Syrjintä ja rasismi varhaiskasvatuksessa

Vieraskynässä Heini Paavola

Suomalaissenegalilainen Nde´la Faye kirjoitti Suomen Kuvalehdessä (32/2024) rasismikokemuksistaan päiväkodissa. Kokemuksien perusteella ulossulkeminen ja rasismi on usein hienovaraista, joskus jopa hyvää tarkoittavia lipsahduksia. Valitettavaa on se, että hyväntahtoiset lipsahduksetkin osoittavat kohteelleen, että hän on erilainen ja normista poikkeava. Hyväntahtoisten lipsahduksien taustalla voi Fayen mukaan olla se, että rasismia ei tunnisteta. Se, että rasismia ei tunnisteta, johtaa usein ajatukseen siitä, että rasismia ei esiinny tai että se on yksittäisten henkilöiden ja marginaalien ongelma. Seurauksena on yhteiskunta, jossa rasismista ei puhuta ja sen olemassaolo kielletään. (Alemanji, 2021.)

Suomalaisessa varhaiskasvatuskontekstissa rasismia ei juurikaan ole tutkittu muutamia yksittäisiä tutkimuksia ja opinnäytetöitä lukuun ottamatta, mutta on selvää, että rasismia esiintyy ja sitä kohdistuu sekä lapsiin että aikuisiin. Lasten välisestä rasismista puhuttaessa ajattelua voi ohjata harhakuvitelma siitä, että varhaiskasvatusikäiset eivät toimi syrjäyttävästi tai rasistisesti. Kuitenkin myös pienet lapset käyttäytyvät syrjivästi ja rasistisesti toisiaan kohtaan. Jo vuonna 1991 julkaistun tutkimuksen mukaan 2-3 -vuotiailla on kehittynyt tietoisuus erilaisuudesta ja siitä, milloin heillä on positiivinen tai negatiivinen tunne havaitsemaansa kohtaan (Glover, 1991). Tähän Alemanjin (2021) mukaan vaikuttaa lapsen kasvuympäristö, sillä syrjivät ja rasistiset ajatusmallit opitaan. Tämä näyttäytyy myös Lappalaisen (2009) monikulttuurisessa esiopetusryhmässä tekemässä etnografisessa tutkimuksessa, jossa esiopetusikäiset määrittivät suomalaisuutta. Suomalaisuus kytkeytyi erityisen vahvasti ihonväriin tai etnisyyteen. Maahanmuuttajiksi luokitellut lapset, jotka eivät onnistuneet ilmentämään suomalaisuuttaan ”oikein”, olivat vaarassa joutua syrjäytetyiksi ja ulossuljetuiksi. Tulosta tukee Paavolan (2018) tutkimus, jonka mukaan ne maahanmuuttajataustaiset lapset, jotka eivät poikkea ulkonäöllisesti, eivät joudu kiusatuksi niin usein kuin lapset, joiden ihonväri poikkeaa enemmistöstä. Keskinen ym. (2021) toteaakin, että suomalaisuuteen yhdistyy vahvasti valkoisuus, mikä altistaa ei-valkoiset syrjinnälle.

Varhaiskasvatuksessa työskentelevien kohdalla rasismi ilmenee muun muassa rasistisena puhetapana ja yleistävinä olettamuksina perheistä tai työntekijöistä, joiden katsotaan edustavan ”toista kulttuuria” (Loukola, 2023). Samanlaisia tuloksia löytyy myös Haanpään (2023) väitöskirjatutkimuksesta maahanmuuttajataustaista varhaiskasvatushenkilöstöstä suomalaisessa päiväkodissa. Tutkimuksen mukaan erityisesti afrikkalaistaustaiset ja huivia käyttävät muslimityöntekijät kohtaavat epäsuoraa rasismia ja selän takana puhumista. Tuloksia tukee vuonna 2020 Suomessa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimesta tehty tutkimus afrikkalaistaustaisen kokemasta rasismista, jonka mukaan lähes yksi viidesosa tutkimukseen osallistuneista oli kokenut rasismia jo varhaiskasvatuksessa.

