Maiju Paananen työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa. Hän tutkii varhaiskasvatuksen ohjaukseen ja politiikkaa: miten kansainväliset trendit muuntuvat, kun ne siirtyvät paikalliselle tasolle – esimerkiksi kuntaan, ja millaisia käytäntöjä ne tuottavat varhaiskasvatuksen arkipäivään ja lapsen elämään. Aiheeseen liittyvässä väitöskirjassaan hän tarkasteli erityisesti tulosvastuullisuuden ja tilivelvollisuuden ajatusten rantautumista suomalaiseen varhaiskasvatukseen. Uudet tulosvastuullisuutta ja tilivelvollisuutta korostavat ohjauksen välineet ovat keskittyneet pääosin määrällisten datojen ja tilastojen hyödyntämiseen.
Blogikirjoituksessa pohditaan 2017 julkaistuun väitöskirjaan ja aiheeseen liittyvään muuhun tutkimukseen perustuen, millaista varhaiskasvatuksen arkea tilivelvollisuuden aikakausi tuottaa. Tutkimus saa jatkoa Tampereen yliopistossa EGEIA-hankkeessa, joka toteutetaan yhteistyössä Australialaisen La Trobe yliopiston kanssa. Lisäksi Paananen työskentelee Tampereen yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen yhteisessä CHILDCARE-hankkeessa.