Lapsen etua vai aikuisen halua

Vieraskynässä Suvi Kettumäki

Lasten oikeuksien sopimus (myöh. LOS), joka astui voimaan Suomessa vuonna 1991, määrittelee lapsen oikeudet. YK:n lapsen oikeuksien komitea valvoo LOS:n toimeenpanoa sopimusvaltioissa. Komitea julkaisee toimeenpanon tueksi yleiskommentteja, joissa tarkemmin määritellään lapsen oikeuksien sopimuksen tulkinnasta. Lapsen oikeudet kuuluvat kaikille alle 18 vuotiaille lapsille. Tässä tekstissä käsittelen lapsen oikeuksien ja lapsen etua varhaiskasvatusikäisten lasten näkökulmasta.

Lasten oikeuksien sopimuksen tarkoituksena on taata ilmainen koulutus, terveydenhuolto, tasa-arvo ja turva kaikille lapsille. Sopimuksen neljä yleistä periaatetta ovat syrjimättömyys, lapsen edun ensisijaisuus, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen. Pohja-ajatuksen lasten oikeuksissa on ajatus lapsesta ainutlaatuisena yksilönä. Samalla tunnistetaan lapsen erilaisuus aikuisesta ja ymmärretään lapsen haavoittuvuus ja suojelun tarve. (Hakalehto 2018.) 

Lapsen edun tarkoituksena on turvata lapsen kokonaisvaltainen kehitys ja hänen oikeuksiensa täysivaltainen nauttiminen. Lapsen etu muodostuu kaikista LOS:n oikeuksista. Aikuisen arvio lapsen edusta ei voi ohittaa lapsen oikeuksien toteutumista eikä lapsen etua voi tulkita lapselle epäedullisesti. (CRC, General comment 14.) Aikuisen halu ei siis saa ohjata lapsen edun tulkintaa.

Lapsen edun määrittely 

LOS määrittelee lapsen edun seuraavalla tavalla: 

“Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.”

Lapsen etu jakautuu kolmeen osaan (CRC, General comment 14). Ensimmäisenä on lapsen oikeus siihen, että hänen etunsa tulee aina arvioiduksi. Edun arviointi tulee tehdä, kun käsitellään lasta tai lapsiryhmää suoraan tai epäsuorasti koskevaa asiaa. Toiseksi lapsen etu nousee ensisijaisesti tavaksi tulkita lakia. Jos lapsen etu on ristiriidassa toisen edun kanssa, tulee lapsen etu olla painavampi kyseisestä asiaa määritettäessä. Kolmantena on menettelysääntö, joka sisältää lasten edun arvioinnin. Arviointia tulee tehdä etukäteen, prosessin aikana ja jälkikäteen. Suomessa lapsen oikeuksia arvioitaessa käytetään termiä lapsivaikutusten arviointi eli LAVA. Kuitenkin Suomen lainsäädännössä LAVA on vain välillisesti mainittu ja pitkälti suositusten varassa (Larpa, 2018). Lisää lapsivaikutusten arvioinnista voit lukea Marjaana Larpan blogitekstistä.

Lapsen etu käsitteenä voidaan tiivistää seuraavasti: “Lapsen edun käsite on monimutkainen, ja sen sisältö pitää määrittää tapauskohtaisesti”. Vaikka käsitteenä lapsen etu on monimutkainen ja monitulkintainen, niin joitain suuntaviivoja lapsen edun määrittelyyn pystytään tekemään. Lapsen etua tarkastellessa tulee jokainen tapaus käsitellä tilanteen mukaan. Tämä tilannesidonnaisuus tuo joustavuutta etua määrittäessä, jolloin eri ikäisten lasten erilaiset tarpeet ja kehitystasot voidaan paremmin ottaa huomioon. Tarkastelua tulee tehdä niin yksittäisen lapsen kuin lapsiryhmän näkökulmasta. LOS:n mukaan vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsista ja sitä tulee kunnioittaa. Tärkeänä pidetään ettei lapsia tule erottaa hänelle tärkeistä henkilöistä ja lapsella on oikeus pysyviin ihmissuhteisiin, kuten vanhempiin, isovanhempiin ja varhaiskasvatuksen ammattilaisiin. (Hakalehto, 2018; CRC, General comment 7; CRC, General comment 14.)

Parhaimmillaan lapsen etu on joustava ja mukautuva käsite, joka ottaa huomioon lapsen kehitystason ja vallitsevan tilanteen toimien lapsen parhaaksi. Mukautuvuus tuo kuitenkin haasteen, joka antaa mahdollisuuden lapsen edun manipulointiin ja näin aikuisille mahdollisuuden toteuttaa omia halujaan lapsen edun nimissä (Lee, 1999). Seuraavaksi paneudun lapsen etuun liittyviin haasteisiin.

Lapsen edun määrittelyn haasteet

LOS näkee lapsen kykenevä ja aktiivisena toimijana (Hakalehto, 2018). Lapsella on oikeus ilmaista oma mielipiteensä ja se on otettava huomioon. Yhtenä esimerkkinä voisi olla päiväkotiin lähtöä ohjaavat tekijät lapsen näkökulmasta. Maanantaina lapsi haluaa päiväkotiin, koska äiti antoi Muumi keksiä aamupalaksi. Tiistaina hän ei halua päiväkotiin, koska parhain päiväkotikaveri on vapaapäivällä. Varhaiskasvatusikäisen lapsen päätöksentekoa ohjaa sen hetken tunnetila enemmän kuin järkisyyt. Ei lapsi ajattele, että lasten oikeuksien sopimuksen mukaan minun kuuluu mennä varhaiskasvatukseen, kun se on minun oikeuteni. Hän menee muumikeksin voimalla tai kivojen kavereiden takia.

Lapsen edun määrittelyn yhtenä ongelmana on se, että etu tulee määritellyksi aina toisen henkilön, aikuisen, kautta (Lee, 1999). Aikuisen määrittäessä lapsen etua, hän saattaa tulkita lapsen etua omasta näkökulmastaan. Kotihoidon perusteleminen lapsen parhaana voidaan nähdä kotiäidin tapana oikeuttaa omaa toimintaansa, kun taas varhaiskasvatuksen perusteluksi voidaan nähdä uraäidin perustelu omalle valinnalleen. Kumpi näistä sitten on lapsen näkökulmasta lapsen paras ja lapsen etu. Yksiselitteistä ja yleismaailmallista vastausta ei voida antaa, sillä lapsen etu vaihtelee tilanteen, lapsen ja hoidon perusteella (Lee, 1999). Esimerkkinä kotihoito on lapselle eduksi, kun hän on hyvin pieni tai kun varhaiskasvatuksen laatu on heikkoa (CRC, General comment 14). Tilanteessa, jossa lapsella on erityisvaikeuksia ja hän tarvitsee erityisopetusta, on lapsen etu olla varhaiskasvatuksessa (Karila, 2016). 

Varhaiskasvatus ja muut lasten hoidolliset ratkaisut

Lapselle on oikeus ilmaiseen opetukseen. Tähän ilmaisen opetuksen kokonaisuuteen luetaan perusopetuksen lisäksi esiopetus, varhaiskasvatus, arkioppiminen ja muu koulutukseen liittyvä toiminta. Suomessa esiopetus on ilmaista opetusta, mutta varhaiskasvatus ei. Kaikki varhaiskasvatus, kuten myöskään kaikki kasvatus ja opetus, eivät ole lapsen edun mukaista, vaan niiden tulee olla laadukasta. (CRC, General comment 14.) Laadukas varhaiskasvatus koostuu useasta laatutekijästä, joita ovat henkilöstön koulutus ja osaaminen, työolot ja ammatillisen kehittymisen mahdollisuudet (Karila, 2016).

Suomessa on ymmärretty varhaiskasvatuksen olevan lapsen oikeus ja etu. Kun päivähoitolakia uudistettiin varhaiskasvatuslaiksi, lain valmistelussa pidettiin tärkeänä kirjata lapsen oikeus ja lapsen edun ensisijaisuus uudistetun lain pykäliin. Aiemmin päivähoitoa on ohjannut vahvasti työvoima, perhe ja tasa-arvo periaatteet ja päivähoito on nähty sosiaalihuollollisena perhepalveluna (ks. esim. Onnismaa & Paananen, 2019, Onnismaa, Paananen & Lipponen, 2014). Hakalehdon (2018) mukaan lain tulkinnallisesti päivähoito oli nähty aiemmin vanhempien oikeutena, kun nyt varhaiskasvatuslain myötä siitä tuli lapsen oikeus. 

Lapsen osallistuminen varhaiskasvatukseen ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Suomessa lapsen kasvatuksesta päättävät lapsen vanhemmat ja näin ollen he päättävät myös lapsen osallistumisesta varhaiskasvatukseen. Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus takaa siis vanhemmille mahdollisuuden päättää lapsen osallistumisesta varhaiskasvatukseen. Lapsi ei siis voi kieltäytyä varhaiskasvatuksesta ja vaatia vanhempiaan hoitamaan häntä kotona ja toisinpäin. Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen toteutuu niiden lasten kohdalla, joiden vanhemmat ovat päättäneet heidän osallistuvan varhaiskasvatukseen. (Hakalehto, 2018.)

Vuonna 2016 Suomen hallitus antoi kunnille mahdollisuuden rajata subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta niiden lasten osalta, joiden perheestä toinen vanhemmista oli kotona. Varhaiskasvatuslaki ja LOS eivät määrittele mikä määrä ajallisesti varhaiskasvatusta on lapsen edun mukaista. Hakalehto (2018) pohtii, että subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen ei olisi lapsen oikeuksia ja lapsen etua vastaan. Euroopan sosiaalisen oikeuksien komitea on kuitenkin eri mieltä. Päätös rajata subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta asetti perheet alueellisesti eri arvoiseen asemaan. Rajaus kohdistuu lapsiryhmiin, jotka olivat haavoittuvimmassa asemassa. Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen on sittemmin kumottu ja kaikille yhtenäinen subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus astuu voimaan 1.8.2020 alkaen. (European Committee of Social Rights, 2020; Lastensuojelun keskusliitto, 2020; OKM, 2020; Muuronen & Pollari, 2020.)

Tulevaisuuden näkymät – Mitä tämä tarkoittaa työssämme varhaiskasvatuksessa?

Lapsen oikeuksien toteutuminen Suomen laissa ei ole ollut johdonmukaista. Suomesta puuttuu toimielin, joka valvoisi lasten oikeuksien toteutumista. Näin lasten oikeuksien valvonta on jäänyt jokaisen yksilön ja kunnan vastuulle. Lasten oikeudet eivät välttämättä toteudu, kun niiden valvomiseen ei liity sanktiota. “Oikeuksista suurin osa toteutuu mikäli joku ne vapaaehtoisesti toteuttaa.” (Hakalehto, 2018.)

Mitä Suomi sitten mielestäni kaipaa liittyen lapsen etuun varhaiskasvatuksessa? Meidän pitäisi määrittää mitä varhaiskasvatus on ja pohtia mikä on sopiva määrä varhaiskasvatusta kullekin ikäryhmälle. Varhaiskasvatus tulisi olla ilmaista kaikille. Meidän tulisi listata ne tekijät varhaiskasvatuksessa, jotka ovat lapsen edun mukaisia. Lapsen edun toteutumista tulisi valvoa keskitetysti ja yhtevillä kriteereillä.

