Muuttuva varhaiskasvatus ja ammattilaissukupolvet -näkökulmia julkiseen varhaiskasvatuskeskusteluun

Vieraskynässä Kirsti Karila

Varhaiskasvatuksen ammatillisuus on vahvasti sidoksissa aikaan ja paikkaan. Eri aikakausien ajattelutavat tulevat näkyviksi siinä, miten pienten lasten kasvatus ja opetus halutaan kulloinkin järjestää. Kun varhaiskasvatuksen ammatillisuutta tarkastellaan tässä kehyksessä, voidaan apuna käyttää ammattilaissukupolven käsitettä. Olen omissa (Karila 2013) ja yhdessä Päivi Kupilan (Karila ja Kupila 2010) kanssa tehdyissä tutkimuksissa hyödyntänyt ammattilaissukupolven käsitteen kehittelyyn erilaisia sukupolviteoreettisia lähteitä. Yhtäältä mannheimilaiseen (1952, 300) sukupolviajatteluun tukeutuen voidaan olettaa, että nuorena ammattilaisena hankitut kokemukset ovat erityisen merkittäviä työidentiteetin rakentumisen kannalta. Ammattilaissukupolvi on lähellä myös historiallisen sukupolven käsitettä. Historiallinen sukupolvi on joukko ihmisiä, joita yhdistävät kulttuuri, mielenkiinnon kohteet, tietoisuus sukupolven erityisyydestä ja sen historiallisesta roolista sekä toisinaan myös konflikti toisten sukupolvien kanssa. Historiallinen sukupolvi (ks. Chauvel 2008) voi määrittää itsensä suurten historiallisten tapahtumien kautta. Olennaista ammattilaissukupolven muotoutumisessa ovat ajattelutavat ja käytännöt, jotka liittyvät tuloon ammatilliselle kentälle ja työuran alkuvaiheiden merkityksellisiin, tilannesidonnaisesti rakentuneisiin jaettuihin kokemuksiin. Tällöin omaksutut ajattelutavat toimivat myöhemminkin eräänlaisina linsseinä tai kehyksinä, kun ammattilaiset pohtivat suhdettaan uralla eteen tuleviin ammattialan muutoksiin.

Varhaiskasvatuksen ammattilaissukupolvien kohtaamisia koskevassa tutkimuksessa (Karila & Kupila 2010) selvitimme ammatilliselle kentälle tuloa yhdistäviä kulttuurisia kokemuksia ja rakensimme niiden perusteella analyysikehystä ammatilliselle sukupolvelle. Havaitsimme keskeisiksi sukupolvia määrittäviksi tekijöiksi kulloisetkin päivähoidon ja varhaiskasvatuksen tehtäviin liittyvät tulkinnat, osin näistä kumpuavat ja osin koulutusjärjestelmän kehittämiseen liittyvät aikakausittaiset tulkinnat alan ammattilaisten koulutuksen tavoitteista sekä eri aikakausien tulkinnat alan ammatillisuudesta. Suomalaisen tutkimusaineistomme valossa saatoimme havaita päivähoidon muotoutumisen, päivähoidon laajenemisen ja varhaiskasvatuksen ammatillisten sukupolven olemassaolon (Karila & Kupila 2010; Karila 2013).

Viimeisten vuosien aikana varhaiskasvatuksessa on tapahtunut monenlaista ammatillisuuteen ja ammattilaisten toimintaan heijastuvaa muutosta. Yllä mainitut ammattilaissukupolvet ovat kukin omalla tavallaan muodostaneet suhdetta tapahtuneisiin muutoksiin. On myös havaittavissa merkkejä varhaiskasvatuksen 2.0 sukupolven rakentumisesta. Varhaiskasvatuksen tehtävät on määritelty uudessa lainsäädännössä (Varhaiskasvatuslaki 540/2018) lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen painottaen, toimintaa ohjataan normimuotoisilla varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmilla (OPH 2018 ja OPH 2016), Koulutuksen arviointikeskus on laatinut Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset (Vlasov ja muut 2018) ja eri tavoin koulutettujen ammattilaisten tehtävänimikkeitä ja kelpoisuusvaatimuksia sekä ammatillisia vastuita on täsmennetty (Varhaiskasvatuslaki 540/2018). Lasten varhaiskasvatukseen osallistumista on pyritty lisäämään muun muassa viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilulla. Kansallisen tason ohjauksen vahvistuminen ja sen sisältö osoittavat, että tulkinnat varhaiskasvatuksen tehtävistä ovat muuttuneet yhtenäistä kasvatus- ja koulutusjärjestelmää, lasten kehitystä ja oppimista sekä pedagogiikkaa painottavaan suuntaan.  Kansallisella tasolla varhaiskasvatuksen yhteiskunnalliset tehtävät on siis määritelty uusiksi, mistä seuraa uudenlaisia odotuksia ammattilaisten toimintaan. Uuteen ammattilaissukupolveen (ja toki muihinkin alalla työskenteleviin) kohdistuu odotuksia oppimisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisystä. Yhteistyön ja jatkuvuuksien rakentaminen koulutus- ja kasvatusjärjestelmän sekä hyvinvointipalveluiden muiden ammattilaisten kanssa nähdään välttämättömänä, moninaisten perheiden osallisuuden mahdollistaminen on myös arkipäivää. Kaikkien näiden seikkojen tulisi heijastua myös varhaiskasvatuksen ammattilaisten koulutuksen organisointiin ja sisältöihin. Tässä toukokuussa 2019 työnsä aloittavalla Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumilla onkin työsarkaa.

Yhtä aikaa edellä mainittujen kansallisen varhaiskasvatuksen ohjauksen muutosten kanssa suomalaisessa yhteiskunnassa on tapahtunut jotain, joka ei voi olla vaikuttamatta myös koko alan tilanteeseen ja uuden ammattilaissukupolven muodostumiseen. Syntyvyys on laskenut tasolle, joka on koko yhteiskunnan kannalta järisyttävän alhainen (ks. myös Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040). Perheen perustamista pohtii juuri nyt se sama sukupolvi, joka tekee ratkaisujaan ammatti- ja koulutusalan valinnasta. On oletettavaa, että syntyvyyden laskun ja aiempaa vähäisempään kasvatusalalle opiskelemaan hakeutumiseen löytyy samoja kulttuurisia perusteita. Varhaiskasvatuksessa havaittavissa asioissa ei siis ole pelkästään siitä, mitä juuri tällä alalla tapahtuu. Kyseessä ovat laajemmat kulttuuristen ajattelutapojen ja ihmisten käyttäytymisen muutokset, jotka näyttävät huhtikuussa Oslossa pidetyn Nordic Way-konferenssin mukaan olevan vähintäänkin Pohjoismaille yhteisiä (ks. Nordic conference puts children at the centre of early childhood education).

Suomessa on myös aiempaa enemmän paikallista vaihtelua varhaiskasvatuksen järjestämisen tavoissa. Kunnat ovat ensinnäkin väestöltään kovin erilaisia: paikkakunnan syntyvyysluvut, perheiden kulttuurisen taustan kirjo, vanhempien sosioekonomisen taustan vaihtelut heijastuvat merkittävällä tavoin ammattilaisten työolosuhteisiin ja siten heidän toimintaansa. Olemme laajassa CHILDCARE-tutkimushankkeessa havainneet myös varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien ajattelutapojen (Fjällström 2018, Karila ja muut 2017) ja käytäntöjen (Kauppinen & Alasuutari 2018) vaihtelevan suuresti eri kunnissa ja erilaisilla alueilla. Vaikka CHILDCARE-hankkeessa keskitymmekin varhaiskasvatuspolitiikkaan ja järjestelmätason kysymyksiin, antaa tutkimus kymmenen kunnan esimerkin kautta valaisevan kuvan myös niistä vaihtelevista paikallisista konteksteista, joissa uusi ammattilaissukupolvi muotoutuu ja aiemmat sukupolvet rakentavat suhdettaan toimintaympäristöönsä.

