Jouni Veijalainen
Jouni Veijalainen työskentelee tohtorikoulutettava Helsingin yliopistolla ja hän viimeistelee tällä hetkellä väitöskirjaansa lasten itsesäätelytaidoista suomalaisessa varhaiskasvatuksen arjessa. Tutkimus on osa varhaiskasvatuksen Kehittävä palaute -tutkimushanketta.
Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraana Jouni Veijalainen”
Vieraana Outi Ylitapio-Mäntylä
Olen pohtinut niin arjessa kuin tutkimuksissani valtaan ja hallintaan liittyviä kasvatuksen käytäntöjä. Myös työyhteisöjen vuorovaikutustilanteissa ja kollegoiden kohtaamisissa on aina läsnä valta. Kasvatustyötä hallitsee siis arjen monisäikeiset kontrolloidut käytännöt, jotka kiehtovat minua tutkijana. Varhaiskasvatustyö on tasapainoilua, taiteilua ja taipumista niin omien kuin yhteiskunnan asettamien vaatimusten paineessa (Ylitapio-Mäntylä 2009).
Jatka lukemista ”Yhteistä työtä vai kurinalaista tiimityötä”
Outi Ylitapio-Mäntylä on dosentti, kasvatustieteen tohtori ja hän toimii yliopistolehtorina Oulun yliopistossa. Hänen tutkimuksen kohteena ovat kasvatuksen sukupuolittavat käytännöt sekä se, miten erilaiset erot risteävät kasvatuksen arjessa. Tutkimusintresseinä ovat myös valtaan ja hallintaan liittyvät teemat varhaiskasvatuksen työssä. Hänen viimeaikainen tutkimus liittyy lapsuuden muistojen tarkasteluun sekä moniammatilliseen työhön monitoimitaloissa.
Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraana Outi Ylitapio-Mäntylä”
Vuosi jälleen takana ja vuoteen on mahtunut upeita kirjoituksia. Alta löytyy linkit tämän vuoden kirjoituksiin, jos jokin on jäänyt välistä tai haluat palata vielä jonkin vieraskynäilijän tuotoksen äärelle.
Seuraavasta vieraskynäilijästä lisätietoa 17.1.2020. Sitä ennen kylläkin herättelemme blogia hereille uudelle vuosikymmenelle. Muistakaa Helsingissä osallistua Tieteiden yöhön 16.1.2020 ja käy moikkaamassa Suvia.
Toivotamme mukavaa ja rauhallista joulua!
-Samppa ja Suvi
Jatka lukemista ”Mukavaa ja rauhallista joulua sekä uutta vuotta”
On helpompi rakentaa vahvoja lapsia
Frederick Douglass
kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.
Positiivinen pedagogiikka tarkoittaa yksinkertaistettuna positiivisen psykologian tieteen soveltamista opetus- ja kasvatustoimintaan (Green, Oades, & Robinson, 2011). Tällöin kasvatuksen ja opetuksen kohteena ovat perinteisten tietojen ja taitojen ohella lasten ja nuorten hyvinvointitaitojen ja luonteenvahvuuksien edistäminen (Seligman ym. 2009). Jotta pedagoginen toiminta lapsen hyvinvoinnin tukemiseksi olisi tietoista, tavoitteellista ja systemaattista, tarvitaan sen suuntaviivoiksi vahva teoreettinen viitekehys. Ilman teoriaa on vaikea saavuttaa syvällistä ymmärrystä, ja ilman syvällistä ymmärrystä toiminnasta tulee helposti päälleliimattua ja keinotekoista. Sellainen toiminta ei yleensä ole kovin pitkäikäistä eikä tuota pysyviä tuloksia saati sitouta tekijäänsä.
