Vieraskynässä Jenni Vaara ja Titta Kettukangas
Lapset viettävät ruokailujen parissa yli tunnin (16,8%) varhaiskasvatuspäivästään, joten ne muodostavat suuren osan heidän päivittäisistä kokemuksistaan (Vaara ym., 2026). Näissä hetkissä lapset eivät ainoastaan syö, vaan he ovat vuorovaikutuksessa vertaisten ja aikuisten kanssa, rakentavat sosiaalisia suhteita sekä osallistuvat yhteiseen toimintaan. Ruokailuihin liittyy kuitenkin paljon rutiineja, sääntöjä, aikatauluista huolehtimista sekä käytännön järjestelyjä. Millaisia mahdollisuuksia ruokailut siis tarjoavat vuorovaikutukselle ja yhteiselle toiminnalle? Tässä blogitekstissä tarkastelemme varhaiskasvatuksen ruokailujen sosiaalista ulottuvuutta sekä sitä, millaisia mahdollisuuksia ruokailut tarjoavat vuorovaikutukselle. Blogiteksti perustuu tutkimusartikkeliimme (Vaara ym., 2026).
Ruokailujen sosiaalinen ulottuvuus
Viime vuosikymmeninä varhaiskasvatuksen ruokailuja on tarkasteltu ravitsemuksen lisäksi yhä enemmän kasvatuksen, pedagogiikan ja kulttuuristen käytäntöjen näkökulmasta (ks. Willemsen ym., 2023). Etenkin ruokailutilanteet tarjoavat arvokkaita mahdollisuuksia aikuisten ja lasten väliselle vuorovaikutukselle (Searle ym., 2025). Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus vaihtelee varhaiskasvatuksen eri tilanteissa ja on laadultaan heikompaa rutiinitilanteissa (Degotardi, 2010). Aikuisen vuorovaikutus ruokailutilanteissa näyttäisi painottuvan toiminnan sujuvoittamiseen, lasten toiminnan ohjaamiseen ja rutiinien ylläpitämiseen, jolloin vastavuoroiselle vuorovaikutukselle voi jäädä vähemmän tilaa (Klette ym., 2018; Hallam ym., 2016). Toisaalta ruokailuhetket voivat olla otollisia hetkiä lapsen kielenkehityksen tukemiseen (Kultti, 2014). Aikuinen voi rikastaa keskustelua käyttämällä monipuolista kieltä ja keskustelemalla ruokailuun liittyvien aiheiden lisäksi myös lapsille merkityksellistä asioista.
Aikuisten ja lasten välisen vuorovaikutuksen lisäksi ruokailutilanteet ovat tärkeitä paikkoja myös lasten keskinäiselle vuorovaikutukselle. Ne ovat harvoja koko ryhmän yhteisiä tilanteita varhaiskasvatuspäivän aikana, joissa lapset voivat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi (Os, 2013). Ruokapöydässä lapset rakentavat vertaissuhteitaan, neuvottelevat paikastaan ryhmässä ja luovat yhteenkuuluvuutta esimerkiksi huumorin, leikin, laulujen ja jaettujen merkitysten kautta (Mortlock, 2015; Alcock, 2007). Lapset eivät kuitenkaan ainoastaan mukaudu aikuisten asettamiin käytäntöihin, vaan myös aktiivisesti neuvottelevat, muokkaavat ja toisinaan vastustavat niitä (Alcock, 2007). Ruokailutilanteissa lapset eivät siten ole vain aikuisen toiminnan kohteena, vaan myös aktiivisia toimijoita.
