Kaisa Harju työskentelee tällä hetkellä väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopiston Lapset, perheet ja sosiaalinen kestävyys (SOSUS) -profilointialueella. Hänen väitöskirjansa on osa Trace in ECEC-hanketta, jossa on seurattu yksityiskohtaisesti viiden lapsen siirtymiä heidän varhaiskasvatusvuosiensa aikana. Harjun väitöskirja keskittyy ensimmäisenä suomalaisena laajempana tutkimuksena lasten varhaiskasvatusvuosien aikaisiin siirtymiin, joista lasten varhaiset koulutuspolut rakentuvat. Tavallisimpia esimerkkejä tällaisista siirtymistä ovat siirtyminen uuteen ryhmään tai päiväkotiin. Erityisenä kiinnostuksen kohteena väitöskirjassa on siirtymien rakentumisen tarkastelu, jota lähestytään sekä lapsen että instituution suunnasta.
Tekijä: Suvi Kettumäki
Yhteistyötä ja yhteishuolenpitoa kodin ja varhaiskasvatuksen välillä?
Vieraskynässä Merja Koivula & Eija Sevón
Tässä kirjoituksessa tarkastelemme vanhempien ja varhaiskasvatuksen välistä yhteistyötä vanhempien näkökulmasta. Yhteistyö lapsen kahden kasvuympäristön, kodin ja varhaiskasvatuksen välillä on oleellista lasten ja heidän hyvinvointinsa näkökulmasta, sillä vanhemmilla on vain osittainen ymmärrys varhaiskasvatusympäristöstä ja varhaiskasvatuksen henkilöstöllä puolestaan lasten kotiympäristöstä (Andenaes, 2012; ks. myös Peltoperä ym., 2022; Sevón ym., 2017; Westerling & Juhl, 2021). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus, 2022; Varhaiskasvatuslaki, 540/2018) ammattilaisia rohkaistaan aktiivisesti aloittamaan varhaiskasvatusta koskevia keskusteluita vanhempien kanssa, ja samaan aikaan huomioimaan perheiden moninaisuus, lasten yksilölliset tarpeet samoin kuin huoltajuuteen ja vanhemmuuteen liittyvät kysymykset. Vaikka yhteistyö vanhempien ja ammattilaisten välillä on määritelty varhaiskasvatusta ohjaavissa asiakirjoissa, sen toteuttamiseen on harvoin selkeitä käytäntöjä (Devlieghere ym., 2022).
Jatka lukemista ”Yhteistyötä ja yhteishuolenpitoa kodin ja varhaiskasvatuksen välillä?”Ensi viikolla vieraskynässä Merja Koivula ja Eija Sevon
Eija Sevón
Ensi viikolla julkaistava kirjoituksemme tarkastelee vanhempien ja varhaiskasvatuksen välistä yhteistyötä vanhempien näkökulmasta. Tutkimus on osa TUIKKU- Tunnetaitoja ja osallisuutta varhaiskasvatukseen – hanketta, jota rahoittaa OKM.
Eija Sevón työskentelee apulaisprofessorina kasvatustieteiden laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Hänen kiinnostus kohdistuu sosiaalisen kestävyyden kysymyksiin varhaislapsuudessa, kuten lasten kuulumiseen, osallisuuteen ja sosioemotionaaliseen hyvinvointiin, sekä perheiden moninaisuuden ja hyvinvoinnin teemoihin. Hän tutkii lasten vertaissuhteita ja suhteita aikuisiin niin perheissä kuin varhaiskasvatuksessa, yhteistyötä ja yhteishuolenpitoa vanhempien ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten välillä sekä varhaiskasvatuksen henkilöstön tunteita ja työhyvinvointia

Työskentelen Jyväskylän yliopistossa, kasvatustieteiden laitoksella varhaiskasvatuksen yliopistonlehtorina. Tutkimuksellinen mielenkiintoni kohdistuu lasten ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten sosioemotionaaliseen oppimiseen, jotka ovat keskeisiä teemoja TUIKKU- tunnetaitoja ja osallisuutta varhaiskasvatukseen –hankkeessa. Lisäksi muun muassa lasten yhteisöllisyys ja vertaissuhteet lapsiryhmässä, varhaiskasvatuksen ammattilaisten pedagoginen osaaminen ja leikki kuuluvat tutkimusintresseihini.
Molemmat kirjoittajat ovat vastuututkijoina TUIKKU – Tunnetaitoja ja osallisuutta varhaiskasvatukseen –hankkeessa, jonka aineistoon kirjoitus pohjautuu.
Varhaiskasvatuksen ristiaallokko – Kiireettömyyskaaoksen vastapainona
Vieraskynässä Jolanda Havisalmi
Aloitin työni varhaiskasvatuksessa keikkailemalla opintojeni ohessa eri päiväkodeissa. Huomasin pian, että varhaiskasvatuksen laadussa on paljon paikkakohtaista vaihtelua yksiköiden ja ryhmien välillä. Tunnelman pystyi aistimaan heti, kun astui sisään uuteen päiväkotiin. Toisinaan oven takana oli lämmin, kiireetön vastaanotto ja uteliaita lapsia tutustumassa uuteen aikuiseen. Joskus taas oven takaa paljastui kireä ja kiireinen ilmapiiri jolloin jo ryhmään saapuessa tuntui kuin olisi astunut selviytymistaisteluun.
