Toteutuuko varhaiskasvatuksen vuorohoidossa lasten oikeus pedagogiikkaan?

Vieraskynässä Kaisu Peltoperä 

Suomalainen yhteiskunta tarjoaa varhaiskasvatuksen vuorohoitoa pienten lasten vanhempien epätyypillisten työaikojen, kuten aikaisten aamujen, ilta-, yö- tai viikonloppuvuorojen tuottamiin lastenhoidon tarpeisiin. Tämä edistää tasa-arvoa mahdollistamalla sekä vanhempien työssäkäynnin että lasten osallistumisen varhaiskasvatukseen. Noin kolmasosa suomalaisista työskentelee epätyypillisinä aikoina ja 7 % varhaiskasvatukseen osallistuvista lapsista osallistuu vuorohoitoon (Varhaiskasvatus 2016 – Kuntakyselyn osaraportti). 

Vuorohoitoa on usein tarjolla ympärivuorokautisena tai laajennetuin aukioloajoin kunnan ja asuinalueen tarpeen mukaan. Suomessa on (tiettävästi ainoana maana) kirjattu lakiin (Varhaiskasvatuslaki 540/2018) oikeus vuorohoitoon niille lapsille, joiden vanhempien työ- tai opiskeluaikataulut sitä edellyttävät. Lapsella ei siis ole subjektiivista oikeutta vuorohoitoon samalla tavoin kuin tavanomaiseen varhaiskasvatukseen, vaan se on tarveperustaista. Lasten varhaiskasvatusajat muodostuvat vanhempien vaihtelevien työaikojen mukaan ja päiväkodin työntekijöiden työvuorot suunnitellaan lasten varhaiskasvatusaikojen mukaan. Tämä tuottaa vuorohoidon erityispiirteeksi erirytmisyyden toisten lasten ja aikuisten välillä sekä työntekijöiden kesken (ks. mm. Peltoperä ym., 2016). 

Varhaiskasvatuslain lisäksi toimintaa ohjaavat nykyään velvoittava asiakirja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (Opetushallitus, 2018) ja Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet (Opetushallitus, 2014). Näissä varhaiskasvatuksen asiakirjoissa korostuu pedagogiikan vahvistaminen varhaiskasvatuksen keskeisenä tehtävänä. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen arviointiraportissa (Repo et al., 2019) on kuitenkin nostettu esiin, että lasten vaihtelevien ja erirytmisten varhaiskasvatusaikojen koetaan hankaloittavan vasun toteuttamista arjessa. Tällöin kaikkien lasten yhtäläinen oikeus pedagogisesti laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ei toteudu. Toinen kriittinen huomio oli pedagogiikan puutteet erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten ryhmissä (emt. 2019), mikä puhututti myös omassa tutkimuksessani, jonka pedagogiikkaan liittyviin tuloksiin palaan tekstin loppupuolella. 

Tämä teksti pohjautuu väitöskirjaani ” Vanhempien ja päiväkodin työntekijöiden rakentamat merkitykset varhaiskasvatuksen vuorohoidolle”. Väitöskirjassa tutkittiin, millaisia merkityksiä ja ihanteita epätyypillisinä aikoina työskentelevät vanhemmat ja varhaiskasvatuksen työntekijät antavat vuorohoidolle haastattelupuheessa. Tutkimusaineisto koostuu 18 vanhemman ja 31 työntekijän haastatteluista, jotka on analysoitu diskurssianalyyttisesti.  Aineiston analyysi osoitti, että puhe vuorohoidosta on jännitteistä. 

