Vieraskynässä Rauni Äärelä-Vihriälä
Luontosuhde on noussut keskeiseksi keskustelun aiheeksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikakaudella, sillä se sekä vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden ymmärtämiseen ja suojeluun että ihmisen hyvinvointiin (Liu et al., 2022; Sandifer et al., 2015). Yksilöiden luontosuhteen vahvistaminen nähdään siksi keskeiseksi myös luontokadon hillitsemisessä (Mayer & Frantz, 2004). Alkuperäiskansojen näkökulmasta luontosuhde – tai yhteys maahan – on elämän perusta (Berkes, 2012). Saamelaisessa maailmankuvassa ihminen on osa luontoa, ei sen ulkopuolella. Elämä nähdään jatkuvana kiertona maan kanssa, ja yhteys maahan on keskeinen arvo yhteisössä ja kasvatuksessa. Onkin kuvaavaa, ettei saamen kielissä alun perin ollut omaa sanaa sanalle “luonto” – se on lainasana. Tämä kertoo siitä, ettei ihmistä ja muuta elollista maailmaa ole nähty erillisinä, vaan osana kokonaisuutta. (Helander-Renvall, 2014.)
Saamelainen varhaiskasvatus rakentuu luonnon kiertokulun ympärille. Kahdeksan vuodenajan rytmi näkyy opetuksessa, leikeissä ja yhteisön toiminnassa. Lapsia ohjataan seuraamaan luonnon muutoksia ja osallistumaan vuodenkiertoon liittyviin töihin. Tämä ei ole pelkkää tiedollista opetusta, vaan kestävän koulutuksen käytäntö, jossa lapsi oppii ymmärtämään paikkansa osana ekosysteemiä ja yhteisön toimintaa. Lisäksi oppimista tukee ylisukupolvinen vuorovaikutus: vanhemmat, isovanhemmat ja muut yhteisön jäsenet jakavat lapsille perinteisiä tietoja, tarinoita ja taitoja, jotka vahvistavat kulttuurista identiteettiä ja ymmärrystä kestävyydestä. Kuitenkin kestävyyden käsite on monimutkainen – se, mikä on minulle kestävää, ei välttämättä ole sitä toiselle. Saamen kielessä kestävyyttä kuvaavia sanoja on useita, kuten ceavzil (kestävä), bistevaš (pysyvä), guoddevaš (kestävä) ja suvdil (kantava). Vaikka sanat eroavat hieman merkitykseltään, ne kaikki viittaavat samaan ilmiöön: jatkuvuuteen, tasapainoon ja toiminnan kestävyyteen.
Kielen elvytys ja luontoyhteys hyvinvoinnin tukena
Kielen elvytys ja luontoyhteys tukevat toisiaan. Yleisesti kielen elvyttäminen näyttäytyy suojaavana tekijänä alkuperäiskansojen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Molemmat lisäävät hyvinvointia, elämänhallintaa ja resilienssiä sekä antavat lapselle välineitä sopeutua muutoksiin luonnon rytmissä. (Mayer & Franz, 2004; Whalen et al., 2022). Kun saamen kieli ja sen mukana kulkeva tietoperinne säilyvät, säilyvät myös kestävän elämäntavan arvot, kuten luonnon kunnioittaminen, yhteisöllisyys, sovinnollisuus ja tasa-arvo, sekä vastuullinen suhde ympäristöön. Saamelaislasten ja -nuorten luontosuhde ja yhteys elolliseen ympäristöön on vahva, ja sitä kuvataan sekä käytännöllisenä – perinteisten elinkeinojen harjoittamisen kautta – että emotionaalisena hyvinvointiin liittyvänä (ks. Jonsson et al., 2012; Weckström et al., 2023).
Saamelaisessa kasvatuksessa ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus näkyy perinteisen tiedon (árbediehtu) välittymisenä. Tämä hiljainen, kokemuksellinen ja käytännön kautta opittu viisaus yhdistää menneen, nykyisen ja tulevan sukupolven kokemukset (Porsanger & Guttorm, 2011). Samalla se sisältää ekologisen perinnetiedon näkemyksen, joka kuvaa ihmisen ja luonnon välistä suhdetta sekä kestävän elämän periaatteita (Berkes, 2012). Perinteisen tiedon siirtäminen saamelaisessa kasvatuksessa ei tapahdu formaalin opetuksen muodossa, vaan se nivoutuu arjen toimintoihin, leikkeihin ja yhteisön perinteisiin jolloin lapset oppivat luonnon kiertokulusta ja yhteisön normeista käytännön toimien kautta. Lisäksi ylisukupolvinen oppiminen vahvistaa lasten identiteettiä, juuria ja yhteisöllisyyttä, mikä luo perustan sosiaalisesti oikeudenmukaiselle ja kestävästi toimivalle yhteisölle.
Saamelaisessa kasvatuksessa ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus ja perinteisen tiedon välittyminen tarjoavat lapsille myös välineitä hahmottaa ja ymmärtää ympäröivän maailman muutoksia. Tämä jatkuvuuden ja käytännön kokemuksen kautta siirtyvä tieto luo perustan, jolta lapset voivat tarkastella laajempia ilmiöitä, kuten ilmastonmuutoksen vaikutuksia heidän yhteisöönsä ja elinkeinoihinsa. Saamelaislapset näkevät ilmastonmuutoksen vaikuttavan suoraan porojen elinolosuhteisiin (Jonsson et al., 2012). Ilmastonmuutos haastaakin erityisesti arktisia alueita ja perinteisiä saamelaisia elinkeinoja, kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta (Gregov et al., 2021). Kestävän koulutuksen näkökulmasta saamelaisopetus tarjoaa lapsille välineitä ymmärtää ja käsitellä näitä muutoksia kulttuurisesta, emotionaalisesta ja kokemuksellisesta näkökulmasta. Kun koulutuksessa yhdistetään perinteiset taidot, luonnonlukutaito ja kulttuurinen tieto, lapsilla on paremmat mahdollisuudet rakentaa tulevaisuutta, jossa heidän oma kielensä, kulttuurinsa ja luontoyhteytensä säilyvät elinvoimaisina.
Saamenkielinen kielipesätoiminta ja kielipesäpedagogiikka varhaiskasvatuksessa
Saamenkielinen kielipesätoiminta on yksi merkittävimmistä esimerkeistä yhteisöllisestä ja kestävän kehityksen mukaisesta kasvatuksesta varhaiskasvatuksessa. Kielipesissä alle kouluikäiset lapset omaksuvat uhanalaista saamen kieltä kuulemalla ja käyttämällä sitä päiväkodin arjessa. Suomessa saamenkielisisä kielipesiä toimii 12, joista yhdeksän sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella ja kolme saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Kielipesistä kaksi on koltansaamenkielisiä, kolme inarinsaamenkielisiä ja seitsemän pohjoissaamenkielisiä. Kielipesien toimintaa ohjaavat Saamelaiskäräjät. (Saamelaiskäräjät, 2025).
Kielipesissä saamen kieltä omaksutaan varhaisen, immersiivisen kielikylpymenetelmän kautta, jossa lapsi oppii kielen luonnollisesti osana päivittäisiä toimintoja. Menetelmästä käytetään nimeä varhainen täydellinen kielikylpy, joka on tutkitusti vahvimpia kielen omaksúmisen malleja. (Baker, 2006.) Kielipesissä toteutetaan kielipesäpedagogiikkaa, jolle ominaista on saamen kielen elvytys, saamelaisen kasvatustavan huomioiminen, kulttuurisen tiedon siirtyminen ja lapsen oman kielen omaksuminen toiminnallisessa ympäristössä (Äärelä, 2016). Tämä yhteisöllinen pedagogiikka perustuu yhdessä tekemiseen, osallisuuteen ja luottamukseen. Samalla se vahvistaa lasten yhteyttä omaan kulttuuriinsa, identiteettiinsä ja ympäröivään luontoon. Kun lapsi oppii kielen kautta hahmottamaan maailmaa, hän oppii myös ymmärtämään yhteyttä maahan osana itseään, lähipiiriään ja yhteisöään.
Kielipesäpedagogiikka sijoittuu kielikylpymenetelmien alle ja edustaa varhaisen täydellisen kielikylvyn toteuttamistapaa, toimien mallina saamen kielen elvyttämisessä. Se ilmentää omaa erityislaatuista pedagogista lähestymistapaansa, joka pohjautuu vahvasti saamelaiseen kasvatukseen ja kulttuuriin, sekä tukee kielen omaksumista luonnollisessa ympäristössä. (Äärelä, 2016.) Keskeinen osa saamelaispedagogista otetta varhaiskasvatuksessa on tarinallisuus ja kerronnan monet ulottuvuudet, joiden kautta välitetään perinteistä tietoa ja yhteistä maailmankuvaa. Tutkimuksemme mukaan ylisukupolvisissa vuorovaikutustilanteissa tarinallisuus vahvistuu, lisäten lasten osallistumista ja tukien heidän kulttuurisen ymmärryksensä kehittymistä (Äärelä-Vihriälä et al., 2024).
Kielipesäpedagogiikan ja tarinallisuuden rinnalla taideperustaiset menetelmät muodostavat luonnollisen jatkumon osallistavalle ja kokemukselliselle oppimiselle, tukien lasten kulttuurisen ja kielellisen identiteetin vahvistumista. Ne korostavat oppimista käytännön tekemisen, kokemusten jakamisen ja sukupolvien välisen vuorovaikutuksen kautta, ja tarjoavat erityisen voimakkaan väylän käsitellä ilmastonmuutosta ja kestävyyttä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksemme osoittaa, että osallistavat taideperustaiset menetelmät, kuten osallistava valokuvaus, vahvistavat lasten ääniä ja edistävät sukupolvien välistä keskustelua kestävyyden teemoista. Lapset hyödyntävät omia kokemuksiaan ymmärtääkseen kestävän kehityksen käsitteitä, ja taiteellisten käytäntöjen sisällyttäminen opetukseen rikastuttaa oppimista ja tuo moninaiset näkökulmat esiin (Äärelä-Vihriälä et al., 2024). Taide mahdollistaa lasten ja nuorten moniaistisen ja tunteita herättävän ilmaisun suhteestaan ympäristöön, kieleen ja identiteettiin, yhdistäen tiedon ja kokemuksen, tehden näkyväksi sen, mitä ei voi pelkästään sanoittaa.
Kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus kestävän tulevaisuuden perustana
Kestävän tulevaisuuden rakentaminen edellyttää, että koulutuksessa ja kasvatuksessa huomioidaan kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus. Saamelainen opettajankoulutus pohjautuu maalähtöiseen oppimiskäsitykseen, sillä sen avulla voidaan säilyttää saamelainen kieli- ja kulttuuriperintö (Gaup et al., 2024). Tämä lähestymistapa ei ainoastaan tue kielen ja kulttuurin siirtymistä nuoremmille sukupolville, vaan myös vahvistaa lasten identiteettiä, juuria ja yhteisöllisyyden kokemusta. Tutkimuksemme korostaa, että lasten aktiivinen osallistuminen koulutuksessa ei ainoastaan lisää heidän ymmärrystään ympäristöstä ja kestävästä elämäntavasta, vaan rakentaa myös yhteisöllistä tietoisuutta ja vastuunottoa seuraavia sukupolvia varten. (Äärelä-Vihriälä et al., 2024). Lisäksi osallistava oppiminen, jota kielipesissä toteutetaan, tarjoaa lapsille mahdollisuuden käsitellä kokemuksiaan, reflektoida yhteisön arvoja ja soveltaa perinteistä tietoa nykypäivän kontekstiin, mikä luo perustan sekä sosiaalisesti oikeudenmukaiselle että ekologisesti kestäville toimintamalleille.
Kielen, kulttuurin ja luonnon kietoutuminen yhteen vahvistaa lasten identiteettiä, juuria ja yhteisöllisyyttä, samalla kun se tarjoaa välineitä kestävän elämäntavan ymmärtämiseen ja harjoittamiseen. Luontoyhteys vahvistuu kielen kautta, kun luontoa tulkitaan sitä tukevan rikkaan kielellisen kuvaamisen ja sanavaraston kautta. Saamen kielellä on hyvin rikas sanasto Arktisen alueen luonnon käytölle ja kuvaamiselle. Tämän osallisuuden ja perinteisen tiedon vahvistamisen jatkumona saamen kielen elvyttäminen merkitsee menetetyn äidinkielen palauttamista ja menneisyyden epäoikeudenmukaisuuksien korjaamista. Samalla se on tulevaisuusteko: oikeudenmukainen ja osallistava tapa tukea lasten yhteyttä omaan kieleen, kulttuuriin ja luontoon.
Tällainen kokonaisvaltainen lähestymistapa rakentaa pohjaa sellaiselle tulevaisuudelle, jossa oikeudenmukaisuus ulottuu ihmisten välisistä suhteista myös suhteeseen maahan, veteen ja elolliseen ympäristöön. Saamelainen pedagogiikka osoittaa, että kulttuurinen jatkuvuus, ekologinen tietoisuus ja sosiaalinen vastuu voivat kulkea käsi kädessä, ja että lasten osallistaminen, tarinankerronta ja perinteisen tiedon siirto muodostavat perustan yhteisölle, joka kykenee kohtaamaan nykypäivän haasteet ja rakentamaan elinvoimaista ja oikeudenmukaista tulevaisuutta.
Kuvituskuvat Pexels
Lähteet
Baker, C. (2006). Foundations of Bilingual Education and Bilingualism. Clevedon: Multilingual Matters Ltd.
Berkes, F. (2012). Sacred ecology (3. ed.). Routledge.
Gaup, E. U., Keskitalo, P., Korte, S., & Moore, S. (2024). Sámi teacher education emphasising land-based approaches for Indigenous rights. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003340676-14
Gregow, H., Mäkelä, A., Tuomenvirta, H., Juhola, S., Käyhkö, J., Perrels, A., Kuntsi-Reunanen, E., Mettiäinen, I., Näkkäläjärvi, K., Sorvali, J., Lehtonen, H., Hildén, M., Veijalainen, N., Kuosa, H., Sihvonen, M., Johansson, M., Leijala, U., Ahonen, S., Haapala, J., Korhonen, H., Ollikainen, M., Lilja, S., Ruuhela, R., Särkkä, J. & Siiriä, S-M. (2021). Ilmastonmuutokseen sopeutumisen ohjauskeinot, kustannukset ja alueelliset ulottuvuudet. Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2021.
Helander-Renvall, E. (2014). Relationships between Sámi reindeer herders, lands, and reindeer. United Kingdom: Routledge. https://doi.org/10.4324/9780203101995-19
Jonsson, G., Sarri, C. & Alerby, E. (2012). “Too hot for the reindeer” – voicing Sámi children’s visions of the future. International Research in Geographical and Environmental Education 21(2), 95–107. https://doi.org/10.1080/10382046.2012.672668
Liu, Y., Cleary, A., Fielding, K. S., Murray, Z., & Roiko, A. (2022). Nature connection, pro-environmental behaviours and wellbeing: Understanding the mediating role of nature contact. Landscape and urban planning, 228, 104550. https://doi.org/10.1016/j.landurbplan.2022.104550
Mayer, F. S. & Frantz, C. M. (2004). The connectedness to nature scale: A measure of individual’s feeling in community in nature. Journal of Environmental Psychology, 24, 503–515. doi: 10.1016/j.jenvp.2004.10.001.
Porsanger, J. & Guttorm, G. (2011). Building up the field of study and research on Sami traditional knowledge árbediehtu. Teoksessa J. Porsanger & G. Guttorm (toim.) Working with traditional knowledge: communities, institutions, information systems, law and ethics. Dieđut 1/2011. Guovdageaidnu: Sámi allaskuvla, 98–125.
Saamelaiskäräjät. (2025). Saamelaiskäräjien toimintakertomus 2024. Inari: Saamelaiskäräjät.
Sandifer, P. A., Sutton-Grier, A. E., & Ward, B. P. (2015). Exploring connections among nature, biodiversity, ecosystem services, and human health and well-being: Opportunities to enhance health and biodiversity conservation. Ecosystem services, 12, 1-15. https://doi.org/10.1016/j.ecoser.2014.12.007
Weckström, E., Kekkonen, K., & Kekkonen, O. (2023). ”Kiva että juuri minä saan opiskella tätä kieltä ja se on osa kulttuuriani”: Saamelaislasten hyvinvointi ja oikeuksien toteutuminen. Lapsiasiavaltuutetun toimisto.
Whalen, D. H., Lewis, M. E., Gillson, S., McBeath, B., Alexander, B., & Nyhan, K. (2022). Health effects of Indigenous language use and revitalization: A realist review. International journal for equity in health, 21(1), 169-14. https://doi.org/10.1186/s12939-022-01782-6
Äärelä, R. (2016). ”Dat ii leat dušše dat giella”: ”Se ei ole vain se kieli” : tapaustutkimus saamenkielisestä kielipesästä saamelaisessa varhaiskasvatuksessa. Lapin yliopisto.
Äärelä-Vihriälä, R., Paananen, S., Karlsson Häikiö, T., Keskitalo, P., Lohilahti, M.-L. & Häkkilä, J. (2024). Relate North: New Genre Arctic Art Education: Beyond Borders. Jokela, T., Huhmarniemi, M. & Burnett, K. (toim.). Viseu: InSEA Publications.
Tutkittua varhaiskasvatuksesta 