Stressaantuvatko taaperot aloittaessaan varhaiskasvatuksessa?

Vieraana Eira Suhonen

Taaperoikäiset lapset (1-3 vuotiaat) ovat olleet tutkimuksen keskiössä vain harvoin varhaiskasvatuksessa. Perinteisesti on ajateltu, että varhaiskasvatukseen liittyvät opetussuunnitelmat ja varhaiskasvatuksen pedagogiikka koskettavat vain leikki-ikäisiä ja esiopetusikäisiä lapsia. Olen koko lasten parissa tekemäni työhistoriani ajan, joka alkoi harjoittelijana Suomen Punaisen Ristin puhehäiriölasten kuntoutuskodissa vuonna 1975, ihmetellyt sitä miksi pienten lasten opetuksen merkitystä on jäänyt vähäiseksi ja sitä tulisi varhaiskasvatuksessa kehittää. Toisaalta ymmärrän, että lisääntynyt tieto lapsen kehityksestä, erityisesti aivojen kehittymisestä, on nostanut myös taaperoiden kasvatuksen ja opetuksen keskustelun ja tutkimuksen kohteeksi.  Blogissani tarkastelen taaperoiden varhaiskasvatuksessa aloittamista ja siihen liittyviä näkökulmia. Sen jälkeen kirjoitan tutkimuksiimme perustuvista tuloksista taaperoiden taidollisista ja biologisista eroavaisuuksista varhaiskasvatuksen alkutaipaleella.

Varhaiskasvatuksessa aloittaminen

Varhaiskasvatuksessa aloittaminen ja uuteen opetus-, hoito- ja kasvuympäristöön sopeutuminen ovat haasteellisia pienille taaperoille. Kokemukset kohdatuksi tulemisesta ja turvallisesta ympäristöstä varhaiskasvatuksessa vaikuttavat merkittävästi lapsen tunne-elämän kehitykseen, oppimiseen ja käyttäytymiseen myöhemmin elämässä. Lapsen ensisijainen kiintymyssuhde on pohjana sille, miten lapsi alkaa muodostaa toissijaista kiintymyssuhdetta häntä kasvattaviin aikuisiin päiväkotiryhmässä. (Suhonen, 2009). Kiintymyssuhteella tarkoitetaan lapselle syntyvää ja kehittyvää sisäistä säätelyjärjestelmää, jonka avulla lapsi voi hakea turvaa toisen, yleensä aikuisen, läheisyydestä uhan edessä (Bowlby, 1972, 1973, 1980). Lapsen sosiaalinen ympäristö laajenee huomattavasti, kun hän aloittaa varhaiskasvatuksessa. Silloin lapsi liittyy osaksi vertaisryhmää ja näiden vertaissuhteiden luominen sekä ylläpitäminen vaativat aikuisilta vahvaa sitoutumista kasvatus- ja opetustyöhön lasten parissa. Vertaisryhmässä lapsi harjoittelee sosiaalisia taitoja ja oppii ymmärtämään sosiaalista todellisuutta. (Suhonen, 2009; Syrjämäki, 2019.)

Kiintymyssuhde, kehitykselliset tekijät ja yksilölliset piirteet vaikuttavat suuresti taaperon sopeutumiseen ja vertaisryhmään kiinnittymiseen. Lapset reagoivat eri tavoin ympäristön tapahtumiin riippuen heidän yksilöllistä eroavaisuuksistaan mm. tunteiden kokemisessa, reaktiivisuudessa, tarkkaavaisuudessa ja itsesäätelyssä. Jokaisella lapsella on toisin sanoen oma, ainutlaatuinen temperamenttinsa, joka ilmenee melko samanlaisena eri tilanteissa ja on suhteellisen pysyvä persoonallisuuden piirre läpi elämän. (Rothbart & Bates, 2006; Rothbart & Derryberry, 1981.)

Auta lasta tunnistamaan tunteita kanssasäätelemällä

Jos lapsen yksilöllisiä piirteitä ja erilaisia tuen tarpeita, joskus hetkellisiäkin, ei tunnisteta, voivat uudet aikuiset ja uudet vertaissuhteet runsaine vuorovaikutustilanteineen olla liian haasteellisia lapselle. Tämä ilmenee lapsen käyttäytymisessä emotionaalisen tilan vaihteluna, jotka voi havaita lapsen käyttäytymisessä, ilmeissä ja eleissä. Näiden erilaisten tunnetilojen säätely ei ole sisäsyntyistä vaan lapsi oppii ne vuorovaikutuksessa toisten kanssa. (Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä, 2015.) 

Uudet tilanteet ja tapahtumat muuttuneessa ympäristössä aktivoivat yksilön neurobiologisen valpastumisjärjestelmän. Aktivoituminen valmistaa elimistön toimimaan välittömästi joko voittaakseen vaaran tai välttääkseen vaaran –taistele tai pakene.

Kuvituskuva: Pixabay.

Lapsi tarvitsee rinnalleen turvallista aikuista, joka kanssasäätelee lapsen tunnetiloja. Aikuinen, joka säätelee lapsen sisäistä tilaa, voi ratkaisevasti vähentää lapsen stressiä. Lapsen kokemukset yhteisestä säätelystä aikuisen kanssa kehittävät lapsen stressin hallinnan säätelykeskuksia, jotka kehittyvät voimakkaasti varhaislapsuuden aikana. Nämä riittävästi toistuvat yhteiset kokemukset säätelystä muodostuvat siten yksilön omiksi strategioiksi ja mahdollisuuksiksi selviytyä erilaisissa haasteellisissa tilanteissa. (Sajaniemi ym., 2015.)

Stressiin liittyvät neurobiologiset muutokset

Mikäli lapsen tarpeet eivät tule nähdyksi ja kuulluksi, eikä niihin osata vastata, saattaa lapsen kyky säädellä omia tunnetilojaan ja toimintaansa ylittää lapsen selviytymiskyvyn, mikä vaikuttaa lapseen sekä fyysisesti että psyykkisesti. Stressin kokeminen johtaa muutokseen lapsen neurobiologisessa järjestelmässä, joka on jatkuvassa kuormitustilassa. Neurobiologiset muutokset voidaan tunnistaa lapsen stressihormonin kortisolin erittymisessä, joka on fysiologinen vaste stressiin. (Gunnar & Quevedo, 2007.) Kortisoli on hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen (HPA) -akselin ensisijainen tuote.  Kortisolituotanto noudattaa normaalisti vuorokausirytmiä, saavuttaen korkeimman tason noin 30 minuuttia heräämisen jälkeen ja laskee sitten päivän ja illan aikana (Kirschbaum et al., 1990). Tämä vuorokausirytmi esiintyy sekä aikuisilla että imeväisillä, joskin sen tasot vaihtelevat enemmän varhaislapsuudessa, ja järjestelmän perusaktiivisuus muuttuu yhä vakaammaksi esikouluvuosina (Gunnar & Donzella, 2002). HPA-järjestelmä liittyy läheisesti aivojen limbiseen järjestelmään, jossa yhdistyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen, tunteiden säätelyn, oppimisen ja muistin väylät. (Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä, 2015). 

