Kategoria: Tutkittua varhaiskasvatuksesta

“Kakkapieru. Olipa kerran mitä sanoit.” – Pienten lasten huumorin erityispiirteitä

~ Samuli Ranta ~ Yksi kommentti

Vieraana Tuula Stenius

Kun aloitin 2018 tutkia pienten lasten huumoria, moni tiesi kertoa, että lapset nauravat pissa- ja kakkajutuille. Aihe tulee yhä tutkimuksessani esiin monella tavalla, ja tässä artikkelissa pohdin tätä ikuisuusaihetta eli lasten vessahuumoria. Tutkin 1-6-vuotiaiden huumoria päiväkotiympäristössä. Tutkimuksen aikana olin monissa päiväkodeissa seuraamassa ja videoimassa arkista toimintaa. Kerroin ensimmäisenä kenttäpäivänäni päiväkodissa lapsille, että tutkin, mikä on lapsista hauskaa. 4-vuotias Antti tuli luokseni ja ilmoitti heti tietävänsä, mikä on hauskaa. 

”Haluatko kuulla hauskan jutun?” Joo. ”Piaju”.

Mikä pierussa ja kakassa naurattaa?

Mikä tämä niin usein vastaan tuleva lapsille naurua aiheuttava asia on? Fysiologisesti pierua pidetään tärkeänä ihmisen toimintona ja ihmisen on päästettävä pois suolistokaasuja. Paksunsuolensyövän ehkäisemiseksi amerikkalainen terveysjärjestö Merediths Miracles (2016) on tehnyt Youtubeen videon, jossa ehdotetaan: Tee pierusta hauskaa. Esityksessä ovat ihmiset hississä, mies naislääkärin vastaanotolla, nunnat kirkossa rukoilemassa ja balettitanssijat venyttelemässä, ja päästävät hiljaisuuteen pierun. Mutta ei se mitään, se on luonnollista ja hauskaa, ohjeistaa video. Pierukin on aivan yleiskielinen sana, mutta mikä siinä naurattaa? 

Amsterdamilainen antropologi Sjaak van der Geest (2016) on tutkinut lasten skatologista huumoria, mikä tarkoittaa juuri tuota alapäähuumoria. Laitoin googlekääntäjään hänen tekstiään: ”Van der Geest kiinnostui paskasta (shit) hänen ollessaan Ghanassa maaseudulla kenttätyötä tekemässä, koska hän koki aina ulostamiskäytännöt hankalina.” Suomenkielessä sana paska on jopa kirosana ja minäkin hätkähdin, kun tuo teksti tuli näkyviin. Lasten kanssa puhutaan mieluummin kakasta. Van Der Geest alkoi pohtia, mikä tekee ulostamisesta likaisen ja epämiellyttävän myös puhua siitä julkisesti. Hän tutki asiaa ja huomasi, että kakka oli yhteydessä oikeastaan kaikkeen. Hän pyysi lapsilta kakkavitsejä, mutta ghanalaiset lapset eivät osanneet kertoa, koska heidän kulttuurissaan vessasanat eivät aiheuttaneet hilpeyttä. Tutkijan loppupäätelmä oli, että syy vessahuumoriin on aikuisissa. Suoliston hallinnan säätely on melko yleinen aihe lasten ja vanhempien välisessä viestinnässä, koska vanhemmat haluavat Der Geestin mukaan välttää traumoja. Vanhemmat itse tekevät vessa-asioista vitsejä. Aikuiset rohkaisevat lapsia ja voivat myös itse aloittaa vessahuumoria (Van Der Geest, 2016). Tässä lienee taustalla Freudin (1856-1939) psykoseksuaalinen teoria. Sen mukaan anaalisessa vaiheessa opitaan suolen ja rakon säätelyä ja  fallisessa vaiheessa alkaa kiinnostaa alapääjutut (kts. esim.Vilkko-Riihelä, 2005). Vanhempia kehotetaan luonnollisuuteen eikä lasta saa paheksua tai esittää inhoa lapsen eritteitä kohtaan. Patricellin (2014) vauvakirjaa nimeltään Paukku esitellään: “TÖÖT, TÖÖT, paukku tulee! Pieruhuumori yhdistää pienet ja suuret. Rupsu, puuppi, töräys, tuhnu, turaus – pierulla on monta nimeä.“

