Marika Matengu toimii tällä hetkellä projektikoordinaattorina Oulun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Matengu on toiminut pitkään lasten ja perheiden hyvinvointiin keskittyneissä kansainvälisissä kehitysyhteistyöhankkeissa sekä varhaiskasvatuksen opettajankouluttajana. Omissa jatko-opinnoissaan Matengu on tutkinut, millaista on tasa-arvoinen ja yhdenmukainen varhaiskasvatus haavoittuvissa konteksteissa, kuten namibialaisissa maaseutuyhteisöissä, jotka ovat valtakulttuurista poikkeavia ja taloudellisesti epätasa-arvoisia. Tällä hetkellä hänen tutkimuksensa kohteena ovat työssäoppiminen varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksessa, sekä työssäoppimisen ohjaus ja mentorointi.
Johdatus seuraavan viikon aiheeseen:
“Viimeaikaiset tutkimukset herättelevät meitä kyseenalaistamaan, mistä työssäoppimisessa loppujen lopuksi onkaan kyse ja mikä juuri minun suhteeni työssäoppimisen edistämiseen on. Enää ei näyttäisi riittävän, että työpanostaan punnitsee vain suhteessa opiskelijaan. Ammatillisuuteen kuuluu myös vastuu kollektiivisista prosesseista ja käytännöistä, tiedon ja taidon yhteisestä rakentamisesta, sekä henkilökohtaisesti reflektoinnista, joka konkretisoituu hyvin työssäoppimisen yhteydessä”
Opetusharjoittelulla on pitkät perinteet opettajankoulutuksessa. Opetusharjoittelua arvostetaan, koska se tarjoaa mahdollisuuden oppia kentällä, kokemusten kautta ja yhdessä kokeneempien kollegojen kanssa. Tästä huolimatta opetusharjoittelua ei ole tutkittu eikä tutkimusta hyödynnetty kovinkaan kattavasti harjoitteluperinteiden ja -käytäntöjen uudistamisessa. Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen muuttuessa, on tarve ymmärtää, mitä kansainväliset tutkimukset kertovat työssäoppimisesta.
Vieraskynä kirjoituksessaan Matengu avaa uudenlaista kollektiivista työssäoppimisen mallia viimeaikaiseen kansainväliseen tutkimukseen perustuen. Matengu tarkastelee opiskelijan, kentän ohjaavan opettajan ja yliopisto-opettajan näkökulmia ja pyrkii hahmottelemaan työssäoppimista kollektiivisena ammatillisen kasvun prosessina, joka voi parantaa koko työyhteisön mahdollisuuksia olla reflektoiva, demokraattinen ja uudistuva.
Yksi vastaus artikkeliiin “Ensi viikolla vieraskynässä Marika Matengu”