HPA-akselin toiminnan lisäksi stressin säätelyyn sisältyy HPA-akselin ja sympaattisen lisämunuaisydin järjestelmän (SAM) yhteisvaikutus (Sapolsky, Romero & Munck, 2000). Haastavissa tilanteissa stressinsäätelyjärjestelmämme aktivoituu ja siihen reagoi ensin SAM-järjestelmä, mikä näkyy ulospäin mm. lisääntyneenä sykkeenä ja verenpaineena, mikä vapauttaa elimistössämme nonadrenaalin tuotannon. Tutkimukset, joissa keskitytään HPA- ja SAM aktivoitumisen yhteisvaikutukseen lasten käyttäytymisessä luonnollisissa ympäristöissä, ovat kuitenkin vielä vähäisiä (ks. Gunnar, Talge  & Herrera,  2009, Kuras ym., 2017.)

Tilanteet, jotka kuormittavat liiaksi lapsen neurobiologista järjestelmää varhaislapsuudessa, voivat näkyä myöhemmin lapsen käyttäytymisessä ja itsesäätelyssä ei toivotulla tavalla (Dettling, ym., 2000; Vermeer et al., 2010, Shonkoff et al., 2012). Kansainvälisissä tutkimuksissa (ks. Albers, Beijers, Riksen-Walraven, Sweep & de Weerth, 2015; Watamura. Coe, Laudenslager, & Robertson, 2010) on havaittu, että varhainen aloittaminen päivähoidossa saattaa rasittaa lasten stressinsäätelyjärjestelmää, jolla voi olla haitallisia vaikutuksia lapsen myöhemmälle kehitykselle. Toisaalta on myöskin havaittu, että hyvälaatuinen varhaiskasvatus on hyödyllistä lapsille (Morgan, 2019) ja se vahvistaa muun muassa lasten sosio-emotionaalisia taitoja (Broekhuizen, Van Aken, Dubas,  & Leseman, 2018). 

Taaperoiden yksilölliset piirteet ja stressinsäätelyvasteet varhaiskasvatuksen alkutaipaleella

Poikkitieteellisessä tutkimushankkeessamme ”Taaperot varhaiskasvatuksessa” arvioimme lasten biologisten (mm. temperamentti, kehitykselliset riskitekijät) ja ympäristötekijöiden vaikutusta lapsen kehittyvään stressinsäätelyyn ja oppimiseen. Pitkittäistutkimuksemme aineisto kerättiin vuosina 2012-2016 ja siihen osallistui 218 varhaiskasvatuksessa alle kolme vuotiaana aloittanutta lasta. Lasten stressinsäätelyä ja kehitystä seurattiin 2-3 vuoden ajan riippuen lapsen aloitusiästä. (https://lassotaaperot.com/tietoja/.)

Tutkimuksessamme kartoitimme aluksi lapsen temperamenttipiirteet  ja perheen sosio-ekonomisen taustan. Lasten kielellisiä ja kognitiivisia taitoja arvioitiin vuosittain. Lasten stressinsäätelyä arvioitiin mittaamalla kerran vuodessa lasten kortisoli- ja alfa-amylaasipitoisuudet lasten sylkinäytteistä sekä koti- että päiväkotipäivän aikana. Sylkinäytteet kerättiin lapsilta viisi kertaa yhden päivän aikana.

Tutkimuksessamme (Suhonen ym. 2018) tarkastelimme aluksi perhetaustan ja sukupuolen välisiä yhteyksiä lasten kielellisiin ja kognitiivisiin taitoihin. Tutkimustulosten mukaan isän korkeampi koulutustausta oli yhteydessä lasten parempiin kielellisiin ja kognitiivisiin taitoihin. Samoin, jos perheessä esiintyi oppimisvaikeuksia, sillä oli yhteys lasten heikompaan kielelliseen tuottamiseen.

Sukupuolella näyttää olevan selkeä yhteys lasten kielellisiin ja kognitiivisiin taitoin jo näin varhaisessa vaiheessa. Tytöt saivat tilastollisesti merkitsevästi korkeammat pisteet kuin pojat sekä kielellisissä että kognitiivisissa taidoissa. Tämä tulos voi viitata siihen, että sosiokulttuuriset perinteet kuten mm. perhekulttuuri voi suosia tyttöjä ja heitä kohdellaan ja kohdataan eri tavoin kuin poikia (ks. Miller & Halpern, 2014)

Kuvituskuva: Pixabay

Hieman yllättävää tuloksissa oli se, että temperamentilla ei ollut yhteyksiä lasten perhetaustojen eikä kielellisten tai kognitiivisten taitojen kanssa. Tulos oli erilainen kuin tutkimuksessamme Lasten temperamentin ja tuen tarpeiden yhteys lasten kognitiivisiin toimintoihin päiväkotien erityisryhmissä (Alijoki, Suhonen, Nislin & Sajaniemi, 2016), jossa tutkimme integroiduissa erityisryhmissä olevia 3-7 vuotiaita lapsia (N=289).  Edellä mainitussa tutkimuksessa tytöillä oli tilastollisesti merkitsevästi poikia parempi tahdonalainen hallinta, mikä liittyy olennaisesti lapsen kykyyn säädellä omaa toimintaansa. Tämä yhteys löytyi sekä erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla, että tyypillisesti kehittyneillä lapsilla. Tahdonalainen hallinta oli vahvempaa tyypillisesti kehittyneillä lapsilla kuin erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla. Tyypillisesti kehittyneillä lapsilla parempi tahdonalainen hallinta näkyi myös korkeampina pisteinä kognitiivisissa toiminnoissa. Kun taas, sukupuolen vakioinnin jälkeen, erityistä tukea tarvitsevilla ei lapsilla ei löytynyt yhteyttä temperamentin ja kognitiivisten taitojen välillä. (Alijoki ym., 2016)

Varhaiskasvatuksessa tulisikin jo taaperovaiheessa havaita lasten erilaiset temperamenttipiirteet ja kehitykselliset riskitekijät, jotta kaikkia lapsia voitaisiin tukea heidän kehityspolullaan. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota lasten säätelytaitoihin ja auttaa kanssasäätelyn avulla niitä lapsia, joilla on temperamenttinsa tai muiden tekijöiden vuoksi keskimääräistä vaikeampaa säädellä omia tunteitaan ja olojaan.

Lasten stressinsäätelyvasteiden suhteen tutkimustuloksemme olivat myönteisiä. Keskimäärin lasten syljen kortisoli- ja alfa-amylaasipitoisuudet noudattivat säännöllistä vuorokausivaihtelua (ks. Wilcox, Granger, Szanton, & Clark, 2014). Kortisolipitoisuudet olivat korkealla heti aamulla heräämisen jälkeen, mutta varsinainen aamupiikki näkyi 30 minuuttia heräämisen jälkeen, jolloin kortisolipitoisuudet nousivat korkeimmilleen päivän aikana. Sen jälkeen arvot alkoivat laskea iltaa kohden ja alhaisimmat kortisolipitoisuudet mitattiin illalla ennen nukkumaan menoa.

Myös syljen alfa-amylaasin päivittäiset pitoisuuden vaihtelut noudattivat tyypillistä alfa-amylaasin päivittäistä eritystä (ks. Wilcox ym., 2014). Alfa-amylaasin tasoilla oli lievää laskua heräämisen jälkeen ensimmäisten 30 minuutin aikana. Sen jälkeen alfa-amylaasipitoisuudet nousivat tasaisesti iltapäivään asti, jonka jälkeen ne alkoivat laskea iltaa kohden.

