Miltä lapsuus näyttää?

Tiina Lämsä (kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen)

“Whatever we say about children and childhood is not altogether really about children and childhood.” (Hillman 1975)

Oletko miettinyt mikä saa päiväkodin näyttämään päiväkodilta. Entä miksi lasten vaatteet ovat sellaisia kuin ovat tai miksi lelut ovat tietynlaisia? Kuuluuko lasten leikki kaupungin keskustaan? Miksi auto- tai kosmetiikkamainoksissa on lapsia? Mitkä ovat sinun pedagogiset tavoitteesi ja miksi? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat monitahoisia. Ne ilmentävät kuitenkin myös ymmärrystämme lapsuudesta ja lapsiin liitetyistä käsityksistä, arvoista ja odotuksista. Ja juuri käsitykset, arvot ja odotukset paljastavat osaltaan sen, miksi lapset ja lapsuus kiinnostavat niin paljon tämän päivän ihmisiä.


Lapsuus kokemuksena ei ole muuttumatonta ja sillä ei ole universaalia ydintä. Lapsista ja lapsuudesta on kuitenkin luotu kaunista, ristiriitaista ja erilaisiin tunteisiin vetoavaa kuvaa samojen teemojen toistuessa jo vuosisatojen ajan. Lapsuuskuva kertoo siitä, kuinka ymmärrämme lapsuuden. Sitä luodaan jatkuvasti monissa eri yhteyksissä, esimerkiksi päivittäisessä elämässä ja mediassa. Samalla luodaan ajatusta lapsen hyvinvoinnista ja hyvästä lapsuudesta. Rinnalle syntyvät myös ajatukset siitä, millaisena lapsuus halutaan nähdä.

”Lapsen hyvinvoinnin määrittelyt kun ovat sidoksissa arvoihin, joissa lopulta on kyse moraalisista näkemyksistä siitä, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus”

Tällä hetkellä käydään paljon keskustelua siitä, minkälaista lapsuutta pidetään hyvänä tai haluttuna. Lapsuuskuvan heijastelema ajatus lapsen hyvinvoinnista kulminoituukin kysymykseen hyvästä lapsuudesta: millaista hyvä lapsuus on, miltä se näyttää, missä se tapahtuu ja millaisin keinoin siihen päästään.

Lapsuuskuvan tarkastelussa onkin vaikeaa välttää kysymystä lapsen hyvinvoinnista. Lapsen hyvinvoinnin määrittelyt kun ovat sidoksissa arvoihin, joissa lopulta on kyse moraalisista näkemyksistä siitä, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus.

graffiti-3654145_960_720

Rakennamme lapsista kuvaa vastakohtien avulla

child-1539341_960_720

Lapsuus on historiallisesti muotoutuva kulttuurinen rakennelma. Lapset ovat kulttuurimme tarinankerronnan keskeisiä hahmoja kiteytetään tuoreessa lapsuuskäsityksiä koskevassa kirjassa Childhood, Literature, and Science (Ahlbeck et al., 2018). Käsityksemme lapsuudesta kuvastaa yhteiskunnallista rakennetta ja valtaa (mm. Jenks 1996, 29). Käsitykset lapsuudesta ovat sidoksissa myös tieteisiin, mytologiaan, filosofiaan ja taiteisiin.

Tutkin väitöstutkimuksessani lapsuuskuvaa televisiomainoksissa sekä lasten arjessa kotona ja päiväkodissa (Lämsä, 2017). Lapsuuskuva (engl. childhood image, Ariès 1962) on vakiintunut tarkoittamaan yleisimpiä tapoja ymmärtää lapsuus. Naiskuva-käsitettä on käytetty vastaavassa merkityksessä kuvaamaan naisten yhteiskunnallista asemaa ja erilaisia vallankäytön ulottuvuuksia. Lapsuuskuvan avulla voidaankin tarkastella myös yhteiskunnan arvomaailman ja rakenteiden muutoksia.

Tutkimuksessani lapsuuskuva ankkuroitui ennen kaikkea kertomuksiin lapsuudesta sijoituksena tulevaisuuteen ja nostalgisen arvomaailman valossa. Tutkimukseni mukaan lapsuutta luonnehditaan yhteiskunnassamme erilaisilla, toisilleen vastakkaisilla mielikuvilla, kuten esimerkiksi kurittomuudella ja viattomuudella, riippuvuudella ja toimijuudella sekä tulevaisuudentoivolla ja nostalgialla. Nostalginen ihanne luonnollisesta ”metsänlaidan lapsuudesta” elääkin edelleen vahvana. Lapsi nähdään myös sijoituksena tulevaisuuteen tai perheen aseman ilmentäjänä. (Lämsä, 2017.)

Lapsuuskuva vaikuttaa palveluihin, tiloihin ja materiaaleihin

Vaikka lapsuuskuva ei tarkoita lasten elämän todellisuutta, on se mukana lasten arkitodellisuudessa ja tulee esiin esimerkiksi lapsille suunnitelluissa palveluissa, tiloissa ja materiaaleissa.

Lapsuuskuvan ja median yhteys on ilmeinen: markkinoinnissa pyritään hyödyntämään perhekäsitysten ja emotionaalisesti latautuneiden ihanteiden sidosta (Chambers, 2001). Mainoksissa esiintyvien lasten avulla luodaan vaikutelma esimerkiksi perheen kiinteydestä. Valinnat siitä, millaisia kuvia, iskulauseita ja mainostarinoita lapsista käytetään, kertovat yrityksen tai julkisen toimijan arvomaailmasta ja siitä, kuinka lapsuus ja perhe ymmärretään.

Lapsuuskuvaa hyödynnetään eri yhteyksissä eri tavalla sen mukaan, mitä koetaan arvostetuksi, tutuksi tai kiinnostavaksi. Kulloinkin vallitseva lapsuuskuva on myös koulujen, päiväkotien ja vanhempien toiminnan perustalla ja lapset elävät lapsuuttaan sen luomassa viitekehyksessä. Lapsuuskuva on pohjana siihen, miten varhaiskasvatusta johdetaan, mitä palveluita tarjotaan ja miten lasten kanssa toimitaan.

”mainosten tutkiminen on yksi tapa kulttuuristen ideaalien näkyväksi tekemiseen”

Kuvat ja tekstit ovat keino tuoda lapsuus läsnä olevaksi ja näkyväksi. Vaikka lapsuuskuva ei tarkoita kirjaimellisesti vain kuvia, olen tutkinut sitä ennen kaikkea kuvamateriaalien kautta. Kaikenlaisen visuaalisuuden merkityksellisyyden voidaan sanoa olevan ajallemme ominaista. Mainontaa, osana visuaalista kulttuuria, voidaan pitää keskeisenä media- ja kulutuskulttuurin osana. Näin mainosten tutkiminen on yksi tapa kulttuuristen ideaalien näkyväksi tekemiseen. Myös lapsista on tullut kulutuskulttuurin täysivaltaisia jäseniä. Lapsuuteen ja ymmärrykseemme lapsuudesta liittyy tätä myötä myös kaupallisuus, kuluttaminen sekä kasvatuksen ja opetuksen tuottaminen ja tuotteistaminen. Näissä eri yhteyksissä lapsuudesta luodut mielikuvat tuottavat eri toimijoille erilaista arvoa.

Lapsuuskuvan tuottamiseen erilaisissa kaupallisissa tuotteissa tai julkisen toiminnan yhteydessä liittyvät esimerkiksi valinnat siitä, minkälaista kuvamateriaalia lapsista käytetään ja mitä tarinoita lapsuudesta kerrotaan. Lapsuuskuva on yhteyksissä myös muihin yhteiskunnallisiin liikahduksiin. Näin esimerkiksi muutokset naiskuvassa voivat heijastella lapsuuskuvan muutoksiin.

