Vieraskynässä Riikka Sirkko, Jaana Juutinen, Taina Kyrönlampi, Anna-Maija Puroila, Marjatta Takala ja Elina Viljamaa
Mukana? Yhteenkuuluvuuden politiikka kasvatusyhteisöissä – hankkeessa olemme tutkineet lasten yhteenkuuluvuutta vahvistavia ja ehkäiseviä tekijöitä varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen toimintaympäristöissä. Tässä blogitekstissä esittelemme hankkeen päätuloksia ja hankkeessa tuotettuja tutkimustietoon perustuvia materiaaleja, joiden tarkoituksena on tukea kasvattajia pohtimaan lasten yhteenkuuluvuuteen liittyviä teemoja yhdessä lasten, vanhempien ja muiden varhaiskasvatuksen- sekä alkuopetuksen henkilöstön kanssa.
Syrjäytymisen ehkäiseminen ja yhteenkuuluvuuden lisääminen ovat meillä Suomessa ja kansainvälisestikin tunnustettu tärkeiksi tavoitteiksi kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa (Guo & Dalli, 2016; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2018). Yhteiskunnan monimuotoistumisen myötä lisääntyvää huolta ovat herättäneet erityisesti tukea tarvitsevien sekä vähemmistötaustaisten lasten ulkopuolisuuden kokemukset ja syrjäytyminen (Slee, 2019; Souto-Manning & Rabadi-Raol, 2018). Yhteenkuuluvuuden tukeminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen liittyvät läheisesti inkluusion periaatteeseen (Juutinen, 2018), jonka lähtökohtana on, että jokainen lapsi kokee olevansa tervetullut lähipäiväkotiin tai -kouluun (Lakkala ym., 2016; Pihlaja & Neitola, 2017). Varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta kehitetäänkin inkluusioperiaatteen mukaisesti (Opetushallitus, 2018; Opetushallitus, 2014; Opetushallitus, 2016).
Yhteenkuuluvuus on käsite, joka liittyy ihmisen perustarpeeseen, tarpeeseen tuntea kuuluvansa osaksi yhteisöä tai ryhmää. Kyse on lapsille merkityksellisistä yhteyksistä, tuttuudentunteesta (Over, 2016). Yhteenkuuluvuuteen liittyy kahtalainen voima; toisaalta ihmisillä on halua ja kaipausta toisten yhteyteen, mutta samanaikaisesti voidaan kokea ulkopuolelle jäämistä tai joutumista (Alakiuttu, 2020; Viljamaa ym., 2018). Yhteenkuuluvuuden tunteen kokeminen on merkityksellistä lasten kehittymisen, oppimisen, sosiaalisuuden sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta (Over, 2016).
Yhteenkuuluvuuden politiikka laajentaa näkökulmaa ja tarkastelee yksilön kokeman yhteenkuuluvuuden ohella niitä mekanismeja ja prosesseja, joilla yhteenkuuluvuutta tuotetaan ja muokataan yhteiskunnassa (Yuval-Davis, 2011; ks. myös Juutinen 2018). Yhteenkuuluvuuden rakentumisessa sosiaalisten suhteiden lisäksi merkityksellisiä ovat materiaaliset, kulttuuriset, taloudelliset, historialliset ja poliittiset suhteet (Juutinen, 2018; Yuval-Davis, 2011).
Tutkimuksessamme (Puroila ym., 2021) havaitsimme, että suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lasten yhteenkuuluvuus muotoutuu koulutuspolitiikan, organisaatioiden ja yksilöiden välisissä jännitteisissä suhteissa. Havaitsimme, että käytetyillä puhetavoilla ja kielellä, arjen käytänteillä ja valtahierarkioilla oli merkitystä lasten yhteenkuuluvuuden ja -kuulumattomuuden tuottamisessa. Kasvattajat voivat omalla toiminnallaan tukea tai estää yhteenkuuluvuuden tunteen syntymistä. Kehitimme hankkeessa kasvattajien käyttöön Pohdintapakin, jota kuvaamme seuraavaksi. Alla oleva Noora Lähteenmäen piirtämä kuva on osa sitä.
