”Et ei sitä huvitteluiltahoitoo eikä viikonloppuhoitoo pystytä järjestämään” – Epäsäännölliset hoitoajat ja varhaiskasvatuksen merkitykset

Vieraskynässä Anna Siippainen

Varhaiskasvatus ja esiopetus ovat merkittävä osa suomalaista nykylapsuutta. Viimeistään esiopetusvaiheessa varhaiskasvatuksen instituutiot tavoittavat lähes kaikki kuusivuotiaat lapset. Varhaiskasvatuksella ja työelämällä on ollut Suomessa historiallisesti tiivis yhteys (esim. Eerola-Pennanen, Vuorisalo & Raittila 2017). Viime vuosina varhaiskasvatus on tunnistettu laajasti elinikäisen oppimisen ensimmäiseksi portaaksi, ja varhaiskasvatuksen merkitys nousee esiin niin taloustieteilijöiden kuin poliitikkojen puheissa. Yhä edelleen työelämän ja varhaiskasvatuksen välinen sidos on vahva – mahdollistaahan varhaiskasvatus monen huoltajan osallistumisen työelämään. Kytkös näkyy esimerkiksi siten, että samanaikaisesti epätyypillisen työn yleistymisen kanssa on vuorohoito maltillisesti lisääntynyt jo usean vuoden ajan (Varhaiskasvatus 2016 – Kuntakyselyn osaraportti). Vuonna 2017 vuorohoidossa olevien lasten määrä kasvoi kuuden suurimman kunnan tilastoinneissa edelleen Oulussa ja Turussa (Forsell 2019, 27). Miettisen ja Rotkirchin (2012) mukaan epätyypilliset työajat ovat yleistyneet erityisesti äitien keskuudessa.

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatus on pyrittävä järjestämään siten, että se tarjoaa lapsen hoidolle ja kasvatukselle sopivan hoitopaikan ja jatkuvan hoidon sinä vuorokauden aikana, jona sitä tarvitaan (Varhaiskasvatuslaki 540/2018). Vaikka varhaiskasvatuslaki korostaa varhaiskasvatusta lapsen oikeutena, syntyy oikeus vuorohoitoon – eli iltaisin, öisin tai viikonloppuisin tapahtuvaan varhaiskasvatukseen – vain vanhemman työn tai opiskelujen myötä.  Vuorohoidossa on noin seitsemän prosenttia varhaiskasvatukseen osallistuvista lapsista (Varhaiskasvatus 2016 – Kuntakyselyn osaraportti), joten kyse on varsin yleisestä ilmiöstä.

Kuva Pixabay

Vuorohoitoa on tutkittu usein vanhemmuuden näkökulmasta. Vuorohoidossa on yksinhuoltajien lapsia enemmän kuin lapsia kahden huoltajan perheistä. Lisäksi yksinhuoltajaperheissä äitien koulutustaso on keskimäärin matalampi kuin kahden huoltajan perheissä (Sevón ja kumppanit 2017). Sillä, mihin vuorokauden aikaan huoltajat tekevät työtä, ei kuitenkaan ole havaittu olevan yhteyttä siihen, kuinka paljon huoltajat käyttivät aikaa lastensa hoitoon kahden huoltajan perheissä (Oinas, Tammelin & Anttila, 2017, 106-107). Moilasen (2019) mukaan epätyypilliset työajat voivat kuitenkin voimistaa perheiden arjen järjestämisen haasteita. Erityisen hankalassa tilanteessa ovat yksinhuoltajaäidit, jotka ovat usein pääasiallisessa vastuussa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2018) varhaiskasva­tuksen tehtäväksi määritellään lasten kasvun, ke­hityksen ja oppimisen edistäminen. Tässä tekstissä tarkastelen, miten suomalaiset kuntien viranhaltijat, paikallispoliitikot ja varhaiskasvatuksen yksityiset toimijat puhuvat varhaiskasvatuksen merkityksestä silloin, kun lapsi tarvitsee hoitoa tavanomaisista poikkeavina aikoina huoltajien työssäkäynnin tai opiskelujen vuoksi. Teksti pohjautuu tekeillä olevaan artikkeliin (Siippainen, Alasuutari & Karila). Epätyypillisiksi työajoiksi kutsutaan niin kutsutun virastotyöajan eli kello 8–16 ulkopuolelle jäävää työaikaa (Julkunen & Nätti 1999).

Aineistona hyödynnän kymmenessä kunnassa ympäri Suomen tehtyjä poliitikkojen, varhaiskasvatuksen viranhaltijoiden ja yksityisten palveluntarjoajien asiantuntijahaastatteluja. Haastattelut on toteutettu vuonna 2016 osana Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston rahoittamaa CHILDCARE-hanketta (Tasa-arvon kysymykset varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja lastenhoidon tukien järjestelmässä). Aineisto muodostuu 86 asiantuntijan haastattelusta. Näistä tarkastelun kohteeksi on otettu vuorohoitoa koskevat keskusteluosuudet.

Varhaiskasvatuksen merkitykset epätyypillisinä aikoina

Vuorohoidon järjestämisen tavat vaihtelivat kymmenessä tutkimuskunnassa monin tavoin, mutta järjestämisessä oli myös paljon samankaltaisuuksia. Yhtä kuntaa lukuun ottamatta vuorohoito oli järjestetty kunnan omana toimintana, ja pääsääntöisesti vuorohoitoa tarjottiin päiväkodeissa. Yhdessä kunnassa vuorohoitoverkoston supistamisen vuoksi oli kunnan laita-alueella hyödynnetty kotiin palkattuja Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) hoitajia, jonka palkan kunta maksoi. Vuorohoitopaikkoja saatettiin myös ostaa yli kuntarajojen, sillä vuorohoidon tarve saattoi olla oman kunnan puolella vähäistä ja hoidon järjestäminen yksittäiselle lapselle kallista.

Asiantuntijoiden puhe oli tiivistettävissä kolmeen näkökulmaan, jotka liittyivät työelämään-, huoltajien tukemiseen ja lapsen parhaaseen. Vuorohoidon merkitys liitettiin useimmiten huoltajien työssäkäyntiin ja työmarkkina-asemaan. Subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen ei ulotu vuorohoitoon, ja haastatellut järjestäjät ja poliitikot olivat tästä tietoisia. Vuorohoitoa järjestettiin haastateltujen mukaan ainoastaan työ- tai opiskeluperäisestä tarpeesta.

K: Onko tosiaan, että molempien vanhempien täytyy olla vuorotöissä?
V: Joo. Tai sitte, opiskelu tai toisel paikkakunnalla työ... Et on ihan ehdoton. Koska meil on rajotettu määrä niit paikkoja. Eikä oo lasten kannalta mielekästä et siel ois pelkästään päiväaikaan olevii lapsii. Et nää vuorohoidon ajat toki on ainoastaan mahollisii sillon kun molemmat vanhemmat on yhtaikaa töissä. Et ei sitä huvitteluiltahoitoo eikä viikonloppuhoitoo pystytä järjestämään.

Vuorohoidon tärkeys tuotiin esiin juuri sen kautta, että vuorohoito mahdollistaa huoltajien työssäkäynnin epätyypillisinä aikoina. Huoltajan tukemista korostava puhetapa liittyi nimensä mukaisesti puolestaan siihen, että vuorohoito merkityksellistyi perheiden tukemisen kautta.

K: Miten sä ite näät tän vuoropäivähoidon hoitomuotona?
 V: Joo, ihan... Onhan se tietenkin vähän aina sitte se että kuinka paljon se lapsi oikeasti on vanhempien kanssa. Mutta, kyllä varsinkin, jos ajattelee yksinhuoltajia niin erityisesti niille varmasti, sitte, jos ei saa oikeasti töitään järjestettyä niin et se on päiväaikaan niin se on, varmasti, suuri pelastus, jos ei siinä jotain, mummoja tai tämmösiä satu lähipiirissä olemaan jonne sais sillon tällön aina lapsen... Tai että en nää sitä, ihan täytenä peikkona. Kyllä ihan varmasti tarvittavaa jollekin.  

Sitaatista on luettavissa huoli siitä, kuinka paljon vuorohoidossa oleva lapsi on omien vanhempien kanssa. Puheeseen liittyy tämänkin aineistolainauksen mukaisesti usein näkemys siitä, että vuorohoito on monille perheille välttämätön tukimuoto. Esiin nousi se, ettei kaikilla perheillä ole tukenaan informaalia tukiverkostoa, joka voisi auttaa lastenhoidossa esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin. Huoltajien tukemista korostava puhetapa eroaakin työelämään kiinnittyvästä puhetavasta juuri siten, että siinä vuorohoito on tarpeellinen hoitomuoto erityisesti  niille perheille, joissa ei tukiverkostoa tai toista huoltajaa ole.

Kuva Pixabay

Haastatteluissa vuorohoitoa lähestyttiin usein sen ongelmallisuuden kautta. Tällöin vuorohoito nähtiin mahdolliseksi riskiksi lapsen hyvinvoinnille, eli puhetta kehysti näkemys lapsen parhaasta.

K: Sanoit et se ei kaikille perheille sovi niin mitä sä tarkotat sillä?
V: Jos on hirveesti kaikenlaisia lapsella ongelmatiikkaa et saako sitä tukea ja saako sitä sellasta varhaiskasvatuspalvelua sieltä, että se ois sille lapselle parasta, niin sitä aattelen että ei välttämättä sitä kautta saa... 

Haastateltava kuvaa, ettei vuorohoito ole lapselle paras mahdollinen paikka, jos lapsella on tuen tarvetta.  Haastateltavan huolenaihe on sinällään aiheellinen. Epätyypillisinä aikoina ryhmissä työskentelee usein lastenhoitajia ja opettajan kanssa vietetty aika saattaa jäädä vähemmälle. Vielä vähäisemmäksi voivat jäädä mahdollisuudet erityiseen tukeen, kuten varhaiskasvatuksen erityisopettajan asiantuntijuuden tai avustajan työpanoksen hyödyntämiseen, sillä heidän työaikansa rajautuu useimmiten päiväaikaan.

V: Sitte yks mitä, vois ehkä jonkun verran, joilleki perheille tulee (yksityisestä varhaiskasvatuksesta yllätyksenä), jos he tekee jonku verran semmost vuorotyötä niin aukioloajat voi olla yksi. Yksityisellä (on) perinteisesti aukiolot, (mehän) ei suostuta pitään tätä pidempään auki koska se ei oo lasten etu, koska se menee niin, et jos se on pidempi, niin neki perheet joilla ei välttämät ois tarvetta, saattavat pitää lapsia siellä, ku se on kerran auki... Sen takii tää ei oo auki kun 7.15-16.45. Se riittäköön. Jos ei se riitä ni sitte tämä päiväkoti ei oo heiän perheen tarpeisiin vastaava. Mut me halutaan siinäki tuoda tää lapsinäkökulma siihen, että päivähoitopäivän pituus ei ole, sen on hyvä olla niin lyhyt kun mahdollista…

Yksityisen varhaiskasvatuspalvelun tuottaja lähestyy vuorohoitoa edellisen lainauksen tapaan lapsen edun kautta. Hänen mukaansa pitkät aukioloajat eivät ole lapsen edun mukaisia. Lainauksesta on luettavissa myös tietynlainen epäluottamus huoltajia kohtaan. Vastaaja epäilee, että jos he olisivat pidempään auki, myös ne perheet, joilla tarvetta ei ole, saattaisivat pitää lapsia pidempään hoidossa.

Yhteiskunnalliset järjestykset muuttuvat – muuttuuko varhaiskasvatus?

Edellä on kuvattu varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden puhetta vuorohoidosta. Kuten nähdään, kuvataan vuorohoidon tarvetta ja käyttöä välillä värikkäinkin sanankääntein. Kaikki yllä esitetyt puhetavat ovat jollain tavoin yhdistettävissä siihen, että vuorohoitoon osallistuminen on tiukasti seurattua ja kontrolloitua. Sen saamiseksi huoltajien on toimitettava esimerkiksi voimassa olevat työvuorolistat. Tiukka seuranta liittynee ainakin osin vuorohoidon korkeisiin kustannuksiin. Vuorohoidon järjestäminen on kunnille ja yksityisille palveluntarjoajille kallista. Mielenkiintoista kuitenkin on, että kustannuksista ei puhuta juurikaan suoraan. Sen sijaan puhe kääntyy usein huoltajien työn mahdollistamisen välttämättömyyteen tai lapsen parhaaseen. Esimerkiksi molemmat lapsen etuun liittyvät aineistoesimerkit ovat liitettävissä epäsuorasti vuorohoidon kustannuksiin. Vuorohoito näyttäytyy lapsen edun vastaisena, sillä tuen – esimerkiksi avustajan tai erityisopettajan järjestäminen ääriaikoihin – ei ole välttämättä taloudellista. Onkin toki ymmärrettävää, että tukipalvelut on keskitettävä aikaan, jolloin mahdollisimman moni lapsista on paikalla. Myös yksityisten palvelujen tuottaja kuvaa aukioloaikojen rajaamisen johtuvan lapsen edun tavoittelusta. Osin kysymys voi olla myös siitä, että vuorohoidon järjestäminen voi olla yksityiselle palveluntarjoajalle taloudellisesti kannattamatonta.

Puhetapojen tarkastelussa Alasuutarin ja Qaridin käsite episteeminen hallinta eli tiedolla hallinta, on hyödyllinen (esim. Alasuutari & Qadir 2014). Voi ajatella, että puhe lapsen parhaasta saattaa kätkeä kuitenkin ainakin jossain määrin elementin pyrkimyksestä vuorohoidon kontrolloimiseen. Puheella ohjataan perheitä ja varhaiskasvatuksen järjestelmää tietynlaisiin ratkaisuihin. Tämä herättää myös kysymyksen, kenelle vuorohoito sopii tai kenelle vuorohoito on ylipäänsä mahdollista, jos esimerkiksi yksityisesti tuotetut palvelut rajautuvat usein vuorohoidon tarpeen vuoksi perheen palveluvalikon ulkopuolelle tai erityistä tukea on hankala järjestää esimerkiksi ilta-aikoihin. Havainnot haastavat käsityksemme suomalaisen lastenhoidon universalismista ja huoltajien vapaasta valinnasta.

Moilasen (2019) mukaan laadukkaan varhaiskasvatuksen saatavuus myös epätyypillisinä aikoina mahdollistaa pienten lasten huoltajien työssäkäynnin, mutta tarjoaa myös lapselle hyvinvointia tukevan ympäristön. Kuitenkin vaikuttaakseen varhaiskasvatuksen tulee olla laadukasta (ks. esim. Bennett 2008, 33–35; Karila 2016), ja näin on myös vuorohoidossa. Kuitenkin jo jotkut järjestelmän sisällä olevat rakenteet itsessään haastavat niiden perheiden lastenhoidon järjestelyjä, joiden hoidon tarve ei ajoitu virastoaikaan. Esimerkiksi esiopetus tai ohjattu toiminta ylipäänsä järjestetään usein aamupäiväpainotteisesti. Vuorohoidon järjestämiseen ja pedagogiikkaan liittyvät pulmat on hyvä huomioida myös suunniteltaessa maksutonta varhaiskasvatusta tai mahdollista kaksivuotista esiopetusta. Riippumatta huoltajien työn luonteesta on selvää, että varhaiskasvatus ei toteudu kaikkien lasten kohdalla säännöllisesti ja tiettynä rajattuna aikana. Parhaassa tapauksessa sekä työelämään että varhaiskasvatuksen käytäntöihin pystytään luomaan joustavia ratkaisuja, sillä uusille näkökulmille työn ja perheen yhteensovittamiseksi on selkeästi tilausta. 

Kuva Pixabay

Lähteet

Alasuutari, P. & Qadir, A. (2014). Epistemic governance: an approach to the politics of policy making. European Journal of Cultural and Political Sociology 1 (1), 67–84.

Bennett, J. (2008). Early childhood services in the OECD countries: Review of the literature and current policy in the early childhood field, Innocenti Working Paper No. 2008-01. Florence, UNICEF Innocenti Research Centre. 

Eerola-Pennanen, P., Vuorisalo, M. & Raittila, R. (2017). Johdatus varhaiskasvatukseen. Teoksessa M. Koivula, A. Siippainen & P. Eerola-Pennanen (toim.) Valloittava varhaiskasvatus. Tampere: Vastapaino, 21–35.

Forsell, M. (2019). Kuuden suurimman kaupungin varhaiskasvatuksen palvelut ja kustannukset vuonna 2018. Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 16/2019.

Julkunen, R. & Nätti, J. (1999). The Modernization of Working Times, Flexibility and Work Sharing in Finland. Jyväskylä: SoPhi. Saatavilla osoitteesta: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/44449

Karila, K. (2016) Vaikuttava varhaiskasvatus. Tilannekatsaus toukokuu 2016. Raportit ja selvitykset 2016: 6. Helsinki: Opetushallitus. 

Miettinen, A. & Rotkirch, A. (2012). Yhteistä aikaa etsimässä. Lapsiperheiden ajankäyttö 2000-luvulla. Perhebarometri 2011. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 42/2012. Helsinki: Väestöliitto.

Moilanen, S. (2019). Managing the “Triple Demand”: Lone Mothers’ Non-Standard Work Hours and Work–Family Reconciliation. JYU Dissertations 112.

Oinas, T., Tammelin, M. & Anttila, T. (2015). Epätyypillinen työaika ja lasten kanssa vietetty aika. Teoksessa A-H, Anttila, T. Anttila, M. Liikkanen & H. Pääkkönen (toim.) Ajassa kiinni ja irrallaan – yhteisölliset rytmit 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Tilastokeskus, 99–108

Sevón, E., Rönkä, A., Räikkönen, E., & Laitinen, N. (2017). Daily rhythms of young children in the 24/7 economy: A comparison of children in day care and day and night care. Childhood, 24 (4), 453–469.

Siippainen, A. (2018). Hallinta, subjektifikaatio ja sukupolvisuhteet. Etnografinen tutkimus lasten ja aikuisten välisistä suhteista vuorohoitopäiväkodissa. Väitöskirja. Jyväskylä. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. JYU dissertations, 4. 

Siippainen, A., Alasuutari, M. & Karila, K. (tekeillä). Vuorohoidon merkitykset virkamiesten haastatteluissa.

Varhaiskasvatuslaki (540/2018)

Varhaiskasvatus 2016 – Kuntakyselyn osaraportti. Tilastoraportti 30/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: