Ensi viikolla vieraskynässä Marjo Mäntyjärvi

Marjo Mäntyjärvi 

Marjo Mäntyjärvi toimii Oulun yliopistossa opettajana ja jatko-opiskelijana, tutkien varhaiskasvatuksen johtajuutta yksityisissä päiväkodeissa. Hän toimii myös kouluttajana täydennyskoulutuksissa ja Ediva Oy:llä mm. varhaiskasvatuksen johtamisen ja  työyhteisöjen kehittämisen teemojen parissa.

Mäntyjärvellä on pitkä työhistoria varhaiskasvatuksesta ja etenkin päiväkotien johtamiseen liittyvissä tehtävistä. Blogikirjoitus taustoittaa yksityistä varhaiskasvatusta Suomessa ja kuvaa hieman nykytilannetta  perustuen suurelta osin Mäntyjärven tutkimuksen ensimmäiseen julkaistuun artikkeliin (Mäntyjärvi ja Puroila 2019).

Ensi viikon tekstiä Mäntyjärvi kuvailee näin:

Viime aikoina on puhututtanut varhaiskasvatus yksityisissä päiväkodeissa. Mutta mistä oikeastaan on kysymys, kun puhutaan yksityisestä päiväkodista tai varhaiskasvatuksesta? Miten johtajuus näyttäytyy yksityisissä päiväkodeissa? Tekstissä kuvaan yksityisten päiväkotien kenttää Suomessa sekä sitä, millaisena johtajuus näyttäytyy yksityisissä päiväkodeissa varhaiskasvatuksen lakimuutosten alkumetreillä vuosina 2015 ja 2016.  

Tutkijana tavoittelen tilannetta, että meillä olisi keskustelun ja päätösten tueksi myös tutkittua tietoa yksityisistä päiväkodeista ja niiden toteuttamasta varhaiskasvatuksesta siellä toimivilta ammattilaisten ja asiakkaiden itsensä kertomana. Toivon myös, että johtajuuteen tullaan jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota, sillä varhaiskasvatuksen johtajuus eri tahoilla ja tasoilla, lapsiryhmästä valtakunnalliseen ohjaukseen, on mielestäni keskeinen varhaiskasvatuksen laadun asia kaikissa varhaiskasvatusmuodoissa.

Yksi vastaus artikkeliiin “Ensi viikolla vieraskynässä Marjo Mäntyjärvi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s