Työryhmä painelee kesälaitumille

Työryhmä kiittää keväästä 2022 kaikkia Tutkittua varhaiskasvatuksesta kuin Research about ECEC lukijoitakin. Koronan jälkipyykit vaikuttavat myös työryhmät toimintaan, joka on aiheuttanut, jos jonkinmoista päänvaivaa, kiirettä ja huolta. Suuri kiitos kaikille meidän vierailijoillemme, jotka ovat tehneet meidän työmme jälleen erityisen helpoksi. Sitäkin suurempi kiitos kaikille, jotka jaksavat lukea julkaisemiamme kirjoituksia. Te olette meidän moottorimme. Nyt jo yli 240 000 lukijaa on vieraillut meidän blogeissamme ja kirjoituksia on luettu lähes 370 000 kertaa.

Tavataan taas syksyllä uusien vieraskynäkirjoitusten merkeissä.

Terveisin Samppa, Suvi, Marika ja Lotta

ps. jos kuitenkin kaipaat kesälukemista, niin alla muutamia aiempia vieraskynätekstejämme

Mirja Köngäs: ”Hei, mikä tän leikin nimi on?” (5.10.2018)

Jenni Vartiainen: ”Leikitään luonnontieteillä! Varhainen tieteellinen lukutaito ja lasten leikki merkitysten annon ytimessä” (14.12.2018)

Vilja Laaksonen: ”No jos ne sanoo, ettei saa tulla mukaan leikkiin, niin sitten mä aina kiusaan jokaista.” – Kaveritaidot keinona kiusaamisen kitkemiseen (22.3.2019)

Liisa Ahonen: Voisitko sinä olla se, joka näkee lapsen haastavan käyttäytymisen taakse? (31.5.2019)

Minna Hannula-Sormunen: Millaista on varhaiskasvatuksen matematiikka eli ”pikkumatikka” ja miksi sitä tarvitaan? (20.9.2019)

Marja Syrjämäki – Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa (14 .8.2020)

Outi Keinänen: Kun lapsen sisarus kuolee; Kun kuolemasta tulee yllättäen osa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen elämää (23.10.2020)

Kaisa Pihlainen – Lasten mukavat ja kurjat kokemukset varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen tukena (19.2.2021)

Jenni Salminen – Vuorovaikutuksen monet ulottuvuudet taaperon kehityksen ja oppimisen luotseina (8.10.2021)

Inkeri Ruokonen – Lapsen oikeus taiteellisen ilmaisun ja oppimisen iloon (11.2.2022)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s