Kuvituskuva: Pexels

Voidaan siis todeta, että pääsääntöisesti taaperomme eivät olleet stressaantuneita varhaiskasvatuksessa, vaikka olivat aloittaneet sen jo alle 2 vuoden iässä. Voidaan kuitenkin myös todeta, että lapset ovat temperamentiltaan erilaisia ja heidän kielelliset ja kognitiiviset taitonsa ovat eritahtisesti kehittyneitä. Varhaiskasvatuksella onkin mahdollisuus tunnistaa ja tukea taaperoiden kasvua ja kehitystä huomioimalla kunkin lapsen yksilölliset tarpeet. Tarjoamalla turvallista ja rikasta oppimisympäristöä, jossa lapsi voi keskittyä yhteiseen toimintaan ja leikkiin toisten lasten kanssa, voimme edistää taaperoiden osallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta omaan vertaisryhmäänsä.

Lähteet:

Alijoki, A., Suhonen, E., Nislin, M., & Sajaniemi, N. (2016). Lasten temperamentin ja tuen tarpeiden yhteys lasten kognitiivisiin toimintoihin päiväkotien erityisryhmissä. NMI-bulletin, 26(1), 19-36.

Albers, E. M., Beijers, R., Riksen-Walraven, J. M., Sweep, F. C., & de Weerth, C. (2016). Cortisol levels of infants in center care across the first year of life: links with quality of care and infant temperament. Stress, 19(1), 8-17.

Bowlby, J. (1972). Attachment and loss; vol. 1: Attachment. (Repr, Penguin Books), 478. 

Bowlby, J. (1973). Attachment and loss; vol. 2: Separation: Anxiety and anger. Lon-don: The Hogarth Press. 

Bowlby, J. (1980). Attachment and loss; vol. 3: Loss: Sadness and depression. Lon-don: Harmondsworth : Hogarth : Penguin

Broekhuizen, M. L., Van Aken, M. A., Dubas, J. S., & Leseman, P. P. (2018). Child care quality and Dutch 2‐and 3‐year‐olds’ socio‐emotional outcomes: Does the amount of care matter? Infant and Child Development, 27(1), e2043.

Dettling, A. C., Parker, S. W., Lane, S. K., Sebanc, A. M., & Gunnar, M. R.(2000). Quality of care and temperament determine whether cortisol levels rise over the day for children in full-day childcare. Psychoneuroendocrinology, 24, 819–836.

Gunnar, M.R., & Donzella, B. (2002). Social regulation of thecortisol levels in early human development. Psychoneuroendocrinology, 27 (1), 199–220.

Gunnar, M. R., & Quevedo, K. M. (2007). Early care experiences and HPA axis regulation in children: a mechanism for later trauma vulnerability. Progress in brain research, 167, 137-149.

Gunnar, M. R., Talge, N. M., & Herrera, A. (2009). Stressor paradigms in developmental studies: What does and does not work to produce mean increases in salivary cortisol. Psychoneuroendocrinology, 34(7), 953-967.

Harkoma, S. M., Sajaniemi, N. K., Suhonen, E., & Saha, M. (2021). Impact of pedagogical intervention on early childhood professionals’ emotional availability to children with different temperament characteristics. European Early Childhood Education Research Journal, 1-23

https://lassotaaperot.com/tietoja/. Luettu 16.3.2021.

Kirschbaum, C., Steyer, R., Eid, M., Patalla, U., Schwenkmezger, P., & Hellhammer, D. H. (1990). Cortisol and behavior: 2. Application of a latent state-trait model to salivary cortisol. Psychoneuroendocrinology, 15(4), 297-307.

Kuras, Y. I., McInnis, C. M., Thoma, M. V., Chen, X., Hanlin, L., Gianferante, D., & Rohleder, N. (2017). Increased alpha‐amylase response to an acute psychosocial stress challenge in healthy adults with childhood adversity. Developmental psychobiology, 59(1), 91-98.

Miller, D. I., & Halpern, D. F. (2014). The new science of cognitive sex differences. Trends in Cognitive Sciences, 18(1), 37–45.

Morgan, H. (2019). Does high-quality preschool benefit children? What the research shows. Education Sciences, 9(1), 19.

Rothbart & Bates. (2006). Temperament. In N. Eisenberg, W. Damon, & R. M. Lerner (Ed.), Handbook of child psychology: Social, emotional, and personality development (pp. 99–166). New Jersey: John Wiley & Sons Inc.

Rothbart, M.K., & Derryberry, D. (1981). Development of individual differences in temperament. In M.E. Lamb & A. Brown (Eds.), Advances in developmental psychology (Vol. 1, pp. 37–86). Hillsdale, NJ: Erlbaum. 

Sajaniemi, N., Suhonen, E., Nislin, M., & Mäkelä, J. E. (2015). Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus.

Sapolsky, R. M., Romero, L. M., & Munck, A. U. (2000). How do glucocorticoids influence stress responses? Integrating permissive, suppressive, stimulatory, and preparative actions. Endocrine reviews, 21(1), 55-89.

Shonkoff, J. P., Garner, A. S., Siegel, B. S., Dobbins, M. I., Earls, M. F., McGuinn, L., … & Committee on Early Childhood, Adoption, and Dependent Care. (2012). The lifelong effects of early childhood adversity and toxic stress. Pediatrics, 129(1), e232-e246.

Suhonen, E. (2009). Erityistä tukea tarvitsevan taaperon sopeutuminen päiväkotiryhmään: monitapaustutkimus vuorovaikutussuhteista ja niiden rakentumisesta. (Tutkimuksia / Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitos; Nro 304). Helsinki: Helsingin yliopisto.

Suhonen, E., Sajaniemi, N. K., Alijoki, A., & Nislin, M. A. (2018). Children’s biological givens, stress responses, language and cognitive abilities and family background after entering kindergarten in toddlerhood. Early Child Development and Care, 188(3), 345-358.

Suhonen, E., Sajaniemi, N., Alijoki, A., Hotulainen, R., Nislin, M., & Kontu, E. (2014). Lasten stressin säätely, reagointitaipumukset ja leikkikäyttäytyminen päiväkotiympäristössä. Psykologia, 49(3), 184-197. 

Syrjämäki, M., Pihlaja, P., & Sajaniemi, N. K. (2019). Enhancing peer interaction in early childhood special education: Chains of children’s initiatives, adults’ responses and their consequences in play. Early Childhood Education Journal, 47(5), 559-570.

Vermeer, H. J., Groeneveld, M. G., Larrea, I., Van IJzendoorn, M. H.,Barandiaran, A., & Linting, M. (2010). Childcare quality and children’s cortisol in Basque Country and the Netherlands. Journal of Applied Development Psychology, 31, 339–347.

Watamura, S. E., Coe, C. L., Laudenslager, M. L., & Robertson, S. S. (2010). Child care setting affects salivary cortisol and antibody secretion in young children. Psychoneuroendocrinology, 35(8), 1156-1166. 

Wilcox, R. R., Granger, D. A., Szanton, S., & Clark, F. (2014). Diurnal patterns and associations among salivary cortisol, DHEA and alpha-amylase in older adults. Physiology and Behavior, 129, 11–16.

Ensi viikon vieraskynässä Eira Suhonen

FT, dosentti Eira Suhonen työskentelee erityispedagogiikan yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Suhosen tutkimus suuntautuu varhaiserityiskasvatuksen ja lasten stressin säätelyn, kehityksen ja oppimisen tutkimukseen. Erityisesti leikin merkitys erityistä tukea tarvitsevien lasten oppimisympäristöissä on ollut tutkimuksen kohteena ja Suhonen on ollut mukana kansainvälisessä yhteistyöverkossa TD COST Action TD1309, Play for Children with Disabilities (2015-2018). Yhteistyöverkossa on tutkittu erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten osallisuutta ja mahdollisuutta leikkiin erilaisissa asumis- ja oppimisympäristöissä. Suhonen on yhdessä professori Nina Sajaniemen ja hänen johtamansa tutkimusryhmän kanssa tehnyt monitieteistä tutkimusta lasten stressin säätelystä ja oppimisesta jo vuodesta 2008 alkaen. Kiinnostus erityisesti taaperoikäisten (1 – 3 vuotiaat) lasten tutkimiseen ja taaperopedagogiikan kehittämiseen alkoi väitöstutkimuksesta Erityistä tukea tarvitsevan taaperon sopeutuminen päiväkotiryhmään (2009). Väitöskirjan tulosten pohjalta aloitettiin tutkimusryhmässä kehittää PedaSens –ohjelmaa, josta tohtorikoulutettava Sivi Harkoma tekee väitöskirjaansa.

Blogikirjoitus käsittelee pitkittäistutkimustamme ”Taaperot varhaiskasvatuksessa” jossa seurattiin, vuosina 2012-2014 varhaiskasvatuksessa aloittaneiden, taaperoiden biologisten- ja ympäristötekijöiden vaikutusta lapsen kehittyvään stressin säätelyyn ja oppimiseen 2-3 vuoden ajan. Tässä kirjoituksessa keskitytään erityisesti varhaiskasvatuksessa aloittamiseen. Blogi perustuu pitkälti tutkimushankkeen ensimmäiseen artikkeliin Children’s biological givens, stress responses, language and cognitive abilities and family background after entering kindergarten in toddlerhood (Suhonen ym., 2018). 

Luontoaltistus päiväkodeissa edistää kaupunkilaislasten immuunitasapainoa

Kuva: Aki Sinkkonen

Vieraana Marja Roslund

Lasten immuunijärjestelmän häiriöt, kuten allergiat, astma, atopia ja tyypin 1 diabetes ovat lisääntyneet kaupungistuneissa yhteiskunnissa (Hanski ym., 2012; Kondrashova ym., 2013). Yhtenä syynä tähän on korkea hygieniataso, urbaani elämäntyyli ja riittämätön luontokosketus, jotka yksipuolistavat elimistön mikrobistoa (Hanski ym., 2012; Rook, 2009; Roslund ym., 2020). 

Päiväkotilasten immuunijärjestelmän säätely voi parantua jo yhden kuukauden aikana

Vertailevissa tutkimuksissa on aikaisemmin todettu, että luonnon kanssa kosketuksissa olevilla maaseudun lapsilla on pienempi todennäköisyys sairastua immuunijärjestelmän häiriöistä johtuviin sairauksiin (Kirjavainen ym., 2019; Stein ym., 2016). Tuore tutkimuksemme paljastaa, että päiväkotilasten immuunijärjestelmän säätely voi parantua jo yhden kuukauden aikana, kun monimuotoinen luonto tuodaan päiväkotipihaan (Roslund ym., 2020). Tutkimuksessa asvaltoiduille, laatoitetuille ja sorapäällysteisille päiväkotipihoille tuotiin metsäpohjaa eli kunttaa, siirtonurmea ja multalaatikoita, joihin lapset kylvivät kasveja ja hoitivat niitä. Päiväkodin henkilökunta sai myös luontoleikki ja –harrastusvinkkejä, joita toteutettiin tutkimuksen aikana luontoaltistuksen varmistamiseksi. Kuukauden kestänyt viisi kertaa viikossa toistunut viherkosketus monipuolisti lasten ihon mikrobistoa, mikä oli yhteydessä parempaan immuunisäätelyyn. Muutokset näkyivät veriarvoissa, jotka liittyvät allergioiden ja immuunivälitteisten sairauksien pienempään riskiin. Luontoaltistuksen vaikutuksen merkitystä tukee sekin seikka, että viherpihalla leikkivien lasten ihon ja suoliston mikrobisto muuttui samankaltaiseksi kuin luontopäiväkotilapsilla, jotka vierailevat usein metsässä.

Miksi mikrobien monimuotoisuus on tärkeää terveydellemme?

Kuvituskuva

Ihmiset ja luonnon mikrobit ovat kautta aikojen kasvaneet yhdessä evolutiivisesti. Ihmiselimistössä onkin arviolta yli 1000 kertaa enemmän mikrobien geenejä kuin ihmisen omia geenejä (Turnbaugh ym., 2007). Nämä mikrobit hoitavat elimistössämme elintärkeitä tehtäviä, kuten säätelevät aineenvaihduntaa, immuuni- ja hormonitoimintaa sekä suojelevat taudinaiheuttajilta ja syövältä (Blander ym., 2017; Fung ym., 2017). Suoliston mikrobiomi vaikuttaa myös mielialaamme (Rieder ym., 2017). Terve mikrobiomi on monimuotoinen, jolloin mikrobit rajoittavat toistensa kasvua eikä taudinaiheuttaja pääse yksin vallalla. Tämä pätee niin elinympäristömme, että lastemme mikrobiomiin ja terveyteen (Haahtela, 2019).  Monimuotoisen luonnon katoaminen johtaa usein tauteja aiheuttavien mikrobien runsastumiseen (Parajuli ym., 2018), mikä on liitetty myös nyt vallalla olevaan koronaviruspandemiaan (Schmeller ym., 2020).

Vielä ennen toista maailmansotaa elimme läheisemmässä kosketuksessa luontoon, jolloin immuunipuolustusjärjestelmämme oppi seulomaan elinympäristöstä vaaralliset ja haitattomat mikrobit sekä omat ja vieraat solut. Kaupungistumisen myötä immuunipuolustus kohtaa yhä vähemmän ympäristön luonnollisia mikrobeja ja voi vahingossa alkaa torjua siitepölyn kaltaisia harmittomia hiukkasia, jolloin seuraa esimerkiksi allergia (Gilles ym., 2009). Tätäkin ikävämpi tilanne on, kun puolustusjärjestelmämme rupeaa tunnistamaan omia solujamme vaarallisiksi ja hyökkää niitä vastaan. Jos immuunipuolustus hyökkää esimerkiksi haiman insuliinia tuottavia soluja vastaan, on seurauksena ykköstyypin diabetes (Burrack ym., 2017). Lisäksi immuunipuolustus voi hyökätä kehossamme olevien välttämättömien aineenvaihduntaa hoitavien mikrobien kimppuun, jolloin seurauksena voi olla esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymä (Baumgart & Carding, 2007). Toisin sanoen epätasapainoinen immuunijärjestelmä ei enää erota hyödyllisiä ja haitallisia tai omia ja vieraita hiukkasia, soluja tai solutuotteita toisistaan, jolloin voi syntyä autoimmuunisairaus tai allergia (Bluestone & Bour-Jordan, 2012). 

Viherpiha lisää lasten hyvinvointia

Päiväkodin pihan vihertäminen vaikutti myös lasten ja henkilökunnan hyvinvointiin myönteisesti (Puhakka ym., 2019). Kyselytutkimuksen mukaan mieliala, jaksaminen ja motivaatio lisääntyi, kun tavanomainen asfaltti- ja sorapiha muuntui luonnonmukaisemmaksi. Myös ilmanlaadun koettiin parantuneen, kun pöllyävän hiekan määrä väheni pihalla. Lasten fyysinen aktiivisuus sekä luova ja leluton leikkiminen lisääntyi. Viherpiha tarjosi myös ympäristökasvatushyötyjä ja luontosuhde vahvistui, kun lapset olivat enemmän kosketuksissa luonnonmateriaaleihin eri aistein ja saivat uutta tietoa luonnosta (Puhakka ym., 2019).

Uudenlainen suunnittelumalli päiväkotien ja koulujen pihoille

Kasvatuslaatikkoja. Kuva : Riikka Puhakka

Jokaista kaupunkilaista koskettava hyvä uutinen on se, että luontoaltistuksen eduista nauttiminen ei vaadi paljoa. Monimuotoisessa luonnossa, kuten metsässä kannattaa vierailla niin usein kuin mahdollista. Parasta on, jos päiväkotiympäristö mahdollistaa monipuolisen luontoaltistuksen päivittäin. Päiväkotipiha vaatii kuitenkin kovan kulutuksen kestävän leikkialueen, minkä takia tutkimusryhmämme on suunnitelleet päiväkotien ja koulujen pihojen vyöhykemallin ja uudenlaisia kestäviä luonnonmukaisia pihamateriaaleja (Sinkkonen ym., 2019). Vyöhykemallissa tontin ja raja-aidan suojaan luodaan metsämäistä ympäristöä ja perinteiset leikkialueet sijoittuvat lähemmäs rakennusta. Näiden vyöhykkeiden väliin sijoittuu metsän karikekerrokseen ja uudenlaisiin pihamateriaaleihin perustuva vapaan leikin alue. Vyöhykkeinen pihamalli lisää lasten luontoaltistusta huomioiden leikkialueiden kulutuskestävyyden ja vähentää pihan kunnossapitotarvetta (Sinkkonen ym., 2019).

LÄHTEET

Baumgart, D.C., Carding, S.R., 2007. Series Gastroenterology 1 Infl ammatory bowel disease : cause and immunobiology. Lancet 369, 1627–1640.

Blander, J.M., Longman, R.S., Iliev, I.D., Sonnenberg, G.F., Artis, D., 2017. Regulation of inflammation by microbiota interactions with the host 18. https://doi.org/10.1038/ni.3780

Bluestone, J.A., Bour-Jordan, H., 2012. Current and future immunomodulation strategies to restore tolerance in autoimmune diseases. Cold Spring Harb. Perspect. Biol. 4, 1–23. https://doi.org/10.1101/cshperspect.a007542

Burrack, A.L., Martinov, T., Fife, B.T., Fife, B.T., 2017. T Cell-Mediated Beta Cell Destruction : Autoimmunity and Alloimmunity in the Context of Type 1 Diabetes 8, 1–15. https://doi.org/10.3389/fendo.2017.00343

Fung, T.C., Olson, C.A., Hsiao, E.Y., 2017. Interactions between the microbiota , immune and nervous systems in health and disease 20, 145–155. https://doi.org/10.1038/nn.4476

Gilles, S., Mariani, V., Bryce, M., Mueller, M.J., Ring, J., Behrendt, H., Jakob, T., Traidl-, C., 2009. Pollen allergens do not come alone : pollen associated lipid mediators ( PALMS ) shift the human immue systems towards a T H 2-dominated response. Allergy, Asthma Clin. Immunol. 5, 1–6. https://doi.org/10.1186/1710-1492-5-3

Haahtela, T., 2019. A biodiversity hypothesis. Allergy Eur. J. Allergy Clin. Immunol. 1445–1456. https://doi.org/10.1111/all.13763

Hanski, I., von Hertzen, L., Fyhrquist, N., Koskinen, K., Torppa, K., Laatikainen, T., Karisola, P., Auvinen, P., Paulin, L., Makela, M.J., Vartiainen, E., Kosunen, T.U., Alenius, H., Haahtela, T., 2012. Environmental biodiversity, human microbiota, and allergy are interrelated. Proc. Natl. Acad. Sci. 109, 8334–8339. https://doi.org/10.1073/pnas.1205624109

Kirjavainen, P. V., Karvonen, A.M., Adams, R.I., Täubel, M., Roponen, M., Tuoresmäki, P., Loss, G., Jayaprakash, B., Depner, M., Ege, M.J., Renz, H., Pfefferle, P.I., Schaub, B., Lauener, R., Hyvärinen, A., Knight, R., Heederik, D.J.J., von Mutius, E., Pekkanen, J., 2019. Farm-like indoor microbiota in non-farm homes protects children from asthma development. Nat. Med. https://doi.org/10.1038/s41591-019-0469-4

Kondrashova, A., Seiskari, T., Ilonen, J., Knip, M., Hyöty, H., 2013. The “Hygiene hypothesis” and the sharp gradient in the incidence of autoimmune and allergic diseases between Russian Karelia and Finland. Apmis 121, 478–493. https://doi.org/10.1111/apm.12023

Parajuli, A., Grönroos, M., Siter, N., Puhakka, R., Vari, H.K., Roslund, M.I., Jumpponen, A., Nurminen, N., Laitinen, O.H., Hyöty, H., Rajaniemi, J., Sinkkonen, A., 2018. Urbanization Reduces Transfer of Diverse Environmental Microbiota Indoors. Front. Microbiol. 9, 1–13. https://doi.org/10.3389/fmicb.2018.00084

Puhakka, R., Rantala, O., Roslund, M.I., Rajaniemi, J., Laitinen, O.H., Sinkkonen, A., 2019. Greening of Daycare Yards with Biodiverse Materials A ff ords Well-Being , Play and Environmental Relationships. IJERPH 16, 1–16. https://doi.org/https://www.mdpi.com/1660-4601/16/16/2948

Rieder, R., Wisniewski, P.J., Alderman, B.L., Campbell, S.C., 2017. Microbes and mental health: A review. Brain. Behav. Immun. 66, 9–17. https://doi.org/10.1016/j.bbi.2017.01.016

Rook, G.A.W., 2009. Review series on helminths, immune modulation and the hygiene hypothesis: The broader implications of the hygiene hypothesis. Immunology 126, 3–11. https://doi.org/10.1111/j.1365-2567.2008.03007.x

Roslund, M.I., Puhakka, R., Grönroos, M., Nurminen, N., Oikarinen, S., Gazali, A.M., Cinek, O., Kramna, L., Siter, N., Vari, H.K., Soininen, L., Parajuli, A., Rajaniemi, J., Kinnunen, T., Laitinen, O.H., Hyöty, H., Sinkkonen, A., 2020. Biodiversity intervention enhances immune regulation and health-associated commensal microbiota among daycare children. Sci. Adv. 6. https://doi.org/10.1126/sciadv.aba2578

Schmeller, D.S., Courchamp, F., Killeen, G., 2020. Biodiversity loss, emerging pathogens and human health risks. Biodivers. Conserv. 29, 3095–3102. https://doi.org/10.1007/s10531-020-02021-6

Sinkkonen, A., Tahvonen, O., Roslund, M.I., Puhakka, R., 2019. Viherpihalta terveyttä ja hyvinvointia. Policy Brief. Kaupunkitutkimus ja metropolitiikka.

Stein, M.M., Hrusch, C.L., Gozdz, J., Igartua, C., Pivniouk, V., Murray, S.E., Ledford, J.G., Marques dos Santos, M., Anderson, R.L., Metwali, N., Neilson, J.W., Maier, R.M., Gilbert, J.A., Holbreich, M., Thorne, P.S., Martinez, F.D., von Mutius, E., Vercelli, D., Ober, C., Sperling, A.I., 2016. Innate Immunity and Asthma Risk in Amish and Hutterite Farm Children. N. Engl. J. Med. 375, 411–421. https://doi.org/10.1056/NEJMoa1508749

Turnbaugh, P.J., Ley, R.E., Hamady, M., Fraser-Liggett, C.M., Knight, R., Gordon, J.I., 2007. The Human Microbiome Project. Nature 449, 804–810. https://doi.org/10.1038/nature0624

Ensi viikon vieraskynäilijän esittely: Marja Roslund

Marja Roslund on tutkijatohtori Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa. Hän teki väitöskirjansa kaupunkilaislasten elinympäristön vaikutuksesta elimistön mikrobiomiin ja sitä kautta immuunivasteeseen. Tällä hetkellä Marja on mukana käynnissä olevassa PREVALL-tutkimuksessa, jonka tavoitteena on kehittää tapoja atooppisen allergian herkistymisen ehkäisyyn sekä EU:n rahoittamassa Horisontti 2020 HEDIMED -hankkeessa, jossa yhdistetään suuri määrä tietoa immuunivälitteisistä sairauksista useista eri kliinisistä tutkimuksista. Hankkeessa pyritään arvioimaan sairauksien syitä ja biologisia mekanismeja sekä kehittämään ennaltaehkäiseviä menetelmiä.

Blogitekstissä hän kertoo luontopohjaiset ratkaisut – tutkimusryhmän päiväkotitutkimuksista. Tutkimuksissa selvitettiin miten päiväkotiympäristön muokkaaminen tukee lasten immuunipuolustuksen kehittymistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lisäksi tutkimusryhmä on kehittänyt uudenlaisen päiväkotipihan suunnittelumallin.

Tutkimusryhmän kotisivut: https://www2.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/luontopohjaiset-ratkaisut

“Kakkapieru. Olipa kerran mitä sanoit.” – Pienten lasten huumorin erityispiirteitä

Vieraana Tuula Stenius

Kun aloitin 2018 tutkia pienten lasten huumoria, moni tiesi kertoa, että lapset nauravat pissa- ja kakkajutuille. Aihe tulee yhä tutkimuksessani esiin monella tavalla, ja tässä artikkelissa pohdin tätä ikuisuusaihetta eli lasten vessahuumoria. Tutkin 1-6-vuotiaiden huumoria päiväkotiympäristössä. Tutkimuksen aikana olin monissa päiväkodeissa seuraamassa ja videoimassa arkista toimintaa. Kerroin ensimmäisenä kenttäpäivänäni päiväkodissa lapsille, että tutkin, mikä on lapsista hauskaa. 4-vuotias Antti tuli luokseni ja ilmoitti heti tietävänsä, mikä on hauskaa. 

”Haluatko kuulla hauskan jutun?” Joo. ”Piaju”.

Mikä pierussa ja kakassa naurattaa?

Mikä tämä niin usein vastaan tuleva lapsille naurua aiheuttava asia on? Fysiologisesti pierua pidetään tärkeänä ihmisen toimintona ja ihmisen on päästettävä pois suolistokaasuja. Paksunsuolensyövän ehkäisemiseksi amerikkalainen terveysjärjestö Merediths Miracles (2016) on tehnyt Youtubeen videon, jossa ehdotetaan: Tee pierusta hauskaa. Esityksessä ovat ihmiset hississä, mies naislääkärin vastaanotolla, nunnat kirkossa rukoilemassa ja balettitanssijat venyttelemässä, ja päästävät hiljaisuuteen pierun. Mutta ei se mitään, se on luonnollista ja hauskaa, ohjeistaa video. Pierukin on aivan yleiskielinen sana, mutta mikä siinä naurattaa? 

Amsterdamilainen antropologi Sjaak van der Geest (2016) on tutkinut lasten skatologista huumoria, mikä tarkoittaa juuri tuota alapäähuumoria. Laitoin googlekääntäjään hänen tekstiään: ”Van der Geest kiinnostui paskasta (shit) hänen ollessaan Ghanassa maaseudulla kenttätyötä tekemässä, koska hän koki aina ulostamiskäytännöt hankalina.” Suomenkielessä sana paska on jopa kirosana ja minäkin hätkähdin, kun tuo teksti tuli näkyviin. Lasten kanssa puhutaan mieluummin kakasta. Van Der Geest alkoi pohtia, mikä tekee ulostamisesta likaisen ja epämiellyttävän myös puhua siitä julkisesti. Hän tutki asiaa ja huomasi, että kakka oli yhteydessä oikeastaan kaikkeen. Hän pyysi lapsilta kakkavitsejä, mutta ghanalaiset lapset eivät osanneet kertoa, koska heidän kulttuurissaan vessasanat eivät aiheuttaneet hilpeyttä. Tutkijan loppupäätelmä oli, että syy vessahuumoriin on aikuisissa. Suoliston hallinnan säätely on melko yleinen aihe lasten ja vanhempien välisessä viestinnässä, koska vanhemmat haluavat Der Geestin mukaan välttää traumoja. Vanhemmat itse tekevät vessa-asioista vitsejä. Aikuiset rohkaisevat lapsia ja voivat myös itse aloittaa vessahuumoria (Van Der Geest, 2016). Tässä lienee taustalla Freudin (1856-1939) psykoseksuaalinen teoria. Sen mukaan anaalisessa vaiheessa opitaan suolen ja rakon säätelyä ja  fallisessa vaiheessa alkaa kiinnostaa alapääjutut (kts. esim.Vilkko-Riihelä, 2005). Vanhempia kehotetaan luonnollisuuteen eikä lasta saa paheksua tai esittää inhoa lapsen eritteitä kohtaan. Patricellin (2014) vauvakirjaa nimeltään Paukku esitellään: “TÖÖT, TÖÖT, paukku tulee! Pieruhuumori yhdistää pienet ja suuret. Rupsu, puuppi, töräys, tuhnu, turaus – pierulla on monta nimeä.“

 

Lapset kutsuvat pitämään hauskaa

Huumorin eräs määritelmä on, että yritetään saada toinen nauramaan. Huumoriin liittyy usein jokin epäjohdonmukaisuus ja yllätyksellisyys. Kun lapsi huomaa ensimmäisen kerran lounaspöydässä, että sanat pippeli tai kakka aiheuttavat voimakkaita reaktioita aikuisissa ja muissa lapsissa, hän voi sitä jatkaa ja jatkaa. Eräs varhaiskasvatuksen opettaja sanoi, että jonkin aikaa niitä juttuja jaksaa, riippuen omasta fiiliksestä. Kun aikuinen väsyy jatkuvaan vessahuumoriin, lapset ohjataan vessaan puhumaan ja tekemään pieruääniä. Väestöliiton (2014) sivuilla on mainio lapsen kiteytys vessasanoista:

”Meidän ope on sanonut, että vessasanoja ovat lavuaari, pönttö, saippua, käsipyyhe ja kraana”, kertoi eräs eskarilainen minulle. ”Pimppi ja pippeli ovat sellaisia luonnollisia juttuja, joista voi puhua muutenkin kuin vessassa”, kuusivuotias kuvaili.  

Lastenpsykiatrin Raisa Cacciatoren mielestä vessasanoja saa sanoa. Hänen mukaansa olisi aika siirtyä häpeäkasvatuksesta positiiviseen kasvatukseen. Sukupuolielimet ja pylly eivät ole vessasanoja ja lapsen pitää saada ja uskaltaa käyttää niitä luonnollisesti. Kieltämisen sijaan voisi suhtautua sanoihin luonnollisesti. (Matikainen, 2020.) Kotona tätä voi olla helpompi noudattaa. Skatologisen eli alapääsanaston karsiminen lasten maailmasta taitaa olla mahdottomuus päiväkodissa, jossa on monesta eri perheestä lapsia ja lapset oppivat toisiltaan kaiken aikaa. Koko perheen huumoriohjelmat hauskuuttelevat myös pieruilla ja leluteollisuuskin on kehittänyt pierutyynyjä, leikkikakkoja, kakkapelejä ja vaikkapa pierevän leikkiapinan. 

Entä lapsen näkökulma? Tutkimuksemme (2021) mukaan lasten välinen huumori on yhteisöllistä, yllättävää ja sitä esiintyy kaikissa arkisissa tilanteissa pitkin päivää päiväkodissa. Huumori jaetaan kavereiden kesken ja se taas synnyttää läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Hauskanpito on lapsille tärkeää ja he kutsuvat siihen muita mukaan. Lapsilla on erityinen kyky päästä nopeasti riehakkaaseen hauskuuteen ja kutsumme tällaista taitoa hyperhauskuudeksi. Se sisältää liioittelua, toistoa, uuden kehittelyä ja fyysistäkin riehakkuutta. Lapset saattavat esimerkiksi ryhmäsatua kertoessaan intoutua hyperhauskoiksi (Stenius ym. 2021). Lapset tuntuvat luottavan siihen, että kakkavitsit naurattavat aina. Kun pyysin poikaryhmää kertomaan jotain hauskaa, he kertoivat näin:

”Kakkapieru. Olipa kerran mitä sanoit. Olipa kerran pimppi. Ja pippeli. Ja kakka. Ja pylly. Pieru. Ne kiipesi puuhun ja pieras. Ja sillon kakka kiipes puuhun ja kakkasi ja pierasi. Ne loikki yhdessä pierutellen. Ja kerran pimppi ja vanha papparainen ajoi sen päälle. Se pieraisi ja kakkas housuun. Sitten se esitteli pippeliään. Sitten ne kuoli.” Lopuksi tutkija kysyy: ”Oliko tämä hauskaa?” ”Joo.” ”Mikä siinä oli hauskaa?” ”Koska ne on meijän hassuja juttuja. Vessasanat on hauskoja!” (Stenius ym. 2021)

Lapsetkin ovat jo omaksuneet termin vessasanat. Eikä tämä lopu eskariin vaan jatkuu koulussa (kts. Aerila-Laes & Laes, 2017, Puroila, Hohti & Karlsson, 2016). Katsokaapa aikuisten sketsiohjelmia, pieru on sielläkin vakiovitsinä. Hyvä esimerkki tästä on 14.3.2021 MTV:n (10/1) Pitääkö olla huolissaan -ohjelmasta viimeisen kysymyksen kohdalla. Pieru saa aikuisetkin tikahtumaan naurusta. Emme me siitä pääse – ainakaan yrittämällä poistaa sitä maailmankartalta. 

Yhdessä nauraminen laskee stressitasoa

Tutkimuksemme (2021) toi esiin myös sen, että lapset käyttivät mielellään huumoria niin sanotuissa siirtymätilanteissa ja odotustilanteissa. Sehän on oikeastaan hyvin kekseliästä ajankäyttöä, jos päivän aikana pitää usein odottaa. Pidetään sekin aika hauskaa. Aikuisilla oli kuitenkin usein näissä tilanteissa jokin muu tavoite ja lasten keskinäinen hauskanpito jää huomaamatta tai sitten se lopetettiin (Stenius ym. 2021). Näissä tilanteissa lasten keskinäinen huumori voi olla hyvinkin riehakasta ja ilontäyteistä. Lasten huumorin voisi nähdä myönteisenä ja valoa tuovana myös aikuisen päivään. Ehkä lasten kanssa yhdessä nauraminen voisi jopa laskea aikuisenkin stressitasoa ja yhdistää kaikkia.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ympäristön ylläpitämä entisiin ajattelumalleihin perustuva pieruhuumorin kieltäminen ei toimi. Pitäisi erottaa vessasanat ja sukupuolielimiä koskevat sanat ja puhua asiallisesti niistä ja niiden merkityksistä. Lapsille voidaan antaa asiallista tietoa ja sitä kautta lieventää tabumaista suhtautumista aiheeseen. Ruokailukin voisi olla iloinen tapahtuma, jossa opitaan aikuisen esimerkin mukaisesti hyviä tapoja.  Ehkä ruokakin maistuu paremmin hyväksyvässä ilmapiirissä?  Antaa lasten hassutella, ehkä yleisen kielteisyyden laimenemisen myötä lapset keksivät uusia hauskoja asioita. Siihen voimme luottaa, sillä lasten mielikuvitus ja luovuus ovat niin rikkaita

.

Lähteitä: 

Aerila, J-A., Laes, T. & Laes, T. (2017). Clowns and axplisions: Drawings as reflections of children`s humor. Varhaiskasvatuksen tiedelehti. (1) 2017, 108–135. 

Matikainen, P. (2020). Lapsi hokee kakka-pissi-pippeliä – noloa vai ei? Kaks Plus. Julkaistu 24.12.2020. Saatavilla osoitteessa: <https://kaksplus.fi/taapero/uhmaika/nolo-lapsi-hokee-kakka-pissi-pippeli-vessasanat/?fbclid=IwAR16lbtoM4yEo11PMKEIgdyfiJOfU-M_D9s1MtCZ7IOg827eVvYAx1nQMlk >

Miracles Colon Cancer Foundation. 2016. Keep farts funny.  https://www.youtube.com/watch?v=C8NU5nLxqBI&nbsp;

Patricelli, L. & Sirola, R.  2014. Paukku. Lasten Keskus Oy.

Puroila A-M., Hohti R. & Karlsson, L. (2016). Hassuja juttuja – lasten huumoria päiväkoti- ja kouluympäristössä. Teoksessa: Karlsson, L. Puroila, A-M ja Estola, E. Välkkeitä, valoja ja varjoja. Kokemuksia lasten hyvinvoinnista. Latvia: Lapset kertovat ja toimivat. 

Stenius, T. Karlsson, L & Sivenius, A. (2020). Construction of Young Children’s Humour in Early Childhood and Education Centre (ECEC) Settings. Scandinavian Journal of Educational Research.
https://doi.org/10.1080/00313831.2020.1869084&nbsp;

Van der Geest, S. (2016). Scatological Children’s Humour: Notes from the Netherlands and Anywhere. Etnofoor 28(1), 127–140. 

Vilkko-Riihelä, A. & Laile, V. 2005. Mielen maailma. Kehityspsykologia. WSOY.

Väestöliitto. 2014. Pimppi ei ole vessasana.  https://vaestoliitonblogi.com/2014/11/17/pimppi-ei-ole-vessasana/  

Luettavaa ja katseltavaa:

MTV3. Pitääkö olla huolissaan. 10. kausi, jakso 1. Loppuosasta 10 minuuttia. https://www.mtv.fi/sarja/pitaako-olla-huolissaan-10002682/jakso-1-riku-nieminen-1382203 

Lapsinäkökulmablogi:
https://lapsinakokulma.wordpress.com/2021/01/27/lasten-kanssa-syntyy-hyperhauskaa/

Haha pienten lasten huumoritutkimuksen sivusto: https://www.tuulius.com 

Miten käsitellä kestävää elämäntapaa lasten kanssa? –  Uusi työkalu kestävän varhaiskasvatuksen kehittämiseen

Vieraskynässä Satu Valkonen & Ann-Christin Furu

Aikamme monimutkaiset ja usein osuvasti viheliäisiksi kutsutut ekososiaaliset ongelmat koskettavat lapsia kaikkialla maailmassa. Mikäli jatkamme maapallon kuormittamista entiseen malliin, planeettamme ei ole enää elinkelpoinen tuleville sukupolville eivätkä lasten mahdollisuudet hyvään elämään toteudu. Tästä huolimatta lasten ajatukset maapallon tulevaisuudesta tulevat yhteiskunnassa vain harvoin kuulluksi eikä lapsuudentutkimuksessa yleisesti tunnustettua lasten yhteiskunnallista ja poliittista toimijuutta valjasteta toiminnaksi, joka tavoittelee kestävää tulevaisuutta (Pekkarinen & Tuukkanen 2020).

Jatka lukemista ”Miten käsitellä kestävää elämäntapaa lasten kanssa? –  Uusi työkalu kestävän varhaiskasvatuksen kehittämiseen”

Ensi viikolla vieraskynässä Satu Valkonen ja Ann-Christin Furu

Satu Valkonen

Satu Valkonen työskentelee varhaiskasvatuksen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden tohtori ja kasvatustieteen maisteri. Tutkimuksessaan Satu on keskittynyt lasten mediakulttuureihin ja mediakasvatuksen moninaisiin kysymyksiin, mutta erityisesti viime aikoina hän on kiinnostunut varhaiskasvatuksen markkinoitumisesta ja kestävästä varhaiskasvatuksesta, jota tämä blogiteksti käsittelee. Kestävässä varhaiskasvatuksessa häntä kiinnostavat aiheet kietoutuvat sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, lasten yhteiskunnalliseen toimijuuteen sekä kasvatusyhteisön työskentelyyn kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Satu Valkonen ja Ann-Christin Furu”

Lasten mukavat ja kurjat kokemukset varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen tukena

Vieraskynässä Kaisa Pihlainen

Lasten osallisuudesta varhaiskasvatuksen laadun arviointiin 

Varhaiskasvatuksen laatu puhuttaa säännöllisesti niin varhaiskasvatuksen ammattilaisia kuin huoltajiakin. Kaikilla on yhteinen tavoite tukea lasten kasvua, kehitystä ja oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. Kuitenkin varhaiskasvatuksen laadun määrittely ei ole yksiselitteistä, sillä siihen vaikuttavat niin poliittiset, kulttuuriset kuin aikaan ja paikkoihin liittyvät tekijät (Ishimine ym. 2015; OECD 2015; Parrila 2004; Paananen 2017; Vlasov ym. 2018). Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnilla tarkastellaan toiminnan hyvyyttä ja sitä, mitä pidetään merkityksellisenä (Hujala ym. 2012; Vlasov ym. 2018). Laatunäkemykset tulisikin nähdä käsitteenä, joka pohjautuu arvoihin ja uskomuksiin ja jonka määrittelyn tulisi olla dynaaminen, jatkuva ja demokraattinen prosessi (European Commission… 1996). Laadun arviointia käytetään päätöksenteon vahvistamisessa sekä huomion suuntaamisessa kehittämiskohteisiin (Atjonen 2015). Kuitenkin laadun arviointi sekä lapsivaikutusten arviointi ovat vielä melko uutta varhaiskasvatuksessa. 

Jatka lukemista ”Lasten mukavat ja kurjat kokemukset varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen tukena”

Ruokailukäytännöt varhaiskasvatuksessa ja niiden yhteydet lasten ruoankäyttöön

 Vieraskynässä Reetta Lehto

Varhaiskasvatuksessa olevat lapset syövät tyypillisesti 2-3 ateriaa päiväkodissa joka arkipäivä ja näin ollen varhaiskasvatuksessa syötävä ruoka muodostaa suuren osan heidän ruokavaliostaan, usein monen vuoden ajan. Koska lapsuudessa muodostuneet elintavat, ruoankäyttö mukaan lukien, jatkuvat usein aikuisuuteen asti (Craigie 2011, Mikkilä 2008), lapsuudessa opituilla ruokatottumuksilla voi olla kauaskantoisia seurauksia ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Suomessa lasten päiväkodissa syömä ruoka on suhteellisen terveellistä ja usein lähempänä ravitsemussuosituksia kuin kotona syötävä ruoka (Lehtimäki 2010, Korkalo 2019). Esimerkiksi tyydyttymättömiä rasvoja, kalaa ja kuitua lapset saavat suhteessa enemmän päiväkotiruuasta kuin kotiruuasta, kun taas sokeria saadaan vähemmän. 

Jatka lukemista ”Ruokailukäytännöt varhaiskasvatuksessa ja niiden yhteydet lasten ruoankäyttöön”

Ensi viikolla vieraana Reetta Lehto

Reetta Lehto

Olen ravitsemustieteilijä ja post-doc -tutkija Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa. Tällä hetkellä olen mukana Folkhälsanin ja Helsingin yliopiston yhteisessä DAGIS-hankkeessa, jossa tutkitaan päiväkotilasten elintapoja ja stressiä ja sitä, miten koti- ja päiväkotiympäristö ovat yhteydessä niihin. Ravitsemustieteessä minua kiinnostaa erityisesti, miten sosiaalinen ja fyysinen ympäristö vaikuttavat ihmisen ruoankäyttöön.

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraana Reetta Lehto”