Vieraana Janniina Vlasov
Varhaiskasvatus ilmentää aina yhteiskuntansa kulttuuria, arvoja ja koulutuspolitiikkaa. Sen lisäksi varhaiskasvatus rakentuu ja muovautuu jatkuvasti arjen pedagogisissa käytännöissä ja prosesseissa. Kaikki nämä tekijät määrittävät osaltaan sitä, millaista varhaiskasvatus kussakin yhteiskunnassa on. Viime syksynä tarkastetussa väitöskirjassani (Vlasov 2018), tutkin institutionaalisessa varhaiskasvatuksessa tapahtuneita muutoksia kahden vuosikymmenen aikana kolmessa kulttuurisessa kontekstissa: Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Suomessa. Kaikissa kolmessa tutkimusmaassa varhaiskasvatus, sen arvopohja sekä järjestäminen ovat hyvin erilaisia niin historiallisesti kuin nykypäivän valossa tarkasteltuna. Tässä blogitekstissä tarkastelen sitä, kuinka vertailevaa tutkimusotetta voi hyödyntää esimerkiksi arvioidessa omaa toimintaa. Teksti pohjautuu osin väitöstilaisuuteni lektioon, eli avauspuheenvuoroon. Jatka lukemista ”“Päiväunille ulkokengissä?” Vertailevan tutkimusotteen hyödyntäminen varhaiskasvatuksen arvioinnissa”