Toiseuttaminen voi johtaa rasismiin

Rasismi on enemmän kuin kiusaamista. Rasismi loukkaa sekä leimaa ihmisen identiteettiä, koska sillä osoitetaan, kuka on alempiarvoinen eikä kuulu joukkoon. Rasismi rajaa, kuka kuuluu osaksi valtaväestöä ja kuka ei. (Souto et al., 2015.) Rasismin takana on vahva toiseuttaminen, mikä viittaa rasistiseen dynamiikkaan eri ihmisryhmien välillä, jossa ”me” eli valtavirta ja ”muut” eli ei-valtavirtaan kuuluvat kohtaavat. Toiseuttamalla jostakin tehdään vieras, outo ja hänet nähdään alempiarvoisena. Kyse on siis valtasuhteesta. Toiseus ei kuitenkaan ole sama asia kuin erilaisuus, sillä erilaisuus voidaan nähdä kuvailevana käsitteenä, kun taas toiseus on strateginen käsite. Se, milloin erilaisuudesta muodostuu toiseutta, on kontekstisidonnaista, mutta Suomessa monikulttuurisuudesta ja moninaisuudesta puhuttaessa maahanmuuttajat asemoituvat selvästi ”toisiin”. (kts. esim. Löytty, 2005; Ahmed, 2000.) Tietyt maahanmuuttajaryhmät kohdataan kuitenkin paremmin kuin jotkut toiset, mikä riippuu esimerkiksi maahanmuuttajien alkuperästä, kansallisuudesta, kielestä tai sosioekonomisesta tilanteesta (Dervin, 2016).

Toiseuttamisen takana vaikuttavat vahvat stereotypiat. Stereotypiat ovat ihmisen kehittämiä, usein epätosia tai vaillinaisia uskomuksia eri ihmisryhmistä, jotka määrittelevät ja ohjaavat joskus liikaakin ajatteluamme. Esimerkiksi itsestämme erilaisen ihmisen kohtaaminen tapahtuu aina jonkinlaisen suodattimen läpi (Ahmed, 2000). Kohtaamisessa aktivoituvat ennakkokäsitykset hänestä sen perusteella, mihin tai millaiseen ryhmään hänen ajatellaan kuuluvan. Mikäli oletus on, että minä ja minun kaltaiseni olemme olemukseltamme oikeita eli normi, kohtaamaamme ihmistä ei lueta samaan normiin, jolloin hänestä tulee ”toinen”. 

Toiseuttaminen johtaa pahimmillaan rasismiin. Rasismi on Suomessa pitkään korvattu syrjintä-termillä, mutta rasismiin puuttuminen ja sen vastustaminen edellyttää sen tunnistamista ja nimeämistä (Rastas, 2005). Varhaiskasvatuskontekstissa on edelleenkin tavallista ajatella, että päiväkodin kaltaisessa yhteisössä ei syrjintää ja rasismia esiinny ja että lapset ovat liian nuoria ymmärtämään syrjintää ja rasismia. Tällöin turvaudutaan niin sanottuun ”värisokeaan” (”Minulle kaikki lapset ovat samanlaisia, en näe heidän ihonväriään.”) lähestymistapaan, jossa ei kyetä näkemään kulttuuristen ja etnisten erojen vaikutusta yksilölle. Kyseessä on hyvää tarkoittava ajatus, ja silmät suljetaan siltä, että tosiasiassa ihmiset saavat erilaista kohtelua oletetun etnisyytensä tai ihonvärinsä takia. Erot lasten välillä nähdään tasa-arvoisina ja lasten ihonväreistä ja eroavaisuuksista ei haluta puhua, koska sen pelätään lisäävän ristiriitoja ja kääntävän lapset toisiaan vastaan. (Jäske, 2022.) Menettelytapa ei suinkaan poista rasismia, vaan toimii päinvastoin. Derman Sparks ja Ramsey (2011) toteavatkin, että sensitiivisten asioiden keskustelun välttely vain vahvistaa ennakkoluuloja, syrjintää ja rasismia. Lapset toisintavat ihonväriin ja etnisyyteen liitettäviä ennakkoasenteita jo varhaislapsuudessa, mutta rasismista puhuminen ja sen käsitteleminen vähentää lasten ennakkoasenteiden syntymistä merkittävästi (Katz, 2003). 

Eroavaisuudet ovat arkipäivää, mutta kaikki erot eivät suinkaan näyttäydy yksilön näkökulmasta samanarvoisina (Layne & Alemanji, 2015; Alemanji 2016). Eroja ei kuitenkaan voida sivuuttaa, mutta opettaja, joka kieltää etnisyyden tai ihonvärin vaikutukset yksilölle eikä ota huomioon niitä, sulkee silmänsä yhteiskunnalliselta todellisuudelta (Ahmed & Eid, 2018).

