Vieraana Outi Ylitapio-Mäntylä
Olen pohtinut niin arjessa kuin tutkimuksissani valtaan ja hallintaan liittyviä kasvatuksen käytäntöjä. Myös työyhteisöjen vuorovaikutustilanteissa ja kollegoiden kohtaamisissa on aina läsnä valta. Kasvatustyötä hallitsee siis arjen monisäikeiset kontrolloidut käytännöt, jotka kiehtovat minua tutkijana. Varhaiskasvatustyö on tasapainoilua, taiteilua ja taipumista niin omien kuin yhteiskunnan asettamien vaatimusten paineessa (Ylitapio-Mäntylä 2009).
Varhaiskasvatuksen ammattilaisen aika täyttyy moninaisista työtehtävistä, työntäyteisistä päivistä ja viikoista. Ajan henki työelämässä on, että kaikki työntekijät sidotaan kokonaisvaltaisesti, niin henkisesti kuin ruumiillisesti tehokkaaseen käyttöön (ks. Filander, Korhonen &Siivonen 2019). Myös varhaiskasvatuksen ammattilaisten työ on valjastettu monenlaisilla vaatimuksilla ja niin sanottu perustyö, opetus- ja kasvatustyö on vain yksi osa työnkuvaa. Näin on ollut jo pitkään, kuten varhaiskasvatuksen opettajan pohdinnasta on luettavissa:
Minusta just nyt on korostunut nyt just semmoinen ajanhenki, että on korostunut, että systeemi vaatii jotakin ja systeemi vaatii semmoista, mikä ei sen perustyön kannalta ole ollenkaan järkevää. Niinkö siinä elämän peruskuviossa jo on se kiire ja me mennään nyt siihen samaan matkaan jotenkin vaikka me kaikki tiietään, että tämä ei ole hyväksi ja kuitenkin meidän systeemi meän on pakko niinkö mennä kun ei tuu tulosta ja on liian kallista. (Ylitapio-Mäntylä 2009)
Opettajina, kasvattajina tai johtajina astumme samaan kiireeseen. Kuljemme samassa virrassa. Kuljemme yhteistä tahtia kontrolloidussa järjestelmässä, jota itsekin olemme tuottamassa. Virtaan on pakko mennä mukaan, muuten ei synny tulosta.
Kollektiivinen vai standardoitu tiimityö
Päiväkotien moniammatillinen työ on tiimityötä, jossa yhteistä kollektiivista säveltä pyritään hakemaan tiimipalavereissa ja tiimisopimuksilla. Tiimit nähdään ideapajoina, joiden ajatellaan olevan itseohjautuvia ja niiden ajatellaan edesauttavan parasta tulosta työtehtävien hoitamisessa (Nevanlinna & Relander, 2006). Tiimityöllä pyritään rakentamaan yhteistä työkulttuuria ja yhteisön jaettua ymmärrystä yhteisestä työstä.
Tiimin käsite on otettu käyttöön päiväkodeissa 2000-luvun alussa. Sitä ennen puhuttiin (työ)ryhmistä, joissa oltiin töissä. Moniammatillisessa tiimityössä jokaisen työntekijän työpanos sekä koulutuksen tuoma tieto ja taito otetaan käyttöön. Päiväkodin tiimit muodostuvat ensisijaisesti tietyn lapsiryhmän työntekijöitä. Kuitenkin päiväkodin sisällä voi olla erilaisia työtehtäviin liittyviä tiimejä, kuten hyvinvointitiimi, liikuntatiimi tai pedagoginen tiimi.
Päiväkodeissa usein tehdään lapsiryhmittäin tiimisopimuksia, jotka ovat kirjallisia sopimuksia työn yhteisistä arvoista ja käytännöistä.
Esikouluryhmän tiimi oli tehnyt lukuvuoden alussa tiimisopimuksen, jonka mukaan toimintaa toteutettiin…Mikäli työyhteisössä ilmeni ristiriitoja palasivat he näissä tilanteissa aina tekemäänsä tiimisopimukseen. (Ylitapio-Mäntylä 2016.)
Tiimisopimukset on luotu sujuvoittamaan arjen työtä. Sopimuksista voidaan tarkistaa, miten asioista on sovittu. Tiimityöskentely ja -sopimukset sitouttavat työntekijät työhön ja ne ovat yksi muoto työelämän kulttuurista kontrollia, jolla houkutellaan työntekijää sitoutumaan työyhteisön toimintaan.
Tiimityöskentely näyttäytyykin usein paradoksina. Toisaalta tiimien ajatellaan parantavan yhteisen työn tekemistä ja käytäntöjen sujuvuutta. Tiimityöskentelyn avulla pyritään lisäämään työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä (Kuittinen & Kejonen 2009, 256). Toisaalta ne näyttäytyvät arjen kulttuurisena kontrollina ja voivat estää luonnollista yhteisen työn tekemistä ja kohtaamista arjessa. Aito kohtaaminen ja yhdessä tekeminen voivat kääntyä vaikuttamisen mahdollisuuksista näennäiseksi yhteistyöksi (Kuittinen & Kejonen 2009, 255–257). Seuraavassa katkelmassa varhaiskasvatuksen opettajaopiskelija pohtii työssäoppimisjakson jälkeen tiimityön haasteita ja mahdollisuuksia:
Yhteisistä tavoitteista ja päämääristä sovitaan tiimisopimuksilla. Harjoittelupäiväkodissani todetaan jopa, että ryhmistä tulee tiimejä kurinalaisen toiminnan kautta. Tavoitteena on, että ryhmälle syntyy normisto, jota noudatetaan….Välillä on pysähdyttävä miettimään toimintaa ja sen kehittämistä…tiimin toiminnassa kehittämistarve myönnetään ja kiinnostusta kehittämiseen on, mutta puuttuu kehittämisideat puuttuvat. Myös yhdessä vanhassa työpaikassani tiedostettiin vahvasti tiimien toimintaan liittyvä kehittämistarve, mutta keinoa ratkaista ongelma ei ollut vielä löytynyt. (Ylitapio-Mäntylä 2016.)
Vastatarinoita ja toisin tekemisen tapoja
Kehittämistä tarvitaan ja se lähtee liikkeelle siitä, että uskalletaan ihmetellä omia toimintatapoja ja kysyä hankaliakin kysymyksiä. Pitäisikö toimintakulttuurissa muuttaa jotain? Mikä rajoittaa erilaisen tiedon, osaamisen ja asiantuntijuuden hyödyntämistä? Tarvitaan uskallusta puhua vastaan ja pohtia puhetapoja, koska puhetavat eivät ole vain puhetta, vaan usein vakiintuneita tapoja toimia (Kupiainen 2019). Puhetavat sekä käsitteet, joita käytämme, rakentavat toimintaa ja todellisuutta.
Voikin kysyä, millaista todellisuutta ja käytäntöjä tiimityöskentely tuottaa. Jos tiimityö ja siihen liittyvät säännöt ovat vain sitä varten, että niillä haetaan työn standardointia ja käytäntöjen yhdenmukaistamista, työn tekemisen ilo ja luovuus sekä yhteisöllisyys voivat kadota. Onnistuneessa ja avoimessa tiimityöskentelyssä voidaan ottaa esiin työn epäkohdat ja epäonnistumisista voidaan puhua yhdessä. Haasteet ja työn säröt ovat mahdollisuuksia luoda uusia käytäntöjä ja toiminnan tapoja. Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelija näkee tiimit mahdollisuutena muuttaa toimintakulttuuria ja omaa työtä.
Yhtenä hyvänä muutoksen avaimena näen tiimipalaverit ja tämän harjoittelun ja portfolion myötä olen saanut huomioida hurjasti uusia tärkeitä asioita, jotka on osattava lastentarhanopettajana kirjata tiimisopimukseen ja nähtävä tärkeinä yhteisinä kasvunpaikkoina niin työssä lasten parissa ja kasvatuskumppanuudessa toisten aikuisten kesken. Meidän täytyy uskaltaa kysyä itseltämme ja tiimiltämme kysymykset, joiden avaaminen mahdollistaa toimintamallien muutoksen. (Ylitapio-Mäntylä 2016.)
Kriittinen ja analyyttinen keskustelukulttuuri ja vastatarinoiden kuuleminen ovat väylä nähdä asioita toisin ja tullaan tietoiseksi, millä tavalla hallinta toimii ja miten kaikki ovat osallisia vallitsevissa käytännöissä. Kun vastatarinoille ollaan avoimia, ne voivat avata uusia tapoja ajatella työntekemisen kulttuuria. Samalla aletaan kysellä työn tekemisen ja oman toiminnan moraalisten ja eettisten lähtökohtien perään. (Brunila & Isopahkala-Bouret, 2011.) Moraaliset ja eettiset kysymykset pitäisivät olla varhaiskasvatuksessa ensisijaisia lähtökohtia, kun työtä kehitetään. Kysymys on myös siitä, miten työyhteisön ja ammattilaisen hyvä määritellään.
Työntekijän hyveet määrittyvät työssä sen mukaan, millainen moraalijärjestys yhteiskunnassa ja yhteisössä muodostuu (Filander, Jokinen & Siivonen 2019). Kysymys on siitä, mikä muodostuu esimerkiksi varhaiskasvatuksessa tärkeäksi ja jääkö opetuksen ja kasvatuksen ammattilaiselle tilaa tehdä työtä oman sisäisen hyvän mukaisesti.
Lähteet:
Brunila, K., & Isopahkala-Bouret, U. (2011). Taloustalkoohenkisestä toistosta toisin tekemiseen? In A. Eteläpelto, T. Heiskanen, & K. Collin (toim.), Valta ja toimijuus aikuiskasvatuksessa. Helsinki: Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura, 313−337
Filander, K., Korhonen, M. & Siivonen, P. (2019). Johdatus nykyajan huiputukseen. Teoksessa K. Filander, M. Korhonen & P. Siivonen Huiputuksen moraalijärjestys. Osallisuuden ja sosiaalisen kivun kertomuksia. Tampere: Vastapaino, 15−47.
Kuittinen, M., & Kejonen, M. (2009). Yhteisöllisyyden paradoksit: tiimit ja henkilöstöryhmät yhteistä merkitystä rakentamassa. Teoksessa K. Filander & M. Vanhalakka-Ruoho (toim.), Yhteisöllisyys liikkeessä. Jyväksylä: Gummerus, 245−270
Kupiainen, M. 2019. Sukupuoletonta asiantuntijuutta, sukupuolistunutta osaamista. Sukupuolentutkimus 32:4, 49−52.
Nevanlinna, T., & Relander, J. (2006). Työn sanat. Jyväskylä: Teos.
Ylitapio-Mäntylä, O. (2016). Opiskelijoiden näkemyksiä lastentarhanopettajan työstä uuden työn kulttuurissa. Aikuiskasvatus 36:4, 258−269.
Ylitapio-Mäntylä, O. (2009). Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja tarinoita sukupuolesta ja vallasta arjen käytännöissä. Acta Universitatis Lapponiensis 171. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 