Vieraskynässä Paula Loukkola
”Tätä [keskustelua Oonan kanssa] on odotettu”. Näin toteaa äiti varhaiskasvatuksen opettajalle lapsensa varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelun (myöh. vasu-keskustelu) alussa. Opettaja vastaa äidille hieman yllättyneenä, mutta hyvillään: ”No hyvä, tosi mukava jutella Emmistä” (Loukkola, Puroila & Uitto, 2024, 151). Tämä aineistoesimerkki johdattelee lukijaa blogikirjoitukseni keskeiseen teemaan, huoltajien ja varhaiskasvatuksen opettajien välisiin vasu-keskusteluihin. Kirjoitus pohjautuu väitöskirjatutkimukseni osajulkaisuun (Loukkola, Puroila & Uitto, 2024), jossa tarkastelemme kollegojeni kanssa kerronnallisen tutkimuksen keinoin sekä Martin Buberin (1987 [1923]) suhteisuuteen liittyvän teorian johdattelemana kolmea videoitua vasu-keskustelua. Tutkimusaineistomme keskusteluista yhdessä oli mukana äiti, isä ja opettaja, kahdessa äiti sekä opettaja. Lapset ja tutkijat eivät olleet mukana keskusteluissa.
Buberin (1987) johdattamana näemme suhteisuuden tässä tutkimuksessa dynaamisena ja monimuotoisena sekä muotoutuvan vasu-keskusteluissa tilanteen ja sen osapuolten myötä ainutkertaiseksi. Huoltajien ja varhaiskasvatuksen opettajien ajattelemme olevan tilanteessa samanaikaisesti suhteessa ihmisiin, maailmaan, aikaan, paikkaan ja kulttuuriin (Buber, 1987). Ymmärrämme heillä olevan henkilökohtainen sekä yhteinen historia, mutta myös tulevaisuus.
Huoltajien ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan väliset keskustelut ja kohtaamiset ovat keskeinen osa varhaiskasvatustyötä. Varhaiskasvatuksessa tehtävää yhteistyötä on ohjattu lailla sekä 2000-luvulta lähtien myös opetussuunnitelmatyön keinoin (Alasuutari, 2014; Pihlaja & Kangas, 2023; Opetushallitus [OPH], 2022; Varhaiskasvatuslaki, 540/2018). Vuodesta 2004 alkaen Suomessa on laadittu jokaiselle lapselle varhaiskasvatussuunnitelma (myöh. vasu) (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, 2000; Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, 2003). Vasua laadittaessa tulee kuulla lapsen, hänen huoltajiensa sekä varhaiskasvatuksen henkilökunnan huomioita, kokemuksia ja toiveita (OPH, 2022). Lähtökohtana on, että huoltajat ja varhaiskasvatuksen henkilökunta käyvät opettajan johdolla yhteistä keskustelua siitä, miten lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista tuetaan varhaiskasvatuksessa (OPH, 2022). Silti tutkimuksissa on todettu, kuinka varhaiskasvatuksen näkökulma ja tarpeet korostuvat keskusteluissa ja, kuinka dialogisen ja vastavuoroisen toisen kohtaamisen tavoite jää usein toteutumatta (mm. Råde, 2020, Karila & Alasuutari, 2023; Koivula & Sevón, 2024). Vasu-keskustelut voi kuitenkin nähdä yhtenä keskeisimmistä yhteistyömuodoista, joiden kautta voidaan tukea lapsen hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista, huoltajia lapsensa kasvattajina sekä eri osapuolten osallisuuden toteutumista. Siksi niitä voi pitää myös tutkimuksellisesti merkittävinä ja rikkaina.
Huoltajien ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan välistä yhteistyötä ja suhteita on tutkittu paljon (Råde, 2020). Tutkimusten keskiössä ovat olleet useimmiten kasvatuskeskusteluissa läsnä olevat ihmiset, niitä ohjaavat dokumentit sekä huoltajien, lasten ja henkilökunnan väliset suhteet (mm. Alasuutari, 2020; Hadley & Rouse, 2018; Heiskanen ym., 2021; Karila & Alasuutari, 2023; Norheim & Moser, 2020; Smith ym., 2020; Solberg, 2023; Vandenbroeck & Van Laere, 2020). Kansallisten opetussuunnitelmien ja huoltajien osallisuuden yhteyttä koskeva tutkimus ja kehittäminen ovat olleet myös huomion kohteina (Alasuutari ym., 2014; Kambouri ym., 2022; Vallberg Roth, 2017). Tässä tutkimuksessa huomio kiinnitetään vasu-keskusteluihin, jotka tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden tarkastella sanallisesti ja sanattomasti rakentuvaa suhteisuutta sekä ihmissuhteista kerrottua. Tutkimuksemme tuo uusia näkökulmia jo olemassa olevan tutkimuksen ketjuun.
