Kirjoitus on mukaelma kirjan luvusta Varvemaa, S., Heinonen, A., Grundström, R. & Leinonen, R. (2020). Ei yhdenvertaisuutta ilman sukupuolisensitiivisyyttä. Teoksessa J. Kangas & S. Sintonen (toim.) Leikki vakan alla. Esseitä leikistä moninaisena ilmiönä. Opettajankoulutuslaitoksen muut julkaisut, Helsingin yliopisto.
Vieraskynässä siis Suvi Varvemaa, Anna Heinonen, Riku Grundström ja Riikka Leinonen
Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimasta Varhaiskasvatuksen kehittämisen ja tutkimuksen painopistealueiden (2015, 10─11 ) raportista käy ilmi, että henkilöstön koulutuksessa vahvistettavia osa-alueita pitkällä tähtäimellä ovat muun muassa kulttuuri- ja sukupuolisensitiivinen osaaminen varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuslaissa (540/2018) on asetettu yhdeksi tavoitteeksi ja lailliseksi velvollisuudeksi edistää yhdenvertaisuutta sekä sukupuolten tasa-arvoa. Tutkimukset kuitenkin osoittavat varhaiskasvatuksessa edelleen olevan epätasa-arvoisia käytänteitä niin toimintaympäristöissä kuin lasten kohtaamisissakin (Alasaari & Katainen 2016; Eskelinen & Itäkare 2020). Yhdenvertaisen ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen toteutumiseen on siis kaivattu tarkennusta jo useamman vuoden ajan.
Setan (2020) mukaan sukupuolineutraali kasvatus lähtee siitä, että sukupuoleen ja tasa-arvoon liittyvien mahdollisten ongelmatilanteiden välttämiseksi kasvatuksen tulisi lähteä siitä, ettei sukupuolta näy. Tämä ongelmallinen lähestymistapa pyrkii aktiivisesti häivyttämään lapsen sukupuolitekijät, toisin kuin sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa (Naisasialiitto & Opetus- ja kulttuuriministeriö; Kamula-Enqvist 2017). Ongelmaksi muodostuu ’neutraaliuden’ vaatimus, olloin sukupuolten välinen eriarvoisuus jätetään huomiotta. Forden (2014) mukaan tämä ajatusmalli on omiaan vahvistamaan sukupuolten välistä eriarvoisuutta ja vahvistaa olemassa olevia valtarakenteita. Neutraaliuden vaatimus ei ole linjassa varhaiskasvatuslain (540/2018) kanssa. Jokaisessa varhaiskasvatusta tarjoavan kunnan varhaiskasvatussuunnitelmassa tulisi mielestämme ilmetä samat eettis- ja arvosidonnaiset linjaukset kuin valtakunnallisessa versiossa. Pelkkä ’neutraalius’ tai ’tietoisuus’ eivät mielestämme välitä velvoittavien asiakirjojen mukaista vaatimuksen tasoa, vaan jättää liikaa harkinnanvaraa varhaiskasvatushenkilöstölle potentiaalisesti toimia omien ajatustensa mukaisesti. Forde (2014) kuitenkin kritisoi sukupuolisensitiivisyyden käsitettä, ja esittää, että siihen tulisi liittää intersektionaalisuuden ajatus, jolloin sukupuolen lisäksi eriarvoisuutta voi tuottaa esimerkiksi sosioekonominen- ja etninen tausta. Sukupuolisensitiivinen kasvatus itsessään ei kyseenalaista sukupuoleen liittyviä oletuksia, vaan saattaa mahdollistaa vanhentuneen feminiini ─ maskuliini -jaottelun, jolloin erilaiset sukupuolisensitiivisiksi mielletyt käytännöt eivät todellisuudessa edistä yhdenvertaisuutta vaan ovat lähinnä kosmeettisia. Tietoisuus sukupuolirakenteiden olemassaolosta ja sen vaikutuksesta lapsen minän kehittymiseen ei nähdäksemme tarvittavan aktiivisesti velvoita henkilöstöä rikkomaan vanhakantaisia rakenteita ja luomaan uusia malleja tulevien sukupolvien omaehtoisen kasvun tukemiseksi.
Varhaiskasvatushenkilöstö sukupuolittavana rakenteena
3–5-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmässä legot ovat kovassa käytössä. Legoleikille on varattu oma nurkkauksensa, missä on kaksi isoa legolaatikkoa. Toisessa laatikossa on vaaleanpunaisen sävyisiä linnalegoja, toiseen on koottu sinisiä auto- ja ninjalegoja. Leikkien loppuessa ja lasten siivotessa legoja lähimpänä olevaan laatikkoon, ryhmän työntekijä näkee tilanteen ja tulee äkkiä paikalle: ”Ei ei, kattokaa mihin laitatte niitä legoja, toiseen tyttöjen legot ja toiseen ne poikien, ni on paljo helpompi löytää oikeat itte seuraavien leikkijöiden!” (Esimerkkitapaus)
Esimerkki kertoo tilanteesta, missä työntekijä korjaa lapsen toimintaa enemmän omaa sukupuoli- ja arvokäsitystään kuvaavaksi ohjaamalla lapset lajittelemaan legot stereotyyppisiin tyttöjen ja poikien leikkivälineisiin. Alasaari ja Katainen (2016, 14–17) huomauttavat, että päiväkodin henkilöstö vaikuttaa keskeisesti lasten sukupuoli- ja sukupuoliroolikäsityksiin. Sukupuolirajojen tarkka rajaus niin näkyviin kuin sisäisiinkin eroihin ilmenee varhaiskasvatuksen käytännöissä vahvana. Heidän mukaansa sukupuoli jää usein päiväkotien pedagogisen keskustelun ulkopuolelle ja aikuisten toiminta usein ylläpitää sukupuolittavaa toimintaa vartioimalla sukupuolirajoja käskyjen ja kieltojen kautta, kuin myös huomioimatta jättämisellä, jolloin aikuisen sanomaton viestintä antaa lapsen ymmärtää tämän toimineen väärin.
Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria ja kasvatusta tulee tarkastella sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Henkilöstöllä on suuri valta siinä, millaiseksi niin psyykkinen, fyysinen, kuin sosiaalinenkin toimintaympäristö muodostuu ja miten siinä kuuluu toimia (Alasaari & Katainen 2016; Ylitapio-Mäntylä 2012). Näihin liittyvät esimerkiksi yhteisöjen luomat, yhteiskunnan normatiivisia käsityksiä ilmentävät sukupuolisidonnaiset järjestelmät ja -käsitykset, jotka vaikuttavat sekä aikuisten että lasten valintoihin ja elämään (Ylitapio-Mäntylä 2012). Sen lisäksi, että tällainen sukupuolittava ajattelu vaikuttaa aina aikuisen toiminnan, arvotuksen sekä puheen tasolla lapsen valintoihin ja mahdollisuuksiin tässä hetkessä, voivat Ylitapio-Mäntylän (2012) mukaan lapsena opitut sukupuolistereotyyppiset mallit vaikuttaa myös lapsen harrastusten sekä myöhemmin koulutuksen ja työelämän valintoihin. Alasaari ja Katainen (2016) nostavat esille, että aikuisten rakentamaan leikkiympäristöön kuuluvat suorien tilanjakoratkaisujen lisäksi esillä oleva lelut, valitut laulut ja kirjat, ja lasten kannustaminen sukupuolistereotyyppisiä sukupuolen ominaisuuksia vahvistaviin leikkeihin. Ongelma syntyy, jos nämä henkilöstön vahvat ominaisuuksien arvottamiset estävät lasta ilmaisemasta omaa itseään ja vaikuttavat haitallisesti tasapainoisen minäkuvan muodostukseen.
Varhaiskasvatuksessa sukupuolittuneita käytänteitä voi olla vaikea huomata tai nähdä ongelmana, sillä ne tekevät arjesta henkilöstölle ennakoitavaa ja helpommin hallittavaa (Naskali 2010). Yllä olevassa esimerkkitapauksessa työntekijän sukupuolittava toiminta näkyy lelujen jakamisena siivouksen ohessa stereotyyppisten tyttöjen ja poikien lelujen mukaisesti. Voidaankin pohtia, että mikäli sukupuolistereotypiat vaikuttavat edelleen näin voimakkaasti ja huomaamatta niinkin yksinkertaisessa ja toistuvassa arjen käytänteessä kuin lelujen siivoamisessa, miten odotukset ja asenteet lapsia kohtaan näyttäytyvät syvemmässä kohtaamisessa. Jokainen ääneen sanottu ja sanomatta jätetty lause rakentavat lapsen kokemaa maailmaa ja todellisuutta.
Ylitapio-Mäntylän (2012) mukaan ensiarvoista kasvatuksen ja rakenteiden taustalla olevien oletusten tiedostamisessa on sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatushenkilöstön määritysten uudelleen pohtiminen. Sukupuoli tehdään olemassa olevaksi jokapäiväisillä teoilla ja puheella (Naskali 2010), ja piilossa olevien käytäntöjen esilletuominen ja sukupuolittuneiden käytäntöjen purkaminen vaatii pedagogista uudelleen ajattelua (Ylitapio-Mäntylä 2012). Valtakunnallinen vasu (Opetushallitus 2018) velvoittaa yksiselitteisesti työyhteisöjä tarkastelemaan, miten sukupuolen moninaisuuteen liittyvät asenteet ja oletukset näkyvät käytännön toiminnassa ja puheessa. Eskelisen ja Itäkaren (2020) mukaan pelkkä pohdinta ei kuitenkaan riitä, ja varhaiskasvatuksen henkilöstö voi puheessaan vahvistaa stereotypioita ja ennakko-oletuksia, kuten esimerkkitapauksesta huomaamme (ks. myös Itäkare & Eskelinen, 2020). Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumiseksi henkilöstöllä on vastuu rakentaa leikkiympäristöt sukupuolisensitiivisiksi niin, että ne kannustavat lasta leikkimään ja aikuista kannattelemaan leikkiä eteenpäin ilman, että määrittävänä ja ohjaavana ominaisuutena nähtäisiin sukupuoli.
Henkilöstöllä on suuri valta vaikuttaa lapsen identiteetin kehittymiseen, jolloin puhe sekä tiedostamattomat asenteet ovat erittäin merkittävässä roolissa koskettaen kaikkea varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa toimintaa, kuten mikä kuuluu normaaliin ja mikä sen ulkopuolelle. Sosialisaatioympäristöllä on valtaisa merkitys sosiaalisessa oppimisessa, mutta usein ne ovat valitettavasti varhaiskasvatuksessakin vain aikuisen rakentamia toimintaympäristöjä. Helkama ym. (2020) huomauttaa, että tällöin sosiaalistuva yksilö voi omaksua mekaanisesti vaikutteita siitä ilman, että pääsee sitä itse aktiivisesti muokkaamaan. Toiminta- ja oppimisympäristöjä ja niiden välineitä (esim. lelut ja kirjat) tulisikin tarkastella kriittisesti niin, että uusintavatko ne mahdollisesti sukupuolittuneita stereotypioita. Yhdenvertaisuuden toteutumiseksi meidän on heitettävä sosialisaation kankeat kaavat roskakoriin ja varhaiskasvatuksen henkilöstönä väistyä lasten moninaisen ilmaisun ja itseksi kasvamiseen tieltä, tukien kasvua ja kehitystä sukupuolisensitiivisesti, ihmisyyttä kunnioittaen.
Lähteet
Alasaari, N. & Katainen, R. (2016). Selvitys sukupuolten tasa-arvon edistämisestä varhaiskasvatuksessa. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:36. Viitattu 11.11.2020.Eskelinen, M. & Itäkare, S. (2020). ”Pidetään huolta ettei erotella tyttöjen ja poikien juttuja.” Tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja sukupuolisensitiivisyyttä rakentavat diskurssit paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa. Journal of Early Childhood Education Research 9(2), 197─229.
Forde, C. (2014). Is “gender-sensitive education” a useful concept for educational policy? Cultural Studies of Science Education 9(2), 369─376.
Helkama, K., Myllyniemi, R., Liebkind, K., Ruusuvuori, J., Lönnqvist, J-E., Hankonen, N., Renvik, T., Jasinskaja-Lahti, I. & Lipponen, J. (2020). Johdatus sosiaalipsykologiaan. 11., uudistettu painos. Helsinki: Edita, Print. E- kirja.
Itäkare, S. (2020). ”Pidetään huolta ettei erotella tyttöjen ja poikien juttuja.” Tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja sukupuolisensitiivisyyttä rakentavat diskurssit paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa. Journal of Early Childhood Education Research 9(2), 197─229.
Kamula-Enqvist, E. (2017). Sinun sukupuolesi on minulle totta. Näkökulmia sukupuoleen ja sukupuolen moninaisuuteen lapsuudessa. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.
Naskali, P. (2010). Kasvatus, koulutus ja sukupuoli. Teoksessa Saresma, T., Rossi, M-L. & Juvonen, T. (toim.) Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 277─288.
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2015). Varhaiskasvatuksen kehittämisen ja tutkimuksen painopistealueet. 2015:19.
Tasa-arvoinen varhaiskasvatus. Naisasialiitto unioni ry:n ja Opetus- ja kulttuuriministeriön hankkeen nettisivu. Viitattu 11.11.2020.
Seta. 2020. Sukupuolen moninaisuus. Viitattu 11.11.2020.
Varhaiskasvatuslaki 540/2018. Viitattu 11.11.2020.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2018:3a.
Ylitapio-Mäntylä, O. (2012). Sukupuolittuneet käytännöt varhaiskasvatuksessa. Teoksessa O. Ylitapio-Mäntylä (toim.), Villit ja kiltit. Tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille, 15─26.
Kuvat: Unplash
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 