Outi Keinänen on kasvatustieteen (varhaiskasvatus) maisteri, sosionomi (AMK) ja varhaiskasvatuksen opettaja Seinäjoelta. Hän toimii tällä hetkellä Seinäjoella esiopettajana. Ensi viikon kirjoituksessaan Outi tarkastelee kuoleman käsittelyn tärkeyttä varhaiskasvatuksessa, mihin perustuu hänen pro gradu -tutkielmansa.
Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Outi Keinänen”
Perehtyminen vanhoihin luontouskomuksiin antaa paljon ajateltavaa myös nykyihmiselle. Ikiaikaiset luonnon kunnioittamiseen liittyvät uskomukset ja myytit kertovat vahvasta luontoyhteydestä. Käsittelen kirjoituksessani Haltijan kuiskaus -materiaaliin ja sen pedagogisiin soveltamisiin liittyviä tutkimuksiamme. Haltijan kuiskaus syntyi alunperin Monilukutaitoa opitaan ilolla -hankkeen puitteissa (www.monilukutaito.com). MOI on professori Kristiina Kumpulaisen vetämä ja Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama monivuotinen varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen kehittämishanke Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Tarkastelen, mistä eheyttävän (mm. sisältöjä, toimintaa, materiaaleja ja ympäristöjä yhdistelevän) varhaiskasvatuksen pedagogiikan ydin muodostuu. Pohdin myös kuviteltujen tarinoiden eli tässä tapauksessa vanhojen luontouskomusten ja myyttien merkitystä osana kestävää, tulevaisuusorientoitunutta varhaiskasvatusta.
Jatka lukemista ”Varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa Haltijan maailmoissa”
Sara Sintonen
Käsittelen tulevassa kirjoituksessani Haltijan kuiskaus -materiaaliin ja sen pedagogisiin soveltamisiin liittyviä tutkimuksiamme. Vanhoihin suomalaisiin luontouskomuksiin ja -myytteihin liittyvä pedagoginen materiaali Haltijan kuiskaus syntyi alunperin MOI, Monilukutaitoa opitaan ilolla -hankkeen puitteissa, joka on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama monivuotinen varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen kehittämishanke Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Tarkastelen, mistä eheyttävän varhaiskasvatuksen pedagogiikan ydin muodostuu. Pohdin myös kuviteltujen tarinoiden merkitystä osana kestävää, tulevaisuusorientoitunutta varhaiskasvatusta.
Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Sara Sintonen”
Esiopetusryhmä on lähtenyt retkelle lähiympäristöön. Ryhmän kävelyreitti kulkee läheisen tuulimyllyn ohi ja eräs tarkkaavainen eskarilainen kiinnittääkin ryhmän huomion tuohon vanhaan, mutta kenties juuri siksi vaikuttavaan rakennukseen. Ensimmäinen kysymys on tällä kertaa se helpoin ja niin opettaja kuin moni lapsistakin tietää, että kyseessä on tuulimylly. Helppoa kysymystä kuitenkin seuraa vaikeampia. Mitä sillä tehdään? Miten se toimii? Mitä varten se on tuossa? Voitaisiinko me itsekin tehdä tuulimyllyjä?
Jatka lukemista ”Teknologiakasvatus varhaiskasvatuksessa – tuttua ja tuntematonta”
Jan Varpanen, KM, VO, projektitutkija
Jan Varpanen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston Kasvatustieteet ja kulttuuri -tiedekunnassa. Hänen ensisijainen tutkimusintressinsä on kasvatusfilosofiset kysymykset erityisesti varhaiskasvatuksen kontekstissa. Näiden lisäksi hän on tutkinut varhaiskasvatuksessa toimivien lasten, opettajien ja johtajien toimijuutta. Innoplay-hankkeen lisäksi Varpanen työskentelee tällä hetkellä Koneen säätiön rahoittamassa EnAct-hankkeessa, joka tutkii ilmastoaktivismia itsekasvatuksen muotona.
Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Jan Varpanen, Sini Leikkola ja Kirsti Karila”
Teorian ja käytännön suhde opettajan ammatillisessa kehityksessä on herättänyt kysymyksiä kautta aikain. Kukapa meistä opettajaksi opiskelleista ei olisi joskus pohtinut, miten yhdistää teoreettinen tieto ja eletyt kokemukset. Usein nämä kysymykset heräävät eloon opiskelijan siirtyessä yliopistolta kentälle oppimaan ja rakentamaan käyttöteoriaansa eli omia opettamista ja oppimista koskevia näkemyksistä ja uskomuksia, jotka ohjaavat opetustoimintaan. Oman käyttöteorian rakentuminen kuvataan kivisenä tienä, jota kulkiessa tulee vastaan monenlaisia kysymyksiä, epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia (Levin & He, 2008; Onnismaa., Tahkokallio & Kalliala, 2015). Näiden haasteiden kohtaaminen ja niistä selviäminen opetusharjoittelun aikana on olennaista opettajan ammatillisessa kasvussa. Tämä blogikirjoitus avaa näkökulmia viimeaikaiseen kansainväliseen varhaiskasvatuksen tutkimukseen ja hahmottelee tutkimuksen pohjalta suuntaviivoja kollektiiviselle työssäoppimisen mallille.
