Ensi viikolla vieraskynässä Hanna Tuominen

Hanna Tuominen, KM, varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Olen työskennellyt varhaiskasvatuksen opettajana vuodesta 2004 ja täydentänyt osaamistani Jyväskylän yliopiston varhaiserityisopetuksen maisteriohjelmassa valmistuen siitä kesällä 2019. Tällä hetkellä työskentelen varhaiskasvatuksen resurssierityisopettajana Vantaalla ja työni keskiössä on inklusiivisen varhaiskasvatuksen mallintaminen ja kehittäminen työyhteisössä, toimien varhaiskasvatusyksikön rakenteissa erityispedagogisena asiantuntijana vahvassa yhteistyössä päiväkodin johtajan ja konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa. Blogitekstissäni esittelen pro gradu -tutkielmaani inklusiivisen varhaiskasvatuksen johtamisesta, mikä on suuri ja vähän tutkittu aihe. Riipaisin tutkimuksellani vain pintaa, mutta sain silti mahdollisuuden jakaa tulokseni kanssanne. Kiitos siitä! 

Twitter: @HannaTuominen9
Linkedln: Hanna Tuominen

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Hanna Tuominen” →

Moninaista, erilaista, silti jotain samanlaista – Varhaiskasvatuksen johtajuutta yksityisissä päiväkodeissa

(kuva Anne Tuulikangas)

Vieraskynässä Marjo Mäntyjärvi

Paljon tunteita ja kysymyksiä velloo julkisessa keskustelussa yksityisistä päiväkodeista. Taloudellista voittoa omaan pussiin, epäkohtia ja kurjaa varhaiskasvatusta? Perustetaanko päiväkoteja rahankiilto silmissä? Tehdäänkö siellä vain lapsilla rahaa henkilöstön hyvinvoinnin kustannuksella? Onko tilanne näin mustavalkoinen? Näitä pohdintoja kuultuani sai alkunsa tutkimuspolkuni yksityisten päiväkotien johtajuuteen. Jatka lukemista ”Moninaista, erilaista, silti jotain samanlaista – Varhaiskasvatuksen johtajuutta yksityisissä päiväkodeissa” →

Ensi viikolla vieraskynässä Marjo Mäntyjärvi

Marjo Mäntyjärvi 

Marjo Mäntyjärvi toimii Oulun yliopistossa opettajana ja jatko-opiskelijana, tutkien varhaiskasvatuksen johtajuutta yksityisissä päiväkodeissa. Hän toimii myös kouluttajana täydennyskoulutuksissa ja Ediva Oy:llä mm. varhaiskasvatuksen johtamisen ja  työyhteisöjen kehittämisen teemojen parissa. Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Marjo Mäntyjärvi” →

Kesätauko

Keväällä saimme taas upeita vieraita blogiimme, yhteensä yksitoista alan asiantuntijaa. Olemme äärimmäisen iloisia, että saamme tehdä tätä työtä ja julkaisumme keräävät sankoin joukoin varhaiskasvatuksesta kiinnostuneita lukijoita tiedon ääreen. Viime kuussa ylitimme ensimmäistä kertaa 10 000 lukijan rajan yhden kuukauden aikana. Se on osoitus siitä, että varhaiskasvatus kiinnostaa. Jatka lukemista ”Kesätauko” →

“Päiväunille ulkokengissä?” Vertailevan tutkimusotteen hyödyntäminen varhaiskasvatuksen arvioinnissa

Vieraana Janniina Vlasov

Varhaiskasvatus ilmentää aina yhteiskuntansa kulttuuria, arvoja ja koulutuspolitiikkaa. Sen lisäksi varhaiskasvatus rakentuu ja muovautuu jatkuvasti arjen pedagogisissa käytännöissä ja prosesseissa. Kaikki nämä tekijät määrittävät osaltaan sitä, millaista varhaiskasvatus kussakin yhteiskunnassa on. Viime syksynä tarkastetussa väitöskirjassani (Vlasov 2018), tutkin institutionaalisessa varhaiskasvatuksessa tapahtuneita muutoksia kahden vuosikymmenen aikana kolmessa kulttuurisessa kontekstissa: Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Suomessa. Kaikissa kolmessa tutkimusmaassa varhaiskasvatus, sen arvopohja sekä järjestäminen ovat hyvin erilaisia niin historiallisesti kuin nykypäivän valossa tarkasteltuna. Tässä blogitekstissä tarkastelen sitä, kuinka vertailevaa tutkimusotetta voi hyödyntää esimerkiksi arvioidessa omaa toimintaa. Teksti pohjautuu osin väitöstilaisuuteni lektioon, eli avauspuheenvuoroon. Jatka lukemista ”“Päiväunille ulkokengissä?” Vertailevan tutkimusotteen hyödyntäminen varhaiskasvatuksen arvioinnissa” →

Miltä lapsuus näyttää?

Tiina Lämsä (kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen)

“Whatever we say about children and childhood is not altogether really about children and childhood.” (Hillman 1975)

Oletko miettinyt mikä saa päiväkodin näyttämään päiväkodilta. Entä miksi lasten vaatteet ovat sellaisia kuin ovat tai miksi lelut ovat tietynlaisia? Kuuluuko lasten leikki kaupungin keskustaan? Miksi auto- tai kosmetiikkamainoksissa on lapsia? Mitkä ovat sinun pedagogiset tavoitteesi ja miksi? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat monitahoisia. Ne ilmentävät kuitenkin myös ymmärrystämme lapsuudesta ja lapsiin liitetyistä käsityksistä, arvoista ja odotuksista. Ja juuri käsitykset, arvot ja odotukset paljastavat osaltaan sen, miksi lapset ja lapsuus kiinnostavat niin paljon tämän päivän ihmisiä. Jatka lukemista ”Miltä lapsuus näyttää?” →

Ensi viikolla vieraskynässä Tiina Lämsä

Tiina Lämsä (Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen)

Tiina Lämsä on kulttuurin- ja lapsuudentutkija sekä kasvatus- ja opetustyön asiantuntija. Hänen opintoihinsa on kuulunut lastentarhanopettajan ja opettajan pedagogiset opinnot sekä johtamisen, taideaineiden ja markkinoinnin kokonaisuuksia. Hänen väitöstutkimuksensa keskittyi kulttuuristen lapsuuskäsitysten tarkasteluun television mainoskuvissa & lasten arkielämässä. Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Tiina Lämsä” →

”No jos ne sanoo, ettei saa tulla mukaan leikkiin, niin sitten mä aina kiusaan jokaista.” – Kaveritaidot keinona kiusaamisen kitkemiseen

Vilja Laaksonen

Olen lasten vuorovaikutustaitojen ja kiusaamisilmiön tutkijana tutustunut varhaiskasvatuksen maailmaan niin tutkijoiden, kasvattajien kuin lasten omien kokemusten kautta. Näissä kaikissa nousee esiin kaksi keskeistä näkökulmaa eri sanoin kuvattuna: kaverit ja hyvinvointi. Kaveritaitojen käsite punoo nämä näkökulmat yhteen. Jatka lukemista ””No jos ne sanoo, ettei saa tulla mukaan leikkiin, niin sitten mä aina kiusaan jokaista.” – Kaveritaidot keinona kiusaamisen kitkemiseen” →

Ensi viikolla vieraskynässä Vilja Laaksonen

Vilja Laaksosella on vankka tutkimus- ja koulutustausta. Hän on väitöskirjassaan tutkinut lasten kaverisuhteita ja kiusaamista esikoulun vertaisryhmässä. Tutkimuksen näkökulmana on, että kaveritaitojen kehittäminen tukee kiusaamiseen puuttumista jo ennen kouluikää. Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Vilja Laaksonen” →

Tehostettua tai erityistä tukea tarvitseva lapsi aktiivisena toimijana ja osallistujana päiväkodin arjessa: tukea varhaiskasvattajan työhön etäkuntoutuksen pilottihankkeessa

Lasten osallistumisen ja osallisuuden mahdollistaminen erilaisissa arjen ympäristöissä on nostettu yleisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, niin kasvatuksen, sosiaalialan kuin kuntoutuksenkin asiantuntijoiden puheenvuoroissa (mm. Sipari ym., 2017). Toimintaterapiassa lasten kuntoutuksen yleisenä ohjaavana periaatteena ovat lapsi- ja perhelähtöinen toiminta. Käytännössä tämän tarkoittaa lapsen ja perheen mukanaoloa lapsen vahvuuksien sekä arjen ongelmien määrittelyssä, kuntoutumisen tavoitteiden asettelussa sekä myös arjen ongelmaratkaisussa (Kramer et al. 2012). Tähän terapeutti-perhe-lapsi vuoropuheluun tulisi aina liittää aktiivisiksi toimijoiksi myös muut verkoston toimijat kuten varhaiskasvattajat, jotka tekevät töitä lapsen jokapäiväisessä arjessa (Brito ja Lindsay, 2016). Kun lapsella on paljon tuen tarpeita arjessaan ja oppimisessaan, hän voi saada myös kuntoutusta Kelan kustantamana. Erityisesti tällöin korostuu aikuisten monialainen yhteistyö lapsen arjen tukena. Jatka lukemista ”Tehostettua tai erityistä tukea tarvitseva lapsi aktiivisena toimijana ja osallistujana päiväkodin arjessa: tukea varhaiskasvattajan työhön etäkuntoutuksen pilottihankkeessa” →