Varhaiskasvatuksen jokapäiväisessä elämässä lapsen edun tulee näkyä. Kaikki pienimmätkin päätökset, joita teemme tulee pohjautua lasten oikeuksiin ja niitä tulee arvioida jatkuvasti. Lapsia tulee kuulla heitä koskevissa asioissa ja muutoksia tulee tehdä. Lapsen osallisuus ja sen toteutuminen päiväkodin tasolla on vasta tuloillaan (Kangas & Brotherus, 2017). Omasta työstäni varhaiskasvatuksen opettajana muistan aina 1,5 vuotiaan Liisan, jonka käsien peseminen oli pitkäkestoista. Hän ihaili veden virtaamista hanasta, sen tunnetta sormissaan ja kuinka vesi löysi aina tiensä käden päältä altaaseen. Tämän pohjalta lähdimme pienten ryhmässä tutkimaan veden ominaisuuksia ja rakensimme ryhmän pedagogiikan vesi teeman ympärille. (Ks. lisää Roos, 2015; Puroila & Estola, 2012.)

Lapsen edun toteutuminen varhaiskasvatuksessa edellyttää huolehtimisesta opetuksesta, kasvatuksesta ja hoivasta, yhteistyöstä vanhempien kanssa, hyvinvoinnista, turvallisuudesta, lasten osallisuudesta, riittävästä levosta, ravinnosta ja leikistä (Hakalehto, 2018; Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, 2018). Erityisesti tulee pitää huolta haavoittuvimmista lapsista ja lapsiryhmistä. Laadukas varhaiskasvatus on AINA lapsen edun mukaista.

Kuvat: Pexels.com

Lähteet

Committee on the Rights of the Children (CRC), General comment No. 7 (2005) Implementing child rights in early childhood

Committee on the Rights of the Children (CRC), General comment No. 14 (2013) on the right of the child to have his or her best interests taken as a primary consideration

European Committee of Social Rights. 4.2.2020. Complaint No. 139/2016.

Hakalehto, S. 2018. Lapsioikeuden perusteet. Alma Talent: Helsinki.

Kangas, J. & Brotherus, A. 2017. Osallisuus ja leikki varhaiskasvatuksessa – ”Leikittäisiin ja kaikki olis onnellisia!” 

Karila, K. 2016. Vaikuttava varhaiskasvatus.Raportit ja selvitykset 6:2016. Opetushallitus.

Larpa, M. 2018. Lakien lapsivaikutusten arviointi lasten perus- ja ihmisoikeuksien edistäjänä.Pro gradu -tutkielma.

Lastensuojelun keskusliitto. 4.2.2020. Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea: Subjektiivinen varhaiskasvtusoikeus kuuluu kaikille lapsille. Lehdistötiedote.

Lee, N. 1999. The Challenge of Childhood: Distributions of Childhood’s Ambiguity in Adult institutions. Childhood, 6(4), 455-474. 

Onnismaa, E-L. & Paananen, M. 2019. Varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmatradition muotoutuminen Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Teoksessa Tero Autio, Liisa Hakala & Tiina Kujala (toim.) Siirtymiä ja ajan merkkejä koulutuksessa. Opetussuunnitelmatutkimuksen näkökulmia Tampere: Tampere University Press 2019, 189–220.  

Onnismaa, E-L., Paananen, M. & Lipponen, L. 2014. Varhaiskasvatusjärjestelmän polkuriippuvuuksien jäljillä.Kasvatus & Aika, 8(2), 2014, 6 –21. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 4.2.2020. Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea antoi Suomelle langettavan päätöksen lasten varhaiskasvatusoikeuden rajoittamisesta.

Puroila, A-M. & Estola, E. 2012. Lapsen hyvä elämä? Päiväkotiarjen pienten kertomusten äärellä. Varhaiskasvatuksen Tiedelehti — JECER 1(1) 2012, 22−43. 

Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta. Tampere: Tampere University Press

UN. Rights of the child.

Unicef. Lasten oikeuksien sopimus. 

Varhaiskasvatuslaki. 540/2018. 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2018:3a. 

 

Muuronen, K. & Pollari, K. 4.2.2020. Lapsen oikeuksista ei voi tinkiä – Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen asetti lapset eriarvoiseen asemaan.