Vieraina Satu Valkonen, Jaana Pesonen & Kristiina Brunila
Lupaus uudesta ja paremmasta on aina siivittänyt koulutusreformeja. Reformin kohteena on yhä laajemmalle yksilön elämänpiiriin, käyttäytymiseen, tunneilmaisuun ja persoonaan ulottuva oppimistalous, jota tutkimme FuturEd-projektissa. Keskeisenä käsitteenä on koulutuksen tulevaisuuden suuntaviivoja, kaupallisia intressejä ja uusia tieteenaloja yhdistävä täsmähallinnan käsite (precision education governance), jota tulemme avaamaan tulevissa tutkimusjulkaisuissamme. Tässä blogikirjoituksessa esittelemme tähän kytkeytyvät kolme ilmiötä: varhaiskasvatuksen yksityistymisen, koulutusviennin ja varhaispedagogiikan kaupallistumisen.
Palvelujärjestelmän yksityistyminen
Varhaiskasvatuksen markkinoiden kasvu on selvästi havaittavissa palvelujärjestelmän yksityistymisessä. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tilastoraportin (2019) mukaan yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevien sekä koko- että osa-aikaisten lasten määrä on kasvanut kahdessa vuodessa miltei viidellä tuhannella lapsella, kun taas lasten määrä kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on vähentynyt noin 8500 lapsella.
Tunnusomaista viimeaikaiselle varhaiskasvatuksen palvelujärjestelmän kehittymiselle on myös yritysmuotoisten yksityisten päiväkotien omistajuuden keskittyminen muutamille suurille toimijoille: kun vuonna 2017 kolme suurinta toimijaa omistivat 149 päiväkotia, on vastaava luku viime vuoden alusta 356 (Karvi 2017; 2019). Tällä hetkellä kolmella suurimmalla toimijalla on noin 400 päiväkotia. Esimerkiksi Oulussa on tällä hetkellä 153 ja Turussa 112 päiväkotia, kun mukaan luetaan sekä kunnalliset että yksityiset toimijat. Kaikista yksityisestä päiväkodista runsas kolmannes kuuluu siis näihin menestyneisiin yrityksiin, jotka tekevät toiminnallaan yhteensä pitkälti yli reilun sadan miljoonan euron liikevaihdon.
Varhaiskasvatuksella rahan tekeminen ei ole nykyisen lain (Varhaiskasvatuslaki 540/2018) mukaan laitonta. Itse asiassa toimintaa voidaan pitää yhteiskunnallisesti suotavana sosiaalisena investointina lapsuuteen. Kunnalliset toimijat eivät välttämättä kykene yhtä ketterästi järjestämään palveluita niitä tarvitseville perheille eivätkä vastaamaan yhtä tehokkaasti kunnan säästöpyrkimyksiin kuin yksityiset palveluntarjoajat (Riitakorpi, Alila & Kahiluoto 2017; Ruutiainen, Alasuutari ja Karila 2018). Kunnissa onkin paikoin sellainen tilanne, että varhaiskasvatuspalveluiden tuottaminen yksityisesti nähdään hyvänä – tai jopa ainoana –vaihtoehtona niin lapsiperheiden palvelemisessa ja tukemisessa kuin kuntatalouden näkökulmasta. Opetusalan ammattijärjestö OAJ on kuitenkin arvostellut kunnallisen varhaiskasvatuksen korvautumista voittoa tavoittelevien yritysten tuottamilla palveluilla; näissä tapauksissa toiminta on julkisin verovaroin tuettua, mutta voitto kulkeutuu yksityisten sijoittajien taskuun. (Ks. aiheen uutisoinnista esim. täältä [Yle] tai täältä [Verkkouutiset].)
Etenkin yritysmuotoisen palvelutarjonnan selvä lisääntyminen herättää kysymyksen siitä, toimivatko ne lapsen edun asialla vai markkinaehtoisina ensisijaisesti taloudellista hyötyä tavoittelevina (ks. Värri 2018, 114), toisin sanoen, miten hyvin pyrkimys liikevoiton tuottamiseen ja laadukkaan varhaiskasvatuksen pedagogiikan toteuttamiseen ovat yhteensovitettavissa. Tätä voidaan pohtia varhaiskasvatusbisneksen kontekstissa myös silloin, kun tarkastellaan varhaiskasvatusta vientituotteena tai varhaiskasvatuksen pedagogiikan kaupallistumista, joita sivuamme seuraavaksi.
Kuvituskuva Pixabay
Koulutusvienti
Suomessa eletään edelleen koulutuksen osalta eräänlaisessa erinomaisuuden eetoksessa (esim. Tervasmäki & Tomperi, 2018). Tämä ilmentyy erityisen hyvin puheissa, joissa suomalaista koulutusta viedään ulkomaille. Esimerkiksi vientiä vauhdittamaan perustettu Opetushallituksen alainen Education Finland on ottanut käyttöönsä laatuleiman, jota luonnehditaan joutsenmerkiksi, kultaiseksi leimaksi jo valmiiksi hohtavan paketin päällä. Tai opettajuutta kuvataan Suomen kultana, jota tulisi suojella ja jota ei tulisi halvalla myydä. (Ks. uutisoinnista esim. täältä [Opettaja.fi].) Koulutusjärjestelmä ei näyttäydy kuitenkaan aina niin hohtavana ja opettajuus kultaisena niillä sosiaalisen median forumeilla, joissa opettajat pohtivat yhdessä työnsä toteuttamisen mahdollisuuksia suhteessa olemassa oleviin resursseihin.
Vaikka sisältäpäin kehitettävää löydetään, koulutusjärjestelmän hyvä on osattu paketoida menestyväksi vientituotteeksi. Koulutusvienti on muuttunut yhä massiivisemmaksi ja kaupallisemmaksi ja vientiä on nykyisellään myös kaikkiin maanosiin. Sitä onkin nimetty uudeksi maabrändiksi, josta halutaan kehittää miljardibisnes. (Ks. esim. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 2012; Juusola, 2015; Juusola & Nokkala, 2019.) Tällä hetkellä koulutusvienti kattaa kaikki koulutusasteet, myös varhaiskasvatuksen, jota ei alkujaan strategisissa linjauksissa mainittu (OKM, 2010); ehkä siksi että varhaiskasvatuksen vieminen nähtiin monimutkaisena prosessina (Nokkala & Juusola 2019). Nyt pelkästään OPH:n Education Finlandin toiminnassa on 37 varhaiskasvatukseen keskittynyttä toimijaa; lisäksi varhaiskasvatusta viedään ulkomaille muitakin reittejä.
Ilmiönä koulutusvienti on moninainen, ja siihen kytkeytyy hyvin erilaista toimintaa, riippuen paljolti toimijoista ja niiden tavoitteista. Esimerkiksi kehitysyhteistyön kautta tapahtuva koulutusvienti on kaupallisuudeltaan hyvin eri luonteista kuin kokonaisen päiväkodin tai koulun ja henkilökunnan ’pakettiratkaisun’ kautta tapahtuva vienti. Korkeakouluihin liittyvää koulutusvientiä Suomessa on tutkittu, mutta jatkossa olisi syytä tutkia myös varhaiskasvatuksen vientiä: mitä mihinkin viedään, miten ja miksi.
Suitsutuksen rinnalle olisi nostettava myös koulutusviennin eettiset kysymykset. Mielenkiintoista on keskittyä siihen, kenellä on varaa suomalaisiin koulutustuotteisiin, miten paikallinen kulttuuri ja opetussuunnitelma huomioidaan ja millaisia vaikutuksia kehittämistyöllä on laajemmin paikallisiin yhteisöihin.
Kuvituskuva Pixabay
Varhaispedagogiikan kaupallistuminen
Koulutusviennin lisäksi talousajattelu ilmenee monenlaisten pedagogisten sovellusten ja ohjelmien tuotekehittelyssä ja niiden myynnin edistämiseen tähtäävässä markkinoinnissa (Cambell, Torr & Cologon, 2014). ”Hohtavaa pakettia” pyritään siis edelleen kirkastamaan tarjoamalla uudenlaisia ratkaisuja tilanteisiin, jotka opettajat kokevat haasteellisina, vaikeina tai työläinä.
Myyntipuheissa opettajat eivät useinkaan rinnastu ”Suomen kullaksi”, jotka ovat korkeakoulutuksen kautta hankkineet itselleen arvokasta osaamista, vaan pikemminkin kaupalliset tuotteet auttavat opettajaa toteuttamaan työtään ammattimaisesti. ”Ei tarvitse osata ennalta mitään, kaikesta on videot” tai ”Lapsi voi tehdä tätä yksin ja sä voit tehdä jotain muuta tärkeää sillä aikaa” ovat esimerkkejä tavanomaisista lausahduksista, joita olemme viime aikoina kuulleet tuote-esittelyissä. Siksi tämän kirjoituksen lopuksi on syytä pohtia sitä, mitä tapahtuu opettajuudelle.
Miten käy opettajien?
Hurjimmissa edu-tech-business -visioissa opettajia ei enää tarvita sanan perinteisessä merkityksessä, sillä heistä tulee korkeintaan oppimisen suunnittelijoita. Markkinoitumisen, yksityistymisen, digitalisaation ja datafikaation myötä opettajuuteen – jos sellaista tulevaisuudessa vielä on – tulee kohdistumaan ihan uudenlaisia paineita. (Ball, 2012.)
Kansainvälisessä keskustelussa on jo nostettu esille, että tällä hetkellä juuri varhaiskasvatusta koskee paine lisätä selkeämmin arviotavissa, mitattavissa, olevia opetussisältöjä. Datafikaatio vaikuttaa siis varhaisen opetuksen sisältöihin, tavoitteisiin ja arviointiin, mutta myös opettajien ymmärrykseen omasta opettajuudestaan (esim. Bradbury & Holmes 2018).
Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa oppimisen mittaaminen ei ole ollut keskeistä, kuten esimerkiksi Britanniassa. Emme kuitenkaan saisi tuudittautua ajatukseen siitä, etteivätkö oppimisen tehostamista ja kontrolloimista koskevat paineet kohdistuisi myös suomalaiseen varhaiskasvatukseen. Vahva kasvatusajattelu tarjoaa mahdollisuuksia arvioida varhaiskasvatuksen pedagogiikan perusteita, jolloin tehokkaasti markkinoitujen tuotteiden ja käytänteiden helppoutta ja käytännöllisyyttä lapsen tulevan menestyksen takeena, laadun varmistajana ja opettajuuden tukena voidaan tarkastella kriittisesti suhteessa kasvatuksen ihanteisiin ja päämääriin (ks. Värri 2018, 119).
Kuvituskuva Pixabay
Lähteet
Ammattikasvatuksen aikakauskirja. (2012) Koulutuksen vienti. https://akakk.fi/wp-content/uploads/Aikak_2012_4_lehti.pdf#page=18
Ball, S. (2012) Global education inc. New policy networks and the neo-liberal imaginary. London: Routledge.
Bradbury, A. & Roberts-Holmes, G. (2018). How data impacts on early years educators. EYE, Vol. 19 (10), 38 – 44.
Cambell, S., Torr, J. & Cologon, K. (2014) Pre-packaging preschool literacy: what drives early childhood teachers to use commercially produced phonics programs in prior to school settings. Contemporary Issues in Early Childhood, Vol. 15 (1), 40–53.
Juusola, K. (2015). Ajatuksia koulutusviennistä – mahdollisuudet ja riskit vaakakupissa. Kieli, koulutus ja yhteiskunta. Vol. 6 (3).
Juusola, K. & Nokkala, T. (2019) Katsaus suomalaista koulutusvientiä koskevaan tutkimus- ja selvityskirjallisuuteen vuosilta 2010 – 2019. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2019:11. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/katsaus_suomalaista_koulutusvientia_koskevaan_tutkimus_ja_selvityskirjallisuuteen_vuosilta_2010-2019_0.pdf
Karvi (2017) Tilastoraportti Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden toimeenpanon arviointi. Saatavilla: https://karvi.fi/app/uploads/2018/01/Karvi_Esite_2017_FIN_web.pdf
Karvi (2019) Tilastoraportti varhaiskasvatuksen järjestämisestä. Saatavilla: https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/Karvi_vaka_tilastoraportti_2019-1.pdf
OKM (2010) Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi – Suomen koulutusviennin strategiset linjaukset. Valtioneuvoston periaatepäätös. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:11. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75525/okm11.pdf
Riitakorpi, J., Alila, K. & Kahiluoto, K. ( 2017) Varhaiskasvatuksen yksityiset palvelut. Valtakunnallinen selvitys 2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:3. Opetus- ja kulttuuriministeriö: Helsinki.
Ruutiainen, V., Alasuutari, M. & Karila, K. ( 2018) Markkinoistuvat varhaiskasvatuspalvelut. Yhteiskuntapolitiikka Vol. 83 (4), 441– 447.
Tervasmäki, T. & Tomperi, T. (2018) Koulutuspolitiikan arvovalinnat ja suunta satavuotiaassa Suomessa. Niin & Näin, Vol. 2 (18), 164–200.
Värri, V-M. (2018) Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 