Varhaiskasvatustoiminnan tehokkuutta on usein mitattu kuntien toimesta seuraamalla kasvattaja-lapsi suhdelukuja, jotka määritellään laissa. Suhdelukuihin pohjautuva käyttöasteen laskeminen ja sen maksimaalinen tavoittelu aiheuttaa lieveilmiöitä, joita voidaan tarkastella seuraavista näkökulmista:
- Reaaliaikaisen käyttöasteen seurannan puuttuminen aiheuttaa laittoman tilanteen päiväkodissa päivittäin.
- Suhdelukujen laskenta tehdään yksiköittäin ja päivätasolla.
- Käyttöastetta pyritään parantamaan liikuttamalla lapsia ja henkilökuntaa sekä joustamalla työajoissa. Sijaisia ei palkata tai niiden hankinta jätetään viime tippaan.
Mikä on käyttöaste varhaiskasvatuksessa?
Päivähoitoasetuksen mukaiset suhdeluvut ovat pohjana varhaiskasvatuksessa käytettävissä käyttöasteissa. Käyttöaste kuvaa sitä, kuinka suuri osa lapsista on tiettynä päivänä päiväkodissa läsnä. 100% käyttöaste saavutetaan, kun kolmen kasvatusvastuullisen työntekijän ryhmässä ovat kaikki 24 yli 3-vuotiasta lasta paikalla. Käyttöaste laskee sitä mukaa mitä useampi lapsi ryhmästä puuttuu, mutta aikuisten määrä pysyy samana. Käyttöaste saadaan tasaantumaan, jos aikuisia puuttuu saman verran suhteessa lasten määrään, esim. 2 aikuista ja 16 lasta.
Päivähoitoasetuksen muutoksessa vuonna 1992 luovuttiin lapsiryhmän enimmäiskoon määrittelystä, jotta päiväkotitoimintaan saataisiin joustavuutta. Näin lasten määrää voitaisiin vapaasti muuttaa tilanteiden, tilojen ja lapsikoostumuksen mukaan suhdeluvun toteutuessa. Tavoitteena oli myös hyödyntää mahdollisimman hyvin päivähoidon voimavaroja ja ehkäistä vajaakäyttöä. Tämä mahdollisti päivähoidon alueellisen palvelutarjonnan paremman suunnittelun vallitsevista olosuhteista, alueellisista tarpeista ja käytettävistä resursseista lähtien. (Kantelu, 2004; Färkkilä, Kahiluoto & Kivistö, 2006; Siitonen, 2011)
Varhaiskasvatuslain uudistuessa vuonna 2016 ryhmäkoko palautettiin takaisin. Tosin ryhmäkoko lasketaan edelleen suhdelukujen kautta. Ryhmässä saa olla läsnä kolmea hoito- ja kasvatusvastuullista vastaava lapsimäärä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että 3-6 vuotiaiden lasten ryhmässä saa olla maksimissaan 24 lasta.
Mitkä asiat vaikuttavat käyttöasteeseen?
Käyttöasteen ollessa 100%, päiväkodin jokaisen lapsen tulisi olla paikalla. Käytännössä lasten sairastumiset, lomat ja muut poissaolot aiheuttavat aina jonkin verran ”tyhjiä” paikkoja, jotka vaikuttavat heti käyttöasteeseen. Lasten satunnaiset poissaolot kertautuneena vuoden ajan vaikuttavat voimakkaasti käyttöasteeseen. Lasten pitkät hoitoajat ja päiväkodin pitkät aukioloajat hankaloittavat työvuorojen suunnittelua ja suhdeluvuissa pysymistä. (Salmi, Huttunen & Yli-Pietilä, 1996; Vartiainen, 1992; Färkkilä, Kahiluoto & Kivistö, 2006; Siitonen, 2011.)
Lasten satunnaisten poissaolojen lisäksi suhdelukuihin vaikuttavat esim. henkilöstön sairastapaukset tai henkilöstön osallistuminen koulutukseen, kokoukseen yms. Henkilöstön poissaoloihin tulisi varautua etukäteen ja riittävällä sijaisjärjestelyllä, niin etteivät poissaolot vaikuta varhaiskasvatuksen toimivuuteen ja tasoon. Päiväkodin johtajan vastuulla on henkilökunnan sijoittaminen suhdelukujen mukaisesti. (Färkkilä, Kahiluoto & Kivistö, 2006; Siitonen, 2011.)
”Päiväkotien sijaisjärjestelyt ovatkin varsin kirjavat.”
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen (STM, 2008) mukaan käyttöasteeseen keskeisesti vaikuttava tekijä onkin sijaisjärjestelyt. Määrärahojen puute tai vähyys sekä pätevien sijaisten saatavuus vaikuttavat sijaisjärjestelyihin kuormittaen henkilöstöä. Erityisesti lyhytaikaisiin sijaisuuksiin on vaikeampaa saada riittävästi henkilöstöä kuin pitkäaikaisiin. Päiväkotien sijaisjärjestelyt ovatkin varsin kirjavat. Färkkilän, Kahiluodon ja Kivistön vuonna 2006 tekemän kyselyn mukaan kunnan tai päiväkodin oma sijaisrekisteri oli yleisin sijaisjärjestelytapa. Viidesosa kyselyyn vastanneista käytti palkattua, pysyvää sijaishenkilöstöä. Tämä tarkoittaa tarkkaa suhdelukuseurantaa, sillä yksi ylimääräinen aikuinen laskee suhdelukua, jos lapsia ei ole suhteessa saman verran paikalla. Sisäisiä järjestelyjä käytti alle viidesosa vastanneista. (Färkkilä, Kahiluoto & Kivistö, 2006.)
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto toteaa kanteluissa (2004 & 2008), että satunnaiseen henkilöstövajaukseen vastataan eri keinoin päiväkodin sisällä sekä käyttämällä päiväkotiyksiköiden varahenkilökuntaa. Henkilökuntavajetta pyritään korjaamaan pääosin oman päiväkodin tai yksikön sisäisesti. Yleinen käytäntö on siirtää henkilökuntaa ja lapsia toiseen ryhmään poissaolojen vuoksi. (Siitonen, 2011; Mäntynen, 2014; Siltala, 2004.) Toisaalta kaikista aikuisista tulee lapsille tuttuja ja koko päiväkodin toimintaympäristö tulee tutuksi (Salmi, Huttunen & Yli-Pietilä, 1996), mutta kaikille lapsille yhtäkkiset siirrot eivät ole hyväksi.
Monilla kunnilla on sopimuksia paikallisten rekrytointipalveluiden kanssa, joista sijaiset tilataan. Helsingin Sanomat (18.2.2018) ovat uutisoineet, että keväällä 2018 etenkin pääkaupunkiseudun kuntien Seure-henkilöstöpalvelulla on ollut vaikeuksia toteuttaa sijaistilauksia, jolloin osa päiväkodeista on joutunut supistamaan aukioloaikojaan. Sijaisongelmat nousivat esille myös kyselyn avoimissa vastauksissa.
Tuleeko tilapäisestä poikkeamasta pysyvä poikkeama?
“Kunta voi poiketa 1 ja 2 momentissa säädetystä suhdeluvusta, jos lasten keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti huomattavasti vähäisemmät kuin toimintapäivät. Poikkeaminen voi tapahtua siten, ettei lapsia ole muutoin kuin lyhytaikaisesti yhtäaikaisesti hoidossa enempää kuin kokonaissuhdeluku edellyttää.” (21.12.2006/1345)
Suhdelukujen monitulkintaisuus perustuu päivähoitoasetuksessa olevaan tilapäisyys momenttiin. Suhdeluvuista ja näin ollen ryhmäkoosta voidaan tilapäinen poiketa äkillisissä ja ennakoimattomissa tilanteissa sekä niissä tilanteissa, joissa vanhempi työllistyy tai osallistuu työllistymiskoulutukseen. Näin saadaan joustavuutta päivähoidon järjestämiseen ja ideaalissa tilanteessa lapsi voi jatkaa omassa tutussa ryhmässään, vaikka varhaiskasvatuksen tarve muuttuisi vanhemman työllistyttyä. Kuitenkin ongelmaksi muodostuu, että tilapäisestä poikkeamasta saattaa tulla pysyvä poikkeama, koska laki ja asetus eivät anna vastausta, kuinka pitkä tämä tilapäinen poikkeaminen saa olla. (Asetus lasten päivähoidosta, 6§, 5-6 mom.; Mahkonen, 2012; Kantelu, 2004; Kantelu, 2008.)
“Lisäksi 1 ja 2 momentissa säädetystä suhdeluvusta voidaan poiketa tilapäisesti ja lyhytaikaisesti laajennettaessa lapsen hoitoaikaa edellä 2 §:n 3 momentissa (vanhempi työllistyy tai osallistuu työllistymiskoulutukseen) tarkoitetulla tavalla.” (19.6.2008/442)
Suhdeluvut ja niistä poikkeaminen liittyvät erilaisiin vastuun muotoihin, mutta vain epäsuorasti. Mahkosen (2012) mukaan ei ole olemassa mitään juridista automatiikkaa, jossa tehtäisiin määrättyjä johtopäätöksiä vastuun realisoitumisen suhteen. Kuten eduskunnan oikeusasiamiehelle toimitetussa kantelussa (2008) todetaan, on suhdelukujen käytännön soveltaminen työnjohdollinen kysymys. Ratkaisuna oikeusasiamies päätyy siihen, että säädettyä henkilöstömitoitusta ei voida pitää säädöksen mukaisena, jos se jää toteutumatta useampana toimintapäivänä kuukaudessa. Henkilökunnan läsnäoloa täysimääräisesti ja jatkuvasti hoitotilanteessa ei päivähoitoasetuksen säännös edellytä, mutta pyrkimys asetuksen mukaisiin suhdelukuihin tulisi toteutua koko hoitopäivän ajan. (Kantelu 2001 & kantelu 2008.)
Käyttöastetavoittelun seuraukset
Käyttöasteiden pohjalta ohjautuvassa varhaiskasvatuksessa on uskottu siihen, että olemassaolon kilpailussa selviäminen johtuu hallittavista tekijöistä ja suunnitelmallinen järki hallitsee todellisuutta. (Siltala, 2004). Kun käyttöasteet ohjaavat toimintaa ja niistä tulee itseisarvo, työn mielekkyys katoaa. Näin vaadittu tehokkuuden tulos on ristiriidassa päivähoidon arvojen kanssa. (Siltala, 2004.)
”Tehostamistoimien aiheuttaman työnkuormituksen koettiin vaikuttavan negatiivisesti työn laatuun” (Paananen & Tammi, 2017).
Paananen ja Tammi (2017) toteavat saman ristiriidan. Lastentarhanopettajat kokivat aikuisen roolin jäävän järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäjäksi, ja lasten yksilöllisen eriyttämisen ja avun antaminen vaikeutuu. Tehostamistoimien aiheuttaman työnkuormituksen koettiin vaikuttavan negatiivisesti työn laatuun, kun sitä ei kyetty tekemään niin kuin olisi toivottu. Patomäki (2007) toteaakin, että tehtaan tuottavuusmittareiden ja liukuhihnatekniikoiden soveltamien esimerkiksi päivähoidossa murentaa niiden ammattietiikan ja johtaa pääsääntöisesti täysin järjettömiin lopputuloksiin.
Hännisen (2017) tutkielmassa nousi esille, että suhdeluvut ylittyvät arjessa usein. Arki rakentuu yhä voimakkaammin perushoitotilanteiden varaan ja suunniteltua työtä ei voida kunnolla toteuttaa. Vastaajat olivat myös huolissaan lasten turvallisuudesta, kun henkilöstöresursseja ei ole tarpeeksi (ks. myös Puroila & Kinnunen, 2017). Hyvinvointia mittaavissa tutkimuksissa on tuotu esille, että arjen rikkonaisuus vaarantaa lapsen hyvinvointia sekä kasvua ja kehitystä (Määttä & Rantala, 2016).
Varhaiskasvatuksen arki pakottaa työvuorojoustoihin, joka kuormittaa työtä. Sijaistaminen toisessa ryhmässä pakottaa henkilökunnan joustamaan työvuoroissa venyttäen päiväänsä tai jopa vaihtamalla työvuorojaan. (Siitonen, 2011.) Työvuorojen ja työpäivien epävarmuus on johtanut siihen, että lapsista tulee levottomia ja aikuisista stressaantuneita. Henkilökunta uupuu pyrkiessään turvalliseen päivähoitoon, vaikka kokevatkin, ettei sekään aina onnistu. Kyynistyminen ja turhautuminen voivat johtaa työuupumuksen kautta alanvaihtoon. (Valkama, 2012; Siltala, 2004.)
Palautetta ja kommentteja voit lähettää sähköpostitse:
tutkittuavarhaiskasvatuksesta(at)gmail.com tai lähetä kommentti.
Huom. Lähdeluettelo selvityksestä julkaistaan 1.6.2018.
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 