Vapaus, demokratia ja jaettu todellisuus osallisuuden ytimessä

Vieraskynässä Jan Varpanen: Osallisuus ja vapaus

Aiemmin tässä blogissa SOOL ry:n edustajat kirjoittivat ytimekkäästi lapsilähtöisyyden ja aikuisjohtoisuuden käsitteistä. Vaikka heidän kirjoituksensa oli sinänsä oikein osuva, aihe ansaitsee nähdäkseni pidemmän pohdinnan. Kirjoitukseni liikkuukin pitkälti saman teeman ympärillä, joskin keskityn aikuisjohtoisuuden ja lapsilähtöisyyden käsitteiden sijaan kaikille jo kenties liiankin tuttuun osallisuuden käsitteeseen, jonka monitulkintaisuutta on ruodittu paljonkin. Tekstini pohjautuu suurelta osin tämän vuoden alussa kirjassa ”Osallisuuden pedagogiikkaa 2 – suunnittelu, toteutus ja kehittäminen” (Kangas, Vlasov, Fonsén & Heikka 2018) julkaistuun artikkeliini ”Vapaus, demokratia ja jaettu todellisuus osallisuuden ytimessä”, joten siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että tuo teksti on jo lukijalle tuttu, tämä kirjoitus tuskin tarjoaa paljoakaan uutta ja suosittelenkin tällaiselle lukijalle ajankäyttönsä uudelleen harkitsemista. Tämän blogitekstin lukeneelle ja aiheesta kiinnostuneelle artikkeliversio sen sijaan tarjoaa syvällisemmän, laajemman ja tieteellisemmän käsittelyn samasta aiheesta. Jatka lukemista ”Vapaus, demokratia ja jaettu todellisuus osallisuuden ytimessä” →

Vieraskynässä ensi viikolla Jan Varpanen

Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla Jan Varpanen” →

”Ei tarvitsisi palkan takia pahoittaa mieltään…” – Lastentarhanopettajien matalan palkan syitä ja seurauksia

Vieraskynässä Hanna Hjelt ja Mervi Eskelinen

Tämän blogikirjoituksen voit lukea myös täältä.

Johdanto

Varhaiskasvatus on ollut viime aikoina runsaasti esillä. Julkinen huomio on kiinnittynyt uuteen varhaiskasvatuslakiin ja varhaiskasvatuksen asemaan oppimispolun ensimmäisenä osana. Myös alan kehno palkkaus on herättänyt tärkeän keskustelun, joka liittyy sekä tasa-arvoon että mahdollisuuksiin saavuttaa varhaiskasvatukselle asetetut yhteiskunnalliset päämäärät. Varhaiskasvatus on yhteiskunnallisesti tärkeä instituutio, joka lisää inhimillistä ja sosiaalista pääomaa, hyvinvointia ja tuottavuutta yhteiskunnassa – mutta vain kun se on korkealaatuista. Tärkein yksittäinen laatutekijä on korkeakoulutuksen saaneiden opettajien riittävä määrä. (Karila 2016, 42–44; Himmelweit 2017.) Jatka lukemista ””Ei tarvitsisi palkan takia pahoittaa mieltään…” – Lastentarhanopettajien matalan palkan syitä ja seurauksia” →

Vieraskynässä ensi viikolla Hanna Hjelt ja Mervi Eskelinen

Katsaus ensi viikkoon

Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla Hanna Hjelt ja Mervi Eskelinen” →

Tuen tarve – lapsen ongelma vai lapsen ja ympäristön vuorovaikutussuhde?

Vieraskynässä Noora Heiskanen

Teksti pohjautuu kirjoittajan artikkeliin Heiskanen, N., Alasuutari, M. & Vehkakoski, T. (2018). Positioning children with special educational needs in early childhood education and care documents. British Journal of Sociology of Education. Artikkeli on vapaasti luettavissa tästä. 

Tuen tarpeiden tunnistaminen ymmärretään usein neutraalina prosessina, jossa olemassa olevat tosiasiat lapsen tilanteesta ja haasteista tunnistetaan ja niihin kohdistetaan tarvittava tuki. Tuen tarpeiden tunnistamisessa on kuitenkin, enemmän tai vähemmän tiedostaen, aina kyse myös lapsen sosiaalistamisesta varhaiskasvatuksen ja laajemmin yhteiskunnan normeihin (ks. Rose 1999). Näin ollen tuen tarpeiden tunnistaminen on aina sidoksissa vallitseviin varhaiskasvatuksen ja yhteiskunnan arvioihin, kulttuuriin ja käsitykseen siitä, mikä milloinkin ymmärretään hyväksi ja tavoiteltavaksi lapselle (Miller & Rose 2008; Parding & Liljegren 2016; Pihlaja, Sarlin, & Ristkari 2015; Sandberg, Lillvist, Eriksson, Björck-Åkersson, & Granlund 2010; Vehmas 2010). Esimerkiksi lapsen itsenäisyyden ja sopeutumiskyvyn vahva korostaminen ja arvostaminen ovat vallitsevia, usein tiedostamattomista yhteiskunnallisista arvoista, joihin tuen tarpeiden tunnistaminen pohjautuu (ks. Smith, 2012).

Jatka lukemista ”Tuen tarve – lapsen ongelma vai lapsen ja ympäristön vuorovaikutussuhde?” →

Vieraskynässä ensi viikolla Noora Heiskanen

Katsaus ensi viikkoon

Ensi viikolla tarkastellaan miten lapsen tuen tarvetta kuvataan pedagogisissa asiakirjoissa. Kirjoituksessa pohditaan onko tuen tarve lapsen ongelma vai ympäristön ja lapsen välinen vuorovaikutussuhde. Teksti pohjautuu artikkeliin Heiskanen, N., Alasuutari, M. & Vehkakoski, T. (2018). Positioning children with special educational needs in early childhood education and care documents. British Journal of Sociology of Education.

Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla Noora Heiskanen” →

Lapsilähtöisyys ja aikuisjohtoisuus osallisuuden ja pedagogiikan aikana

Vieraskynässä Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

hallitus_kes_kuu-2018_1200x630.jpg

Lapsilähtöisyys, lapsikeskeisyys. Aikuisjohtoisuus. Termejä, joita on kasvatuksen ja opetuksen kentästä puhuttaessa käytetty paljon, mutta niiden merkitykset eivät välttämättä ole kaikille selkeät. Jatka lukemista ”Lapsilähtöisyys ja aikuisjohtoisuus osallisuuden ja pedagogiikan aikana” →

Vieraskynässä ensi viikolla SOOL

Katsaus ensi viikkoon

Opetuksen ja kasvatuksen kentällä peräänkuulutetaan usein lapsilähtöisyyttä ja moititaan aikuisjohtoisuutta. Sen lisäksi lapsilähtöisestä ja aikuisjohtoisesta toiminnasta saatetaan puhua yhden janan ääripäinä vaikka asia ei olekaan näin. Muun muassa näihin käsitteisiin liittyvän problematiikan vuoksi näiden käsitteiden sijaan on alettu käyttämään enemmän osallisuuden sekä pedagogisen johtamisen ja opettajajohtajuuden käsitteitä. Näiden termien avulla halutaan korostaa pedagogiikan merkitystä sekä huomioida jokaisen lapsen mahdollisuus vaikuttaa eli olla osallinen siinä ryhmässä jossa lapsi elää. Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla SOOL” →

Uusi varhaiskasvatuslaki on vaikuttavan ja tasalaatuisen varhaiskasvatuksen perustus

Vieraskynässä Mervi Eskelinen ja Jaana Lahdenperä

Kautta historian päiväkotitoiminta Suomessa on ollut erilaisista ideologisista kamppailuista ja ristikkäisistä intresseistä syntyneiden jännitteiden värittämää. Niihin ei ole löytynyt ratkaisua vuosikymmenten aikana. Kaksi implisiittisesti jatkuvasti päiväkotien arjessa läsnä olevaa kamppailua ovat ylitse muiden: toinen on päiväkotihoidon ja kotihoidon vastakkainasettelu, toinen työtehtävien jäsentymättömyys ja moniammatillisuuden kirjava tulkinta. Jatka lukemista ”Uusi varhaiskasvatuslaki on vaikuttavan ja tasalaatuisen varhaiskasvatuksen perustus” →

Vieraskynässä ensi viikolla Mervi Eskelinen ja Jaana Lahdenperä

Katsaus ensi viikkoon:

Varhaiskasvatus on osa suomalaista koulutusjärjestelmää. Sen merkitys tasa-arvoa ja oppimistuloksia parantavana instituutiona on kansainvälisten tutkimusten mukaan kiistaton. Varhaiskasvatuksen asema koulutuspolun osana on vahvistunut hallinnonalan siirryttyä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Viimeistään nyt varhaiskasvatuksen luonteva vertailukohta on perusopetus, ei kotihoito. Parhaillaan eduskunnassa oleva uusi varhaiskasvatuslaki selkeyttää osaltaan varhaiskasvatuksen tarkoitusta ja säätää toimenpiteistä, joilla varhaiskasvatuksen tavoitteet voidaan saavuttaa. Laki yhdessä velvoittavan varhaiskasvatussuunnitelman perusteet –asiakirjan kanssa vahvistaa varhaispedagogiikkaa ja selkiyttää myös henkilöstön kelpoisuus- ja osaamisvaatimuksia. Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla Mervi Eskelinen ja Jaana Lahdenperä” →