Ensi viikolla vieraskynässä Jouni Veijalainen

Kasvatustieteen tohtori Jouni Veijalainen kouluttaa ja luennoi kasvatuksesta, lasten että aikuisten kehityksestä ja oppimisesta, sekä työhyvinvoinnin monimuotoisista ulottuvuuksista. Vuonna 2020 julkaistun lasten itsesäätelyä käsittelevän väitöskirjan lisäksi, Jouni on inspiroitunut tutkimaan myös aikuisten itsesäätelyä työelämässä ja sen ulkopuolella.

Koulutustyön lisäksi hän kirjoittelee ihmisyyden rakentumisen sisällöistä, sekä vaikuttaa sisällöntuottajana erilaisissa oppimista ja hyvinvointia tukevissa projekteissa.

Seuraa johtajaa Vettä kengässä – Perinneleikit osana varhaiskasvatuksen leikkipedagogiikkaa

 Vieraskynässä Karoliina Seppänen            

Leikkiä voidaan määritellä ja jaotella monin eri tavoin: Esimerkiksi roolileikki, sääntöleikki, esineleikki, fyysinen leikki. Eräs leikin muoto tai sen määrityksen tapa on myös perinneleikki. Perinneleikki ei juurikaan esiinny alan tutkimuksissa, sillä se luokitellaan usein muihin leikkikategorioihin (Baines & Blatcford 2010). Perinneleikki tavallaan onkin eräs leikin alakäsite, joka voi osua monen yläkäsitteen alle. Perinneleikeissä on kuitenkin oma ominaispiirteensä, joka on ylisukupolvisuus. Käsittelen kirjoituksessani perinneleikkejä erimuotoisina ylisukupolvisina leikkeinä, joiden välittämisessä kasvatusalan ammattilaisilla on yhä suurempi rooli.  

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2018) leikki nähdään lapsen luonnollisena tapana toimia, oppia ja rakentaa ymmärrystään maailmasta.  Leikkiä voidaan tarkastella pedagogisen tavan lisäksi osana lasten kulttuuria ja osana kulttuurista perinnettä.  Kulttuurinen leikkiperinne pitää sisällään lasten oppimat tavat leikkiä ja ajatuksen siitä, mitä leikki tarkoittaa meidän kulttuuriperinteessämme. Leikki ja leikkiperinne ovat siis opittujen toimintojen lisäksi, jotakin jota lapset itsekin luovat ja muokkaavat (Saarikoski, 2005). Leikkejä määrittelevät lasten lisäksi myös kulttuurit, joiden kanssa vuorovaikutuksessa ne ovat kehittyneet. Kallilan (2006) mukaan eri maiden leikkiperinteistä ja leikeistä löytyykin paljon samanlaisuuksia.

Perinteet luovat yhteisyyden tunnetta

Varhaiskasvatuksen yksi tehtävistä on välittää yhteistä kulttuuriperintöä. Lapsen omaksuessa kulttuuriperintöä, hän on valmiimpi käyttämään muuta kulttuuria(Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, 2018): kun oma kulttuuri-identiteetti on kehittynyt tarpeeksi vahvaksi on lapsen helpompi omaksua uusia asioita omasta kulttuuristaan, käyttää kulttuuripääomaansa eri tilanteissa ja omaksua uutta myös toisista kulttuureista. Perinne, olipa se sitten ruokaperinne, tapaperinne, vuodenaikaan sidottu perinne tai perinneleikki, vahvistaa ihmisten välisiä suhteita ja yhteisyyden tunnetta. Perinteet muodostuvat ja toisintavat kulttuurillisesti hyväksyttyjä käytänteitä ja normeja. (Virtanen, 1970.)

Perinneleikit sitovat lapsia toisiinsa lasten pihakulttuureissa, jotka ovat olleet luonteva leikkien siirtymisen foorumi. Pihoilla lapsiryhmät ovat olleet suhteellisen pieniä ja heterogeenisiä ja lapset ovat muodostaneet pihoilla oman toiminta-ja leikkikulttuurinsa. Pihojen perinteisen merkityksen takia suurin osa perinneleikeistä onkin niin sanottuja pihaleikkejä, vaikka myös monta perinteistä sisäleikkiä tunnetaan (Kalliala, 2006, Torvinen, 2018) Esimerkkejä tunnetuista perinneleikeistä ovat tervapata, hippa tai peili.

Kuvituskuva: Pexels

Perinneleikin erottaa muusta sääntöleikistä se, että leikki on siirtynyt vähintään yhdeltä sukupolvelta toiselle. Usein tätä perinnettä siirtävät eteenpäin toiset lapset (Paakkinen, 1987). Lorut, hokemat ja laululeikit voidaan myös luokitella perinneleikeiksi (Saarikoski, 2005). Yksittäinen perinneleikki on saattanut muuttua matkansa varrella tai siitä on voitu kehitellä erilaisia variaatioita, mutta leikin perusidea on pysynyt samana (Kalliala, 2006; Virtanen, 1970). Hyvä esimerkki tällaisestä leikistä on pihaleikki Mustekala.

Perinneleikit ovat siirtyneet lapselta toiselle omaehtoisesti ja leikit ovat varioituneet ajan saatossa, joten niitä voidaan pitää lasten luomana ja uusintamana kulttuurina (Kalliala, 2006) Nykyisin myös aikuiset siirtävät tätä kulttuuria eteenpäin lasten spontaanien leikkiryhmien vähentyessä. 

Aikuinen leikkikulttuurin soihdunkantajana

Lapset viettävät enemmän aikaansa sisätiloissa ja leikkimisen puitteet ovat muuttuneet. Lapset leikkivät esimerkiksi leikkitreffeillä ja kyläillessään – eivät spontaanisti pihalle muodostuneessa ryhmässä. Suuria spontaaneja pihaleikkiryhmiä syntyykin enää harvoin. Uusissa lähiöissä ei myöskään välttämättä ole suunniteltu tai ei löydy luontevia paikkoja perinteisten pihaleikkien pelaamiseen. Osa kaupunkilaisperheen vanhemmista ei uskalla enää päästää lapsiaan pihalle leikkimään ilman aikuisia. Tämä on varmasti osin perusteltua, esimerkiksi liikenteen takia. Myös tavoitteellisten harrastusten lisääntynyt suosio on vähentänyt lasten keskinäistä vapaata ajanviettoa. (Kalliala, 2006; Kyttä, Jokela & Hirvonen 2013; Tovey, 2007; Toropainen, 2018)

Nämä tekijät ovat vaikuttaneet perinneleikkien suosion laskuun ja leikin perinteen siirtämisen mahdollisuuksiin. Kirjoituksessa ”Leikin kehitys ja aikuisen tehtävät ohjauksessa”(Helenius & Torvinen, 2004) pohditaan voivatko aikuiset tulla ottamaan lasten paikkaa heidän leikkikulttuurinsa välittäjinä. Sitä, että lapset itse välittävät leikkikulttuuria eteenpäin pidettäneen ihanteellisena (Saarikoski, 2005), mutta aikuisten rooli etenkin perinteisten lastenleikkien siirtäjänä on nykyään tärkeä ja tarpeellinen (Leikki esiopetuksessa, 2016). Muuten leikit, joilla on ollut pitkät perinteet ja jotka ovat samalla lapsia kehittäviä ja hauskoja eivät välttämättä enää välity seuraavalle sukupolvelle. Toisaalta lastenperinteen lainaaminen ja aikuisen omasta henkilöhistoriasta poimitut leikit eivät ole lasten oman kulttuurin eteenpäin siirtämistä, vaan jotain muuta (Kalliala, 1999).

On toki sääli, jos lasten kulttuuri muuttuu aikuisten hallinnoimaksi ja välittämäksi. Joudumme ottamaan aikuisina roolia, joka aiemmin kuului pihan vanhemmille lapsille, jotta rikas leikkiperinne voisi siirtyä seuraavalle sukupolvelle (Leikki esiopetuksessa 2016). Aikuisten läsnäolosta on onneksi myös hyötyjä, esimerkiksi silloin kuin aikuinen auttaa pitämään leikkiä käynnissä tai auttaa lapsia ristiriitatilanteissa. Perinneleikkien siirtyminen enemmän aikuisten valvonnan alle tuo aikuiselle pedagogisia mahdollisuuksia, sillä pihaleikkien tyyppisissä sääntöleikeissä aikuinen pystyy havainnoimaan hyvin lasten sosiaalista asemaa ryhmässä (Baines & Blatcford, 2010). Ketä otetaan hipassa kiinni, ketä ei? 

Kuvituskuvat: Pexels

Psst! Voit lähteä uuteen vuoteen kulttuuri- ja leikkiperinnettä vaalien. Voit ottaa tavoitteeksesi vaikkapa opettaa lapsille yhden perinneleikin kuukaudessa. Suomalaisia perinneleikkejä voit käydä opettelemassa esimerkiksi sivustolla: https://www.perinneleikit.fi/leikit/ 

Lähteet:

Baines, E., Blatchford, P. (2010). Children’s Games and Playground Activities in School and Their Role in Development. Teoksessa P. Nathan & A.D. Pellegrini. Handbook of the Development of Play. Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780195393002.013.002

Helenius, A., Korhonen, R. (2004). Leikin kehitys ja aikuisen tehtävät lasten ohjauksessa. Teoksessa: Leikin aika. Forssa:

Helenius, A., Lummelahti, L. (2013). Leikin käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus.

Kalliala, M. (1999). Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä. Leikkikulttuuri ja yhteiskunnan muutos. Helsinki: Gaudeamus.

Kalliala, M. (2006). Play Culture in a Changing World. Glasgow: Open University Press.  

Kyttä, M., Jokela, M, Hirvonen, J. (2013). Suomalaisilla lapsilla paljon itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksia. Liikunta & tiede, 50(4), 4-11.

Leikki esiopetuksessa. (2016). Opetushallitus. Stakes: Helsinki

Saarikoski, H. (2005). Folkloristinen lastenperinteen tutkimus: lähtökohtia. Teoksessa H. Saarikoski (toim.), Leikkikentiltä, lapsiperinteen tutkimuksia 2000 – luvulta. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. (s. 9 -23)

Seppänen, K. (2017) Perinneleikit osana lasten kulttuuria. Leikin ammattilaiset. Helsingin yliopisto.

Toropainen, D. (2018) ”Ennen leikittiin aina ulkona” Pihaleikit kulttuuriperintöprosessina. Turun yliopisto.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2018). Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2018:17.

Virtanen, L. (1970). Antti pantti pakana. Kouluikäisten nykyperinne. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Ensi viikon vieraskynässä Karoliina Seppänen

Olen kasvatus- ja koulutusalan kouluttaja ammatillisessa aikuisoppilaitoksessa Helsingissä. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri (varhaiskasvatus) ja erityisopettaja. Olen toiminut varhaiskasvatuksessa opettajana, varajohtajana ja erityisopettajana. Olen myös osana Tutkittua varhaiskasvatuksesta- blogin toimittajatiimiä vuodesta 2020 asti. 

Seuraavan viikon blogikirjoitus käsittelee perinneleikkejä osana leikkipedagogiikkaa. Teksti perustuu kirjoitukseeni “Perinneleikit osana lasten kulttuuria” Ekirjassa “Leikin ammattilaiset- leikki ilmiönä ja varhaiskasvatuksen toimintamuotona” (Helsingin yliopisto). Kirjoituksen aihe kumpusi omasta kiinnostuksesta lastenkulttuuria ja leikin nykytilaa kohtaan. Perinneleikit ovat aihe, johon toivon palaavani vielä myöhemmin uudestaan.

LinkedIn: Karoliina Seppänen

Vieraskynässä Jenni Ahde ja Maija Björk

Kuvassa vasemmalta oikealle Maija Björk ja Jenni Ahde.

Jenni Ahde (YTM) ja Maija Björk (FM) toimivat järjestösuunnittelijoina Interpedialla ja vastaavat ulkoministeriön tukemasta globaalikasvatushankkeesta Varhaiskasvatuksesta maailmankansalaiseksi: Agenda 2030 ja lapsen oikeudet tutuksi päiväkodissa ja esikoulussa. (https://interpedia.fi/kehitysyhteistyo/kouluille-ja-kasvattajille/globaalikasvatuksen-materiaalipankki/varhaiskasvatukseen/) Hanke edistää kestävän kehityksen tietoja ja taitoja suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Hankkeessa on tuotettu päiväkoti-ikäisille Makedan päivä -oppimispeli ja esiopetukseen suunnattu tehtävärata, joissa käsitellään kestävän kehityksen tavoitteita ja lapsen oikeuksia ikäryhmälle sopivalla tavalla. Materiaalit ovat ilmaiseksi ladattavissa Interpedian verkkosivuilta. Lisäksi hankkeessa on koulutettu varhaiskasvatuksen opiskelijoita globaalikasvatuksen mahdollisuuksista, kehityskysymyksistä ja eettisestä viestinnästä. Interpedia on lapsen oikeuksia ja suojelua kansainvälisesti edistävä asiantuntijajärjestö. 

Blogikirjoituksessa käsitellään globaalikasvatuksen tärkeyttä varhaiskasvatuksessa.  Näkökulmana on, että aktiivisen ja tiedostavan maailmankansalaisuuden perusta voidaan luoda jo varhaiskasvatusiässä kehittämällä lasten tietoja ja taitoja yhdenvertaisuudesta, kestävästä kehityksestä ja ihmisoikeuksista. Kirjoituksessa pohditaan myös, miten varhaiskasvatusympäristössä elävät mielikuvat ja käytetty kieli vaikuttavat siihen, miten lapset ymmärtävät maailmaa ja muita ihmisiä ja kulttuureita.

Varhaiskasvatus ja talous – taloudellistuminen päiväkodin johtajan arkipäivän työn jäsentäjänä

Vieraskynässä Hanna Toivonen

Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa on nostettu esiin varhaiskasvatuksen henkilöstöpula, johon on haettu syitä muun muassa varhaiskasvatustyön kuormittavuudesta ja alhaisesta palkkauksesta. Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että varhaiskasvatuksessa työskentelevien työn kuormittavuuden kokemukset ovat ainakin osittain yhteydessä taloudellisiin tehostamistoimenpiteisiin (Ylitapio-Mäntylä, Uusiautti & Määttä 2012; Paananen & Tammi 2017). Kuntiin kohdistuvat säästöpaineet ja varhaiskasvatuksen sisällölliset tavoitteet luovat yhdessä jännitteen: päiväkodin johtajan työ on tasapainoilua heille asetettujen taloudellisten tavoitteiden, työntekijöiden hyvinvoinnin turvaamisen ja muiden tavoitteiden välillä (Hjelt & Karila 2017). Jännite liittyy myös päiväkodin johtajan asemaan organisaation keskijohdossa, jolloin häneltä odotetaan ylemmän johdon ohjeiden noudattamista sekä päiväkodin työntekijöiden työn tukemista. Näiden eri toimijoiden tavoitteet ovat toisinaan ristiriidassa keskenään (Hjelt & Karila 2021; ks. myös Vesala 2014). On kuitenkin vielä jokseenkin epäselvää, miksi jännite talouden ja muiden varhaiskasvatuksen tavoitteiden välillä vaikuttaa lisääntyneen.

Jatka lukemista ”Varhaiskasvatus ja talous – taloudellistuminen päiväkodin johtajan arkipäivän työn jäsentäjänä”

Varhainen demokratiakasvatus osallisuuden käsitteistön tulkitsemiseen

Leif Rosqvist, Marjo Tuohi ja Jarmo Kinos

Tässä lyhyessä artikkelissa tarkastelemme varhaisen demokratiakasvatuksen käsitteistöä yhtenä mahdollisena helpotuksena osallisuuden käsitteen käyttöön (Horgan ym. 2017; Sevón ym. 2021). Tulkintakehystä on kehitetty tutkittaessa lapsilähtöisen pedagogiikan ilmenemismuotoja sekä lasten ja aikuisten yhteistä päätöksentekoa varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa yhteistyössä. Näihin sisältyy kaksi tapaustutkimusta, toinen koulun esiopetukseen (Rosqvist & Kinos 2019), toinen päiväkotiin (Rosqvist & Tuohi, painossa), sekä laajempi kysely lapsilähtöisen pedagogiikan harjoittajien joukolle neljästä maasta (Rosqvist ym. 2019). Lapsen aloitteellisuudelle perustuvalla lapsilähtöisyydellä on perinteisesti ollut innokkaasti koeteltu kytkös omanlaiseensa pedagogiseen arvomaailmaan, joka toisille on tuonut ammatillista itsevarmuutta. Käsitteellinen puutteellisuus on kuitenkin hankaloittanut hyväksi havaittujen ratkaisujen kommunikoimista sekä pedagogista kehittelyä ongelmien esiintyessä, tuottaen myös käsitteellistä inflaatiota, hokeman tasolle jäämistä (Kinos 2002). Pitkään jatkuneet kokeilut ovat kuitenkin paljastaneet lasten päätöksenteon kompastuskiviä sekä muutamia muita käytännöllisiä ongelmia. Varhaisen demokratiakasvatuksen käsitteistöä kehittäessämme olemme yrittäneet välttää luomasta uutta harmaata yläotsikkoa, joten tässä esitettyjä havaintoja voi niin halutessaan mainiosti käsitellä osallisuutena.

Jatka lukemista ”Varhainen demokratiakasvatus osallisuuden käsitteistön tulkitsemiseen”

Ensi viikolla vieraskynässä Leif Rosqvist, Marjo Tuohi ja Jarmo Kinos

Leif Rosqvist, Marjo Tuohi

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Leif Rosqvist, Marjo Tuohi ja Jarmo Kinos”

Daghemspersonalen kan utveckla inomhusmiljön för att stödja barnens grundläggande motoriska färdigheter

Mikaela Svanbäck-Laaksonen

Gång på gång betonas vikten av att vara fysiskt aktiv oberoende om du är ung eller gammal. Inom småbarnspedagogiken finns det stora möjligheter att påverka barns lärande av grundläggande motoriska färdigheter och öka den fysiska aktiviteten hos barn både på kort och på lång sikt. Studier visar att redan i den tidiga barndomen formas en fysiskt aktiv livsstil och den utgör också grunden för utvecklingen av grundläggande motoriska färdigheter (Gallahue m.fl., 2012; Robinson m.fl., 2015; Telama m.fl., 2014; Sääkslahti m.fl., 2013). Daghemsmiljöer ger olika möjligheter för barn till lek, rörelse och lärande och miljöns utformning har i tidigare forskning diskuterats vara av betydelse för vad som är möjligt för barn att ägna sig åt. 

Jatka lukemista ”Daghemspersonalen kan utveckla inomhusmiljön för att stödja barnens grundläggande motoriska färdigheter”

Ensi viikolla vieraskynässä Mikaela Svanbäck-Laaksonen

Mikaela Svanbäck-Laaksonen

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Mikaela Svanbäck-Laaksonen”

Lasten siirtymät varhaiskasvatuspolulla

Vieraskynässä Niina Rutanen, Jasemin Can, Kaisa Harju, Yaiza Lucas Revilla ja Raija Raittila. Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos    

Varhaiskasvatuksen aloituksen ajankohdasta, varhaiskasvatuspaikan ryhmärakenteesta ja perheiden muuttuvista tilanteista riippuen lapset voivat kohdata hyvin vaihtelevan määrän siirtymiä varhaiskasvatuksen aikana. Nämä erilaiset siirtymät ovat keskiössä Lasten sosio-spatiaaliset suhteet ja eletyt kokemukset varhaiskasvatuksen siirtymissä (Trace in ECEC)- hankkeessamme, johon tämä blogiteksti perustuu. Hanketta rahoittaa Suomen Akatemia (2019-2023) ja se toteutetaan Jyväskylän yliopistolla. 

Jatka lukemista ”Lasten siirtymät varhaiskasvatuspolulla”