”Hei, mikä tän leikin nimi on?”

Teksti pohjautuu kirjoittajan väitöstutkimukseen Köngäs, M. (2018). Eihän lapsi ees oo hermoja. Etnografinen tutkimus lasten tunneälystä päiväkotiarjessa. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino. Tutkimus ladattavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-064-7

Sanotaan, että leikki on lasten työtä. Taustalla lienee hyvä ajatus, että lapsille kuuluu antaa niin sanotusti leikkirauha. Varsinainen leikiksi ymmärrettävä toiminta on kuitenkin vain pieni osa siitä, mitä lasten keskinäinen vuorovaikutus on, jopa leikkitoiminnan aikana.  ”Leikki” tuntuu olevan ajoittain aikuisia helpottava termi, jolla halutaan esimerkiksi päiväkodissa tietyllä tavalla lokeroida lasten kulttuuri aikuisille ymmärrettävämpään muotoon. Toki lapset itsekin kertovat usein hoitopäivästään leikkien kautta, mutta rajoittamalla kuulumiset pelkästään leikin nimen toistamiseen, ollaan vielä kaukana siitä totuudesta, mistä lapsen hoitopäivä onkaan koostunut.

img_9043-e1537535760755.jpg

Käytettäessä termiä ”leikki” puhutaankin itse asiassa yleensä ”tulkitsevasta uudistamisesta” (interpretive reproduction). ”Tulkitseva uudistaminen” on lapsuuden sosiologian uranuurtaja etnografi William Corsaron termi, jolla hän kuvaa lasten yhdessä toteuttamaa toimintaa todellisuuden ymmärtämiseksi. Lapset poimivat ympäriltään merkityshakuisesti elementtejä, joita he testaavat ja arvottavat keskenään. (Corsaro 2012, 488; Corsaro 2018, 18.) Tästä loistavana esimerkkinä vuosikymmeniä vallalla ollut hitti leikkiä ”kotista”. Eli kotileikki, jossa pyritään kuvitteellisuuden avulla turvallisesti luomaan ymmärrystä yhteiskunnasta, omasta kulttuuristaan, perheen roolituksista ja oletuksista, millaiseksi tulee kasvaa. Aiheet koti-leikkiin poimitaan omilta vanhemmilta, televisiosta, kavereilta ja saduista. Samaa teemaa toistavat muun muassa taisteluleikit, kauppaleikki tai takaa-ajoleikki. Näissä etsitään turvallisuutta, rajoja, odotuksia, onnistumisentunnetta ja läheisyyttä. (Corsaro 2012, 488; Corsaro 2018, 18; Corsaro & Molinari 2000, 256; Sajaniemi 2015.)

Mielenkiintoisen tulkitsevasta uudistamisesta tekee myös sen, että tämä toiminta linkittää lapset yhteen (Corsaro 2018, 24-25). Lapset luovat tulkitsevan uudistamisen kautta tietyt lainalaisuudet ja säännöt, jotka ovat hämmästyttävän yleispäteviä kontekstin rajoitukset huomioon ottaen (Corsaro 2012, 489; Corsaro 2018, 4; Weisner IMG_90481996, 307-311.) Lapset ovat vertaisryhmä, jonka sisään perinteisessä aikuisen roolissa on lähes mahdotonta päästä (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 202-203; Karlsson 2012, 45-46; Konstantoni & Kustatscher 2015, 229; Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2012). Väitöstutkimuksessani ”Eihän lapsil oo ees hermoja – Etnografinen tutkimus lasten tunneälystä päiväkotiarjessa” kävi ilmi miten merkittävässä asemassa erilaiset roolitukset ovat lasten itsensä luoman kulttuurin näkemiseen (Köngäs 2018, 152). Puhuin tutkimuksessani lasten sisäisestä maailmasta Narniana, johon legendan mukaan pääsevät vain puhdassydämiset henkilöt (Köngäs 2018, 193). Kärjistyksestä huolimatta samasta asiasta on kyse myös lasten kulttuuriin osallistumisesta. Kyseistä erityispiirrettä on helppo lähestyä leikkiä esimerkkinä pitäen.

EPISODI 28

Sami ja Kalle tulevat nukkariin dinosauruslelulaatikon kanssa. Pojat nostelevat mieleisiään eläimiä laatikosta esille. Hoitaja SANNA tulee Ernon kanssa huoneeseen.

SANNA – Sami, Kalle: ”Erno vois tulla siihen kans ku Sannin ja Marin Hippo-peliin ei nyt mahtunu”

Sami katsoo hiljaa Sannaa, Kalle jatkaa lelujen nostelua laatikosta ja juttelee itsekseen jättäen SANNAN ja Ernon huomiotta. Erno katselee maahan. SANNA poistuu huoneesta. Erno yrittää istuuntua Samin ja Kallen seuraan.

Kalle (hämmentyneenä) – Erno: ”Ei! Me leikitään!”

Sami on yhä hiljaa ja tarkkailee Ernon reaktioita. Erno puhahtaa kiukkuisesti ja menee hieman kauemmas makaamaan ja potkii jaloilla maahan. Kalle ja Sami juttelevat valitsemistaan dinosaurusleluista.

Erno – Kalle, Sami: ”Tää ois niinku maanjäristys” (kun potkii jaloillaan maahan)

Kalle istuu selin Ernoon päin, eikä reagoi Ernon lauseeseen millään tavalla. Sami vilkaisee Ernoa ja sitten Kallea, joka jatkaa selitystä miten dinosaurus on kuin jättiläishämähäkki. Erno nousee istumaan.

Erno – Sami: ”Onks Sami toi sun oma toi vihreä? Ku mun mielestä sulla oli tollanen sillon lelupäivänä?”

Sami – Erno: ”Eiku nää oli tuotu vasta tuolta…” (lause keskeytyy Kallen puhuessa päälle)

Kalle – Erno: ”Ei ku nää on eskarien ryhmästä, mutta mäki muistan et Samilla on joku vihreä örkki kotona, joskus kun me ollaan, mä oon siellä niiden kotonaki käyny.”

Erno – Kalle, Sami: ”Nii mäki sillon kerran ku oli ne synttärit nii taisin käydä ja muistakko sen julisteen?”

Pojat puhuvat kaikki yhtä aikaa innoissaan päällekkäin ja Erno hivuttautuu poikien viereen istumaan ja ottaa välillä käteen dinoja, mutta laittaa ne takasin lattialle samalla paikalle. Tunnelma on iloinen.

Sami – Erno, Kalle: ”Oisko sillee et nää vihreet ois tuolla kallion toisella puolella ja sit nää ruskeet menis aina varastaan sieltä ruokaa? Ja sit toi lentävä näkis ja estäis ja…” (lause keskeytyy kun Kalle leikisti karjuu lelullaan toiselle dinolelulle.)

Erno siirtelee vihreät ja ruskeat dinot Samin osoittamaan paikkaan ja siirtyy ruskeiden dinojen taakse makaamaan odottava ilme kasvoillaan. Kalle leikkii vihreillä ja Sami lentävällä dinolla. Pojat karjuvat leluillaan ja dinot leikisti tönivät toisiaan. Hoitaja ELSA tulee huoneeseen.

ELSA – pojat: ”Hei hei! Ei voi… Kato ku just ne tuolta saatiin lainaan… Semmosta vaikka aitaukset niille teette.”

Pojat jatkavat leikkiään taisteluleikkiä dinojen välillä, mutta vähän hiljentävät ääntään.

ELSA (tiukasti) – pojat: ”Joo eiku nyt ei kyllä tollaseen leikkiin oo niitä otettu ollenkaan. Mikä tän teän leiki nimi on? Mikä niinku on, että jotain järkevää tehä? Ei semmosta, että vaan hakataan niillä. Sitte kato vien ne heti takas eskareilla ku ne osaa jo leikkiä sillä lailla, että pysyy lelut ehjänä.”

Erno nakkaa dinosauruksen laatikkoon ja potkii jaloilla maahan turhautuneena. Sami katsoo poispäin ELSAsta. Kalle ei kertaakaan katso ELSAan päin, mutta lopettaa taisteluleikin ja hypyttää dinoaan tuolilta lattialle ja kääntyy poikiin päin.

Kalle – Sami, Erno: ”Tehäänkö sillee, että nää hyppis kalliolta mereen ja sit ku jos ei osais uida nii se lentävä voi tulla ja koittaa pelastaa?”

Sami ja Erno ottavat dinot ja siirtyvät Kallen luo, selkää ELSAan päin ja alkavat rauhallisesti leikkiä. ELSA ei sano enää mitään, vaan poistuu huoneesta. Pian poikien leikki on yhtä riehakasta kuin aiemminkin ja jatkavat sitä, kunnes tulee pyyntö siivota lelut ja lähteä ulos.

Emmehän olettaisi työpaikallakaan, että pomon käskettyä yhden työntekijän kahden muun henkilökohtaiseen kahvipöytäkeskusteluun mukaan, tunnelma ja yhteys säilyisivät samana

Ylläesitellyssä episodissa on tyypillinen varttitunti päiväkodissa. Hoitaja tarjoaa lautapelistä ulkopuoliseksi jääneelle pojalle mahdollisuuden leikkiä toisten poikien kanssa uusilla leluilla. Hoitajalta jää kuitenkin huomiotta lasten kulttuurin sanomaton koodisto leikin sisäänpääsystä. Jokaisella lapsella on myös tilanteessa omat roolinsa toimijoina, joten ilman neuvottelua kahden lapsen niin sanottuun ”leikkikuplaan” on töykeää mennä (Köngäs 2018, 173). Emmehän olettaisi työpaikallakaan, että pomon käskettyä yhden työntekijän kahden muun henkilökohtaiseen kahvipöytäkeskusteluun mukaan, tunnelma ja yhteys säilyisivät samana. Episodissa Erno joutui vasten tahtoaan epämieluisaan asetelmaan, jota Kalle taas ei edes huomannut muodostuvan, jonka vuoksi aidosti hämmentyi Ernon mukaan tulosta. Sami taasen tarkkailijan asemassa havaitsi tilanteen, mutta myös lasten kulttuurin sosiaalisten lainalaisuuksien mukaan halusi säilyttää leikkinsä Kallen kanssa kahdenkeskisenä, kunnes Kallekin hyväksyisi Ernon mukaan (Köngäs 2018, 132).

Tulkitsevan uudistamisen, tai tuttavallisemmin leikin, muodostumisessa hyväksyttyjä sisäänpyrkimyksen keinoja ovat muun muassa leikin kiertely, kunnioittava viestintä leikkiä tai leikkijöitä kohtaan tai sulautuminen lelulla leikin juoneen (Corsaro 2018, 166), jota myös yllä olevassa episodissa toteutetaan. Erno ehdottaa leikkiin uutta sisältöä, mutta sen epäonnistuttua joutuu keksimään uuden tavan lähestyä leikkijöitä, jonka toteuttaa hakemalla kontaktia Samiin henkilökohtaisuuden liittämisellä leikkiin. Kalle selvästi profiloituu fokusoituneeksi johtohahmoksi, kun taas Sami lempeäksi tarkkailijaksi, jota on helpompi lähestyä. Onnistuessaan henkisesti sisään kahden pojan kuplaan, oli Ernolla myös lasten kulttuurin rituaaleihin kuuluva oikeus siirtyä myöhemmin fyysisesti lähelle leluja, sekä kunnioittavasti tarkastella niitä ja lopulta tunnistaen olevansa osa uudelleen muodostuvaa leikkikokonaisuutta.

Tutkimuksessani suuri painoarvo leikkien onnistumiselle olivat myös erilaiset tunneälyprofiilit. Toisella lapsella saattoi olla merkittävät taidot tunteiden ymmärtämisessä, kun taas toinen hallitsi syvemmin tunteiden tunnistamisen mikroilmeistä ja nonverbaalista viestinnästä lähtien. (Köngäs 2018, 43). Nämä usein myös ratkaisivat ketkä lapsista hakeutuivat kahdenkeskiseen ”leikkikuplaan”, ketkä rinnakkaisleikkiin ja ketkä hapuilemaan eri leikkien reunoilla tai ohjaamaan leikkiä tavalla, joka esti toisten leikkikumppaneiden nautinnon. Leikin aitouden mahdollistaminen olisi jokaiselle lapselle äärimmäisen tärkeää, koska tulkitseva uudistaminen antaa turvalliset raamit harjoitella sekä itsenäisyyttä (omanarvontuntoa) sekä yhtenäisyyttä (alkukantainen laumautuminen) (Corsaro & Molinari 2000, 256; Parviainen 2016; Sajaniemi 2015). Päiväkotien henkilökunnan keinot tunnistaa erilaisia lasten kulttuurin vivahteita on merkittävä osa hiljaista tunnekasvatusta, jossa oppijat ja opettajat löytyvät lasten kulttuurista itsestään. Tämä on oppimiskonteksti, johon aikuisilla on äärimmäinen haaste päästä käsiksi. Aikuinen on aina lähtökohtaisesti häiriö tulkitsevalle uudistamiselle, koska ideologia tukee lasten omaan keskinäiseen toimintaan (Fargas-Malet ym. 2010, 179-180; Karlsson 2012, 44-45; Roos & Rutanen 2014, 31). Ja kuten episodistakin käy ilmi, lapset tavoittelevat tiettyjä merkityksiä leikin sisällöksi, vaikka joutuvat näennäisesti vaihtamaan leikin asetelmia.

IMG_9039

Episodissa on myös havaittavissa alussa mainitsemani ristiriita siitä, että ”leikki” edustaa usein aikuiselle pyrkimystä rakentaa tapahtuman palasista mielikuva loogisuudesta. Leikin ”nimi” kuitenkin on vain hämärä otsikko sille, mitä kyseisessä toiminnassa tunneälyllisesti ja sosiaalisesti tapahtuu, joka avautuessaan antaisi aikuiselle täysin uuden potentiaalin laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Episodissa aikuinen turhautuu lasten järjettömältä vaikuttavaan toimintaan, vaikka se itse asiassa oli arvokasta ja merkittävää tulkitsevaa uudistamista kyseisille pojille, jonka toteutumisen eteen käytettiin monimutkaisia tunneälykkäitä taitoja ja neuvoteltiin toista kunnioittavasti ja arvostavasti. Kunpa meillä olisikin mahdollisuus pysähtyä edes murto-osaan esimerkin kaltaisista varttitunneista. Tunnekasvatus on läsnä jatkuvasti ohikiitävissä hetkissä ja läpikulkevissa kohtaamisissa. Lapselle leikin nimi on Elämä.

LÄHTEET

Corsaro, W. (2012). Interpretive Reproduction in Children’s Play. American Journal of Play, Vol. 4 (No. 4), 488-504.

Corsaro, W. (2018). The Sociology of Childhood 5th edition. Thousand Oaks: Sage Publications.

Corsaro, W.;& Molinari, L. (2000). Entering and observing in children’s worlds: A reflection on a longitudinal ethnography of early education in Italy. Teoksessa P. (toim.) Christensen;& A. James, Research with children: Perspectives and practices (ss. 179-200). London: Routledge Falmer.

Fargas-Malet, M.;McSherry, D.;Larkin, E.;& Robinson, C. (2010). Research with children: methodological issues and innovative techniques. Journal of Early Childhood Research, Vol. 8 (nro. 2), 175-192.

Hirsjärvi, S.;Remes, P.;& Sajavaara, P. (2004). Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi.

Karlsson, L. (2012). Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen ja toiminnan poluilla. Teoksessa L. &. (toim.) Karlsson, Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan (ss. 17-63). Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino.

Köngäs, M. (2018). Eihän lapsi ees oo hermoja. Etnografinen tutkimus lasten tunneälystä päiväkotiarjessa. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino.

Konstantoni, K.;& Kustatscher, M. (2015). Conducting Ethnographic Research in Early Childhood Research: Questions of Participation. Teoksessa A. (toim.) Farrell;& K. Sharon, The SAGE Handbook of Early Childhood Research (ss. 223-240). Lontoo: SAGE Publications.

Parviainen, T. (Esiintyjä). (16. 3 2016). Yksilön matka minuksi – miten aivot kehittyvät? . Kehittyvät aivot – tulevaisuuden toivot. Jyväskylän yliopiston Monitieteisen Aivotutkimuskeskuksen kansainvälinen luentotapahtuma , Jyväskylä.

Roos, P.;& Rutanen, N. (2014). Metodologisia haasteita ja kysymyksiä lasten tutkimushaastattelussa. Varhaiskasvatuksen Tiedelehti Journal of Early Childhood Education Research, 3(2), 27–47.

Saaranen-Kauppinen, A.;& Puusniekka, A. (2012). KvaliMOTV – menetelmäopetuksen tietovaranto. Haettu 17. 5 2016 osoitteesta http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/

Sajaniemi, N. (24. 9 2015). Varhainen vuorovaikutus. Studia Generalia-luentosarja Arki – parasta aikaa. Helsinki: Helsingin yliopiston avioin yliopisto.

Weisner, T. (2006). Why ethnography should be the most important method in the study of human development. Teoksessa R. (toim.) Jessor;A. Colby;& R. Shweder, Ethnography and human development. Context and meaning in social inquiry (ss. 305-324). Chicago: University of Chicago Press.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: