Liikkumisen ja matemaattisten taitojen kehityksen monimutkainen suhde – Pienten lasten oppiminen ja liikkuminen

Vieraskynässä Pirjo Aunio

Tällä hetkellä aikuisilla on monta lasten oppimiseen liittyvää huolta: mediassa tuodaan esiin, että lapset liikkuvat liian vähän ja että, matematiikan oppimistulokset jatkavat laskuaan. Itselleni tutkijana heräsi kysymys siitä, kuinka paljon nämä asiat ovat yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi liikuntatieteellinen tutkimus raportoi, että liikkuminen ja matematiikan osaaminen korreloivat kouluikäisillä lapsilla (Jaakkola et al., 2021).  Koska korrelaatio ei kuitenkaan kerro kausaliteetista, syy ja seuraus suhteesta, onko liikkumisen ja matemaattisten taitojen kehityksen välillä todellinen kausaaliyhteys? Tätä lähdimme tutkimaan yhdessä oman tutkimusryhmäni kanssa loppuvuodesta 2019. Halusimme selvittää, millaisesta kehityksellisestä ilmiöstä on kyse silloin, kun akateemisten taitojen oppiminen on alussa. Tässä vieraskynässä kerron lyhyesti Toimi ja Opi-tutkimuksemme taustoista ja uusimmista pitkittäisaineiston ja interventio-tutkimuksemme tuloksista.

Jatka lukemista ”Liikkumisen ja matemaattisten taitojen kehityksen monimutkainen suhde – Pienten lasten oppiminen ja liikkuminen”

Ensi viikolla vieraskynässä Pirjo Aunio

Pirjo Aunio

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Pirjo Aunio”

Ei ole yhtä ainoaa tapaa olla liikunnallinen – lapset omien liikuntakokemustensa sanoittajana

Vieraskynässä Donna Niemistö

Insertti

Lasten liikkumisen tutkimus on painottunut pitkään liikkumisen määrään. Asiantuntijat ovat painottaneet liikkumissuositusten kautta, että alle kouluikäisten lapsen tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä ja että liikkuminen on lapsen oikeus, joka aikuisen on mahdollistettava. Lasten liikkumista on havainnoitu lapsen elinympäristössä ja sen mielekkyydestä on kysytty arvioita aikuisilta. Vasta viime vuosina olemme pysähtyneet keskustelemaan lapsen oikeudesta ja osallisuudesta myös liikkumisen tutkimuksessa omien kokemustensa sanoittajana. Tämä lähtökohta on tuonut meille uutta tietoa lasten kokemuksista ja tunteista liikkumisen aikana. Lisäksi tutkimukset lasten ja kasvattajien yksilöllisten piirteiden, kuten temperamentin, heijastumisesta liikkumiseen tuovat meille uutta tietoa tulevaisuudessa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat yksilön liikkumiseen. 

Jatka lukemista ”Ei ole yhtä ainoaa tapaa olla liikunnallinen – lapset omien liikuntakokemustensa sanoittajana”

Ensi viikolla vieraskynässä Donna Niemistö 

Donna Niemistö 

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Donna Niemistö ”

Varhaiskasvatuksen osallistumisaste nousee, mutta jääkö osa lapsista jälkeen? –  Varhaiskasvatuksen osallistumisen eriytyminen

Vieraskynässä Johanna Lammi-Taskula

Laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut mahdollistavat pienten lasten molempien vanhempien työssäkäynnin ja tukevat lasten myönteistä kehitystä erityisesti sosioekonomisesti heikommasta asemasta tulevien kohdalla (Van Huizen & Plantenga, 2018; Gruber ym. 2023). Euroopan unionin vuonna 2022 päivittämä ns. Barcelonan tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä lähes kaikki kolme vuotta täyttäneet lapset (vähintään 96 %) osallistuisivat varhaiskasvatukseen; alle kolmevuotiaista tavoiteltu osuus on 45 prosenttia (Eurooppa-neuvosto, 2022). 

Jatka lukemista ”Varhaiskasvatuksen osallistumisaste nousee, mutta jääkö osa lapsista jälkeen? –  Varhaiskasvatuksen osallistumisen eriytyminen”

Vieraskynässä ensi viikolla Johanna Lammi-Taskula

Johanna Lammi-Taskula

Yhteiskuntatieteen tohtori Johanna Lammi-Taskula toimii tutkimuspäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Hänen tutkimusaiheitaan ovat perhepolitiikka, lapsiperheiden hyvinvointi ja sukupuolten tasa-arvo. Vieraskynän aiheena on varhaiskasvatukseen osallistumisen eriytyminen lasten perhetaustan mukaan.

Ilon ilmeneminen varhaiskasvatuksessa

Vieraskynässä Alexandra Nordström

“Tällä esimerkillä pyrin jakamaan kanssanne tapahtuman voimakasta lämpöä ja hellyyttä, mikä rehellisesti sanottuna vaikuttaa saavuttamattomalta tavoitteelta, mutta kuitenkin yrityksen arvoista. Jotain häviää, kun yritän ilmaista tätä hetkeä sanojen kautta. Kertomani jää vajaaksi sekä sen kokemisen että ilon jaetun hetken osana olemisen tunteen suhteen.

Tämä hetki oli ratkaiseva.”

Jatka lukemista ”Ilon ilmeneminen varhaiskasvatuksessa”

Ensi viikolla vieraskynässä Alexandra Nordström

Alexandra Nordström

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Alexandra Nordström”

Lapsen oikeudellinen asema varhaiskasvatuksessa

Vieraskynässä Suvianna Hakalehto

YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan oikeuksien toteutumisesta huolehtiminen varhaislapsuudessa on tehokas keino ehkäistä keskilapsuuden ja nuoruuden aikana ilmeneviä henkilökohtaisia, sosiaalisia ja koulutukseen liittyviä vaikeuksia. Varhaiskasvatuksella on tässä tärkeä rooli. Lapsen oikeuksien komitea on kehottanut valtioita huolehtimaan systemaattisesta ja laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, jotta lapsen oikeus kehitykseen toteutuisi mahdollisimman täysimääräisenä. (YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 7: lapsen oikeuksien täytäntöönpano varhaislapsuudessa)

Jatka lukemista ”Lapsen oikeudellinen asema varhaiskasvatuksessa”

Ensi viikolla vieraskynässä Suvianna Hakalehto

Suvianna Hakalehto

Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Suvianna Hakalehto”