Aikuinen on yhteisöllisen leikin keskushahmo taaperoryhmässä

Vieraskynässä Annukka Pursi

Taaperoita koskevan tutkimustiedon merkitys korostuu suomalaisen varhaiskasvatuksen kehittämisessä juuri nyt. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) 6.9.19 julkaisema laadunarviointiraportti, Varhaiskasvatuksen laatu arjessa: Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa (Repo ym., 2019), nostaa yhdeksi keskeiseksi varhaiskasvatuksen kehittämiskohteeksi taaperopedagogiikan. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tekemä itsearviointi osoittaa, että taaperoryhmien toiminnassa ei henkilöstön mukaan voida aina toteuttaa esimerkiksi leikkipedagogiikkaa, taidekasvatusta, kielellisesti rikasta vuorovaikutusta tai tutkimiseen kannustavaa toimintaa kansallisen (ja paikallisen) varhaiskasvatussuunnitelman velvoittamilla tavoilla. Osa henkilöstöstä kokee, että jos lapsi ei vielä puhu, hänen kanssaan ei voida käydä vastavuoroisia keskusteluja (Repo ym., 2019, 97). Arviointiraportin tulokset kertovat taaperopedagogiseen osaamiseen liittyvistä puutteista ja täydennyskoulutustarpeista, joiden taustalla olevat syyt ovat moninaiset ja monitasoiset. Tässä kirjoituksessa syvennyn syiden analysoinnin sijaan tarkastelemaan tutkimusperustaista tietoa taaperoryhmien leikkipedagogiikasta ja erityisesti aikuisen roolista leikin rakentamisessa, ylläpitämisessä ja rikastamisessa.

Jatka lukemista ”Aikuinen on yhteisöllisen leikin keskushahmo taaperoryhmässä”

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: