Outi Arvola       

Olemme työssämme ja tutkimuksissamme molemmat erityisen kiinnostuneita kielellisesti, kulttuurisesti ja katsomuksellisesti moninaisten lasten ja perheiden osallisuuden ja inkluusion toteutumisesta. Lisäksi innostumme yhteisöllisyydestä, toiminnallisuudesta ja dialogisuudesta. Nämä intressimme ovat yhdistäneet meidät tutkimaan, kehittämään ja kouluttamaan teemojen parissa.

Vieraskynässä Jaakko Hilppö

Asuimme ensimmäistä vuotta Evanstonissa, Chicagon pohjoispuolella. Työpäivä yliopistolla oli ollut pitkä ja talvi-ilta oli pimeä kavutessani kotiin. Esikoisemme Reko (tuolloin 6.v), joka oli aloittanut syksyllä koulupolkunsa, tuli luokseni ja ojensi minulle nipun taiteltuja papereita. Papereissa oli piirroksia sekä tekstiä. “Voitko isi töissä nitoa tän kirjan?”, hän kysyi. Nyökkäsin ja sanoin, että teen sen huomenna. Talvenmittaan tämä pyyntö toistui aika ajoin. Välillä kirjojen sivut nidottiin, välillä taas sidoimme ne yhteen narulla. Kirjojen koko vaihteli, samoin kuin niiden aiheet. Reko kirjoitti Kapteeni Kalsarin seikkailuista, omasta elämästään, jalkapallosta, kissoista ja Star Wars fanifiktioita. Tärkeää oli se, että Reko itse päätti kirjojen tekemisestä. Innokas opettaja-isä ei saanut puuttua niihin. Jos ehdotin jotain tai yritin auttaa ilman, että minua oli pyydetty, Reko jätti homman kesken ja päätti tehdä jotain muuta. Kirjat olivat Rekon juttu ja minä hänen avustajansa. 

Jaakko Hilppö

Vieraana Satu Karjalainen

Myönteiset tunteet tutkimuskohteena

Tunteilla on keskeinen rooli ihmisten välisissä suhteissa ja vuorovaikutuksessa (Karjalainen & Puroila, 2017; Turner & Stets, 2014). Tunteet ovat saaneet viime vuosikymmeninä yhä vahvempaa jalansijaa ihmistieteellisessä tutkimuksessa ja voidaankin puhua emotionaalisesta ja affektiivisesta käänteestä (ks. Zembylas, 2014). Vaikka niin kutsuttujen myönteisten tunteiden tutkimus on ollut kielteisten tunteiden tutkimusta vähäisempää (Fredrickson, 2004; Karjalainen & Puroila, 2017), erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen alueella myönteisten tunteiden tutkimus on lisääntynyt. Positiivisten tunteiden merkitys on tunnistettu erityisesti oppimiseen liittyvässä tutkimuksessa (esim. Ford & Opitz, 2015; Rantala & Määttä, 2012). Ongelmakeskeisen lähestymistavan vastapainona myönteisyyden korostaminen näkyy myös esimerkiksi kiinnostuksena positiivista pedagogiikkaa kohtaan; sen piirissä on kehitetty mm. lasten vahvuuksiin perustuvia pedagogisia menetelmiä (ks. Ranta, 2020; Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen 2016).  Myös varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa ja muissa varhaiskasvatuksen asiakirjoissa myönteisillä tunteilla ja erityisesti ilolla on keskeinen rooli (ks. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018). Myönteisten tunteiden painottuminen lapsiin liittyvässä keskustelussa ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö, sillä positiivisten tunteiden, kuten ilon, on nähty jo pitkään kuuluvan olennaisena osana erityisesti länsimaisen lapsuuden olemukseen (Vehkalahti, 2012). 

Satu Karjalainen

Vieraskynässä Katja Tervahartiala

Onko lasten stressinsäätely erilaista varhaiskasvatuksessa kuin kotona? Entä miten temperamentti vaikuttaa lapsen reagointiin erilaisissa ympäristöissä? Tässä muutamia kysymyksiä, joita lähdin tarkastelemaan omassa väitöstutkimuksessani. Tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella lasten stressinsäätelyn kehittymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä erilaisissa kasvuympäristöissä. Lasten fysiologisia stressihormonitasoja mitattiin sylkinäytteistä sekä kotihoidossa olevilla että varhaiskasvatukseen osallistuvilla lapsilla. Kansainvälisissä tutkimuksissa on toistuvasti havaittu, että varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten kortisolitasot ovat korkeammat päiväkotipäivinä kuin kotipäivinä (ks. esim. Vermeer ym., 2006; Drugli ym., 2017). Suomessa ei kuitenkaan vastaavia tuloksia ole saatu. Esimerkiksi Suhosen ja kollegoiden (2016) laaja tutkimus osoitti, että lasten kortisolitasot noudattivat säännöllistä vuorokausivaihtelua varhaiskasvatuksessa. 

Katja Tervahartiala

Vieraskynässä Kaisu Peltoperä 

Suomalainen yhteiskunta tarjoaa varhaiskasvatuksen vuorohoitoa pienten lasten vanhempien epätyypillisten työaikojen, kuten aikaisten aamujen, ilta-, yö- tai viikonloppuvuorojen tuottamiin lastenhoidon tarpeisiin. Tämä edistää tasa-arvoa mahdollistamalla sekä vanhempien työssäkäynnin että lasten osallistumisen varhaiskasvatukseen. Noin kolmasosa suomalaisista työskentelee epätyypillisinä aikoina ja 7 % varhaiskasvatukseen osallistuvista lapsista osallistuu vuorohoitoon (Varhaiskasvatus 2016 – Kuntakyselyn osaraportti).