Yksi tilanne, monta tehtävää
Varhaiskasvatuksen ruokailujen toteutumista ohjaavat Varhaiskasvatuslaki (540/2018), Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2022) sekä Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) varhaiskasvatuksen ruokailusuositukset (2018). Ohjaavissa asiakirjoissa ruokailut määritellään ravitsemuksellisen tehtävän lisäksi pedagogisiksi ja sosiaalisiksi tilanteiksi, joissa lapset voivat oppia erilaisia turvallisuuteen, ympäristöön, terveyteen ja kulttuuriin liittyviä taitoja. Ruokailu on myös keskeinen ruokakasvatuksen ympäristö, jossa lapset rakentavat myönteistä ruokasuhdetta, oppivat ruokakulttuurista sekä osallistuvat yhteisöllisyyden rakentamiseen (Ruokavirasto, n.d.).
Varhaiskasvatuksen ruokailut ovat myös institutionaalisesti rakentuneita tilanteita, joita määrittävät normit, säännöt, aikataulut ja rakenteet. Henkilöstön tehtävänä on huolehtia ruokailujen turvallisuudesta, tilanteen sujuvuudesta ja ravitsemuksellisista tavoitteista sekä samalla antaa tilaa lasten aktiiviselle osallistumiselle ja keskusteluille (Hansen ym., 2017; Glaser, 2019). Näihin tavoitteisiin voi liittyä keskinäisiä jännitteitä, mikä voi luoda haasteita lasten osallisuuden toteutumiselle (Kettukangas ym., 2026). Tämä herättää kysymyksen: millaista vuorovaikutusta ruokailutilanteissa todellisuudessa syntyy?
Mitä tapahtuu suomalaisen varhaiskasvatuksen ruokailutilanteissa?
Tutkimuksessamme (Vaara ym., 2026) tarkastelimme ruokailutilanteiden vuorovaikutusta laajassa kansallisessa aineistossa, joka sisälsi yli 17 000 lasta sekä yli 2 000 päiväkotia. Havainnot kerättiin Kehittävä Palaute -menetelmällä vuosina 2017–2024 kaikkiaan 19:stä kunnasta. Tarkastelimme henkilöstön viittä erilaista sosiaalista orientaatiota, jotka kuvaavat sitä, miten aikuinen suuntautuu vuorovaikutuksessa lapseen. Lisäksi tutkimme näiden orientaatioiden yhteyttä lasten tunneilmaisuihin sekä toimintaan sitoutuneisuuteen eri-ikäisten lasten ryhmissä.
Sosiaaliset orientaatiot (Reunamo, 2007) kuvaavat aikuisen tapaa suhtautua lapseen: huomioiko hän lapsen näkökulman, onko hän avoin lapsen tilanteelle ja pyrkiikö hän vaikuttamaan siihen. Vastaanottavassa orientaatiossa aikuinen kuuntelee ja huomioi lapsen, ja osallistuvassa orientaatiossa aikuinen syventää tilannetta yhdessä lapsen kanssa. Tavoittelevassa orientaatiossa aikuinen pyrkii muuttamaan lapsen toimintaa ennalta määritellyn tavoitteen suuntaisesti. Negatiivisessa orientaatiossa aikuinen jyrää lapsen kokemuksen, kun taas neutraalissa orientaatiossa aikuinen keskittyy tilanteen sujuvoittamiseen ilman syvempää vuorovaikutuksellista osallistumista. On tärkeää huomata, etteivät orientaatiot ole pysyviä ominaisuuksia, vaan ne voivat vaihdella tilanteen mukaan. Aikuinen voi saman ruokailun aikana esimerkiksi tavoittelevan orientaation mukaisesti ohjata lasta harjoittelemaan haarukan ja veitsen käyttöä, ja myöhemmin pysähtyä kuuntelemaan toisen lapsen kertomaa asiaa vastaanottavan orientaation mukaisesti. Orientaatiot eivät myöskään ole toistaan parempia, vaan niiden merkitys rakentuu suhteessa lasten kokemuksiin.
Ruokailuissa korostui rutiininomaisuus, mutta lapsen myönteiset kokemukset liittyivät aikuisen aktiiviseen osallistumiseen
Tulosten perusteella aikuisen neutraali orientaatio korostui ruokailutilanteissa verrattuna muuhun varhaiskasvatuksen toimintaan. Neutraali orientaatio liittyi tilanteen organisointiin, käytännön tehtävien hoitamiseen ja toiminnan sujuvuuteen. Ruokailu näyttäytyi ennen kaikkea toimintana, jota koordinoitiin ja ylläpidettiin aikuisten toimesta. Samalla tutkimus osoitti, että ruokailutilanteissa lasten positiiviset tunneilmaisut ja vahvempi toimintaan sitoutuminen olivat yhteydessä aikuisen osallistuvaan orientaatioon. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aikuinen tarttuu lasten aloitteisiin tai syventää ruokapöytäkeskustelua lasten kanssa tuomalla siihen uusia aineksia.
Tarkastelimme myös sitä, miten aikuisen tavat olla vuorovaikutuksessa (sosiaaliset orientaatot) vaihtelivat eri ikäryhmissä. Pienten lasten ryhmissä aikuiset olivat useammin aktiivisesti mukana lasten toiminnassa, kun taas vanhempien lasten ryhmissä korostuivat neutraali, rutiininomainen orientaatio sekä tilanteet, joissa lapset toimivat ilman aikuisen välitöntä huomiota. Aineisto ei kerro, mistä ikäryhmien väliset erot johtuvat. Havainnot herättävät kuitenkin kiinnostavia kysymyksiä: vetäytyvätkö aikuiset taka-alalle (tietoisesti tai tiedostamatta) lasten kasvaessa antaakseen tilaa vahvistuvalle vertaiskulttuurille? Vai ohjaavatko toimintaa käsitykset siitä, millaista tukea eri-ikäiset lapset tarvitsevat? Näitä kysymyksiä olisi tärkeää tarkastella tarkemmin tulevissa tutkimuksissa.
Ratkaisevaa on se, mitä rutiinien sisällä tapahtuu
Vaikka ruokailut näyttäytyivät aineistossa rutiinien jäsentäminä tilanteina, ne eivät ole lapsille yhdentekeviä hetkiä. Tulokset kutsuvat tarkastelemaan lähemmin sitä, mitä ruokailuissa tapahtuu ja millaisia mahdollisuuksia niihin kätkeytyy lasten kohtaamisen näkökulmasta. Tulostemme perusteella varhaiskasvatuksen ruokailujen kehittämisessä keskeinen kysymys ei ehkä olekaan se, miten rutiineja vähennetään, vaan miten rutiinien keskelle rakennetaan tilaa kohtaamisille ja vuorovaikutukselle. Rutiinit voivat tuoda ennakoitavuutta, rauhallisuutta ja turvaa ruokailuihin (Hansen ym., 2017). Jos vuorovaikutus kuitenkin keskittyy yksinomaan rutiinien ylläpitämiseen, voi lasten aloitteille ja vastavuoroiselle kohtaamiselle jäädä vähemmän tilaa. Joustavuus rutiinien ympärillä voi antaa aikuisille tilaa pysähtyä lasten aloitteiden äärelle ja luoda yhdessä merkityksellisiä kohtaamisia, jotka voivat tukea lasten hyvinvointia ja oppimista.
Tuloksemme haastavat tarkastelemaan ruokailujen sujuvuuden lisäksi sitä, millaiseksi ruokailutilanne lapselle muotoutuu. Rauhallinen ja kiireetön ruokailu on tärkeää lapsen hyvinvoinnille. Mutta mitä ruokarauha oikeastaan tarkoittaa – tulkitaanko se hiljaisuutena vai voisiko siihen kuulua myös yhteinen keskustelu ja ilo? Sen sijaan, että kysyisimme, miten ruokailut saadaan sujumaan mahdollisimman tehokkaasti, voisimme kysyä, millaisia kohtaamisia ne mahdollistavat? Millaisia viestejä lapsille välittyy siitä, mikä ruokailutilanteissa on tärkeää? Kenelle jää tilaa puhua, kysyä, ihmetellä tai tehdä aloitteita? Entä millaista tilaa rutiinien keskelle voisi rakentua, jos ruokailua tarkasteltaisiin entistä tietoisemmin myös pedagogisena vuorovaikutustilanteena?
Blogiteksti perustuu artikkeliin ”Vaara, J., Kuusisto, A., Talvia, S., Kettukangas, T., & Reunamo, J. (2026). Vuorovaikutus varhaiskasvatuksen ruokailutilanteissa: Havainnointitutkimus kasvatushenkilöstön sosiaalisista orientaatioista. Journal of Early Childhood Education Research, 15(2), 51–74. https://doi.org/10.58955/jecer.176879 ”
Lähteet
Alcock, S. (2007). Playing with rules around routines: children making mealtimes meaningful and enjoyable. Early Years, 27(3), 281–293. https://doi.org/10.1080/09575140701594426
Degotardi, S. (2010). High‐quality interactions with infants: relationships with early‐childhood practitioners’ interpretations and qualification levels in play and routine contexts. International Journal of Early Years Education, 18(1), 27–41. https://doi.org/10.1080/09669761003661253
Glaser, V. (2019). Children’s active participation during meals in early childhood and care institutions. Childhood, 26(2), 236–249. https://doi.org/10.1177/0907568219828428
Hallam, R. A., Fouts, H. N., Bargreen, K. N., & Perkins, K. (2016). Teacher–Child Interactions During Mealtimes: Observations of Toddlers in High Subsidy Child Care Settings. Early Childhood Education Journal, 44(1), 51–59. https://doi.org/10.1007/s10643-014-0678-x
Hansen, S. R., Hansen, M. W., & Kristensen, N. H. (2017). Striated agency and smooth regulation: Kindergarten mealtime as an ambiguous space for the construction of child and adult relations. Children’s Geographies, 15(2), 237–248. https://doi.org/10.1080/14733285.2016.1238040
Kettukangas, T., Ranta, S., & Talvia, S. (2026). “Beyond ‘good’ and ‘bad’: exploring varied conceptions of mealtime rules and practices in Finnish early childhood education context.” Food, Culture & Society, 1–19. https://doi.org/10.1080/15528014.2026.2702159
Klette, T., Drugli, M. B., & Aandahl, A. M. (2018). Together and alone a study of interactions between toddlers and childcare providers during mealtime in Norwegian childcare centres. Early Child Development and Care, 188(3), 387–398. https://doi.org/10.1080/03004430.2016.1220943
Kultti, A. (2014). Mealtimes in Swedish preschools: pedagogical opportunities for toddlers learning a new language. Early Years, 34, 18–31. https://doi.org/10.1080/09575146.2013.831399
Mortlock, A. (2015). Toddlers’ use of peer rituals at mealtime: symbols of togetherness and otherness. International Journal of Early Years Education, 23(4), 426–435. https://doi.org/10.1080/09669760.2015.1096237
Opetushallitus (OPH). (2022). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (Määräykset ja ohjeet 2022:2a). Opetushallitus.
Os, E. (2013). Opportunities knock: Mediation of peer-relations during meal-time in toddler groups. Nordisk barnehageforskning, 6(30), 1–9. https://doi.org/10.7577/nbf.460
Reunamo, J. (2007). Adaptation and agency in early childhood education. European Early Childhood Education Research Journal, 15(3), 365–377. https://doi.org/10.1080/13502930701679304.
Searle, B., Houen, S., Staton, S., & Thorpe, K. (2025). Meals, mealtimes and moments for learning: assessment of quality in early childhood education and care services. Public health nutrition, 28(1), e50. https://doi.org/10.1017/S1368980025000011
Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN). (2018). Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-992-7
Varhaiskasvatuslaki. (540/2018). https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540
Willemsen, A., Wiggins, S., & Cromdal, J. (2023). Young Children’s mealtimes and eating practices in early childhood education and care: A scoping review of 30 years of research from 1990 to 2020. Educational Research Review, 38, 100503. https://doi.org/10.1016/j.edurev.2022.100503
