Varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa Haltijan maailmoissa

Perehtyminen vanhoihin luontouskomuksiin antaa paljon ajateltavaa myös nykyihmiselle. Ikiaikaiset luonnon kunnioittamiseen liittyvät uskomukset ja myytit kertovat vahvasta luontoyhteydestä. Käsittelen kirjoituksessani Haltijan kuiskaus -materiaaliin ja sen pedagogisiin soveltamisiin liittyviä tutkimuksiamme. Haltijan kuiskaus syntyi alunperin Monilukutaitoa opitaan ilolla -hankkeen puitteissa (www.monilukutaito.com). MOI on professori Kristiina Kumpulaisen vetämä ja Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama monivuotinen varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen kehittämishanke Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Tarkastelen, mistä eheyttävän (mm. sisältöjä, toimintaa, materiaaleja ja ympäristöjä yhdistelevän) varhaiskasvatuksen pedagogiikan ydin muodostuu. Pohdin myös kuviteltujen tarinoiden eli tässä tapauksessa vanhojen luontouskomusten ja myyttien merkitystä osana kestävää, tulevaisuusorientoitunutta varhaiskasvatusta. 

Vanhat luontouskomukset ja myytit osana kulttuuriperintöämme

Miksi innostuimme tuottamaan materiaalia luontouskomuksista ja myyteistä? Ajatus liittyi siihen, että Suomi täytti materiaalin julkaisemisvuonna 2017 sata vuotta ja tuntui kiehtovalta juhlistaa tätä luontoon liittyvällä teemalla. Ennen kaikkea taustalla vallitsi kollektiivisesti jaettu huoli ja tavoite siitä, miten monilukutaidolla voitaisiin edistää vihreämpää elinympäristöä ja kestävää elämäntapaa, sekä ylipäätään vahvistaa lasten tietoisuutta ja kunnioittavaa suhdetta kaikkeen elolliseen ja elottomaan. Monilukutaidon kehittyminen voidaan ymmärtää kulttuuriin ja sen käytäntöihin kasvamisena siten, että havainnoijasta kasvaa aktiivinen osallistuja ja kulttuuriin vaikuttaja. Monilukutaitoon kietoutuu myös kriittinen ja luova ajattelu, asenne ja toiminta sekä osallisuus ja vastuullisuus suhteessa moninaisiin teksteihin. (Sintonen & Kumpulainen, 2017.)

Kuva:Pixabay

Vanhat luontouskomukset ja myytit kertovat ihmisille menneisyydestä ja ovat monessa paikassa osa aineetonta kulttuuriperintöä. Niille on tyypillistä ja yhteistä, että luontokappaleissa uskottiin olevan henkeä, persoonallisuutta, tietoisuutta ja toimijuutta (Siikala, 2002), joka Hervan ja Ylimaunun (2009) kertoo ainutlaatuisesta, kietoutuneesta ja dynaamisesta suhteesta luontoon ja elinympäristöön. Heidän mukaansa huomattavaa oli, että uskomukset vaikuttivat jokapäiväisissä toiminnoissa ja suhde kaikkeen ympärillä olevaan, niin elolliseen kuin elottomaankin oli kaksisuuntainen. Esimerkiksi, ihmisten tuli pitää huolta metsän olioista, jotta ne taas huolehtisivat ihmisistä. On kiehtovaa ajatella, kuinka monet uskomushahmot, kuten tontut, menninkäiset ja keijut, seikkailevat edelleen erilaisissa, erityisesti lapsille suunnatuissa universaaleissakin tarinoissa ja tuotteissa.

Kiinnostavia pedagogisia sovelluksia

Haltijan kuiskaus on saavuttanut suuren suosion ja sitä on pedagogisesti sovellettu varhaiskasvatuksessa mitä erilaisimmilla tavoilla. Olen saanut itse olla mukana katsomassa materiaalin innoittamaa Metsä-musikaalia helsinkiläisellä päiväkodilla, nähnyt lasten tekemältä videolta, kuinka savonlinnalainen kallio puhuu, saanut ihailla haltijoille luonnonmateriaaleista tehtyä kattokruunua ja päässyt mukaan retkelle, jossa jokainen kolo tutkittiin tosi tarkkaan, koska tavoitteena oli löytää sopiva koti itsetehdyille haltijoille. (Se löytyi lopulta eräästä lahosta kannosta.)

Kannosta löytyi koti lasten haltijoille. Kuva: Sara Sintonen

Tutkimuksen perusteella varhaiskasvatuksen opettajat ovat pitäneet materiaalia oman pedagogisen suunnittelunsa lähtökohtana ja inspiraationsa lähteenä (Sairanen ym., 2019), sekä heittäytyneet lasten kanssa Haltijan maailmoihin ja antaneet tilaa myös spontaaneille kehkeytymisille (Sintonen, 2020). Vaikka materiaali on lähtökohtaisesti aikuisten ideoimaa ja tuottamaa, on se väljyydessään mahdollistanut lasten toimijuuden ja aloitteellisuuden tukemisen, kun eri paikoissa on lasten kanssa yhdessä kehitetty erilaisia, uniikkeja projekteja (Sairanen ym., 2020). Kun mukaan on otettu digitaalisia välineitä ja esimerkiksi tarinan kertomiseen tarkoitettuja sovelluksia, ovat luontouskomuksiin ja myytteihin liittyvät kuvitellut hahmot, esineet ja tapahtumat tulleet näkyviksi, sekä näin ollen osaltaan antaneet lisää pontta kehkeytymisille (Sintonen ym., 2018; vrt. Kumpulainen ym., 2020). Nämä kaikki ovat ruokkineet myös erityisesti lasten iloa ja motivaatiota (Nordström ym., 2019).

 _{Tietäjävelho Myrrysmies hassuissa silmälaseissa. Kuva: Sara Sintonen}

Koska Haltijan kuiskaus -materiaali on julkaistu creative commons -lisenssillä, saa sitä käyttää ja hyödyntää vapaasti sekä itse myös muokata, kunhan alkuperäisten tekijöiden nimet mainitaan. Kaupallisiin tarkoituksiin materiaalia ei luonnollisestikaan saa käyttää. Onkin ollut upea nähdä, kuinka materiaalin sisältö on saanut erityisesti digitaalisen teknologian avulla aivan uusia ulottuvuuksia: kuvat ja hahmot ovat muuntuneet ruudulla eläviksi, kun niihin on lisätty esimerkiksi ääntä, ja tallentava mobiiliteknologia on kulkenut mukana retkillä ja seikkailuissa, kuten keijujen lentokoulussa (Sintonen ym., 2020).

Kulttuurisesti kestävää varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa

Vaikuttaa, että toimivan ja eheyttävän varhaiskasvatuksen pedagogiikan ytimessä ovat a) asioiden, ilmiöiden ja tapahtumien tulkitseminen yhdessä lasten kanssa sekä myös vahvasti lasten aloitteesta ja heitä kuunnellen, b) asioiden tuottaminen sekä omakohtainen tekeminen ja kokeminen moninaisissa, laajenevissa ympäristöissä (myös digitaalisissa), c) aistisuus ja kehollisuus (“tehdään kädet ja jalat savessa”) ja monipuolinen materiaalien käyttö, sekä d) mielikuvittelu ja kehkeytyvät tarinat ja ilmiöt. (Mm. Lenz Taguchi, 2010; Pulkki ym., 2017). Tällöin pedagoginen pohdinta (suunnittelu, toteutus ja arviointi) ei jää vain operationaaliselle tasolle, vaan mukaan tulee niin yhteisöllistä, kulttuurista, esteettistä, materiaalista kuin tilallistakin tarkastelua. 

”Kuka tahansa voi muuttua haltijaksi esimerkiksi valomaalauksen keinoin”. Kuva: Sara Sintonen

Materiaaliin liittyvät useat erilaiset toteutuneet pedagogiset soveltamiset seuraavat kulttuurisesti kestävän kehityksen periaatteita monesta näkökulmasta (vrt. Laine, 2019): ekologisesta, sillä niissä ollaan oltu konkreettisesti tekemisissä luonnon kanssa, kulttuurisesta, sillä vanhat luontouskomukset ja myytit ovat osa omaa aineetonta perintöämme, sosiaalisesta, sillä Haltijan kuiskauksen ympärille kehittyvät tarinat ja leikit ovat kasvaneet jakaen ja toisia kuunnellen, sekä taloudellisesta, sillä projekteissa on taitavasti ja kekseliäästi hyödynnetty luonnon- ja kierrätysmateriaaleja, sekä myös emotionaalisesta, sillä omissa projekteissaan lapset ovat esimerkiksi pitäneet huolta erilaisista kuvitteellisista olennoista ja olleet hyvillä mielin mukana toteutuksissa.

Kasvatuksellista näkemistä

Haluan lopuksi vielä todeta, että kuvaamani materiaalin inspiroimat pedagogiset projektit varhaiskasvatuksessa korostavat hyvää elämää vahvistavaa sekä kuuntelevaa ja kunnioittavaa vuorovaikutusta eri osapuolten välillä, joka kertoo kasvatuksellisesta näkemisestä (Sintonen ym., 2020). Tämä ei koske vain aikuisia, vaan myös lapset voivat olla kasvatuksellisesti näkeviä. Kasvatuksellinen näkeminen tunnistaakin halun kasvuun ja pyrkii vahvistamaan sitä. Esimerkiksi Juha Suoranta (1997) puhuu kasvattajan oivalluksesta nähdä lapsi kokonaisena ihmisenä, eikä vain joidenkin ominaisuuksien tai pyrkimysten kautta. Hänen mukaansa tällainen sivistyksellinen kasvatusajattelu edellyttää toisen puoleen kääntymistä ja vastavuoroisuutta. Kun pohditaan vastavuoroisuutta ja toisen puoleen kääntymistä myös lasten näkökulmasta sekä laajemmin suhteessa kaikkeen elolliseen, osoittavat Haltijan kuiskausten kaltaiset kuvittelua ruokkivat pedagogiset materiaalit mahdollisuutensa ainutlaatuisen, kietoutuneen ja dynaamisen kasvun toteutumisen ja sen muunnelmien näkemisessä. Kuten Taneli Tuovinen (2014, 47) toteaa, on ”ihminen on tuntevana oliona alusta asti olemassa avoimena jollekin muulle, jonkin muun kanssa. Siksi ihminen herkkyytensä ja toimintansa muodoissa saa aikaan maailmaansa siinä, missä maailma antaa tämän mahdollisuuden”.

Linkki Haltijan kuiskaus -materiaaliin: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/206657

Kirjallisuutta:

Herva, V-P. & Ylimaunu, T. (2009) Folk beliefs, special deposits, and engagement with the environment in early modern northern Finland. Journal of Anthropological Archaeology, 28(2), 234-243.

Kumpulainen, K., Byman, J., Renlund, J. & Wong, C. (2020). Children’s augmented storying in, with and for nature. Education Sciences 10(6), 149.

Laine, M. (2019). Kohti kulttuurisesti kestävää kasvatusta. Kulttuurisesti kestävän kasvatuksen määrittyminen ja siihen liittyvät tulevaisuuden tarpeet. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta. Kasvatustieteellisiä tutkimuksia 65.

Lenz Taguchi, H. (2010). Going Beyond Theory/Practice Divide in Early Childhood Education. Introducing an intra-active pedagogy. London: Routledge.

Nordström, A., Kumpulainen, K., & Potter, J. (2019). Positive affect in young children’s multiliteracies learning endeavors. In K. Kumpulainen, & J. Sefton-Green (Eds.), Multiliteracies and Early Years Innovation: Perspectives from Finland and Beyond (pp. 166-182). (Routledge Research in Early Childhood Education). London: Routledge.

Pulkki, J., Dahlin, B. and Värri, V.‐M. (2017) Environmental Education as a Lived‐Body Practice? A Contemplative Pedagogy Perspective. Journal of Philosophy of Education, 51: 214-229. doi:10.1111/1467-9752.12209

Sairanen, H., Kangas, J., & Sintonen, S. (2019). Finnish Teachers Making Sense of and Promoting Multiliteracies in Early Years Education. In K. Kumpulainen, & J. Sefton-Green (Eds.), Multiliteracies and Early Years Innovation: Perspectives from Finland and Beyond (pp. 42-60). London: Routledge.

Sairanen, H., Kumpulainen, K., & Kajamaa, A. (2020). An investigation into children’s agency: children’s initiatives and practitioners’ responses in Finnish early childhood education. Early Child Development and Care. https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/03004430.2020.1739030?needAccess=true&journalCode=gecd20

Siikala, A-L. (2002) What Myths Tell about Past Finno-Ugric Modes of Thinking. In A-L Siikala (edit.) Myth and Mentality. Studies in Folklore and Popular Though. Helsinki: Finnish Literature Society. DOI: http://dx.doi.org/10.21435/sff.8

Sintonen, S. (2020). Bringing Mythical Forests to Life in Early Childhood Education. International journal of early childhood environmental education, 7(3). https://naturalstart.org/research/ijecee/volume-7-number-3 

Sintonen, S. & Kumpulainen, K. (2017). Monilukutaito moninaisuutena, toimintana ja osallisuutena. Teoksessa R. Ruuskanen (toim.) Mitä tarkoittaa?: Mediataide monilukutaidon lähteenä. Helsinki: AV-arkki.

Sintonen, S., Kumpulainen, K., & Vartiainen, J. (2018). Young children’s imaginative play and dynamic literacy practices in the digital age. In G. Oakley (Ed.), Mobile Technologies in Children’s Language and Literacy: Innovative Pedagogy in Preschool and Primary Education (pp. 15-28). Bingley, UK: Emerald.

Sintonen, S., Nordström, A., Sairanen, H., & Kumpulainen, K. (2020). Pedagogisen Haltijan kuiskaus -materiaalin soveltaminen varhaiskasvatuksessa J. A. Hollon kasvatusajattelun luentana. Ainedidaktiikka, 4(2), 44-62. https://journal.fi/ainedidaktiikka/issue/view/6526

Suoranta, J. (1997). Kasvatuksellisesti näkeväksi. Sivistyksellinen kasvatusajattelu tässä ajassa. Tampere: TAJU

Tuovinen, T. (2014). Taide ennen taidetta sellaisena kuin sen tunnemme – Yrjö Hirnin matkassa taiteen alkulähteille. Teoksessa E. Heikkilä & T. Tuovinen (toim). Uusi taidekasvatusliike, 45-64. https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream/handle/123456789/15431/isbn9789526059662.pdf?sequence=1&isAllowed=