 

Lapset kutsuvat pitämään hauskaa

Huumorin eräs määritelmä on, että yritetään saada toinen nauramaan. Huumoriin liittyy usein jokin epäjohdonmukaisuus ja yllätyksellisyys. Kun lapsi huomaa ensimmäisen kerran lounaspöydässä, että sanat pippeli tai kakka aiheuttavat voimakkaita reaktioita aikuisissa ja muissa lapsissa, hän voi sitä jatkaa ja jatkaa. Eräs varhaiskasvatuksen opettaja sanoi, että jonkin aikaa niitä juttuja jaksaa, riippuen omasta fiiliksestä. Kun aikuinen väsyy jatkuvaan vessahuumoriin, lapset ohjataan vessaan puhumaan ja tekemään pieruääniä. Väestöliiton (2014) sivuilla on mainio lapsen kiteytys vessasanoista:

”Meidän ope on sanonut, että vessasanoja ovat lavuaari, pönttö, saippua, käsipyyhe ja kraana”, kertoi eräs eskarilainen minulle. ”Pimppi ja pippeli ovat sellaisia luonnollisia juttuja, joista voi puhua muutenkin kuin vessassa”, kuusivuotias kuvaili.  

Lastenpsykiatrin Raisa Cacciatoren mielestä vessasanoja saa sanoa. Hänen mukaansa olisi aika siirtyä häpeäkasvatuksesta positiiviseen kasvatukseen. Sukupuolielimet ja pylly eivät ole vessasanoja ja lapsen pitää saada ja uskaltaa käyttää niitä luonnollisesti. Kieltämisen sijaan voisi suhtautua sanoihin luonnollisesti. (Matikainen, 2020.) Kotona tätä voi olla helpompi noudattaa. Skatologisen eli alapääsanaston karsiminen lasten maailmasta taitaa olla mahdottomuus päiväkodissa, jossa on monesta eri perheestä lapsia ja lapset oppivat toisiltaan kaiken aikaa. Koko perheen huumoriohjelmat hauskuuttelevat myös pieruilla ja leluteollisuuskin on kehittänyt pierutyynyjä, leikkikakkoja, kakkapelejä ja vaikkapa pierevän leikkiapinan. 

Entä lapsen näkökulma? Tutkimuksemme (2021) mukaan lasten välinen huumori on yhteisöllistä, yllättävää ja sitä esiintyy kaikissa arkisissa tilanteissa pitkin päivää päiväkodissa. Huumori jaetaan kavereiden kesken ja se taas synnyttää läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Hauskanpito on lapsille tärkeää ja he kutsuvat siihen muita mukaan. Lapsilla on erityinen kyky päästä nopeasti riehakkaaseen hauskuuteen ja kutsumme tällaista taitoa hyperhauskuudeksi. Se sisältää liioittelua, toistoa, uuden kehittelyä ja fyysistäkin riehakkuutta. Lapset saattavat esimerkiksi ryhmäsatua kertoessaan intoutua hyperhauskoiksi (Stenius ym. 2021). Lapset tuntuvat luottavan siihen, että kakkavitsit naurattavat aina. Kun pyysin poikaryhmää kertomaan jotain hauskaa, he kertoivat näin:

”Kakkapieru. Olipa kerran mitä sanoit. Olipa kerran pimppi. Ja pippeli. Ja kakka. Ja pylly. Pieru. Ne kiipesi puuhun ja pieras. Ja sillon kakka kiipes puuhun ja kakkasi ja pierasi. Ne loikki yhdessä pierutellen. Ja kerran pimppi ja vanha papparainen ajoi sen päälle. Se pieraisi ja kakkas housuun. Sitten se esitteli pippeliään. Sitten ne kuoli.” Lopuksi tutkija kysyy: ”Oliko tämä hauskaa?” ”Joo.” ”Mikä siinä oli hauskaa?” ”Koska ne on meijän hassuja juttuja. Vessasanat on hauskoja!” (Stenius ym. 2021)

Lapsetkin ovat jo omaksuneet termin vessasanat. Eikä tämä lopu eskariin vaan jatkuu koulussa (kts. Aerila-Laes & Laes, 2017, Puroila, Hohti & Karlsson, 2016). Katsokaapa aikuisten sketsiohjelmia, pieru on sielläkin vakiovitsinä. Hyvä esimerkki tästä on 14.3.2021 MTV:n (10/1) Pitääkö olla huolissaan -ohjelmasta viimeisen kysymyksen kohdalla. Pieru saa aikuisetkin tikahtumaan naurusta. Emme me siitä pääse – ainakaan yrittämällä poistaa sitä maailmankartalta. 

Yhdessä nauraminen laskee stressitasoa

Tutkimuksemme (2021) toi esiin myös sen, että lapset käyttivät mielellään huumoria niin sanotuissa siirtymätilanteissa ja odotustilanteissa. Sehän on oikeastaan hyvin kekseliästä ajankäyttöä, jos päivän aikana pitää usein odottaa. Pidetään sekin aika hauskaa. Aikuisilla oli kuitenkin usein näissä tilanteissa jokin muu tavoite ja lasten keskinäinen hauskanpito jää huomaamatta tai sitten se lopetettiin (Stenius ym. 2021). Näissä tilanteissa lasten keskinäinen huumori voi olla hyvinkin riehakasta ja ilontäyteistä. Lasten huumorin voisi nähdä myönteisenä ja valoa tuovana myös aikuisen päivään. Ehkä lasten kanssa yhdessä nauraminen voisi jopa laskea aikuisenkin stressitasoa ja yhdistää kaikkia.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ympäristön ylläpitämä entisiin ajattelumalleihin perustuva pieruhuumorin kieltäminen ei toimi. Pitäisi erottaa vessasanat ja sukupuolielimiä koskevat sanat ja puhua asiallisesti niistä ja niiden merkityksistä. Lapsille voidaan antaa asiallista tietoa ja sitä kautta lieventää tabumaista suhtautumista aiheeseen. Ruokailukin voisi olla iloinen tapahtuma, jossa opitaan aikuisen esimerkin mukaisesti hyviä tapoja.  Ehkä ruokakin maistuu paremmin hyväksyvässä ilmapiirissä?  Antaa lasten hassutella, ehkä yleisen kielteisyyden laimenemisen myötä lapset keksivät uusia hauskoja asioita. Siihen voimme luottaa, sillä lasten mielikuvitus ja luovuus ovat niin rikkaita

.

Lähteitä: 

Aerila, J-A., Laes, T. & Laes, T. (2017). Clowns and axplisions: Drawings as reflections of children`s humor. Varhaiskasvatuksen tiedelehti. (1) 2017, 108–135. 

Matikainen, P. (2020). Lapsi hokee kakka-pissi-pippeliä – noloa vai ei? Kaks Plus. Julkaistu 24.12.2020. Saatavilla osoitteessa: <https://kaksplus.fi/taapero/uhmaika/nolo-lapsi-hokee-kakka-pissi-pippeli-vessasanat/?fbclid=IwAR16lbtoM4yEo11PMKEIgdyfiJOfU-M_D9s1MtCZ7IOg827eVvYAx1nQMlk >

Miracles Colon Cancer Foundation. 2016. Keep farts funny.  https://www.youtube.com/watch?v=C8NU5nLxqBI&nbsp;

Patricelli, L. & Sirola, R.  2014. Paukku. Lasten Keskus Oy.

Puroila A-M., Hohti R. & Karlsson, L. (2016). Hassuja juttuja – lasten huumoria päiväkoti- ja kouluympäristössä. Teoksessa: Karlsson, L. Puroila, A-M ja Estola, E. Välkkeitä, valoja ja varjoja. Kokemuksia lasten hyvinvoinnista. Latvia: Lapset kertovat ja toimivat. 

Stenius, T. Karlsson, L & Sivenius, A. (2020). Construction of Young Children’s Humour in Early Childhood and Education Centre (ECEC) Settings. Scandinavian Journal of Educational Research.
https://doi.org/10.1080/00313831.2020.1869084&nbsp;

Van der Geest, S. (2016). Scatological Children’s Humour: Notes from the Netherlands and Anywhere. Etnofoor 28(1), 127–140. 

Vilkko-Riihelä, A. & Laile, V. 2005. Mielen maailma. Kehityspsykologia. WSOY.

Väestöliitto. 2014. Pimppi ei ole vessasana.  https://vaestoliitonblogi.com/2014/11/17/pimppi-ei-ole-vessasana/  

Luettavaa ja katseltavaa:

MTV3. Pitääkö olla huolissaan. 10. kausi, jakso 1. Loppuosasta 10 minuuttia. https://www.mtv.fi/sarja/pitaako-olla-huolissaan-10002682/jakso-1-riku-nieminen-1382203 

Lapsinäkökulmablogi:
https://lapsinakokulma.wordpress.com/2021/01/27/lasten-kanssa-syntyy-hyperhauskaa/

Haha pienten lasten huumoritutkimuksen sivusto: https://www.tuulius.com 

Miten käsitellä kestävää elämäntapaa lasten kanssa? –  Uusi työkalu kestävän varhaiskasvatuksen kehittämiseen

~ Ekseppa ~ Yksi kommentti

Vieraskynässä Satu Valkonen & Ann-Christin Furu

Aikamme monimutkaiset ja usein osuvasti viheliäisiksi kutsutut ekososiaaliset ongelmat koskettavat lapsia kaikkialla maailmassa. Mikäli jatkamme maapallon kuormittamista entiseen malliin, planeettamme ei ole enää elinkelpoinen tuleville sukupolville eivätkä lasten mahdollisuudet hyvään elämään toteudu. Tästä huolimatta lasten ajatukset maapallon tulevaisuudesta tulevat yhteiskunnassa vain harvoin kuulluksi eikä lapsuudentutkimuksessa yleisesti tunnustettua lasten yhteiskunnallista ja poliittista toimijuutta valjasteta toiminnaksi, joka tavoittelee kestävää tulevaisuutta (Pekkarinen & Tuukkanen 2020).

Jatka lukemista ”Miten käsitellä kestävää elämäntapaa lasten kanssa? –  Uusi työkalu kestävän varhaiskasvatuksen kehittämiseen” →

Ensi viikolla vieraskynässä Satu Valkonen ja Ann-Christin Furu

~ Samuli Ranta ~ Yksi kommentti

Satu Valkonen

Satu Valkonen työskentelee varhaiskasvatuksen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden tohtori ja kasvatustieteen maisteri. Tutkimuksessaan Satu on keskittynyt lasten mediakulttuureihin ja mediakasvatuksen moninaisiin kysymyksiin, mutta erityisesti viime aikoina hän on kiinnostunut varhaiskasvatuksen markkinoitumisesta ja kestävästä varhaiskasvatuksesta, jota tämä blogiteksti käsittelee. Kestävässä varhaiskasvatuksessa häntä kiinnostavat aiheet kietoutuvat sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, lasten yhteiskunnalliseen toimijuuteen sekä kasvatusyhteisön työskentelyyn kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Satu Valkonen ja Ann-Christin Furu” →

Lasten mukavat ja kurjat kokemukset varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen tukena

~ Samuli Ranta ~ 2 kommenttia

Vieraskynässä Kaisa Pihlainen

Lasten osallisuudesta varhaiskasvatuksen laadun arviointiin 

Varhaiskasvatuksen laatu puhuttaa säännöllisesti niin varhaiskasvatuksen ammattilaisia kuin huoltajiakin. Kaikilla on yhteinen tavoite tukea lasten kasvua, kehitystä ja oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. Kuitenkin varhaiskasvatuksen laadun määrittely ei ole yksiselitteistä, sillä siihen vaikuttavat niin poliittiset, kulttuuriset kuin aikaan ja paikkoihin liittyvät tekijät (Ishimine ym. 2015; OECD 2015; Parrila 2004; Paananen 2017; Vlasov ym. 2018). Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnilla tarkastellaan toiminnan hyvyyttä ja sitä, mitä pidetään merkityksellisenä (Hujala ym. 2012; Vlasov ym. 2018). Laatunäkemykset tulisikin nähdä käsitteenä, joka pohjautuu arvoihin ja uskomuksiin ja jonka määrittelyn tulisi olla dynaaminen, jatkuva ja demokraattinen prosessi (European Commission… 1996). Laadun arviointia käytetään päätöksenteon vahvistamisessa sekä huomion suuntaamisessa kehittämiskohteisiin (Atjonen 2015). Kuitenkin laadun arviointi sekä lapsivaikutusten arviointi ovat vielä melko uutta varhaiskasvatuksessa. 

Jatka lukemista ”Lasten mukavat ja kurjat kokemukset varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen tukena” →

Ruokailukäytännöt varhaiskasvatuksessa ja niiden yhteydet lasten ruoankäyttöön

~ Samuli Ranta ~ Yksi kommentti

 Vieraskynässä Reetta Lehto

Varhaiskasvatuksessa olevat lapset syövät tyypillisesti 2-3 ateriaa päiväkodissa joka arkipäivä ja näin ollen varhaiskasvatuksessa syötävä ruoka muodostaa suuren osan heidän ruokavaliostaan, usein monen vuoden ajan. Koska lapsuudessa muodostuneet elintavat, ruoankäyttö mukaan lukien, jatkuvat usein aikuisuuteen asti (Craigie 2011, Mikkilä 2008), lapsuudessa opituilla ruokatottumuksilla voi olla kauaskantoisia seurauksia ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Suomessa lasten päiväkodissa syömä ruoka on suhteellisen terveellistä ja usein lähempänä ravitsemussuosituksia kuin kotona syötävä ruoka (Lehtimäki 2010, Korkalo 2019). Esimerkiksi tyydyttymättömiä rasvoja, kalaa ja kuitua lapset saavat suhteessa enemmän päiväkotiruuasta kuin kotiruuasta, kun taas sokeria saadaan vähemmän. 

Jatka lukemista ”Ruokailukäytännöt varhaiskasvatuksessa ja niiden yhteydet lasten ruoankäyttöön” →

Ensi viikolla vieraana Reetta Lehto

~ Samuli Ranta ~ Yksi kommentti

Reetta Lehto

Olen ravitsemustieteilijä ja post-doc -tutkija Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa. Tällä hetkellä olen mukana Folkhälsanin ja Helsingin yliopiston yhteisessä DAGIS-hankkeessa, jossa tutkitaan päiväkotilasten elintapoja ja stressiä ja sitä, miten koti- ja päiväkotiympäristö ovat yhteydessä niihin. Ravitsemustieteessä minua kiinnostaa erityisesti, miten sosiaalinen ja fyysinen ympäristö vaikuttavat ihmisen ruoankäyttöön.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraana Reetta Lehto” →

Voiko positiivista pedagogiikkaa toteuttaa päiväkodissa?

~ Samuli Ranta ~ Kommentoi

Vieraskynässä Samuli Ranta

Vaikka suomalainen koulutus on korkeatasoista, voi huolenaiheena pitää suomalaisten peruskouluikäisten lasten heikkoa oppimisasennetta (ks. esim. Kupari ym., 2012; OKM, 2019). Varhaiset myönteiset oppimiskokemukset vaikuttavat lapsen asenteisiin ja suhtautumiseen oppimista kohtaan. Aikaisemmat oppimiskokemukset samalla luovat perustan yksilön opinpolulle aina aikuisuuteen asti (ks. esim. Kronqvist, 2012). Lasten myönteisiin oppimisasenteisiin on siten tärkeää pyrkiä vaikuttamaan jo päiväkodissa.

