Ensi viikolla vieraskynässä Anna Pauliina Rainio (Kuvassa), Emma Kurenlahti ja Linda Nurhonen

Anna Pauliina Rainio (KT, Dos.)

Anna ohjaa Opetushallituksen rahoittamaa Empatian ja myötätunnon laajenevat kehät -tutkimushanketta. Hän on kasvatuspsykologian dosentti ja varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Annan tutkimus kohdistuu lasten ja aikuisten väliseen vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa. Hän on tutkinut esimerkiksi mielikuvituksen ja leikin merkitystä lasten toimijuuden rakentumisessa ja haastavissa vuorovaikutustilanteissa. 

Emma Kurenlahti (KM, VO)

Emma Kurenlahti on kasvatustieteen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja Empatian ja myötätunnon laajenevat kehät -hankkeen jäsen. Väitöstutkimuksessaan hän tarkastelee kasvatusyhteisöissä rakentuvia pahuuden määritelmiä ja sen vastustamisen käytäntöjä ympäristö- ja kestävyyskriisin aikakaudella. Emman erityisosaaminen kohdistuu myötätunnon ja moraalin tarkasteluun kasvatuksen kontekstissa. 

Linda Nurhonen (KM, VO)

Linda työskentelee Helsingin yliopistossa projektisuunnittelijana sekä “Korona tuli kylään” – Koronan vaikutukset varhaiskasvatukseen -hankkeessa, että Empatian ja myötätunnon laajenevat kehät varhaiskasvatuksessa -hankkeessa. Lisäksi Linda toimii tuntiopettajana sekä kouluttajana erilaisissa varhaiskasvatuksen tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Lindalla on myös pitkä kokemus varhaiskasvatuksen opettajan työstä, jota hän hyödyntää niin opetus, -koulutus kuin -projektisuunnittelijankin työssään. 

Tarkastelemme ensi viikon blogikirjoituksessa myötätuntoa varhaiskasvatusyhteisöissä. Käsittelemme Opetushallituksen rahoittaman Empatian ja myötätunnon laajenevat kehät varhaiskasvatuksessa -hankkeemme tärkeimpiä löydöksiä ja avaamme lukijoille konkreettisten esimerkkien avulla millaiset käytännöt ja rakenteet ylläpitävät ja edistävät elävää ja toimivaa myötätuntokulttuuria päiväkodeissa.  

Myötätuntoa pidetään olennaisena osana toimivaa demokraattista yhteisöä, jossa ihmiset pitävät huolta toisistaan, suojelevat toisiaan ja edistävät oikeudenmukaisuutta (esim. Nussbaum, 2014). Yhteisöt ja organisaatiot, joilla on vakiintuneita käytäntöjä huomata ja kohdata ihmisten mielipaha ja kärsimys ovat toimintakykyisempiä ja ihmiset myös voivat niissä keskimääräistä paremmin (Lilius, Worline, Dutton, Kanov, & Maitlis, 2011). 

Yksi vastaus artikkeliiin “Ensi viikolla vieraskynässä Anna Pauliina Rainio (Kuvassa), Emma Kurenlahti ja Linda Nurhonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s