Oman elämän ääni – katsomuskasvatus vahvistamassa kestävän ihmisyyden rakentumista

Vieraskynässä Ilkka Tahvanainen ja Jarmo Kokkonen

Onko olemassa ortodoksisia oravia?

Onko enkeli lentokonetta nopeampi?

Kuinka monta vuosituhatta vielä tulee?

Onko aikuisena pakko mennä naimisiin?

Onko maapallo mennyt rikki?

Lapsella on kyky ihmetellä elämän pieniä ja suuria asioita. Hän on utelias ja haluaa päästä selville kaikista salaisuuksista. Hän yhdistelee havaintojaan ja oppimiaan asioita luovasti. Lapselle uuden omaksumisessa merkityksellistä on kokonaisuus: ruumiillisuus, tunteet, hämmästely, kokemukset ja arjen havainnoista heräävät kysymykset. Lapsella ei ole erikseen esimerkiksi uskonnollisia, yhteiskunnallisia tai ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä. Yhtä vähän lapsi erottaa järkeä ja tunnetta toisistaan. Lapsen edun mukaista on, että hän pääsee jo ensimmäisinä elinvuosinaan suurten elämänkysymysten äärelle hänelle sopivalla, lapsilähtöisellä tavalla. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus toteuttaa tätä tavoitetta.

Katsomuksellinen osaaminen varhaiskasvatuksessa

Lähes kaikissa Euroopan maissa tunnistetaan uskontojen ja katsomusten merkitys osana opetussisältöjä varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Näkökulmina ovat esimerkiksi ennakkoluulojen ehkäiseminen, yhteiskuntarauha, moninaisuuden kohtaaminen, dialogitaidot ja kulttuuriperinnön vaaliminen (Yli-Koski-Mustonen 2018). Varhaiskasvatuksen tulevaisuuskuvat 2040 -raportissa esitetään varhaiskasvatuksen koko olemusta ravisteleva kysymys: Millainen varhaiskasvatuksen ihmiskuva nyt ja tulevaisuudessa on?

Globaalisti katsoen perinteiset uskonnot eivät ole kuihtumassa.  Kristittyjen, muslimien ja hindujen määrä kasvaa entisestään, tilastojen mukaan heitä on jo 5,3 miljardia. Viimeisen viidenkymmen vuoden aikana uskonnottomien määrä on pudonnut kahdeksan prosenttiyksikköä (Kirkon tutkimuskeskus 2020). Megatrendit 2020 -selvityksen mukaan kansojen liikkuvuus lisääntyy, globalisaatio moninaistaa yhteiskuntaa, ja uskontojen ja ideologioiden merkityksen arvioidaan lisääntyvän kulttuurissamme (Sitra 2019). Tämä ennustaa lisääntyvää tarvetta uskontojen ja katsomusten väliselle dialogille.

Samanaikaisesti lastentarhanopettajat (nyk. varhaiskasvatuksenopettajat) joille henkiset ja hengelliset asiat ovat omassa elämässään vieraita, tarvitsevat erityistä tukea katsomuskasvatuksen toteuttamisessa (Helki 2017). Yhteiskunnallisten muutosten keskellä varhaiskasvattajilta vaaditaan uudenlaista katsomuskasvatukseen liittyvää osaamista. Rakentavan vuoropuhelun vahvistamiseksi tulisikin tunnistaa keskustelun haltuun ottamisen mekanismeja: kuka johtaa lapsiryhmässä ilmentyvää vuorovaikutusta? Ketkä vaikuttavat varhaiskasvatusyksikön katsomuskasvatusta koskevan näkemyksen ja toimintakulttuurin muodostumiseen? Kenen vanhemman ääni kuullaan? Syntyvätkö muutokset vahvimpien ja äänekkäimpien vaatimusten pohjalta? Ketkä ovat hiljaa ja miksi? (Kokkonen & Tahvanainen 2021).  

Tutkija ja yliopistonlehtori Saila Poulterin mukaan katsomukset kietoutuvat kulttuurisiin syvärakenteisiin, instituutioihin ja yhteisöihin monin säkein ja heijastuvat henkilökohtaisissa identiteeteissä ja narratiiveissamme. Asenteilla on suuri merkitys varhaiskasvatuksen pedagogiikan toteutumiseen. Varhaiskasvatuksen henkilöstön varovaisuus ja toimimattomuus vaikuttaa keskeisesti myös lasten toiminnan rakentumiseen varhaiskasvatuksessa. Siksi varhaiskasvatuksen henkilöstöltä edellytetään katsomuksellisen ulottuvuuden kohtaamisen taitoja ja epävarmuuden sietämistä. Asenne, jossa uskonnon liian vahvaksi tulkittu näkyminen ja tuntuminen rajataan pois, voikin tuntua turvalliselta pedagogiselta asenteelta (Poulter 2020). 

Katsomuskasvatuksen pedagogisen toiminnan kehittäminen vaatii tuekseen yhä laajempaa tutkimusperustaista ja arviointiin pohjautuvaa tietoa katsomuskasvatuksesta ja siihen liittyvästä yhteistyöstä. Katsomus- ja kulttuuritietoinen yhteisö- ja opettajakohtainen itsereflektio auttaa opettajaa ja yhteisöä tulemaan tietoiseksi omista asenteistaan ja stereotypioistaan, niiden syistä ja taustoista sekä muista kenties ajattelua ja toimintaa rajoittavista tekijöistä (Kavonius & Putkonen 2020). Vasuperusteinen katsomuskasvatus ei tavoittele neutraaliksi ajateltua uskonnottomuutta, vaan lapsen oikeutta saada kosketuksia ja ohjausta omaan ja toisten katsomukseen. Moniarvoinen yhteiskunta rakentuu uskontojen ja katsomusten näkyväksi tekemisellä ja vuorovaikutuksella, ei niiden piilottamisella tai yrityksellä rajata niitä vain yksityisyyden piiriin. Erilaiset näkemykset ovat sallittuja, ja niistä on hyvä keskustella avoimesti ja kunnioittavasti. Perustava kysymys varhaiskasvatuksen ihmiskuvasta on kysymys jokaiselle kasvattajalle: millainen on oma näkemykseni lapsesta katsomuksellisena ajattelijana ja toimijana?

Onnistuneen katsomuskasvatusyhteistyön taustalla ovat yhteinen suunnittelu, tehostunut dokumentointi, arviointi- ja palautekäytännöt. Resurssiviisas yhteiskehittäminen yhdistää osaamista asiantuntijuutta ja resursseja toiminnaksi, joka vahvistaa lasten ja yhteisöjen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kirkon nelivuotiskertomukseen (2020) mukaan seurakuntien tiloja osattiin hyödyntää oppimisympäristöinä ja vierailukohteina peräti 85 % vastanneista. Kaikki lähtee kontakteista ja yhteisestä suunnittelusta. Kontaktit oltava kaikilla tasoilla. Yhteinen toimintamalli, säännöllinen sykli ja toistuvuus, että asiat pysyvät yllä ja niitä voi reflektoida ja arvioida ja kehittää; nämä ovat tärkeitä. (Katsomuskasvatusyhteistyötä koskeva selvitys 2020, julkaisematon). 

Suojaava (katsomus)kasvatus

Lapsen sosioemotionaaliset taidot kehittyvät ekologisessa viitekehyksessä, erilaisissa kehitys- ja oppimisympäristöissä. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelman perusteet 2021  innostaa tutustumaan lähiympäristöön ja sen kulttuuriseen ja katsomukselliseen moninaisuuteen sekä harjoittelemaan vuorovaikutus- ja ilmaisutaitoja erilaisissa tilanteissa, erilaisten ihmisten kanssa. Lapsia rohkaistaan keskustelemaan ja toimimaan merkityksellisyyden äärellä. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulisi mahdollistaa elämänkysymyksien ihmettely leikkien, keskustellen tai luovasti itseään ilmaisten.  Riittävän monipuolisilla oppimisympäristöillä voidaan edistää ajattelutaitojen oppimista. Mitä autenttisempia, todentuntuisimpia oppimisympäristöt ovat, sitä paremmat mahdollisuudet ne tarjoavat identiteetin muodostumiselle (Metsärinne, Heino, Korhonen & Esko 2019 ).  

Pyhät rakennukset ovat ikään kuin eläviä runokokoelmia. Arkkitehtuuri muodostuukin niistä tekstuureista, jotka tunnemme sormenpäillämme, äänistä tilassa, eri materiaalien tuoksuista sekä omista tunteistamme, jotka syntyvät näistä kokemuksista (Meskanen & Hummelin 2010). Lapsi omaksuu ympäristöstään kielen, jonka avulla hän kuvaa sisäistä maailmaansa. Kehityksen myötä kieli rikastuu symboleilla ja kokemuksilla, jotka vahvistavat lasta rakentamaan omaa sisäistä maailmaansa kuvaavan narraation (Heinonen, Luodeslampi & Salmensaari 2004). Syvien kysymysten pohtimisen edistämiseksi ja vahvistamiseksi tarvitaan kirjoja, kertomuksia, pelejä, musiikkia, vierailuja, hiljaisuutta ja keskustelua (Kilpeläinen 2020). Pedagoginen katsomuskasvatus vahvistaa myönteisen arvopuheen ja arvosfäärin kehittymistä yhteisöissä. Lapsi saa elää elämää, jossa voi levätä katsomuksensa kanssa, eikä hänen tarvitse taistella olemisen tilastaan.  Lasta ei tulisi sulkea myöskään pois vanhempien välisestä katsomusdialogista. Parhaimmillaan keskustelut ovat vastavuoroisia ja kehittävät molempien, vanhempien ja lasten ajattelua. 

Lasta voi monin tavoin auttaa aistimaan monimuotoista ympäristöä, ilmaisemaan henkisyyttään ja keskustelemaan uteliaasti pyhästä. Suomen pyhiinvaelluskeskus ja Kirkkohallitus ovat yhteiskehittäneet pedagogista materiaalia, joka huomioi katsomuskasvatuksen periaatteet. Hiljaisuuden polku -materiaali edistää suvaitsevaisuutta, moniarvoisuutta sekä takaa eri katsomusten välisen yhdenvertaisuuden (Tahvanainen & Papinaho 2021). Materiaali rohkaisee lapsia ja aikuisia toteuttamaan katsomuskasvatusta kokemuksellisuuden ja ympäristökasvatuksen näkökulmista. Materiaali pohjautuu seitsemään avainsanaan, jotka ovat esiintyneet pohjoismaisessa pyhiinvaellusperinteessä. Ne ovat kiireettömyys, hiljaisuus, vapaus, jakaminen, huolettomuus, hengellisyys/henkisyys ja yksinkertaisuus (kasvuakatsomuksesta.fi).  Voisikohan tältä pohjalta kasvaa kokonaisvaltaista kasvatuskatsomuksen toimintatapaa? 

Elämän merkityksen lähteet rakentuvat henkilökohtaisista arvoista ja maailmankuvasta, uskomuksista ja rituaaleista, joiden kautta merkityksellisyyden kokemusta vahvistetaan. Ihminen kokee elävänsä merkityksellistä elämää, kun nämä merkityslähteet ovat tasapainossa. Äkilliset muutokset ja elämän kriisit ovat kuitenkin omiaan horjuttamaan merkityksellisyyden kokemusta, jolloin ihminen ajautuu merkityksen kriisiin (Saarelainen 2021). Elämään väistämättä liittyvän yllätyksellisyyden äärellä kiinnittyminen suomalaisuuden syviin juuriin (pyhät paikat, luontosuhde) tarjoaa kaikenikäisille yhteisen katsomuksellisen kiinnekohdan, jonka arvoa ja merkitystä emme ehkä ole riittävän hyvin tähän asti oivaltaneet.  

Lasten kysymykset on kerätty ortodoksisesta päiväkoti Pääskystä, professori Arto Kallioniemen ja piispa emerita Irja Askolan sekä dosentti Angela Kunze-Beiküfnerin puheenvuoroista.

Lähteet

Heinonen L. & Luodeslampi J. & Salmensaari L. 2004. Lapsityön käsikirja. Kirjapaja.

Helki E. 2017. Helsinkiläisten lastentarhanopettajien käsityksiä varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksesta ja sen toteutumisesta. Pro gradu, Helsingin yliopisto. 

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelman perusteet 2021. Määräykset ja ohjeet 2021:2a. Opetushallitus

Kilpeläinen A-L. 2019. ”Lapsi tarvitsee tilaa ja tukea hengelliselle kehitykselleen.” Teologia.fi: Katsomuskasvatus. (Luettu 15.02.2021)

Kirkkohallitus, 2021. Kasvuakatsomuksesta.fi. 

Kavonius M. & Putkonen N. 2020. Katsomustietoisuus voimavarana. 13.05.2020 Katsomustietoisuus voimavarana — Suomi (kieliverkosto.fi). (Luettu 15.02.2021)

Kokkonen J. & Tahvanainen I. 2021. Kehittyvä katsomuskasvatus ja kirkon monialainen yhteistyö. Teoksessa A. Kalliokoski, M. Laine, S. Poulter (toim.) Lapsenkokoinen katsomuskasvatus. Lasten Keskus.

Lattu K., Kilpeläinen A-L. ja Innanen T. 2020. Kirkon varhaiskasvatus ja kotien uskontokasvatus. Teoksessa J. Porkka & Valtonen M. (toim.) Innostava ja kohtaava kasvatus. Kirkon kasvatuksen barometri 2020. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 65.

Megatrendit 2020. 2019. Sitran selvityksiä: 162. Sitra.

Meskanen P, & Hummelin N. 2010. Creating the Future –  ajatuksia arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksesta. Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki.

Metsärinne M., Maailmanperintö ja kulttuurikasvatus. Rauma. Rauman normaalikoulu ja Turun yliopisto. 2019

Poulter, S. 2020. Katsomusten maailman sukeltamisesta. (Luettu 15.02.2021)

Saarelainen S-M. 2021. Merkityksellisyyden kokemus koronapandemian aikana. Kirkko ja tutkimus (Luettu 15.02.2021)

Saari, J. 2021. Viisi väitettä eriarvoisuudesta. Helsingin Sanomat 2021.

Spirituality. Institute on character. 2021.  https://www.viacharacter.org/character-strengths/spirituality (Luettu 15.02.2021)

Tahvanainen, I. & Papinaho A. 2021. Kaikkihan me tiedämme, miten hyvältä luonnossa tuntuu. Kaikkihan me tiedämme, miten hyvältä luonnossa tuntuu – Leikkipäivä (leikkipaiva.fi) 15.02.2021

Uskonto arjessa ja juhlassa (2020). Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016–2019. Salomäki Hanna, Hytönen Maarit, Ketola Kimmo, Salminen Veli-Matti & Sohlberg Jussi. Kirkon tutkimuskeskus.

Varhaiskasvatuksen tulevaisuuskuvat 2040. Varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan tulevaisuustyön raportti. 2019. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:30

Yli-Koski-Mustonen S. 2018. Varhaiskasvattajien näkemyksiä katsomuskasvatuksen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja osaamisen kehittämisestä. Helsingin yliopisto