Ensi viikolla vieraskynässä Janniina Vlasov

Janniina Vlasov on kasvatustieteen tohtori, joka väitteli Tampereen yliopistosta viime lokakuussa 2018. Väitöskirja oli vertaileva tutkimus, jossa Janniina tarkasteli institutionaalisessa varhaiskasvatuksessa tapahtuneita muutoksia kahden vuosikymmenen aikana kolmessa kulttuurisessa kontekstissa, Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Suomessa. Tällä hetkellä Janniina työskentelee arviointiasiantuntijana Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa, Karvissa. Hän oli mukana laatimassa Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset -asiakirjaa (2018) sekä siinä julkaistuja tutkimusperusteisia varhaiskasvatuksen laadun indikaattoreita. Janniina on varhaiskasvatuksen asiantuntija ja kehittäjä, jonka työn keskiössä ovat lapset ja heidän hyvinvointinsa.

Ensi viikolla…

Janniinan blogiteksti käsittelee vertailevaa tutkimusta ja siihen perustuvan ajattelun hyödyntämistä varhaiskasvatuksen arvioinnissa ja kehittämisessä. Mitä me voisimme oppia muiden maiden varhaiskasvatuksesta ja samalla omasta toimintakulttuuristamme?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s