Pohdintapakki auttaa pohtimaan yhteenkuuluvuuden teemoja
Lasten yhteenkuuluvuuden- tai ulkopuolisuuden tunne ei synny päiväkodin ja koulun arjessa itsestään, vaan niitä tuotetaan tietoisesti tai tiedostamattomasti monin tavoin (May, 2013). Esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta on mahdollista pysähtyä pohtimaan yhteenkuuluvuuteen liittyviä teemoja:
- Miten varmistan, että jokainen lapsi kokee olevansa tervetullut lapsiryhmään tai koululuokkaan?
- Millaista vallankäyttöä lasten välillä on? Miten suhtaudun lasten erilaisiin valta-asemiin?
- Tunnistanko ajattelussani tai toiminnassani ennakkoluuloja? Miten voin työstää ennakkoluuloja?
- Miten päiväkodin tai koulun sisätilat mahdollistavat/rajoittavat lasten toimintaa, liikkumista ja yhdessäoloa?
- Millaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia lasten ryhmittely lapsiryhmiin tai koululuokkiin aiheuttaa eri ikäisten sekä taustoiltaan ja tarpeiltaan erilaisten lasten yhteenkuuluvuudelle?
- Miten luon omalla kielenkäytölläni lasten yhteenkuuluvuutta tai ulkopuolisuutta?
Edellä esitetyt kysymykset ovat esimerkkejä hankkeen tutkimusten (Puroila ym., 2021; Kyrönlampi ym., 2021; Sirkko ym., 2020) pohjalta tuotetusta pohdintapakista. Ideoimme Pohdintapakin, jonka tarkoituksena on auttaa kasvattajia tunnistamaan ja ottamaan keskusteluun lasten yhteenkuuluvuudelle merkityksellisiä tekijöitä omassa työyhteisössään. Pohdintapakki koostuu kuudesta teemasta: Muutokset lasten elämässä, Lasten väliset suhteet, Erilaisuus, Materiaalinen (fyysinen) ympäristö, Päiväkodin ja koulun käytänteet sekä Kohtaaminen, kuuntelu ja vuoropuhelu. Kukin teema sisältää taustoituksen sekä kysymyksiä, jotka tukevat kasvattajia pohtimaan lasten yhteenkuuluvuuden mahdollisuuksia ja esteitä lapsiryhmän arjessa.
Yhteenkuuluvuuden kuusi teemaa
Muutokset lasten elämässä, kuten esimerkiksi uuteen varhaiskasvatus- tai kouluympäristöön siirtyminen vaikuttavat lasten kokemaan yhteenkuuluuvuden tunteeseen. Muutos voi parhaimmillaan rikastaa lasten elämää, mutta myös tuottaa kokemuksia ulkopuolisuudesta. (Puroila ym., 2021) Lasten siirtyessä uuteen ympäristöön muun muassa ihmiset, tilat ja käytänteet ovat heille uusia. Mitä useampia muutoksia lapsilla on yhtä aikaa ja mitä suurempia muutokset ovat, sitä suurempi on riski ulkopuolisuuden kokemuksille.
Lasten välisillä suhteilla on suuri merkitys lasten kokemalle yhteenkuuluvuudelle ja ulkopuolisuudelle. Jo hyvin pieninä lapset etsivät yhteyksiä toisiin lapsiin ja tuntevat iloa yhteisistä toiminnoista sekä hyvistä kaverisuhteista. Kuitenkin torjutuksi tuleminen, ulkopuolelle sulkeminen ja jopa kiusaaminen ovat osa lasten arkea varhaiskasvatuksen ja koulun jokapäiväisessä elämässä. Ulkopuolelle sulkeminen voi olla hyvinkin hienovaraista ja aikuisille näkymätöntä. (Juutinen, 2018) Lapsiryhmässä lapsilla on myös erilaisia statuksia: jotkut lapset ovat suositumpia kavereita kuin toiset (Sirkko, Kyrönlampi & Puroila, 2018).
Ulkonäköön, kieleen ja kulttuuriin sekä osaamiseen liittyvä erilaisuus saattaa altistaa lapsia ulkopuolisuuden kokemuksille. Lapset jäsentävät maailmaa ja itseään samanlaisuuksia tunnistamalla ja erontekoja tekemällä (Puroila ym., 2021). Lasten kokemukset yhteenkuuluvuudesta tai ulkopuolisuudesta riippuvat kuitenkin pitkälti siitä, millaisia käytänteitä lapsiryhmässä tai koululuokassa on käytössä. Parhaimmillaan lapsiryhmä tai koululuokka voi tarjota lapselle ympäristön, jossa opitaan tuntemaan ja kohtaamaan erilaisuutta. Toisaalta lapsiryhmä tai koululuokka voi myös vahvistaa lasten välisiä eroja ja tuottaa eriarvoisuutta (mm. Sirkko, Kyrönlampi & Puroila, 2018).
Varhaiskasvatusympäristön tai koulun fyysisillä tiloilla ja esineillä on myös merkitystä yhteenkuuluvuuden ja ulkopuolisuuden tunteen syntymisessä. Niiden kautta luodaan lapsille kuvaa normaaliudesta ja poikkeavuudesta: millaiset ihmiset, esineet, ympäristö ja kieli ovat juuri tässä yhteisössä hyviä ja toivottavia? Aidat, ovet ja seinät ovat yhteenkuuluvuuden konkreettisia rakentajia: ne sulkevat sisäänsä joitakin lapsia ja jättävät toisia ulkopuolelle. Lasten mahdollisuudet luoda kontakteja toisiin lapsiin toteutuvat materiaalisen ympäristön mahdollistamissa rajoissa. (Kyrönlampi, Uitto & Puroila, 2021; Puroila ym., 2021)
Myös aikuisten vakiintuneet tavat ja kasvatusympäristön käytänteet vaikuttavat lasten yhteenkuuluvuuden kokemukseen. Lasten jakaminen ryhmiin ja koululuokkiin iän perusteella on esimerkki käytännöstä, joka sekä mahdollistaa, että rajoittaa lasten yhteenkuuluvuutta. Ikään perustuva lasten ryhmitteleminen mahdollistaa yhteenkuuluvuuden rakentumisen samanikäisten lasten kesken, mutta samanaikaisesti käytäntö rajoittaa lasten mahdollisuuksia luoda kontakteja yli ikärajojen. Iän lisäksi lapsia kategorisoidaan varhaiskasvatuksen ja koulun arjessa myös sukupuolen, etnisen taustan, tuen tarpeiden tai sääntöihin sopeutumisen perusteella. (Puroila ym., 2021; Sirkko, Kyrönlampi & Puroila, 2018)
Lasten ja aikuisten välisiä sekä lasten keskinäisiä suhteita rakennetaan arjen kohtaamisissa. Kertominen, kuunteleminen ja vuoropuhelu luovat hyvän alustan lasten yhteenkuuluvuuden rakentumiselle. Lapsiryhmissä ja koululuokissa on enenevässä määrin lapsia, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi tai jotka käyttävät vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä. Yhteisen kielen puute voi altistaa lapsia ulkopuolisuuden kokemuksille. Tärkeää onkin tunnistaa, että lasten yhteenkuuluvuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia tuotetaan kielen ohella myös muiden kommunikaation keinojen, kuten eleiden, ilmeiden ja kehonkielen avulla. Ryhmän aikuisten rooli lasten yhteenkuuluvuuden tukijana ja välittäjänä onkin ensiarvoisen tärkeä (Viljamaa ym., 2018).
Yhteenkuuluvuuden teemojen pohtiminen omassa kasvatusympäristössä
Yhteenkuuluvuuteen liittyviä teemoja on tärkeää työstää yhdessä lasten kanssa. Aiheeseen virittäytymisen lasten kanssa voi aloittaa esimerkiksi katsomalla hankkeessa tuotetun animaation Ruskan uusi eskari. Keskustelun virikkeitä voi löytää myös Pohdintapakin sisältämistä kuvista. Aihepiiristä voi toteuttaa vaikkapa lasten yhteenkuuluvuutta edistävän projektin, jossa Pohdintapakin teemoja käydään pidemmän ajan kuluessa luovasti läpi piirtäen, kertoen, rakennellen, muovaillen, musisoiden tai draaman keinoja hyödyntäen.
Pohdintapakkia on mahdollista käyttää juuri omaan tilanteeseen sopivina aihekokonaisuuksina tai yhdessä pohdittavina yksittäisinä kysymyksinä esimerkiksi henkilöstön tiimipalavereissa, kehittämisiltapäivissä, opetussuunnitelmatyössä tai vanhempien kanssa vanhempainillassa. Kasvattaja voi pohtia yhdessä toisten aikuisten kanssa, kuinka Pohdintapakin sisältämät teemat toteutuvat lasten arjessa kunkin omassa lapsiryhmässä, päiväkodissa tai koulussa. Teemojen ja niiden ympärillä käytävien keskustelujen ja luovien menetelmien avulla voidaan löytää erilaisia tapoja tukea lasten yhteenkuuluvuutta juuri omassa ryhmässä. Yhteenkuuluvuuden edistäminen ja varmistaminen on yhteinen tehtävä. Se koskettaa ihan kaikkia; lapsia, vanhempia, ammattikasvattajia ja myös päättäjiä.
Lähteet:
Alakiuttu, H. (2020). Yhteenkuuluvuuden politiikkaa päiväkodissa: lasten ja tutkijan kerrontaa kuvan äärellä. Pro Gradu. Oulun yliopisto.
Guo, K., & Dalli, C. (2016). Belonging as a force of agency: An exploration of immigrant children’s everyday life in early childhood settings. Global Studies of Childhood, 6(3), 254–267. https://doi.org/10.1177/2043610616665036
Juutinen, J. (2018) Inside or outside? The small stories about the politics of belonging. Acta Universitatis Ouluensis, E Scientiae Rerum Socialium, 179. Oulu: University of Oulu.
Kyrönlampi, T., Uitto, M. & Puroila, A.-M. (2021) Place, peers and play: Children`s place- belonging in a pre-primary school setting. International Journal of Early Childhood. International Journal of Early Childhood Education (IJEC). 53, 65–82. https://doi.org/10.1007/s13158-021-00285-9
Lakkala, S., Uusiautti, S. & Määttä, K. (2016). How to make the neighborhood school a school for all? Journal of research in special educational needs, 16(1), 46–56. https://doi.org/10.1111/1471-3802.12055
May, V. (2013). Connecting self to society. Belonging in a changing world. Palgrave Macmillan.
Mukana! Yhteenkuuluvuuden politiikka kasvatusyhteisöissä- hanke. 2018-2020. https://sites.google.com/edu.oulu.fi/yhteenkuuluvuudenpolitiikkaa/etusivu
Opetushallitus. (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Määräykset ja ohjeet 2018:3a. Opetushallitus. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf
Opetushallitus. (2016). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet 2014:96. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf
Opetushallitus. (2016). Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet 2016:1. Opetushallitus. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/esiopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf
Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2018). Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsaus: Maailman osaavimmaksi kansaksi. Valtioneuvosto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-595-2
Over, H. (2016). The origin of belonging: Social motivation in infants and young children. Philosophical Transactions of the Royal Society B, 371, 20150072.
Pihlaja, P. & Neitola, M. (2017). Varhaiserityiskasvatus muuttuvassa varhaiskasvatuksen kentässä. Kasvatus & Aika 11(3) 2017, 70–91.
Pohdintapakki. (2021). https://sites.google.com/edu.oulu.fi/yhteenkuuluvuudenpolitiikkaa/julkaisut/muu-materiaali
Puroila, AM., Juutinen, J., Viljamaa, E., Sirkko, R., Kyrönlampi, T. & Takala, M. Young Children’s Belonging in Finnish Educational Settings: an Intersectional Analysis. IJEC 53, 9–29 (2021). https://doi.org/10.1007/s13158-021-00282-y
Ruskan uusi eskari. (2021). Hatfuls. https://youtu.be/XYQzUUVEsks
Sirkko, R., Kyrönlampi, T., & Puroila, A.-M. (2019). Children’s agency: Opportunities and constraints. International Journal of Early Childhood, 51(3), 283–300. https://doi.org/10.1007/s13158-019-00252-5
Slee, R. (2001). “Inclusion in practice.”: Does practice make perfect? Educational Review, 52(2), 113–123. https://doi.org/10.1080/00131910120055543
Souto-Manning, M., & Rabadi-Raol, A. (2018). (Re)centering quality in early childhood education: Intersectional justice for minorized children. Review of Research in Education, 42(1), 203–225.
Viljamaa, E., Juutinen, J., Estola, R. & Puroila, A-M. (2018). Puhuvaksi puhuvien pariin Kommunikaatiomaisema (inklusiivisessa) päiväkotiryhmässä. Teoksessa P. Granö, M. Hiltunen & T. Jokela (toim.) Suhteessa maailmaan. Ympäristöt oppimisen avaajina, 251–268. Lapland University Press.
Yuval-Davis, N. (2011). The politics of belonging. Intersectional contestations. Sage.
Materiaalien toteutus:
Pohdintapakki kuvat: Noora Lähteenmäki
Videon on tuottanut Hatfuls Creative
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 