Kuntien vaihtelevien varhaiskasvatuspoliittisten linjausten vuoksi varhaiskasvatuksen työntekijöillä voi olla hyvinkin erilaisia työnantajia – kunnassa, jossa yksityisen palvelutuotannon osuus on 40 %, lähes puolet henkilöstöstä työskentelee sen piirissä (ks. markkinoistuva varhaiskasvatus Ruutiainen ja muut 2018). On melko lailla tutkimaton alue, millainen merkitys voiton tuottamiseen pyrkivässä kasvatusinstituutiossa työskentelyllä on varhaiskasvatuksen ammattilaisen osaamisen ja ammatillisen identiteetin – myös heidän sukupolvikokemustensa – kehittymiselle. Eettiset ristiriidat saattavat nousta tässä tilanteessa vahvasti esille, mutta osin ne nousevat myös julkisen sektorin työpaikoilla silloin kun usein taloudellista (lue kustannustehokasta) rationaliteettia painottava tulosohjaus (ks. esimerkiksi Paananen 2018) korostuu ja sen periaatteet asetetaan lasten ja ammattilaisten hyvinvoinnin sekä mielekkäiden toimintamahdollisuuksien edelle.  

Koska varhaiskasvatusta koskeva julkinen keskustelu on yksi seikoista, joiden kehyksessä eri ammattilaissukupolvet pohtivat työidentiteettinsä rakentumista tai uudistumista, on syytä pohtia sitä hieman tarkemmin. Varhaiskasvatusta koskeva julkinen keskustelu on muutaman viime vuoden aikana ollut aiempaa vilkkaampaa. Keskustelu on kohdentunut mielenkiintoisella tavalla näkökulmiin, jotka ovat avanneet keskusteluun osallistujille tai sitä seuraaville hyvinkin erilaisia ja toisistaan poikkeavia varhaiskasvatuksen maailmoja. Näissä erilaisissa keskustelukehyksissä varhaiskasvatus lasten ja ammattilaisten toimintaympäristönä tulee eri tavoin tuotetuksi. Erityisesti uuden ammattilaissukupolven näkökulmasta keskustelun luonne on haastava ja hyvää medialukutaitoa vaativa. Mikä on se varhaiskasvatuksen maailma, johon minun tulisi/ johon voisin kiinnittyä? Yksi keskusteluhaara nostaa esiin varhaiskasvatuksen merkitystä lasten hyvinvoinnille ja oppimiselle niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Tässä keskustelussa viitataan kansainväliseen ja kotimaiseen tutkimustietoon sekä kansainvälisten organisaatioiden julkilausumiin ja suosituksiin. Siinä varhaiskasvatus avautuu lapsille heidän kehitystään ja oppimistaan tukevana ympäristönä. Ammattilaisille varhaiskasvatus avautuu tässä keskustelussa yhteiskunnallisesti merkityksellisenä, henkilökohtaisesti mielekkäänä ja uuden oppimiseen haastavana työympäristönä. (Ks. esimerkiksi Karila 2016.) Toinen keskusteluhaara suuntaan huomionsa siihen, mitä tapahtuu varhaiskasvatuksen arkisissa käytännöissä.  Esille nostetaan usein varhaiskasvatuksen rakennelaatuun liittyviä asioita kuten suuret lapsiryhmät, pula muodollisesti kelpoisesta henkilöstöstä ja henkilöstön heikkoa palkkaus työmotivaatioon heijastuvana tekijänä (ks. tästä enemmän Hjelt & Eskelinen 2018). Keskustelussa viitataan usein henkilöstön kokemuksiin ja vanhempien havaintoihin hälyttävistä, lasten turvallisuutta uhkaavista tilanteista. Varhaiskasvatus avautuu sekä lapsille että ammattilaisille varsin kuormittavana toimintaympäristönä, vanhemmille keskustelu tuottaa tarpeen olla varuillaan ja huolissaan lapsensa arjesta. Siitä, miten nuo keskustelut ovat painottuneet esimerkiksi suomalaisessa mediassa, ei ole tutkittua tietoa. Sosiaalisen median keskusteluissa, ammattilaisten omilla areenoilla, jälkimmäinen näyttää kuitenkin korostuvan.