Mikroaggressiot rasismin muotona

Mikroaggressiot ovat tavallinen, mutta vaikeasti havaittava rasismin muoto, jonka taustalla on vahvoja, usein tiedostamattomia stereotypioita eri ihmisryhmistä (Yhdenvertaisuusvaltuutettu, 2022). Ne ovat vihamielisiä, halventavia, toiseuttavia tai negatiiviisiä viestejä perustuen puhtaasti rodullistamiseen. Tyypillisiä mikroaggressioita ovat rasistiset vitsit, stereotypiat ja tarinat. Mikroaggressio voi ilmetä katsekontaktin välttämisenä tai paheksuvana katseena ja se voi myös olla näennäisesti ystävällistä puhetta, kommentteja tai kysymyksiä (vrt. Faye, 2024), jotka kohde kokee ahdistavana. Ongelmana on, että valtaväestöön kuuluva ei välttämättä tiedosta, että hänen asenteensa ja ennakkoluulonsa voidaan kokea loukkaavina. 

Mikroaggressiot voidaan luokitella kolmeen ryhmään; mikrohyökkäyksiin, mikroloukkauksiin ja mikromitätöinteihin Sue ym. (2007). Mikrohyökkäykset sisältävät rodullisia oletuksia ja ovat avoimia ja suoria loukkauksia, jotka voivat olla sanallisia tai sanattomia (”En halua lastani noiden maahanmuuttajien kanssa samaan ryhmään.”). Mikroloukkaukset ja mikromitätöinnit ilmenevät tahattomammin eikä niiden esittäjä välttämättä ymmärrä, että niiden kohde saattaa kokea ne loukkaavina. Mikroloukkauksia voidaan myös esittää ikään kuin kohteliaisuuksina ja niillä voidaan tuoda esille oletuksia ihmisen etnisestä taustasta (”Kaikilla teillä on rytmi veressä.”). Mikromitätöinnit ovat puolestaan toimintaa, joilla henkilön kuulumisen, ajatusten, tunteiden ja kokemusten todellisuus kielletään tai mitätöidään. Tämä ilmentyy esimerkiksi Alemanjin (2016; 2021) kuvaamassa tilanteessa, jossa halutaan ilmentää koulun monimuotoisuutta eri maiden lippuja värittämällä. Maahanmuuttotaustaisille lapsille, jotka ovat syntyneet Suomessa ja ovat Suomen kansalaisia, annetaan pääsääntöisesti väritettäväksi sen maan lippu, mistä hänen Suomeen muuttaneet huoltajansa ovat lähtöisin. Ei Suomen lippua, mikä edustaisi heidän kansallisuuttaan.

Tarvitaanko yhdenvertaisuussuunnitelmaa?

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2022) mukaan kiusaamista, rasismia tai väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa, eikä keneltäkään. Lausuma koskee siis sekä lapsia että aikuisia. ”Värisokea” menettely kuitenkin estää sen, että tilanteisiin tartuttaisiin proaktiivisesti tai ylipäätänsä tartuttaisiin ennen kuin on jo myöhäistä. 

YLE uutisoi 10.10.2024, että rasismi on lisääntynyt yhteiskunnassamme viharikosten muodossa. Kaikista viharikosepäilyistä noin 70% liittyy etniseen tai kansalliseen taustaan. Tämä ei voi olla näkymättä myös päiväkodeissa ja kouluissa, joten hämmästyttävältä tuntuu oikeusministeriössä valmisteltu esitys, jossa ehdotetaan muutoksia yhdenvertaisuuslakiin koskien yhdenvertaisuuden edistämistä varhaiskasvatuksessa. Lakimuutos tarkoittaisi sitä, ettei laki enää velvoittaisi varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia laatimaan toimipaikkakohtaisia yhdenvertaisuussuunnitelmia.  Herääkin kysymys, miksi lakimuutos tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat arvoja, joiden pitäisi olla itsestään selvyyksiä koko yhteiskunnassa, mutta niiden tavoittelu vaatii kuitenkin toimenpiteitä kaikilla tasoilla. Poistamalla velvoite yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimiseen on arvovalinta, joka vähättelee yhdenvertaisuuden merkitystä, murentaa tavoitteeseen pyrkimistä ja pahimmassa tapauksessa yhdenvertaisuustyö jää tekemättä. Sen jälkeen onkin kiinni henkilöstöstä ja heidän arvoistaan, puuttuvatko he syrjintään ja rasismiin vai eivät ja millä tavalla he luovat lapsille turvallista tilaa.

Lähteet:

Ahmed, S. (2000). Strange Encounters. Embodied Others in Post-Coloniality. London & New York; Routledge.

Ahmed, W. & Eid, M. (2018). Antirasistinen koulu – Kaikkien koulu? Teoksessa A. Laukkanen, S. Miettinen, A-M. Elonheimo, H. Ojala, T. Saresma (toim.). Feministisen pedagogiikan ABC-opas ohjaajille ja opettajille (s. 83–92). Tampere: Vastapaino.

Alemanji, A. (2021). Kohti rasisminvastaista pedagogiikkaa. Teoksessa S. Keskinen, M. Seikkula & F. Mkwesha (toim.). Rasismi, valta ja vastarinta (s. 205–254). Helsinki: Gaudeamus.

Derman-Sparks, L., & Ramsey, P. G. (2011). What if all the kids are white? Teachers College Press.

Dervin, F. (2016). Interculturality in Education: A Theoretical and Methodological Toolbox. London: Macmillan Publishers Ltd.

Faye, N. (2024) Rasismia päiväkodissa. Suomen Kuvalehti 32/2024.

Glover, A. (1991). Young children and race. A report of a study of two and three year olds. Teoksessa K.H. Robinson & C. Jones-Diaz (2006). Diversity and difference in early childhood education: issues for theory and practice. Maidenhead: Open University Press. 

Haanpää, M. (2023). Kolminäkökulmainen tutkimus maahanmuuttajataustaisesta varhaiskasvatushenkilöstöstä suomalaisessa päiväkodissa. Väitöstutkimus. Turun yliopiston julkaisuja. 

Jäske, A. (2022). Saanko tuntea itseni Suomalaiseksi? Suomalaisen koulutusjärjestelmän valkonormatiivisuus mixed-race-identifioituvien näkökulmasta. Pro Gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto: Kasvatustieteellinen tiedekunta.

Katz, P. A. (2003). Racists or Tolerant Multiculturalists? How Do They Begin? American Psychologist, 58(11), 897–909. https://doi.org/10.1037/0003-066X.58.11.897b 

Keskinen, S., Mkwesha, F. & Seikkula, M. K. (2021). Teoreettisen keskustelun avaimet: Rasismi, valkoisuus ja koloniaalisuuden purkaminen. Teoksessa S. Keskinen, M. Seikkula & F. Mkwesha (toim.). Rasismi, valta ja vastarinta: Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa (s. 45–68). Helsinki: Gaudeamus.  

Lappalainen, S. (2009). Making differences and reflecting on diversities: embodied nationality among preschool children. International Journal of Inclusive Education, 13:1, 63–78.

Layne, H. & Alemanji, A. A. 2015. ”Zebra world”: The promotion of imperial stereotypes in children´s book. Power and education, 7 (2), 181–195.

Loukola, S. (2023). Not in our Daycare! Commitments and Obstacles to Antiracism in Finnish ECEC. Early Childhood education Journal. https://doi.org/10.1007/s10643-023-01540-5

Opetushallitus (2022). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2022:2a. Turenki: Hansaprint Oy.

Paavola, H. (2018). Sosiaalinen oikeudenmukaisuus kahdessa pääkaupunkiseudun monikulttuurisessa esiopetusryhmässä. Teoksessa R. Rinne, N. Haltia, S. Lempinen & T. Kaunisto (toim.). Eriarvoistuva maailma – tasa-arvoistava koulu? (s. 273–296). Suomen kasvatustieteellinen seura FERA. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino.

Rastas, A. (2005). Rasismi. Teoksessa A. Rastas, L. Huttunen & O. Löytty. Suomalainen Vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta? (s. 69–116). Tampere: Vastapaino.

Souto, A.M., Honkasalo, V. & Suurpää, L. (2015). Kuuntelemista, sanoittamista ja näkyväksi tekemistä – Tutkijat kiistellyn rasismin äärellä. Teoksessa A. Häkkinen & M. Salasuo (toim.). Salattu, hävetty, vaiettu – Miten tutkia piilossa olevia ilmiöitä? (s. 136–162). Tampere: Vastapaino.

Sue, D., W., Capodilupo, C., M., Torino, G., C., Bucceri, J., M., Holder, A., M., B.,

Nadal, K., L. & Esquilin, M. (2007b). Racial microaggressions in everyday life.

Implications for clinical practice. American Psychologist 62 (4), 271–286.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu (2020). Selvitys afrikkalaistausten henkilöiden kokemasta syrjinnästä.