Jatka lukemista ”Voiko positiivista pedagogiikkaa toteuttaa päiväkodissa?” →

”Eikä meillä ole ns. ’tyttöjen ja poikien juttuja’”. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja sukupuolisensitiivisyys paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa

~ Suvi Kettumäki ~ 2 kommenttia

Kohti tasa-arvoa sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatuksen keinoin 

Vieraskynässä Susanna Itäkare ja Mervi Eskelinen

Lait ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Suomea edistämään sukupuolten tasa-arvoa kaikilla elämänalueilla. Vaikka Suomea on totuttu pitämään tasa-arvon mallimaana, silti sukupuolten välistä tasa-arvoa ei ole maassamme vielä suinkaan saavutettu (esim. Opetushallitus, 2015; Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, 2015). 

Muutos kohti todellista tasa-arvoa lähtee kasvatus- ja koulutusjärjestelmästä (esim. Brunila ym., 2011; Lahelma & Tainio, 2019). Koulutukseen onkin kohdistettu erilaisia politiikkatoimia tasa-arvon edistämiseksi jo pitkään, esimerkiksi toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu ehdotettiin ulotettavaksi perusopetukseen jo kymmenen vuotta sitten (Valtioneuvosto, 2010). Tietoisen tasa-arvotyön täytyy kuitenkin alkaa jo varhaiskasvatuksessa: pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa tasa-arvosuunnitteluvelvoite laajennetaankin myös varhaiskasvatukseen. Tälle luo hyvän pohjan viime vuosina perinpohjaisesti uudistettu varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmä eli varhaiskasvatuslaki ja velvoittava opetussuunnitelma, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (jäljempänä myös vasun perusteet).

Jatka lukemista ””Eikä meillä ole ns. ’tyttöjen ja poikien juttuja’”. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja sukupuolisensitiivisyys paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa” →

Vieraskynässä ensi viikolla Susanna Itäkare (kuvassa) ja Mervi Eskelinen

~ Suvi Kettumäki ~ Kommentoi

Susanna Itäkare (FT, KM) toimii varhaiskasvatuksen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Susannan väitöskirja ja tutkimusintressit keskittyvät sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja katsomuksiin sekä varhaiskasvatuksen että kaunokirjallisuuden kentillä. 

Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla Susanna Itäkare (kuvassa) ja Mervi Eskelinen” →

Miten tukea myötätunnon laajenevia kehiä varhaiskasvatuksessa?

~ Ekseppa ~ Yksi kommentti

Vieraskynässä Anna Pauliina Rainio, Emma Kurenlahti ja Linda Nurhonen

“3-vuotias Mira itkee eteisessä, ettei hänellä ole kuin kumisaappaat, mutta hän haluaisi lenkkarit. Naulakoilla vähän matkan päässä ollut 5-vuotias Antti kuulee Miran itkun ja tämän selityksen itkulle ja menee mukaan tilanteeseen. Antti alkaa ojennella kenkähyllystä Miralle lenkkareita kysellen ”olisikohan nämä sun, entä nämä?” Hän koittaa kovasti löytää Miralle lenkkarit. Tässä kohtaa aikuinen ilmestyy eteiseen ja kehottaa Anttia: ”Laitahan nyt ne omat kengät jalkaan ja mene ulos”, tietämättä, mistä tilanteessa on kyse. Lohdutusyritys loppuu siihen ja Mira lähtee surkeana saappaissaan ulos.” (kenttämuistiinpano päiväkotihavainnoinnista, syyskuu 2019)

Jatka lukemista ”Miten tukea myötätunnon laajenevia kehiä varhaiskasvatuksessa?” →