Vasu-keskusteluissa kerrotut ihmissuhteet
Tämän blogitekstin alussa oleva aineistoesimerkki osoittaa, että tutkimukseemme osallistuneet huoltajat odottivat lastensa vasu-keskusteluja ja pitivät niitä tärkeinä. Vasu-keskusteluja käytiinkin luottamuksellisessa, kunnioittavassa ja avoimessa hengessä, tavoitellen vastavuoroista suhdetta toiseen. Keskusteluissa pyrittiin yhteiseen ymmärrykseen ja välttämään konflikteja, mutta mikäli huoltajat eivät tunnistaneet opettajien kerronnasta omaa lastaan, he puolustivat tätä.
Huoltajien ja opettajien välinen suhde näyttäytyi vasu-keskusteluissa dynaamisena. Suhteessa liikuttiin läheisyyden (Minä—Sinä-suhde) ja etäisyyden (Minä—Se-suhde) akseleilla (Buber, 1987). Paikoin huoltajat ja opettajat olivat keskustelussa lähellä, tiiviissä ja dialogisessa yhteydessä toisiinsa, paikoin selkeästi etäällä toisistaan, tavoitteellisen ja objektivoivan kerronnan korostuessa. Huoltajien ja opettajien välinen suhde rakentui ainutkertaiseksi yhteisenä aikaansaannoksena. Se muotoutui tilanteessa kohtaavien ihmisten voimavarojen, taitojen, arvojen sekä sosiaalisen, kulttuurisen ja elämänhistorian myötä tietynlaiseksi (Buber, 1987; Georgakopoulou, 2006; Mendel, 2020).
Vaikka vasu-keskusteluissa huomion voi nähdä olevan lapsessa ja hänen yksilöllisessä kasvussaan, tutkimuksemme osoitti kuinka lapsi yksilönä on osa laajempaa ihmissuhteiden kokonaisuutta. Huoltajat ja opettajat kertoivat vasu-keskusteluissa useista eri ihmisistä, kuten äideistä, isistä, sisaruksista, isovanhemmista, päiväkodin ja kodin kavereista, opettajista sekä muista lapsiryhmän ja päiväkodin ihmisistä. Aiemman kotipaikkakunnan päiväkodin lapset ja aikuiset nousivat myös kerronnassa esille. Vasu-keskusteluissa kerrottiin esimerkiksi siitä, millaisia lapsen ja hänen huoltajiensa tai sisarusten väliset suhteet olivat sekä huoltajien välisestä suhteesta. Kerrottiin myös siitä, millaisia kaverisuhteita lapsella oli päiväkodissa ja siitä, millainen lapsen ja opettajan sekä lapsen ja muun henkilökunnan välinen suhde oli.
Vasu-keskusteluissa ihmissuhteet nousivat esille erilaisten arjen tilanteiden, kuten leikkien, perheen ja päiväkodin toimintatapojen, kahdenkeskisten hetkien ja tehtävien tekemisen kautta. Keskustelua käytiin myönteisessä hengessä, vahvuuksia ja ihmissuhteissa olevaa hyvää esiin tuoden. Paikoin keskusteltiin arkaluonteisista asioista syvällisesti, kuten siitä, miten huoltaja reagoi lapsen vahvoihin kiukunpuuskiin tai, miten lapsi ja huoltajat suhtautuvat lapsen r-äänteen harjoittelun tukemiseen. Haastavista hetkistä avoimesti keskusteleminen, mutta myös yhdessä iloitseminen — yhdessä jaetut dialogiset hetket — loivat ja kannattelivat eri ihmissuhteissa olevaa luottamusta ja läheisyyttä.
Dialogisuutta ja läheisyyttä suhteissa haastoivat erityisesti hetket, joissa opettajat tai päiväkodin muut aikuiset arvioivat lapsen toimintaa ja osaamista. Suhteissa oleva etäisyys ja rajallisuus tuli näkyväksi myös silloin, kun huoltajat ja opettajat vertailivat lapsia (mm. sisarusten kesken) tai, kun he luokittelivat ihmisiä eri ryhmiin (mm. aikuiset, lapset, tytöt, me, ihmiset) kuuluviksi. Tutkimusaineistossamme ihmissuhteista yleistämällä kertominen nousikin vahvasti esiin. Tätä kuvaa muun muassa seuraava vasu-keskustelun lasta koskeva opettajan lausahdus: ”Se [Nelli] hirveesti tääläki [lapsiryhmässä] huolehtii toisten tekemisistä: ”niin mutta ku nuo [toiset lapset] teki nytten nuin”. Ja mehä [lapsiryhmän/päiväkodin aikuiset] aina täälä [lapsiryhmässä/päiväkodissa] palautettaan: ”Kenestä sinun piti huolehtia? Kenestä minun piti huolehtia?” (Loukkola ym., 2024, 156). Keskustelijat tuntuivat jäsentävän ihmisten suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan ja maailmaan yleistämisen keinoin (Riessman, 2008).