Jatka lukemista ”Varhaiskasvatuksen ristiaallokko – Kiireettömyyskaaoksen vastapainona”Vertaismentorointi ammatillisen kehittymisen tilana varhaiskasvatuksessa
Vieraskynässä Päivi Kupila

Aluksi
Tarkastelen tässä kirjoituksessa sitä, miten vertaismentorointi tukee varhaiskasvatuksen ammattilaisen työtä ja ammatillisen identiteetin rakentumista. Vertaismentoroinnin mahdollisuuksia varhaiskasvatuksen ammattialalla on tutkittu viime vuosina. Mentoroinnin merkitys kasvatus- ja opetusalan työelämän eri vaiheissa on osoitettu kansallisella ja kansainvälisellä tasolla (esim. Kupila & Karila, 2018, Balduzzi & Lazzari, 2015; Oberhuemer, 2015; Pennanen ym., 2015). Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartassa 2017-2030 (Karila, Kosonen & Järvenkallas, 2017) se
nähdään ammatillisen kehittymisen tukena sekä osana täydennyskoulutuksen kehittämistä ja henkilöstön perehdyttämistä. Mentorointi ei kuitenkaan vielä ole vakiintunut käytäntö, eivätkä organisatoriset rakenteet vielä juurikaan mahdollista siihen osallistumista. Ilahduttavasti suomalaisissa varhaiskasvatuksen työyhteisöissä mentorointia on kuitenkin eri paikkakunnilla viime vuosina käynnistetty. Mentoroinnin merkityksen voi todentaa kaikilla varhaiskasvatuksen ammattiryhmillä.
“Mulki on joskus käyny sillai. Et ei oikee tiiä mihi leikkii menis” – Lasten ulossulkemisen kokemukset esiopetuksessa
Vieraskynässä Antonina Peltola
Johdanto
Kaikilla meillä on sisäsyntyinen tarve tuntea yhteenkuuluvuutta muihin ihmisiin ja saada hyväksyntää (Baumeister & Leary, 1995). Päiväkoti on usein lapsen ensimmäinen ympäristö, jossa saadaan kokemuksia ryhmässä toimimisesta sekä vertaissuhteista kodin ja perheen ulkopuolella. Tällöin lapsi joutuu myös neuvottelemaan paikkaansa lapsiryhmässä (Donner ym., 2022; Juutinen, 2018). Ulossulkeminen voidaan ymmärtää ilmiönä, jolloin pyritään jollain tavalla estämään toista pääsemästä mukaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen (Fanger ym., 2012; Juutinen, 2018). Ilmiötä pidetään yleisenä ja osaltaan lasten väliselle vuorovaikutukselle ominaisena (Corsaro, 2018; Fanger ym., 2012; Ellis ym., 2021; Lundström ym., 2022).
Jatka lukemista ”“Mulki on joskus käyny sillai. Et ei oikee tiiä mihi leikkii menis” – Lasten ulossulkemisen kokemukset esiopetuksessa”Ensi viikolla vieraana Antonina Peltola
Antonina Peltola
Antonina Peltola on koulutukseltaan varhaiskasvatuksen opettaja ja kasvatustieteen maisteri. Tällä hetkellä Peltola työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa. Väitöskirjassaan Peltola tarkastelee lasten yhteisökokemuksia sekä pyrkii kehittämään niitä menetelmiä, joilla pieniltä lapsilta voidaan saada tietoa itseään koskevissa asioissa. Blogikirjoituksessaan Peltola esittelee väitöstutkimuksensa ensimmäisen osatutkimuksen tuloksia lasten ulossulkemisen kokemuksista esiopetuksessa.
Lukuilon kautta kasvaa rakkaus kirjoihin ja lukemiseen
Vieraskynässä Juli-Anna Aerila
Suhde kirjoihin ja lukemiseen syntyy tunteista
Kaikki lapset voisivat rakastaa lukemista ja kirjallisuutta. Lukeminen ja kirjat ovat lasten suosikkeja monista syistä, mutta usein syyt ovat toiset kuin niillä aikuisilla, jotka asettavat tavoitteita lasten lukemiselle tai kirjavalinnoille. Lapset eivät esimerkiksi juuri koskaan tietoisesti lue tai katsele kirjoja kehittääkseen lukutaitoaan, pärjätäkseen myöhemmässä elämässä tai nukahtaakseen (lasten lukemisen tarpeista esim. Appleyard, 1990; Rose, 2011).
Jatka lukemista ”Lukuilon kautta kasvaa rakkaus kirjoihin ja lukemiseen”Ensi viikolla vieraskynässä Juli-Anna Aerila
Juli-Anna Aerila
Jatka lukemista ”Ensi viikolla vieraskynässä Juli-Anna Aerila”Tapahtumavaahdosta varhaiskasvatuksen Kehittävään Palautteeseen
Vieraskynässä Jyrki Reunamo
Kehittävä Palaute on varhaiskasvatuksen tutkimus- ja kehittämisprojekti. Kehittävän Palautteen avulla kunnat, palveluntarjoajat ja varhaiskasvatuksen henkilöstö voivat ohjata varhaiskasvatusta tutkimusperustaisesti, ajankohtaiseen ja monipuoliseen tutkimusdataan perustuen. Ohjaustoiminnan perustana on erilaisten muutokseen suhtautumistapojen vaikutukset toimintaan (Reunamo, 2007a, Reunamo 2007b). Teoriassa tärkeätä on tasapaino avoimuudessa ja muutoksessa, ei mahdollisimman suuri avoimuus ja muutos (Reunamo, 2009). Tämä suhtautumistapojen vaikutus näkyy niin lapsilla, varhaiskasvatuksen henkilöstöllä kuin tutkijoillakin (Reunamo ja Pipere, 2011, Muszynski ja Reunamo, 2011).
Jatka lukemista ”Tapahtumavaahdosta varhaiskasvatuksen Kehittävään Palautteeseen”