Olen edellä kuvannut vain joitakin niistä tämän hetken yhteiskunnallisista ja kulttuurisista kehyksistä, joissa varhaiskasvatuksen eri sukupolvet rakentavat ja pohtivat työtään ja ammatillista tulevaisuuttaan (ks. myös Hjelt & Karila 2017). Toimintaympäristön muutos on ollut kovin intensiivistä ja lyhyessä ajassa ammattilaisille on osoitettu suuriakin uudistumisodotuksia. Samalla mahdollisuudet tehdä laadukasta työtä ovat ainakin joillakin paikkakunnilla merkittävästi heikentyneet. Positiivisesta suunnasta huolimatta alan palkkakehitys ei kaikissa tapauksissa mahdollista riittävää toimeentuloa, mikä heikentää alan vetovoimaa. Koska alan eläköityminen on tulevan vuosikymmenen kuluessa voimakasta, on erityisesti uuden ammattilaissukupolven alaan kiinnittyminen keskeistä. Nuoret ammattilaiset, alan opiskelijat ja varhaiskasvatuksen alasta haaveilevat ansaitsevat kokeneempien kollegoiden rakentavan  tuen pohdinnoilleen. Kaikki sukupolvet tarvitsevat myös poliittisten päättäjien käytännön tuen sille, että voivat työssään toteuttaa kansallisen tason muuttuneet odotukset.

Lähteet:

Chauvel, L. 2008. Sukupolvet eriarvoisuuden lähteenä. Yhteiskuntapolitiikka 73 (4), 376–387.

Fjällström, S. 2018 ”Semmonen kevyempi vaihtoehto” : diskurssianalyyttinen tutkimus muun varhaiskasvatuksen merkityksestä kuntien varhaiskasvatuspalveluna. Pro gradu -työ. Tampereen yliopisto.

Hjelt, H. & Karila, K. 2017. Varhaiskasvatustyön paikantuminen työntekijöiden puheessa. Työelämän tutkimus –Arbetslivsforskning 15(3), 233–248.

Hjelt, H. & Eskelinen, M. 2018 ”Ei tarvitsisi palkan takia pahoittaa mieltään…”–Lastentarhanopettajien matalan palkan syitä ja seurauksia. 

Karila, K. 2013. Ammattilaissukupolvet varhaiskasvatuksen pedagogiikan toteuttajina ja kehittäjinä. Teoksessa K. Karila & L. Lipponen (toim.) Varhaiskasvatuksen pedagogiikka. Vastapaino.

Karila, K. 2016. Vaikuttava varhaiskasvatus. Tilannekatsaus toukokuu 2016. Opetushallituksen julkaisuja: Raportit ja selvitykset 2016:6  

Karila, K., Eerola, P., Alasuutari, M., Kuukka, A. & Siippainen, A. 2017 Varhaiskasvatuksen järjestämisen puhekehykset kunnissa. Yhteiskuntapolitiikka 4/2017, 392-403.

Karila, K. & Kupila, P. 2010. Varhaiskasvatuksen työidentiteettien muotoutuminen eri ammattilaissukupolvien ja ammattiryhmien kohtaamisissa. Loppuraportti. Tampereen yliopisto: Opettajankoulutuslaitos. 

Kauppinen, A. & Alasuutari, M. 2018 Esiopetusvuoden palvelukokonaisuudet lasten hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden näkökulmista. Varhaiskasvatuksen tiedelehti JECER 7 (1), 147-169.

Mannheim, K. 1952 (1927) Esseys on the Sociology of Knowledge. Edited by Paul Kecskemeti. London: Routledge & Kegan Paul.

Opetushallitus 2014. Esiopetussuunnitelman perusteet. 3. muutettu painos, sisältää määräyksen 72/011/2015 mukaiset muutokset. Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2016:1

Opetushallitus 2018. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opetushallitus: Määräykset ja ohjeet 2018:3a

Paananen, M. 2018. Lapset, joiden ääriviivat katoavat. 

Ruutiainen, V., Alasuutari, M. & Karila, K. 2018 Markkinoistuvat varhaiskasvatuspalvelut. Yhteiskuntapolitiikka 4/ 2018, 441-447.

Valtioneuvosto 2019. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Lapsen aika. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. 

Varhaiskasvatuslaki 540/2018.

Vlasov, J., Salminen, J., Repo, L., Karila, K., Kinnunen, S., Mattila, V., Nukari, T., Parrila, S. & Sulonen, H. 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisuja 24:2018.