Vilja Laaksonen
Olen lasten vuorovaikutustaitojen ja kiusaamisilmiön tutkijana tutustunut varhaiskasvatuksen maailmaan niin tutkijoiden, kasvattajien kuin lasten omien kokemusten kautta. Näissä kaikissa nousee esiin kaksi keskeistä näkökulmaa eri sanoin kuvattuna: kaverit ja hyvinvointi. Kaveritaitojen käsite punoo nämä näkökulmat yhteen.
Kavereiden kanssa leikkiminen ja touhuaminen on yksi varhaiskasvatuksen parhaita puolia – ainakin, jos lapsilta kysytään. Pedagoginen suunnittelu näyttäytyy lasten arjessa mukavina ja opettavaisina tuokioina. Yksi väitöskirjassani haastattelemani lapsi kuvasi tilannetta myös näin: ”On paljon hauskempaa leikkiä kavereitten kanssa, koska yksin voi tulla äitiäkin ikävä” (ks. Laaksonen 2014).
Päiväkoti tarjoaa usein ensimmäisen laajan vertaisyhteisön, jossa lapsi muodostaa erilaisia vuorovaikutussuhteita useisiin ikätovereihin. Oman vertaisryhmän rooli lapsen kehityksessä korostuu tutkimusten mukaan etenkin 4–5-ikävuodesta eteenpäin (esim. Coplan & Arbeau 2009). Kavereilla on kuitenkin merkittävä rooli jo tätä aiemmin kuten olen myös itse arjessa havainnut oman poikani myötä. Kavereiden nimet toistuvat meillä myös kodin leikkihetkissä ja aamupalapöytään kirmataan innolla, kun siellä ovat kaverit odottamassa.
Turvallisten varhaislapsuuden kokemusten mahdollistaminen on lähtökohtaisesti kaikkien lasten kehitystaipaleelle osallistuvien aikuisten yhteinen tavoite. Kuitenkin erilaiset kaverisuhteiden pulmat, kuten esimerkiksi kiusaaminen ja yksinäisyys, ovat läsnä jo pienten lasten arjessa. Tässä tekstissä syvennyn siihen, miten voimme pyrkiä tukemaan lapsuuden myönteisiä kokemuksia ja kitkemään kiusaamista kaveritaitojen vahvistamisen avulla.
Arjen vuorovaikutustilanteet rakentavat lapsen minäkuvaa
Lapsiryhmässä toimiminen, uusien kavereiden lähestyminen ja leikkitilanteessa syntyvien ristiriitojen ratkaiseminen ovat taitoja, joita lapsi oppii ja harjoittelee vertaisryhmässä. Parhaimmillaan lapsi pääsee vahvistamaan kaveritaitoja tasapainoisissa vertaissuhteissa ja samalla saamaan turvallisia kokemuksia kavereiden kanssa toimimisesta. Arkiset myönteiset kohtaamiset vahvistavat lapsen minäkuvaa ja auttavat lasta suhtautumaan positiivisesti vertaisten kanssa toimimiseen.
Haasteena on, että myös kielteiset kokemukset vaikuttavat lapsen käsitykseen itsestään osana laajempaa vertaisryhmää. Näin jo pieni lapsi saattaa sanoa: ”en osaa…”, ”muut eivät pidä minusta…” tai ”olen kiusaaja…”. Pahimmillaan kielteisestä kokemuksesta tulee itseään ruokkiva ennuste, jonka myötä lapsi alkaa suhtautua tuleviin vuorovaikutustilanteisiin negatiivisesti. Riskinä on, että varhaiskasvatuksen vertaisryhmässä omaksuttu rooli, haitalliset käyttäytymismallit ja huono itsetunto seuraavat lasta koulutaipaleelle.
”jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään ja yhteisönsä jäsenenä”
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2018, 20) todetaan, että ”jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään ja yhteisönsä jäsenenä”. Vertaisryhmän toimintaan osallistuminen on puolestaan yhteydessä kaveritaitoihin. Kaveritaidot auttavat tarkastelemaan lasten vuorovaikutussuhteita näkökulmasta, johon voidaan vaikuttaa varhaiskasvatuksen avulla.
Neljä näkökulmaa kavereiden kanssa toimimiseen
Kaveritaidoista käytetään usein myös sosiaalisten taitojen, sosiaalisen kompetenssin tai vuorovaikutustaitojen käsitettä (Laaksonen 2010, Laaksonen 2012). Näistä muista käsitteistä poiketen kaveritaidot rajaa huomion vertaisten keskinäiseen vuorovaikutukseen.
Kaveritaitojen neljä osa-aluetta: ryhmässä toimimisen taidot, vuorovaikutuksen ylläpitämisen ja vertaisten tukemisen taidot, vuorovaikutukseen liittymisen taidot sekä toisten huomioon ottamisen taidot
Kaveritaitojen kaltaista laajaa kokonaisuutta on helpompi lähestyä osa-alueiden kautta, jotka auttavat kiinnittämään huomion koko taitoalueen kirjoon. Kaveritaidot voidaan jakaa neljään osa-alueeseen, jotka lapset hallitsevat vaihtelevasti. Näitä taitoja ovat ryhmässä toimimisen taidot, vuorovaikutuksen ylläpitämisen ja vertaisten tukemisen taidot, vuorovaikutukseen liittymisen taidot sekä toisten huomioon ottamisen taidot (ks. Kaveritaitojen havainnointityökalu, Laaksonen 2014, Lautamo & Laaksonen 2018, Laaksonen & Repo 2017).
Lapsiryhmässä tulee eteen useita tilanteita, jotka vaativat odottelua ja muiden huomioimista. Näitä ryhmässä toimimisen taitoja voikin havainnoida esimerkiksi kiinnittämällä huomiota lapsen kykyyn sopeuttaa omaa toimintaansa osaksi ryhmän vuorovaikutusta (esim. yhteisten pelisääntöjen noudattaminen). Vuorovaikutukseen liittymisen taidoissa kiinnitetään puolestaan erityistä huomiota toiminnan oma-aloitteisuuteen (esim. lapsi hakeutuu itse häntä kiinnostaviin leikkeihin myös uusien kavereiden kanssa) ja sen vastavuoroisuuteen (esim. lapsi suhtautuu myönteisesti muiden leikkialoitteisiin).
Kun taas tarkastelee tarkemmin pienryhmän tai kahden lapsen keskinäistä vuorovaikusta, päästään syvemmälle vuorovaikutuksen ylläpitämisen taitoihin (esim. palautteen vastaanottaminen ja tukeminen). Tähän liittyy myös toisten huomioon ottamisen taidot, jotka kiinnittyvät lapsen kykyyn asettua toisen asemaan (esim. kompromissien tekeminen ja kiusaamisen välttäminen). Näiden, kuten myös muiden kaveritaitojen, havainnoinnissa on hyvä kiinnittää huomiota sekä näkyvään vuorovaikutukseen että hienovaraisempiin viesteihin (esim. sanaton viestintä).
Kaveritaitojen harjoittelussa lähdetään aina liikkeelle lapsen omista vahvuuksista ja näiden tunnistamisen tukena voi hyödyntää valmiita havainnointityökaluja (esim. Lautamo & Laaksonen 2018). Lapsen henkilökohtaisen oppimisen tukemisen lisäksi on hyvä kiinnittää huomio koko lapsiryhmään. Ryhmälle voi esimerkiksi laatia kaverisopimuksen (ks. Laaksonen & Repo 2017), mikä auttaa sanallistamaan ja juurruttamaan yhteisiä arvoja ja toimintatapoja niin lasten kuin aikuistenkin kesken.
On hyvä muistaa, että lapsella voi olla vahvuuksia yhdessä osa-alueessa ja enemmän harjoiteltavaa toisessa. Kaveritaitojen vahvistaminen edellyttää kykyä niiden tunnistamiseen. Usein arjessa kaveritaidot saatetaan sekoittaa sosiaalisuuteen, vaikka sosiaalisuus kertoo pikemminkin halukkuudesta vuorovaikutukseen ja kaveritaidot puolestaan osaamisesta toimia erilaisissa tilanteissa. Yhtä tärkeää on muistaa, että lapsi voi olla taitava eri tavoin. Esimerkiksi ryhmän toimintaan voi osallistua erilaisin tavoin kunkin lapsen luontaisen tavan mukaan.
Kaveritaidoista tukea kiusaamisen kitkemiseen
Päiväkoti-ikäisten lasten parissa toteutetut väitöskirjatutkimukset osoittavat, että kiusaamisen kanssa tekemisissä olevilla lapsilla on huomattavia puutteita vuorovaikutustaidoissaan (Laaksonen 2014; Repo 2015). Kiusaamisessa osallisena olevilla lapsilla voi esimerkiksi olla vaikeuksia toimia ryhmän jäsenenä tai ottaa toisia huomioon, minkä muut voivat kokea häiritsevänä. Tämä taas saattaa osaltaan johtaa siihen, että lapsi suljetaan ryhmän ulkopuolelle. Pahimmillaan tämä synnyttää niin sanotun kiusaamiskierteen kuten seuraava väitöskirjastani poimittu esikouluikäisen sitaatti kuvastaa: ”No jos ne sanoo, ettei saa tulla mukaan leikkiin, niin sitten mä aina kiusaan jokaista.”
Monitahoinen kiusaamisilmiö koskettaa koko lapsiryhmää ja sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Kaveritaitojen vahvistaminen, ja sitä kautta myönteisen toimintakulttuurin rakentaminen, voivat osaltaan auttaa kitkemään kiusaamisilmiötä jo lapsuudessa. Näitä taitoja ei kuitenkaan rakenneta tyhjiössä. Myös päiväkodin oma toimintakulttuuri, henkilöstön keskinäinen vuorovaikutus sekä vanhempien osallistaminen rakentavat lasten toimintaympäristön ilmapiiriä. Ennaltaehkäisevä työ tuleekin nähdä investointina onnellisen lapsuuden mahdollistamiseksi.
Unelmana maailman onnellisimmat lapset
Suomi on saanut paistatella maailman onnellisimman maan maineessa jo toista vuota peräkkäin (ks. 20.3.2019 julkaistu tuorein tutkimus: Helliwell, Layard & Sachs 2019). Myös lasten hyvinvointiin keskittynet tutkimukset osoittavat, että meillä on hyvä tilanne esimerkiksi lasten materiaalisen hyvinvoinnin, terveyden ja koulutuksen mittareilla (ks. UNICEF 2013, 2018). Tästäkin huolimatta meillä on parannettavaa esimerkiksi eriarvoisuuden kasvussa ja kiusaamisen ehkäisemisessä.
Lasten onnellisuus on itsessään tavoittelemisen arvoinen asia, vaikka sen tarkastelun irrottaisi kansainvälisestä vertailusta. Kysymys kuuluukin, millainen oppimisympäristö ja millaiset toimintamallit voivat osaltaan tukea tämän tavoitteen saavuttamista varhaiskasvatuksessa ja siten mahdollistaa turvallisen, tasa-arvoisen ja onnellisen lapsuuden.
Pieneltä tuntuvat myönteiset kokemukset lapsuudessa voivat saada aikaan isoja asioita tulevaisuudessa.
Yksi näkökulma löytyy kaveritaitojen vahvistamisesta. Pieneltä tuntuvat myönteiset kokemukset lapsuudessa voivat saada aikaan isoja asioita tulevaisuudessa. Mitä jokainen meistä aikuisista – varhaiskasvattajana, vanhempana tai esimerkiksi varhaislapsuuden tutkijana – voi osaltaan tehdä avoimen, turvallisen ja myönteisen vuorovaikutuksen edistämiseksi? Entä miten osaltamme voimme näyttää esimerkkiä siinä, miten toimitaan toista kunnioittavasti?
Taitoja voi aina oppia ja harjoittaa, ja aikuinen voi auttaa lasta näiden taitojen oppimisessa kuuntelijana, rohkaisijana ja neuvojana. Tämä saattaa edellyttää myös omien toimintamallien arviointia ja päivittämistä, mitä voisi tukea esimerkiksi opettajille ja esimiehille suunnatun vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitojen täydennyskoulutuksella. Ennaltaehkäisevä työ kaveritaitojen harjoittelemisen ja ryhmän yhteisöllisyyden vahvistamisen parissa tulee nähdä investointina, johon meillä tulee yhteiskuntana olla varaa myös vaalikauden jälkeen.
p.s. Konkreettisia vinkkejä kaveritaitojen harjoittelemiseen varhaiskasvatuksessa löytyy teoksesta Laaksonen, V. & Repo, L. 2017. Kaveritaitoja – Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen varhaiskasvatuksessa. Folkhälsan.
Lähteet
Coplan, R. J. & Arbeau, K. A. 2009. Peer interactions and play in early childhood. Teksessa K. H. Rubin,W. M. Bukowski & B. Laursen (toim.) Handbook of peer interactions, relationships, and groups. New York: Guilford Press, 143–161.
Helliwell, J., Layard, R., & Sachs, J. 2019. World Happiness Report 2019, New York: Sustainable Development Solutions Network.
Laaksonen, V. 2010. Lasten vuorovaikutustaidot tutkimuksen kohteena. Teoksessa T. Valkonen, M. Siitonen & M. Valo (toim.) Prologi, Puhe- viestinnän vuosikirja 2010. Jyväskylä: Prologos, 6–24.
Laaksonen, V. 2012. Vuorovaikutustaidot ja lasten osallistuminen vertaisryhmässä: Katsaus monitieteiseen tutkimuskirjallisuuteen. Nuorisotutkimus 30 (1), 3–19.
Laaksonen, V. 2014. Lasten vertaissuhdetaidot ja kiusaaminen esikoulun vertaisryhmissä. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä Studies in Humanities 221. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/42805
Laaksonen, V. & Repo, L. 2017. Kaveritaitoja – Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen varhaiskasvatuksessa. Folkhälsan.
https://www.folkhalsan.fi/fi/lapset/ammattilaisille/anti-mobbning/kompiskonst/
Lautamo, T. & Laaksonen, V. 2018. RALLA Lasten leikki- ja kaveritaitojen havainnointi -käsikirja.
Repo, L. 2015. Bullying and its prevention in early childhood education. Tutkimuksia 367. Helsinki: Picaset Oy.
UNICEF Office of Research. 2013. Child Well-being in Rich Countries: A comparative overview. Innocenti Report Card 11, UNICEF Office of Research, Florence.
UNICEF Office of Research. 2018. An Unfair Start: Inequality in Children’s Education in Rich Countries, Innocenti Report Card 15, UNICEF Office of Research – Innocenti, Florence.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2018. Opetushallituksen määräykset ja ohjeet 2018:3a. Helsinki.
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 