Vuorohoidolta toivotaan joustavuutta ja kodinomaisuutta 

Haastatteluissa vuorohoito kuvattiin toisaalta yhteiskunnan ja työelämän tarpeisiin vastaajana, toisaalta lapsen hyvinvoinnin tukena ja tasa-arvoisen oppimisen mahdollisuuden tarjoajana. Tämän yhteiskunnan ja lapsen edun nähtiin ajoittain olevan pahastikin ristiriidassa keskenään. Parhaimmillaan taas vuorohoidon kuvattiin vastaavan hyvin sekä yhteiskunnan, vanhempien, että lasten tarpeisiin. Vuorohoidon ihanteina pidettiin palvelun saavutettavuutta ja joustavuutta (erityisesti vanhempien puheessa), kodinomaisuutta ja lasten tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua pedagogiseen varhaiskasvatukseen.

Varhaiskasvatuksen joustavuus suhteessa työelämään vuorohoidon ihanteena ei ole yllättävä. Tässä, kuten muissakin perheiden lastenhoito- ja varhaiskasvatusratkaisuja tarkastelleissa tutkimuksissa (mm. Repo, 2004) on tullut esiin, että joustoa odotetaan juuri perheiltä ja varhaiskasvatuspalveluilta. Vanhempien työajat sen sijaan otetaan helposti annettuina, eikä työelämältä vaadita samalla tavalla joustoa. 

Vuorohoitopalvelun joustavuuden lisäksi vuorohoidon ihanteeksi rakentui kodinomaisuus. Kodinomaisuudella viitattiin aineistossa paitsi fyysisiin tiloihin, myös pienempiin lapsiryhmiin, ja läheiseen vuorovaikutukseen työntekijän kanssa niin sanottuina hiljaisina aikoina (ks. myös Siippainen 2018). Kodinomaisuuden ihanteeseen liitettiin myös (erityisesti kahden vanhemman perheissä) mahdollisuus ketjuttaa vanhempien työvuoroja lapsen kotihoidon maksimoimiseksi. Myös uudempi tutkimus vanhempien lastenhoitoratkaisuista (Peltoperä, Siippainen & Karila, arvioitavana) osoittaa, että vanhemmilla on pyrkimys minimoida varhaiskasvatukseen osallistumista ja maksimoida lapsen kotihoitoa, minkä epätyypilliset työajat kahden vanhemman perheessä voivat mahdollistaa. Ihanne mahdollisimman lyhyistä varhaiskasvatusajoista on kuitenkin mielestäni varhaiskasvatuksen lapsen kasvua ja kehitystä tukevan näkökulman, lapsen rutiinien ja rytmien sekä esimerkiksi ryhmään kuulumisen kannalta hieman ongelmallinen (ks. myös Salonen 2020, Siippainen 2018). 

Kolmanneksi vuorohoidon ihanteeksi vanhempien ja työntekijöiden puheessa rakentuikin vuorohoidon tarjoamat tasa-arvoiset mahdollisuudet pedagogiseen varhaiskasvatukseen. Aineistossa kuitenkin esimerkiksi lapsen ikä, vireystila ja viikonpäivä tai vuorokauden aika sulki puheessa pois pedagogiikan. 

Ihanteellisena kuvattu kodinomaisuuden sekä olemiseen ja leikkiin painottuvan toiminnan katsottiin olevan vastakkaista muulle tavoitteelliselle pedagogiselle toiminnalle. Näinhän se ei suinkaan saisi olla, sillä leikki on keskeinen varhaispedagogiikan menetelmä! Keskeistä on se, miten lasten leikkiä tuetaan; onko leikille aikaa ja tilaa, miten autetaan esimerkiksi myöhemmin päiväkotiin tuleva lapsi mukaan toisten jo aloittamiin leikkeihin, ja miten aikuinen tukee ja rikastaa leikkiä omalla toiminnallaan.

Parhaimmillaan näiden ihanteiden mukaisesti vuorohoito on joustava palvelu epätyypillisinä aikoina työskenteleville vanhemmille, ja lapselle kodinomaista varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelmien mukaista pedagogista varhaiskasvatusta. 

Vuorohoidossa kiinnitettävä erityistä huomiota pedagogiikan toteuttamiseen

Pedagogiikan käsite osoittautui vuoropäiväkotien työntekijöiden puheessa osin kapea-alaiseksi, epäselväksi ja jännitteiseksi. Jännitteet liittyivät siihen, kenelle pedagogiikka on suunnattu, miten sitä toteutetaan ja kuka sitä toteuttaa. Kysymys kenelle pedagogiikka on tarkoitettu, sisältää jännitteen vanhempien lasten oikeudesta pedagogiikkaan ja nuorimpien lasten hoivantarpeesta. Vaikka hoito luonnollisesti kuuluu erityisesti pienten lasten pedagogiikkaan, ei heidänkään kohdalla saa unohtaa pedagogiikkaan kuuluvia kasvatuksen ja opetuksen elementtejä (Hännikäinen & Rutanen 2013; Repo 2019). Myös lapsen varhaiskasvatusajat määrittelivät työntekijöiden puheessa sitä, kenelle pedagogiikka kuuluu, sillä pedagogiikka paikannettiin usein arkiaamupäiviin. Tällöin herää kysymys epätyypillisinä aikoina varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten oikeudesta vasun mukaiseen monipuoliseen pedagogiikkaan (ks myös Repo et al. 2019). 

Toisen kysymyksen, miten pedagogiikkaa toteutetaan, jännitteisyys liittyi siihen, kuvattiinko pedagogiikka jonakin tarkasti etukäteen suunniteltuna, standardoituna toimintana, johon kaikkien lasten ”kuuluu osallistua” vai onko se tilanteisiin sopeutettua toimintaa. Standardoitu pedagogiikka kuvattiin haastatteluissa muun muassa tehtävinä, joita annettiin lapsen tehtäväksi iltavuoroon silloin, kun muut olivat tehneet kyseisen tehtävän päivän aikana. Alilan ja Ukkonen-Mikkolan (2018) määritelmän mukaan pedagogiikalla viitataan 

varhaiskasvatuksen työntekijöiden toteuttamaan suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen, prosessimaiseen toimintaan, joka mukautuu tilannekohtaisiin vaatimuksiin, muun muassa varhaiskasvatuksen ajankohtaan ja lapsiryhmän kokoon ja koostumukseen. Pedagogiikka näkyy varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa ja tietoisesti rakennetuissa oppimisympäristöissä ja toteutuu erityisesti lapsen ja työntekijän vuorovaikutuksessa (emt). 

Vaikka pedagogiikka on suunniteltua ja tavoitteellista, se toteutuu arjessa usein nopeastikin vaihtuvissa tilanteissa. Siksi keskeistä pedagogiikassa on, että työntekijä on tietoinen siitä, mitä hän tekee ja miksi. (Hännikäinen, 2013.) Tämä pedagogiikan laaja ja tilannekohtaisempi näkökulma tuli myös tutkimusaineistossani esiin jännitteisenä standardoidulle pedagogiikalle. Vuorohoitoon kaivataankin lisää yhteistä keskustelua siitä, mitä pedagogiikka on ja miten ja missä kohtaa sitä toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti vuorohoidon vaihtelevassa arjessa.

Kolmantena pedagogiikkaan liittyvänä jännitteisenä kysymyksenä tutkimuksessani nousi esiin kuka pedagogiikkaa toteuttaa. Vuorohoidossa eri ammattiryhmien roolit ovat hieman erilaiset kuin tavanomaisessa varhaiskasvatuksessa. Eri ammattiryhmien yhteistyön merkitys korostuu merkittävästi vuorohoidossa, sillä usein lastenhoitajat työskentelevät kaikissa vuoroissa, kun taas varhaiskasvatuksen opettajat saattavat työskennellä vain arkipäivisin. Vuoropäiväkodeissa usein toivotaan, että opettajat tekisivät myös ilta- ja viikonloppuvuoroja, jotta heillä olisi kokonaiskuva lasten arjesta vuoropäiväkodissa. Vaikka varhaiskasvatuksen opettaja on vastuussa lapsiryhmän pedagogisesta toiminnasta, pedagogiikkaa toteuttavat kaikki työntekijät vuorovaikutuksessa lasten kanssa (varhaiskasvatuslaki 540/2018). 

Pedagogiikan toteuttamista ohjaa tiimin yhteinen näkemys pedagogiikasta, mikä edellyttää vuorohoidossa järjestettyä aikaa yhteisille kohtaamisille, joita voi arjessa olla vähemmän, kun työntekijät työskentelevät keskenään eri rytmeissä. Pedagogiikan toteuttamisen keskiössä on paitsi varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (Opetushallitus 2018) yleinen ohjeistus, myös lasten yksilöllisiin varhaiskasvatussuunnitelmiin kirjattujen tavoitteiden ja niihin liittyvien toimenpiteiden tunteminen. Vuorohoito onkin tiedonkulun kannalta haastava varhaiskasvatuspalvelu, jossa on tärkeää miettiä miten tieto yksittäisen lapsen mielenkiinnonkohteista, vahvuuksista ja tarpeista tavoittaa eri aikoina eri lasten kanssa työskentelevät työntekijät. Vuorohoitoa tulee kehittää niin, että arjen eri tilanteet ja ajankohdat hyödynnetään pedagogisesti. Vuorohoito saa olla kodinomaista – unohtamatta kuitenkaan lapsen oikeutta varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaiseen monipuoliseen, pedagogiseen toimintaan.

Kuvituskuvat Pixabay

Lähteet: 

Hännikäinen, M. (2013). Varhaiskasvatus pienten lasten päiväkotiryhmissä: Hoitoa, kasvatusta vai opetusta? Teoksessa K. Karila & L. Lipponen (toim.), Varhaiskasvatuksen pedagogiikka (s. 30–52). Tampere: Vastapaino. 

Hännikäinen, M. & Rutanen, N. (2013). Important themes in research on and education of young children in day care centers: Finnish viewpoints. Nordisk Barnehageforskning/ Nordic Early Childhood Education Research, 6(26), 1–10. doi:10.7577/nbf.455

Opetushallitus. (2016). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus. http://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf 

Opetushallitus. (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus. www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Peltoperä, K., Dahlblom, T., Turja, L., Rönkä, A., Collin, K., Hintikka, T., & Teppo, U. (2016). Vuorohoidon raamit. Teoksessa U. Teppo, & K. Malinen (toim.), Osaamista vuorohoitoon (s. 62–84). Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja, 227. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-439-8

Peltoperä, K. (2021). Vanhempien ja päiväkodin työntekijöiden rakentamat merkitykset varhaiskasvatuksen vuorohoidolle. JYU Dissertations 419. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Peltoperä, K., Siippainen A., & Karila, K. (arvioitavana) Childcare transitions when parents work irregular hours. Journal of Social Welfare. 

Repo, K. (2004). Combining work and family in two welfare stage contexts: A discourse analytical perspective. Social Policy & Administration, 38(6), 622–639. doi:10.1111/j.1467-9515.2004.00410.x

Repo, L., Paananen, M., Eskelinen, M., Mattila, V., Lerkkanen, M.-K., Gammelgård, L., Ulvinen, J., Marjanen, J., Kivistö, A. & Hjelt, H. (2019). Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus, julkaisut 15:2019. https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdfRepo, K. (2004).

Salonen, E. (2020). Pienet lapset varhaiskasvatuksen vuorohoidossa. Epätyypillisten varhaiskasvatusaikojen merkitys kuulumisen neuvottelulle ja rakentumiselle. JYU Dissertations 254. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8240-9

Siippainen, A. (2018). Sukupolvisuhteet, hallinta ja subjektifikaatio. Etnografinen tutkimus lasten ja aikuisten suhteista vuorohoitopäiväkodissa. JYU Dissertations 4. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Haettu osoitteesta https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/59190

Varhaiskasvatus 2016 – Kuntakyselyn osaraportti. Tilastoraportti 30/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Varhaiskasvatuslaki (540/2018). https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180540