Vaikka vasu-keskustelua sekä huoltajien ja opettajien välistä suhdetta ohjaa vahvasti varhaiskasvatuskulttuuri (esim. vasu-lomake, kieli ja toimintatavat) tutkimuksemme osoitti, että sen luomia rakenteita rikottiin esimerkiksi henkilökohtaiseen elämään liittyvistä suhteista kertomalla. Huoltajien ohella myös opettajat kertoivat omasta lapsuudestaan, lapsistaan ja perheestään, vaikkakin opettajat tuntuivat paikoin tunnustelevan, onko heidän sopiva tehdä näin. Opettajat peilasivat oman lapsensa kasvatusta ja vanhemmuuden kokemuksiaan vasu-keskustelun lapsen ja hänen perheensä tilanteeseen ja pyrkivät osoittamaan ymmärtävänsä huoltajien kokemuksia. Vanhemmuuteen liittyvien kokemusten jakaminen osoittautuikin tässä tutkimuksessa alueeksi, jonka huoltajat ja opettajat jakoivat. Näissä hetkissä he lähentyivät toisiaan tasavertaisuutta tavoitellen. Vanhemmuuden kokemuksista kertominen oli myös usein intensiivistä ja jopa ajasta irti olevaa, ”flown” kaltaista (ks. myös Karjalainen & Puroila, 2017). Opettajat olivat vasu-keskusteluissa muussakin kuin ammatillisessa roolissa, jolloin yksityinen ja julkinen kietoutuivat (ks. myös Karila & Alasuutari, 2023).
Lopuksi
Suhteisuus vasu-keskusteluissa näyttäytyy tutkimuksemme myötä kaksitahoisena; huoltajien ja varhaiskasvatuksen opettajien välisenä sekä heidän kertomiensa eri ihmisten välisenä. Tutkimuksemme osoittaa kuinka huoltajien ja opettajien välinen suhde ei ole vasu-keskusteluissa staattinen vaan jatkuvassa — etäisyyden ja läheisyyden — liikkeessä oleva. Keskeistä arjen kohtaamisissa onkin tiedostaa, että molemmat osapuolet voivat myös valita jäävätkö suhteessa toiseen etäälle vai pyrkivätkö lähelle ja ymmärtämään toista. Tutkimuksessamme niin huoltajat ja opettajat kuin ihmissuhteet, joista he kertoivat, näyttäytyivät vasu-keskusteluissa osana laajempaa ihmissuhteiden kietoumaa. Perinteisestä näkemyksestä poiketen voikin siis sanoa, että keskusteluissa ei ole kyse pelkästään lapsen yksilöllisestä hyvinvoinnista ja sen tukemisesta erilaisin keinoin vaan myös suhteista, joihin tehdyt huomiot ja tuki liittyvät ja peilautuvat. Tutkimuksemme vasu-keskusteluissa fyysisiä, ajallisia, paikallisia ja kulttuurisia rakenteita ylitettiin kertomisen keinoin. Huoltajien ja opettajien kerronnassa henkilökohtainen ja ammatillinen sekä yksilöllinen ja kollektiivinen kietoutuivat toisiinsa. Näin myös suhteisuuden voi nähdä ulottuvan keskustelutilanteita laajemmalle. Tutkimuksemme haastaa näkemään vasu-keskustelut kokonaisvaltaisesti, yhteisesti rakentuvina ja kerroksellisina hetkinä.
Kuvituskuvat Pixabay
Lähteet
Alasuutari, M. (2014). Voicing the child? A case study in Finnish early childhood education. Childhood, 21(2), 242-259. https://doi.org/10.1177/0907568213490205
Alasuutari, M. (2020). Documents in Interaction : A Case Study on Parent–Teacher Meetings (ECEC). Teoksessa M. Alasuutari, H. Kelle, & H. Knauf (Toim.), Documentation in Institutional Contexts of Early Childhood : Normalisation, Participation and Professionalism (s. 205-224). Springer VS. https://link.springer.com/chapter/10.1007/978-3-658-28193-9_11
Alasuutari, M., Markström, A-M., & Vallberg-Roth, A-C. (2014). Assessment and documentation in Early Childhood Education. Routledge.
Buber, M. (1987). I and Thou. T. & T. Clark. (Alkuperäisteos julkaistu 1923)
Georgakopoulou, A. (2006). Thinking big with small stories in narrative and identity analysis. Narrative Inquiry, 16(1), 122-130. https://doi.org/10.1075/ni.16.1.16geo
Hadley, F., & Rouse, E. (2018). The family-centre partnership disconnect: Creating reciprocity. Contemporary Issues in Early Childhood, 19(1), 48-62. https://journals.sagepub.com/doi/epub/10.1177/1463949118762148
Heiskanen, N., Alasuutari, M., & Vehkakoski, T. (2021). Intertextuel Voices on Children, Parents, and Specialists in Individual Education Plans. Scandinavian Journal of Educational Research, 65(1), 36-53. https://doi.org/10.1080/00313831.2019.1650825
Kambouri, M., Wilson, T., Pieridou, M., Quinn, S.F., & Liu, J. (2022). Making Partnerships Work: Proposing a Model to Support. Parent‑Practitioner Partnerships in the Early Years. Early Childhood Education Journal, 50, 639–661. https://doi.org/10.1007/s10643-021-01181-6
Karila, K., & Alasuutari, M. (2023). Drawing partnership on paper: How do the forms for individual educational plans frame parent – teacher relationship? International Journal about Parents in Education, 6(1), 5–27. https://doi.org/10.54195/ijpe.18192
Karjalainen, S., & Puroila, A-M. (2017). Ilon koodi: dialogisesti ja kulttuurisesti rakentuvat lasten ilon hetket päiväkotiarjessa. Kasvatus ja Aika, 11(3), 23-36. https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/68721
Koivula, M. & Sevón, E. (10.5.2024). Yhteistyötä ja yhteishuolenpitoa kodin ja varhaiskasvatuksen välillä? [blogikirjoitus]. Tutkittua varhaiskasvatuksesta. Saatavilla https://tutkittuavarhaiskasvatuksesta.com/2024/05/10/yhteistyota-ja-yhteishuolenpitoa-kodin-ja-varhaiskasvatuksen-valilla/
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (22.9.2000/812). https://www.finlex.fi/fi/laki/smur/2000/20000812
Lieblich, A. (2014). About Amos: Reading with our hearth. Narrative works: Issues, investigations & interpretation, 4(1), 114-124. https://journals.lib.unb.ca/index.php/NW/article/view/21575
Mendel, M. (2020). Education is Power and Parents are Force. International Journal about Parents in Education, 12(1), 1-7.
Norheim, H., & Moser, T. (2020). Barriers and facilitators for partnerships between parents with immigrant backgrounds and professionals in ECEC: a review based on empirical research. European Early Childhood Education Research Journal, 28(6), 789-805. https://www.tandfonline.com/doi/epdf/10.1080/1350293X.2020.1836582?needAccess=true&role=button
Opetushallitus. (2022). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022 (Määräykset ja ohjeet 2022:2a). Opetushallitus. https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/varhaiskasvatussuunnitelman-perusteet-2022
Pihlaja, P., & Kangas, M. (2023). Varhaiskasvatussuunnitelma osana ohjausjärjestelmää: Tieto-ja viestintäteknologian käytön ja digitaalisen osaamisen kontekstointi. Journal of Early Childhood Education, 12(2), 1-33. https://doi.org/10.58955/jecer.v12i2.119663
Riessman, C. K. (2008). Narrative methods for the human science. Sage Publications.
Råde, A. (2020). The Involved, Engaged or Partnership Parents in Early Childhood Education and Care. Universal journal of Educational Research, 8(7), 2833-2841. https://www.hrpub.org/download/20200630/UJER10-19515551.pdf
Smith, T. E., Sheridan, S. M., Kim, E. M., Park, S., & Beretvas, S. N. (2020). The Effects of Family-School Partnership Interventions on Academic and Social-Emotional Functioning: a Meta-Analysis Exploring What Works for Whom. Educational Psychology Review, 32(2), 511-544. https://doi.org/10.1007/s10648-019-09509-w
Solberg, J. (2023). The role of the multilingual assistant in the parent-teacher conference in early childhood education and care: opaque agencies. Diaspora, indigenous, and minority education, 17(1), 25-36. https://doi.org/10.1080/15595692.2022.2028137
Vallberg Roth, A.-C. (2017). (Meta)Theoretical gateways in studies on assessment and documentation in preschool – a research review with a Scandinavian focus. Journal of Nordic Early Childhood Education Research, 14(3), 1–16. https://doi.org/10.7577/nbf.1575
Varhaiskasvatuslaki (13.7.2018/540). https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180540
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. (2003). Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (oppaita 56).
Vandenbroeck, M., & Van Laere, K. (2020). Parents as objects of interventions: what they have to say about early childhood education and schoolification. Teoksessa K. Repo, M. Alasuutari, K. Karila, & J. Lammi-Taskula (Toim.), The Policies of Childcare and Early Childhood Education: Does Equal Access Matter? (s. 92-107). Edward Elgar Publishing Limited.
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 