksen ja opetuksen keskustelun ja tutkimuksen kohteeksi.  Blogissani tarkastelen taaperoiden varhaiskasvatuksessa aloittamista ja siihen liittyviä näkökulmia. Sen jälkeen kirjoitan tutkimuksiimme perustuvista tuloksista taaperoiden taidollisista ja biologisista eroavaisuuksista varhaiskasvatuksen alkutaipaleella.

Jatka lukemista ”Stressaantuvatko taaperot aloittaessaan varhaiskasvatuksessa?”

Kun lapsen sisarus kuolee – Kun kuolemasta tulee yllättäen osa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen elämää

Vieraana Outi Keinänen

”Lienevätkö lapsuudenajan ilot ja surut suuremmat kuin muiden ikäkausien, mutta ainakin säilyy muisto niistä kauemmin ja voimakkaammin kuin myöhemmistä elämyksistä ja mielenliikutuksista.”

(Juhani Aho. 1912. Tyven meri: Lastuja 6.)

Varhaiskasvatuksessa työn keskiössä ovat lapset johon kuuluu olennaisena osana yhteistyö heidän perheen kanssa. Elämän moninaisuudessa varhaiskasvatuksen työntekijät tulevat työuransa aikana työskentelemään hyvin erilaisten ja eri lähtökohdista tulevien perheiden kanssa. Perheiden kanssa työskentely vaatii sensitiivisyyttä varhaiskasvatuksen työntekijöiltä. (Karila, Kosonen & Järvenkallas, 2017). Yksi perhemuodoista, joita osa varhaiskasvatuksen työntekijöistä tulevat työuransa aikana kohtaamaan, ovat lapsikuolemaperheet. Lapsikuolemaperheellä tarkoitetaan perhemuotoa, jossa lapsi kuolee ennen vanhempiaan. Lapsi voi olla syntymätön lapsi tai jo aikuinen lapsi.  Oli lapsen kuolinsyy mikä tahansa, on se perheelle aina suuri kriisi. (Aho, 2016.)

Jatka lukemista ”Kun lapsen sisarus kuolee – Kun kuolemasta tulee yllättäen osa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen elämää”

Hur ska vi förstå barns deltagande i förskola och daghem under inledningen av coronavirusets utbrott i Finland och Sverige?

Som gäster Mia Heikkilä (Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala)

Coronapandemin är en ny samhällskris som det finns sparsamt med forskning om, och vi vet väldigt lite om hur det ter sig för barn – inte själva smittan, utan hur det är att leva i ett samhälle där den finns. Olika perspektiv på coronaviruset behövs för att hantera en delvis ny vardag som uppstår, detta även för barn. Ett barnperspektiv kan sägas ha varit frånvarande under den inledande delen av utbrottet i både Finland och Sverige, och barns perspektiv inte varit särskilt synligt vare sig i media (även om undantag finns) eller i forskning. Public service-bolagen i Finland och Sverige, YLE och SVT, har ändå på olika sätt inkluderat barnperspektivet i sin produktion och det har även förekommit tidningsartiklar och poddavsnitt riktade till vuxna gällande hur de kan prata med barn om coronaviruset, och också direkta myndighetsråd gällande hur man kan hantera barnens frågor kring viruset. Den här bloggtexten berättar om ett arbete med en vetenskaplig artikel som jag och mina kollegor Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala gjorde under våren 2020, och texten är många gånger ett artikelutdrag i en förkortad form. Vi uppmärksammande att behovet av kunskap och fördjupad förståelse är stort när det gäller hur barn, och särskilt barn i daghem och förskola, berörs av pandemin. Det övergripande syftet med artikeln som vi samladematerial till och skrev var att undersöka barns uttryck i daghem och förskola i samband med coronavirusets utbrott i Finland och Sverige och att synliggöra olika former av barns deltagande. Jatka lukemista ”Hur ska vi förstå barns deltagande i förskola och daghem under inledningen av coronavirusets utbrott i Finland och Sverige?”

Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa

Vieraskynässä Marja Syrjämäki

Artikkeli perustuu väitöskirjaani ”Leikkien, havainnoiden, kannatellen. Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa varhaiserityiskasvatuksen toimintaympäristössä” (Syrjämäki 2019), sekä sen pohjalta julkaistuihin artikkeleihin.

 Vertaisvuorovaikutus

Joukkoon kuuluminen ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa ovat jokaisen ihmisen myötäsyntyisiä, universaaleja ja lajityypillisenä toimintoja ja psykologisia perustarpeita. Ne ovat säilyneet ennallaan biologisen ja kulttuurisen evoluution mukanaan tuomissa muutoksissa. (ks. esim. Baumeister & Leary 1995; Ryan & Deci 2000.) Jo hyvin varhaisella iällä pieni lapsi suuntautuu toisiin ihmisiin ja osoittaa hyväntahtoista kiinnostusta vertaisiaan kohtaan. Hän käyttää vähitellen kehittyvää kieltään vuorovaikutukseen ja pyrkii koordinoimaan toimintaansa toisten toimintaan. (Hay, Payne & Chadwick 2004; Sajaniemi ym. 2015; Holvoet, Scola, Arciszewski & Picard 2016.) Yhdessä toimiminen ei kuitenkaan ole aina helppoa, ja jokaisessa päiväkotiryhmässä on lapsia, joiden kohdalla vuorovaikutus ja yhteinen leikki haastavat pedagogiikan ammattilaista. Pulmalliset vuorovaikutustilanteet on yhdistetty tunnistettuihin tuen tarpeisiin esimerkiksi silloin, kun lapsen on vaikea ilmaista itseään kielen avulla, ylläpitää tarkkaavuutta tai ohjata omaa toimintaansa (ks. esim. Janson 2001; Asher & Paquette 2003; Koster, Nakken, Pijl & van Houten 2009; Repo & Sajaniemi 2014). Kokemus ryhmään kuulumisesta ja vertaisvuorovaikutuksesta ovat keskeistä myös sosiaalisen inkluusion rakentumisessa (Koster ym. 2009; Nilholm & Alm 2010; Noggle & Stites 2018; Viljamaa, Juutinen, Estola & Puroila 2018; Kirscler, Powell & Pit-ten Cate 2019). Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa tarvitaan erityisesti silloin, kun leikkiin liittyminen tai yhteisen vuorovaikutteisen toiminnan ylläpitäminen lapsen oman, aktiivisen toiminnan kautta on vielä kehittymässä. Osallisuuden ja joukkoon kuulumisen kokemukset mahdollistuvat silloin aikuisen tarjoaman tuen ja sosiaalisen kannattelun avulla. (Rogoff 2008.) Jatka lukemista ”Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa”

Varhaiskasvatuksen opettajien kuvataidekasvatusosaaminen on riippuvainen koko kasvatus- ja koulutuspolun laadukkuudesta

Vieraskynässä Jaakko H. Moilanen

Kirjoitus perustuu tuoreeseen tutkimusartikkeliin The meaningful memories of visual arts education for preservice generalist teachers: What is remembered, why, and from where?

”Varhaiskasvatuksen henkilöstön ammattitaidon on osoitettu olevan yksi keskeisimmistä varhaiskasvatuksen laatutekijöistä.”

(Karila 2016) 

Lasten oikeutta taiteisiin ja kulttuuriin on korostettu YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa ja varhaiskasvatuslaissa (540/2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet asettavat taidekasvatukselle tavoitteet, mutta varhaiskasvatuksen opettaja on kuitenkin se, joka vastaa taidekasvatuksen toteutumisesta. Tiiviydessäänkin varhaiskasvatuksen kuvataidekasvatusta ohjaavat tavoitteet antavat mielikuvan monipuolisuudesta, mutta lisäksi tulevat vielä laaja-alaiset oppimisen tavoitteet, joiden tulisi myös näkyä toteutetussa opetuksessa. Toisin sanoen, varhaiskasvatuksen opettajalta vaaditaan todella monipuolista osaamista myös kuvataidekasvatuksessa. Väitöstutkimukseni tarkastelee varhaiskasvatuksen opettajuuden rakentumista sekä kuvataidekasvatusta opiskelijoiden kuvataidemuistojen kautta. Tässä artikkelissa peilaan väitöstutkimukseni teemoja taidekasvatuksen toteutumisesta ”Varhaiskasvatuksen laatu arjessa, Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa” – arviossa (Repo, ym. 2019) nousseisiin huoliin. 

Jatka lukemista ”Varhaiskasvatuksen opettajien kuvataidekasvatusosaaminen on riippuvainen koko kasvatus- ja koulutuspolun laadukkuudesta”

ARKEA, KOKOPÄIVÄPEDAGOGIIKKAA VAI MITÄ SE VARHAISKASVATUS NYT OIKEASTAAN OLIKAAN?

Vieraana Titta Kettukangas

Ajattelu liittyy kieleen ja sen käsitteisiin, mutta se, mitä käsitteitä käytämme, ohjaa myös ajattelumme suuntaa. Toisaalta käsitteiden merkitykset määrittävät toimintaa ja kykyä suorittaa käsitteen merkityksen mukaisia tekoja (Rodgers 2000). Käsitteet toimivat tieteen, koulutuksen, käytännön ja ajattelun yhteisinä dialogin välineinä (Härkönen 2013; Rodgers 2000). Käytössä olevat käsitteet voivat olla myös sellaisia, jotka tiedostamatta alentavat kohdettaan. Siksi ei ole yhdentekevää, millä käsitteillä ja termeillä puhumme pedagogiikkaan painottuvasta tietoisesta, tavoitteellisesta ja suunnitelmallisesta varhaiskasvatuksesta. 

Käsitteet voidaan jakaa arkikäsitteiksi ja tieteellisiksi käsitteiksi. Arkikäsitteet ovat puhekielen termejä, jotka muodostuvat jopa tiedostamattomasti käytännöstä tehtyjen havaintojen ja niin sanotun arkitiedon perusteella. Arkitieto voi olla totuudenkaltaista, mutta siihen liittyy kuitenkin puutteita kuten kapea-alaisuus tai jopa harhaanjohtavuus. Yleiskielessä ja puheessa käytettyjen sanojen ja termien merkitys voi helposti jäädä epämääräiseksi (Voutilainen, Mehtäläinen & Niiniluoto 1992).

Jatka lukemista ”ARKEA, KOKOPÄIVÄPEDAGOGIIKKAA VAI MITÄ SE VARHAISKASVATUS NYT OIKEASTAAN OLIKAAN?”

Jaettu pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa – yhteinen vastuu pedagogiikan laadusta

Vieraana yliopistonlehtori, dosentti KT Elina Fonsén

Johtajuus on ominaisuus, mitä on kaikilla työyhteisön jäsenillä.  Yhteisössä kaikki osallistuvat jaettuun johtajuuteen, halusivat tai eivät, ja huomasivat he sitä tai eivät. Johtajuus tapahtuu vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutusta on kaikki ihmisten välinen toiminta. Osallistuminen yhteisön toimintaan on aina jotain, mikä suuntaa yhteisön toimintaa. Myös vetäytyminen vuorovaikutuksesta on vuorovaikutusta: se lähettää viestin ja aiheen käyttäytymisen tulkintaan, ja muuttaa samalla myös muiden käyttäytymistä ja suhtautumista vetäytyjään. Näin vetäytyjä tulee osallistuneeksi yhteisönsä ilmapiirin johtamiseen johonkin suuntaan, varmaankin useimmiten ilman tarkoitusta näin tehdä. (Fonsén, Varpanen, Kupila & Liinamaa, tulossa; Foucault 2000; Harris & Spillane 2008.) 

Jatka lukemista ”Jaettu pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa – yhteinen vastuu pedagogiikan laadusta”

“Netti toimii, jos ei oo liian kaukana netistä”: Alle kouluikäisten lasten käsityksiä digitaalisista teknologioista ja niiden toimintaperiaatteista

Vieraskynässä Pekka Mertala

Sekä julkisessa keskustelussa (Selwyn 2003) että varhaiskasvatuksen kentällä (Mertala 2019a) esiintyy uskomuksia lapsista syntyjään taitavina teknologiankäyttäjinä, jotka oppivat uusien teknologioiden salat “ihan tuosta vain” (Plowman, Stephen & McPake 2008). On totta, että lapset suhtautuvat digitaaliseen teknologiaan mutkattomasti ja vailla turhaa varovaisuutta. Toisaalta, aivan yhtä luontevasti ja huolettomasti he suhtautuvat myös naapurin marsuun tai räkään -sekä omaansa että toisten. Mutkaton räkäsuhde ei kuitenkaan tarkoita, että lapselle olisi muodostunut ymmärrys siitä, että räkä on ylähengitysteiden limakalvoilla muodostunutta limaa, jota erittävät pääasiassa goblet- eli pikarisolut tai että rään tehtävä terveessä nenässä on kerätä ja kuljettaa pois nenäkäytävistä pölyhiukkasia, likaa ja mikrobeja, jotta nämä eivät kolonisoituisi ja aiheuttaisi sairauksia. Sama nyrkkisääntö päteen myös lapsiin ja teknologiaan: Mutkaton suhde digitaalisiin teknologioihin ei tarkoita sitä, että lapset automaattisesti ja luonnostaan hahmottaisivat helppokäyttöisen käyttöliittymäpinnan alla olevaa teknologiaa ja sen toimintaperiaatteita.

Jatka lukemista ”“Netti toimii, jos ei oo liian kaukana netistä”: Alle kouluikäisten lasten käsityksiä digitaalisista teknologioista ja niiden toimintaperiaatteista”

”Otan lapsen syliin ja lohdutan, ja toivon että vanhempi luottaa minuun” – Mentalisaatio lapsen kehitystä suojaavana tekijänä siirtymävaiheessa kotihoidosta varhaiskasvatukseen

Vieraskynässä Nina Mellenius 

Lapsen erokokemus vaatii kannattelua

Pienen lapsen aloitusvaihe päiväkodissa vaatii vanhemmalta ja varhaiskasvatuksen työntekijältä  pyrkimystä eläytyä lapsen kokemukseen erota vanhemmastaan sekä liittyä uuteen aikuiseen ja lapsiryhmään. Otsikko on lainaus erään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan haastattelusta ja siinä kiteytyy hyvin vuorovaikutustilanne, jossa ovat mukana lapsi, vanhempi ja varhaiskasvatuksen ammattilainen. Tässä tekstissä varhaiskasvatuksen työntekijällä ja ammattilaisella tarkoitetaan kaikkia niitä varhaiskasvatuksessa toimivia ammattihenkilöitä, jotka työssään kohtaavat kotoa päiväkotiin siirtyviä taaperoikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan. Työntekijöiden koulutustausta voi vaihdella opistotasosta korkeakouluun, ja heidän ammattinimikkeitä voivat olla muun muassa varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja tai avustaja. 

Jatka lukemista ””Otan lapsen syliin ja lohdutan, ja toivon että vanhempi luottaa minuun” – Mentalisaatio lapsen kehitystä suojaavana tekijänä siirtymävaiheessa kotihoidosta varhaiskasvatukseen”