Jatka lukemista ”Hyvinvoinnin supervoimat positiivisen pedagogiikan työkaluina”
Eliisa Leskisenoja
Eliisa Leskisenoja toimii tällä hetkellä lehtorina ja opettajankouluttajana Oulun normaalikoulussa. Leskisenojalla on vahva asiantuntemus positiivisen pedagogiikan soveltamisesta varhaiskasvatuksesta aikuiskasvatukseen. Omassa väitöstutkimuksessaan Leskisenoja tutki sitä, miten oppilaiden hyvinvointia ja kouluiloa voidaan lisätä positiivisen pedagogiikan menetelmin. Oman työnsä ohella Leskisenoja toimii kouluttajana, tutkijana ja tietokirjailijana. Tällä hetkellä hänen tutkimukselliset ja koulutukselliset intressinsä kohdistuvat erityisesti positiivisen pedagogiikan jatkumon kehittämiseen maassamme.
Sekä julkisessa keskustelussa (Selwyn 2003) että varhaiskasvatuksen kentällä (Mertala 2019a) esiintyy uskomuksia lapsista syntyjään taitavina teknologiankäyttäjinä, jotka oppivat uusien teknologioiden salat “ihan tuosta vain” (Plowman, Stephen & McPake 2008). On totta, että lapset suhtautuvat digitaaliseen teknologiaan mutkattomasti ja vailla turhaa varovaisuutta. Toisaalta, aivan yhtä luontevasti ja huolettomasti he suhtautuvat myös naapurin marsuun tai räkään -sekä omaansa että toisten. Mutkaton räkäsuhde ei kuitenkaan tarkoita, että lapselle olisi muodostunut ymmärrys siitä, että räkä on ylähengitysteiden limakalvoilla muodostunutta limaa, jota erittävät pääasiassa goblet- eli pikarisolut tai että rään tehtävä terveessä nenässä on kerätä ja kuljettaa pois nenäkäytävistä pölyhiukkasia, likaa ja mikrobeja, jotta nämä eivät kolonisoituisi ja aiheuttaisi sairauksia. Sama nyrkkisääntö päteen myös lapsiin ja teknologiaan: Mutkaton suhde digitaalisiin teknologioihin ei tarkoita sitä, että lapset automaattisesti ja luonnostaan hahmottaisivat helppokäyttöisen käyttöliittymäpinnan alla olevaa teknologiaa ja sen toimintaperiaatteita.
Pekka Mertala on koulutukseltaan kasvatustieteen tohtori ja lastentarhanopettaja. Hän työskentelee Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa tutkijatohtorina keskeisimpänä mielenkiinnonkohteenaan lasten ja varhaiskasvatuksen henkilöstön media- ja teknologiasuhteet ja niiden merkitys varhaiskasvatuksen pedagogiikalle.
Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Pekka Mertala”
Lauri roikkuu rukkasten verhoamin pienin käsin tiukasti kiinni päiväkodin rauta-aidassa. Haikea ja kaipaava nyyhkytys yltyy aika-ajoin eroahdistuksen täyteiseksi itkuksi. Lauri on aloittanut alle 3-vuotiaiden lasten ryhmässä 3 viikkoa sitten. Ryhmän opettaja seisoo Laurin vierellä ja lähestyy Lauria itkun suvantokohdissa kyykistyen. Opettaja kohottaa käsiään Lauria kohden syliin kutsuvasti ja sanoo lempeästi: ”Tulisit nyt. Tulisit syliin.” Lauri kääntää katseen pois ja sanoo itkun sekaisin sanoin, mutta ponnekkaasti: ”Emmä voi ku mä en oo tottunu”
Harva lapsi löytää sanoja ja merkityksiä surun, ahdistuksen ja kaipauksen kokemuksilleen. Laurin terävä tilannearvio on poikkeus myös aikuisten maailmassa. Kuten Pulkkinen (2017) toteaa, surun sanasto ja kielioppi eivät useinkaan vastaa eivätkä kuvaa surevien tosielämän kokemusta.
Jatka lukemista ”Oikeus surra? Lasten suru ja suremisen kulttuuriset käytännöt varhaiskasvatuksessa”
