Liisa Ahonen on kasvatustieteen tohtori, joka on väitellyt Tampereen yliopistosta 2015 aiheenaan ”Varhaiskasvattajan toiminta päiväkodin haastavissa tilanteissa”. Liisan sydäntä lähellä ovat erityisesti lapset, jotka tarvitsevat syystä tai toisesta enemmän tukea sosiaalisiin ja emotionaalisiin taitoihinsa. Niinpä hänen väitöskirjansa aiheenakin olivat päiväkotien haastavat kasvatustilanteet. Liisa on erityisen kiinnostunut erilaisuuden sallivasta pedagogiikasta, jossa kaikkien lasten yksilöllisille kiinnostuksenkohteille, tarpeille ja oppimistyyleille on tilaa. Hän toimii päätoimisena kouluttajana oman Kasvusto-yrityksensä kautta ja kiertää ympäri Suomea kouluttamassa pääasiassa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilökuntaa. Liisa on tunnettu myös ”Haastavat kasvatustilanteet. Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja” (PS-kustannus 2017) sekä ”Vasun käyttöopas” (PS-kustannus 2017) kirjojen kirjoittajana.
Ensi viikon tekstissä Liisa tarkastelee päiväkodin haastavia kasvatustilanteita aikuisen näkökulmasta. Hän nostaa avainasemaan aikuisen tekemät tietoiset tai tiedostamattomat valinnat oman toimintansa suhteen. Liisa pohtii näiden vuorovaikutuksellisten valintojen merkitystä haastavien tilanteiden kulkuun ja niiden lopputulokseen.