Jatka lukemista ”Perinteisestä opetusharjoittelusta kohti kollektiivista työssäoppimista”
Marika Matengu toimii tällä hetkellä projektikoordinaattorina Oulun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Matengu on toiminut pitkään lasten ja perheiden hyvinvointiin keskittyneissä kansainvälisissä kehitysyhteistyöhankkeissa sekä varhaiskasvatuksen opettajankouluttajana. Omissa jatko-opinnoissaan Matengu on tutkinut, millaista on tasa-arvoinen ja yhdenmukainen varhaiskasvatus haavoittuvissa konteksteissa, kuten namibialaisissa maaseutuyhteisöissä, jotka ovat valtakulttuurista poikkeavia ja taloudellisesti epätasa-arvoisia. Tällä hetkellä hänen tutkimuksensa kohteena ovat työssäoppiminen varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksessa, sekä työssäoppimisen ohjaus ja mentorointi.
Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Marika Matengu”
Coronapandemin är en ny samhällskris som det finns sparsamt med forskning om, och vi vet väldigt lite om hur det ter sig för barn – inte själva smittan, utan hur det är att leva i ett samhälle där den finns. Olika perspektiv på coronaviruset behövs för att hantera en delvis ny vardag som uppstår, detta även för barn. Ett barnperspektiv kan sägas ha varit frånvarande under den inledande delen av utbrottet i både Finland och Sverige, och barns perspektiv inte varit särskilt synligt vare sig i media (även om undantag finns) eller i forskning. Public service-bolagen i Finland och Sverige, YLE och SVT, har ändå på olika sätt inkluderat barnperspektivet i sin produktion och det har även förekommit tidningsartiklar och poddavsnitt riktade till vuxna gällande hur de kan prata med barn om coronaviruset, och också direkta myndighetsråd gällande hur man kan hantera barnens frågor kring viruset. Den här bloggtexten berättar om ett arbete med en vetenskaplig artikel som jag och mina kollegor Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala gjorde under våren 2020, och texten är många gånger ett artikelutdrag i en förkortad form. Vi uppmärksammande att behovet av kunskap och fördjupad förståelse är stort när det gäller hur barn, och särskilt barn i daghem och förskola, berörs av pandemin. Det övergripande syftet med artikeln som vi samladematerial till och skrev var att undersöka barns uttryck i daghem och förskola i samband med coronavirusets utbrott i Finland och Sverige och att synliggöra olika former av barns deltagande. Jatka lukemista ”Hur ska vi förstå barns deltagande i förskola och daghem under inledningen av coronavirusets utbrott i Finland och Sverige?”
Nästä veckans gästförfattarna är Mia Heikkilä (i bilden), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala.
Mia Heikkilä (i bilden) är biträdande professor i småbarnspedagogik. Hennes forsknings är riktad mot frågor som handlar om övergripande samhällsfrågor om organisation och förändring kring pedagogisk verksamhet för yngre barn, och mer specifikt om barns lek och lärande med särskild inriktning mot social rättvisa och genus. Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Mia Heikkilä (kuvassa), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist ja Anna Rantala”
Artikkeli perustuu väitöskirjaani ”Leikkien, havainnoiden, kannatellen. Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa varhaiserityiskasvatuksen toimintaympäristössä” (Syrjämäki 2019), sekä sen pohjalta julkaistuihin artikkeleihin.
Joukkoon kuuluminen ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa ovat jokaisen ihmisen myötäsyntyisiä, universaaleja ja lajityypillisenä toimintoja ja psykologisia perustarpeita. Ne ovat säilyneet ennallaan biologisen ja kulttuurisen evoluution mukanaan tuomissa muutoksissa. (ks. esim. Baumeister & Leary 1995; Ryan & Deci 2000.) Jo hyvin varhaisella iällä pieni lapsi suuntautuu toisiin ihmisiin ja osoittaa hyväntahtoista kiinnostusta vertaisiaan kohtaan. Hän käyttää vähitellen kehittyvää kieltään vuorovaikutukseen ja pyrkii koordinoimaan toimintaansa toisten toimintaan. (Hay, Payne & Chadwick 2004; Sajaniemi ym. 2015; Holvoet, Scola, Arciszewski & Picard 2016.) Yhdessä toimiminen ei kuitenkaan ole aina helppoa, ja jokaisessa päiväkotiryhmässä on lapsia, joiden kohdalla vuorovaikutus ja yhteinen leikki haastavat pedagogiikan ammattilaista. Pulmalliset vuorovaikutustilanteet on yhdistetty tunnistettuihin tuen tarpeisiin esimerkiksi silloin, kun lapsen on vaikea ilmaista itseään kielen avulla, ylläpitää tarkkaavuutta tai ohjata omaa toimintaansa (ks. esim. Janson 2001; Asher & Paquette 2003; Koster, Nakken, Pijl & van Houten 2009; Repo & Sajaniemi 2014). Kokemus ryhmään kuulumisesta ja vertaisvuorovaikutuksesta ovat keskeistä myös sosiaalisen inkluusion rakentumisessa (Koster ym. 2009; Nilholm & Alm 2010; Noggle & Stites 2018; Viljamaa, Juutinen, Estola & Puroila 2018; Kirscler, Powell & Pit-ten Cate 2019). Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa tarvitaan erityisesti silloin, kun leikkiin liittyminen tai yhteisen vuorovaikutteisen toiminnan ylläpitäminen lapsen oman, aktiivisen toiminnan kautta on vielä kehittymässä. Osallisuuden ja joukkoon kuulumisen kokemukset mahdollistuvat silloin aikuisen tarjoaman tuen ja sosiaalisen kannattelun avulla. (Rogoff 2008.) Jatka lukemista ”Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa”
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 