Sukupolvinen katse

Niin lapsuudentutkimuksen kuin visuaalisen kulttuurin tutkimuksellekin on tyypillistä kulttuuristen hierarkioiden kyseenalaistaminen. Suomalaisessa tutkimuksessa erinomainen esimerkki on kulttuurintutkija Annamari Vänskän (esim. 2012) tutkimukset muotikuvien lapsuuskuvasta.

people-2557405_960_720

Havaitsin tutkimuksessani, että lapsuudessa itsessään kulminoituu erilaisia kulttuurisia arvoja.  Lapsen avulla esimerkiksi mainoskuvastoissa on mahdollista määritellä mitkä kulttuurin tai eri sukupolvien ominaisuudet kulloinkin ovat tavoiteltavia ja esteettisiä.

Tämän havainnon pohjalta väitöstutkimuksessani määrittelemäni sukupolvisen katseen ajatus kuvaa sitä, kuinka lapsuuskuvaa hyödynnetään eri yhteyksissä eri tavalla sen mukaan, mitä koetaan arvostetuksi, tutuksi tai kiinnostavaksi.

Käsitykset itsestä toimijana muotoutuvat aina prosessissa, jossa peilataan itseä myös toisten katseeseen. Katseen käsitettä onkin käytetty jo pitkään kulttuurin- ja sukupuolentutkimuksen kentällä ilmentämään valta-asetelmia eri yhteyksissä, joissa kohtaavat marginalisoidun ja valtaapitävän välinen dynamiikka. Tutkimuksessani katseen ymmärretään liittyvän kuitenkin myös odotuksiin, tunnesiteisiin ja erilaisiin konteksteihin. Myös lapset itse käyttävät ja tunnistavat samaa katsetta.

Haastan luutuneita käsityksiä lapsuudesta

On tärkeää tiedostaa, millaista kuvaa lapsuudesta omassa toiminnassa ja yhteiskunnassa tuotetaan. Tämä on tärkeää siksi, että lapsuutta koskeva tieto ja lasten toiminnan mahdollisuudet ovat sidoksissa siihen lapsuuskuvaan, jota esimerkiksi päiväkodeissa, mediassa, poliittisessa päätöksenteossa ja perheissä ilmennetään. Myös lapset itse luovat lapsuuskuvaa.

Lapsuutta koskevan kuvaston laajetessa laajenee myös lasten kulttuurinen toimintatila. Siksi haluaisinkin kannustaa lasten hyvinvoinnin edistämiseen eri ympäristöissä, esimerkiksi pitkälti aikuisten maailmana nähdyssä kaupunkiympäristössä. Tämä laajentaisi lasten toimintatilaa ja ajattelua lapsuudesta.

Lapsuuskuvan avulla voidaan pohtia, millaisena näemme esimerkiksi tulevaisuuden lapsuuden. Millaisen tiedon varassa päätöksiä tehdään ja mistä muodostuu 2020-luvun lapsuus? Lapsuuskuvaa ja sukupolvista katsetta tutkimalla voidaan pohtia edelleen, minkälaiset ominaisuudet nostavat arvoaan yhteiskunnassa. Entä mitkä ominaisuudet menettävät sitä?

Mitä jää katseen ulkopuolelle?

Lähteet

Ahlbeck, J., Lappalainen, P. Launis, K. & Tuohela, K. 2018. Childhood, Literature, and Science: Fragile Subjects. Routledge.

Ariès, P. 1962. Centuries of childhood: A social history of family life. New York: Vintage 286.

Chambers, D. 2001. Representing the family. London: Sage.

Hillman, J. 1975. Loose ends. New York: Spring Publications.

Jenks, C. 1996. Childhood. London: Routledge.

Lämsä, T. 2017. Näkyvä lapsuus: lapsuuskuva havainnointipäiväkirjassa ja television mainoskuvissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 588. University of Jyväskylä.

Vänskä, A. 2012. Muodikas lapsuus: lapset mainoskuvissa. Helsinki: Gaudeamus.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: