Ruokailukäytännöt varhaiskasvatuksessa ja niiden yhteydet lasten ruoankäyttöön

 Vieraskynässä Reetta Lehto

Varhaiskasvatuksessa olevat lapset syövät tyypillisesti 2-3 ateriaa päiväkodissa joka arkipäivä ja näin ollen varhaiskasvatuksessa syötävä ruoka muodostaa suuren osan heidän ruokavaliostaan, usein monen vuoden ajan. Koska lapsuudessa muodostuneet elintavat, ruoankäyttö mukaan lukien, jatkuvat usein aikuisuuteen asti (Craigie 2011, Mikkilä 2008), lapsuudessa opituilla ruokatottumuksilla voi olla kauaskantoisia seurauksia ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Suomessa lasten päiväkodissa syömä ruoka on suhteellisen terveellistä ja usein lähempänä ravitsemussuosituksia kuin kotona syötävä ruoka (Lehtimäki 2010, Korkalo 2019). Esimerkiksi tyydyttymättömiä rasvoja, kalaa ja kuitua lapset saavat suhteessa enemmän päiväkotiruuasta kuin kotiruuasta, kun taas sokeria saadaan vähemmän. 

Jatka lukemista ”Ruokailukäytännöt varhaiskasvatuksessa ja niiden yhteydet lasten ruoankäyttöön”

Ensi viikolla vieraana Reetta Lehto

Reetta Lehto

Olen ravitsemustieteilijä ja post-doc -tutkija Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa. Tällä hetkellä olen mukana Folkhälsanin ja Helsingin yliopiston yhteisessä DAGIS-hankkeessa, jossa tutkitaan päiväkotilasten elintapoja ja stressiä ja sitä, miten koti- ja päiväkotiympäristö ovat yhteydessä niihin. Ravitsemustieteessä minua kiinnostaa erityisesti, miten sosiaalinen ja fyysinen ympäristö vaikuttavat ihmisen ruoankäyttöön.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraana Reetta Lehto”

Voiko positiivista pedagogiikkaa toteuttaa päiväkodissa?

Vieraskynässä Samuli Ranta

Vaikka suomalainen koulutus on korkeatasoista, voi huolenaiheena pitää suomalaisten peruskouluikäisten lasten heikkoa oppimisasennetta (ks. esim. Kupari ym., 2012; OKM, 2019). Varhaiset myönteiset oppimiskokemukset vaikuttavat lapsen asenteisiin ja suhtautumiseen oppimista kohtaan. Aikaisemmat oppimiskokemukset samalla luovat perustan yksilön opinpolulle aina aikuisuuteen asti (ks. esim. Kronqvist, 2012). Lasten myönteisiin oppimisasenteisiin on siten tärkeää pyrkiä vaikuttamaan jo päiväkodissa.

Jatka lukemista ”Voiko positiivista pedagogiikkaa toteuttaa päiväkodissa?”

”Eikä meillä ole ns. ’tyttöjen ja poikien juttuja’”. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja sukupuolisensitiivisyys paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa

Kohti tasa-arvoa sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatuksen keinoin 

Vieraskynässä Susanna Itäkare ja Mervi Eskelinen

Lait ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Suomea edistämään sukupuolten tasa-arvoa kaikilla elämänalueilla. Vaikka Suomea on totuttu pitämään tasa-arvon mallimaana, silti sukupuolten välistä tasa-arvoa ei ole maassamme vielä suinkaan saavutettu (esim. Opetushallitus, 2015; Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, 2015). 

Muutos kohti todellista tasa-arvoa lähtee kasvatus- ja koulutusjärjestelmästä (esim. Brunila ym., 2011; Lahelma & Tainio, 2019). Koulutukseen onkin kohdistettu erilaisia politiikkatoimia tasa-arvon edistämiseksi jo pitkään, esimerkiksi toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu ehdotettiin ulotettavaksi perusopetukseen jo kymmenen vuotta sitten (Valtioneuvosto, 2010). Tietoisen tasa-arvotyön täytyy kuitenkin alkaa jo varhaiskasvatuksessa: pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa tasa-arvosuunnitteluvelvoite laajennetaankin myös varhaiskasvatukseen. Tälle luo hyvän pohjan viime vuosina perinpohjaisesti uudistettu varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmä eli varhaiskasvatuslaki ja velvoittava opetussuunnitelma, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (jäljempänä myös vasun perusteet).

Jatka lukemista ””Eikä meillä ole ns. ’tyttöjen ja poikien juttuja’”. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja sukupuolisensitiivisyys paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa”

Vieraskynässä ensi viikolla Susanna Itäkare (kuvassa) ja Mervi Eskelinen

Susanna Itäkare (FT, KM) toimii varhaiskasvatuksen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Susannan väitöskirja ja tutkimusintressit keskittyvät sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja katsomuksiin sekä varhaiskasvatuksen että kaunokirjallisuuden kentillä. 

Jatka lukemista ”Vieraskynässä ensi viikolla Susanna Itäkare (kuvassa) ja Mervi Eskelinen”

Miten tukea myötätunnon laajenevia kehiä varhaiskasvatuksessa?

Vieraskynässä Anna Pauliina Rainio, Emma Kurenlahti ja Linda Nurhonen

“3-vuotias Mira itkee eteisessä, ettei hänellä ole kuin kumisaappaat, mutta hän haluaisi lenkkarit. Naulakoilla vähän matkan päässä ollut 5-vuotias Antti kuulee Miran itkun ja tämän selityksen itkulle ja menee mukaan tilanteeseen. Antti alkaa ojennella kenkähyllystä Miralle lenkkareita kysellen ”olisikohan nämä sun, entä nämä?” Hän koittaa kovasti löytää Miralle lenkkarit. Tässä kohtaa aikuinen ilmestyy eteiseen ja kehottaa Anttia: ”Laitahan nyt ne omat kengät jalkaan ja mene ulos”, tietämättä, mistä tilanteessa on kyse. Lohdutusyritys loppuu siihen ja Mira lähtee surkeana saappaissaan ulos.” (kenttämuistiinpano päiväkotihavainnoinnista, syyskuu 2019)

Jatka lukemista ”Miten tukea myötätunnon laajenevia kehiä varhaiskasvatuksessa?”

Ensi viikolla vieraskynässä Anna Pauliina Rainio (Kuvassa), Emma Kurenlahti ja Linda Nurhonen

Anna Pauliina Rainio (KT, Dos.)

Anna ohjaa Opetushallituksen rahoittamaa Empatian ja myötätunnon laajenevat kehät -tutkimushanketta. Hän on kasvatuspsykologian dosentti ja varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Annan tutkimus kohdistuu lasten ja aikuisten väliseen vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa. Hän on tutkinut esimerkiksi mielikuvituksen ja leikin merkitystä lasten toimijuuden rakentumisessa ja haastavissa vuorovaikutustilanteissa. 

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Anna Pauliina Rainio (Kuvassa), Emma Kurenlahti ja Linda Nurhonen”

Hur ska vi förstå barns deltagande i förskola och daghem under inledningen av coronavirusets utbrott i Finland och Sverige?

Som gäster Mia Heikkilä (Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala)

Coronapandemin är en ny samhällskris som det finns sparsamt med forskning om, och vi vet väldigt lite om hur det ter sig för barn – inte själva smittan, utan hur det är att leva i ett samhälle där den finns. Olika perspektiv på coronaviruset behövs för att hantera en delvis ny vardag som uppstår, detta även för barn. Ett barnperspektiv kan sägas ha varit frånvarande under den inledande delen av utbrottet i både Finland och Sverige, och barns perspektiv inte varit särskilt synligt vare sig i media (även om undantag finns) eller i forskning. Public service-bolagen i Finland och Sverige, YLE och SVT, har ändå på olika sätt inkluderat barnperspektivet i sin produktion och det har även förekommit tidningsartiklar och poddavsnitt riktade till vuxna gällande hur de kan prata med barn om coronaviruset, och också direkta myndighetsråd gällande hur man kan hantera barnens frågor kring viruset. Den här bloggtexten berättar om ett arbete med en vetenskaplig artikel som jag och mina kollegor Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala gjorde under våren 2020, och texten är många gånger ett artikelutdrag i en förkortad form. Vi uppmärksammande att behovet av kunskap och fördjupad förståelse är stort när det gäller hur barn, och särskilt barn i daghem och förskola, berörs av pandemin. Det övergripande syftet med artikeln som vi samladematerial till och skrev var att undersöka barns uttryck i daghem och förskola i samband med coronavirusets utbrott i Finland och Sverige och att synliggöra olika former av barns deltagande. Jatka lukemista ”Hur ska vi förstå barns deltagande i förskola och daghem under inledningen av coronavirusets utbrott i Finland och Sverige?”

Ensi viikolla vieraskynässä Mia Heikkilä (kuvassa), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist ja Anna Rantala

Nästä veckans gästförfattarna är Mia Heikkilä (i bilden), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist och Anna Rantala.

Mia Heikkilä (i bilden) är biträdande professor i småbarnspedagogik. Hennes forsknings är riktad mot frågor som handlar om övergripande samhällsfrågor om organisation och förändring kring pedagogisk verksamhet för yngre barn, och mer specifikt om barns lek och lärande med särskild inriktning mot social rättvisa och genus. Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Mia Heikkilä (kuvassa), Ann-Christin Furu, Anette Hellman, Anne Lillvist ja Anna Rantala”

Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa

Vieraskynässä Marja Syrjämäki

Artikkeli perustuu väitöskirjaani ”Leikkien, havainnoiden, kannatellen. Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa varhaiserityiskasvatuksen toimintaympäristössä” (Syrjämäki 2019), sekä sen pohjalta julkaistuihin artikkeleihin.

 Vertaisvuorovaikutus

Joukkoon kuuluminen ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa ovat jokaisen ihmisen myötäsyntyisiä, universaaleja ja lajityypillisenä toimintoja ja psykologisia perustarpeita. Ne ovat säilyneet ennallaan biologisen ja kulttuurisen evoluution mukanaan tuomissa muutoksissa. (ks. esim. Baumeister & Leary 1995; Ryan & Deci 2000.) Jo hyvin varhaisella iällä pieni lapsi suuntautuu toisiin ihmisiin ja osoittaa hyväntahtoista kiinnostusta vertaisiaan kohtaan. Hän käyttää vähitellen kehittyvää kieltään vuorovaikutukseen ja pyrkii koordinoimaan toimintaansa toisten toimintaan. (Hay, Payne & Chadwick 2004; Sajaniemi ym. 2015; Holvoet, Scola, Arciszewski & Picard 2016.) Yhdessä toimiminen ei kuitenkaan ole aina helppoa, ja jokaisessa päiväkotiryhmässä on lapsia, joiden kohdalla vuorovaikutus ja yhteinen leikki haastavat pedagogiikan ammattilaista. Pulmalliset vuorovaikutustilanteet on yhdistetty tunnistettuihin tuen tarpeisiin esimerkiksi silloin, kun lapsen on vaikea ilmaista itseään kielen avulla, ylläpitää tarkkaavuutta tai ohjata omaa toimintaansa (ks. esim. Janson 2001; Asher & Paquette 2003; Koster, Nakken, Pijl & van Houten 2009; Repo & Sajaniemi 2014). Kokemus ryhmään kuulumisesta ja vertaisvuorovaikutuksesta ovat keskeistä myös sosiaalisen inkluusion rakentumisessa (Koster ym. 2009; Nilholm & Alm 2010; Noggle & Stites 2018; Viljamaa, Juutinen, Estola & Puroila 2018; Kirscler, Powell & Pit-ten Cate 2019). Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa tarvitaan erityisesti silloin, kun leikkiin liittyminen tai yhteisen vuorovaikutteisen toiminnan ylläpitäminen lapsen oman, aktiivisen toiminnan kautta on vielä kehittymässä. Osallisuuden ja joukkoon kuulumisen kokemukset mahdollistuvat silloin aikuisen tarjoaman tuen ja sosiaalisen kannattelun avulla. (Rogoff 2008.) Jatka lukemista ”Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa”