Ei ole yhtä ainoaa tapaa olla liikunnallinen – lapset omien liikuntakokemustensa sanoittajana

Vieraskynässä Donna Niemistö

Insertti

Lasten liikkumisen tutkimus on painottunut pitkään liikkumisen määrään. Asiantuntijat ovat painottaneet liikkumissuositusten kautta, että alle kouluikäisten lapsen tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä ja että liikkuminen on lapsen oikeus, joka aikuisen on mahdollistettava. Lasten liikkumista on havainnoitu lapsen elinympäristössä ja sen mielekkyydestä on kysytty arvioita aikuisilta. Vasta viime vuosina olemme pysähtyneet keskustelemaan lapsen oikeudesta ja osallisuudesta myös liikkumisen tutkimuksessa omien kokemustensa sanoittajana. Tämä lähtökohta on tuonut meille uutta tietoa lasten kokemuksista ja tunteista liikkumisen aikana. Lisäksi tutkimukset lasten ja kasvattajien yksilöllisten piirteiden, kuten temperamentin, heijastumisesta liikkumiseen tuovat meille uutta tietoa tulevaisuudessa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat yksilön liikkumiseen. 

Liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden merkitys arjessa 

Liikuntataidot muodostuvat lapsuudessa motorisista perustaidoista ja ne luovat liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden perustan (Hulteen ym., 2018; Robinson ym., 2015; Stodden ym., 2008). Varhaislapsuudesta alkaen fyysinen aktiivisuus, liikuntataidot, koettu liikunnallinen pätevyys ja terveellinen kehonkoostumus ovat yhteydessä toisiinsa ja parhaimmillaan tämä ”myönteinen liikkumiseen sitoutumisen kierre” (Robinson ym., 2015; Stodden ym., 2008) tukee lapsen hyvinvointia, esimerkiksi paremman fyysisen kunnon (Robinson ym., 2015; Stodden ym., 2008) ja kognitiivisten taitojen ja oppimisen kautta (Jylänki ym., 2021). Lisäksi liikkuminen on tärkeä tekijä mielenterveyden ylläpitämisessä (Biddle & Asare, 2011), esimerkiksi ruutuajan vähentäjänä (Rodriguez-Ayllon ym., 2019), sen lisäksi, että liikunnalliset pelit ja leikit ovat sosiaalisesti tärkeitä. Koska kaikki vaikuttavat kaikkeen, tämä sitoutumisen kierre voi osaltaan selittää liikuntataitojen eriytymistä yhteiskunnassa; myönteiset ja kielteiset tekijät alkavat kasaantuvat yksilöllisesti.   

Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että 4–6-vuotiaat lapset liikkuivat koko päivän aikana keskimäärin yli neljä tuntia, josta 76 minuuttia on reipasta tai rasittavaa liikkumista (Mehtälä ym., 2024). Tästä päivittäisestä liikkumisen määrästä 2,5 tuntia fyysistä aktiivisuutta kertyi varhaiskasvatuspäivän aikana. Varhaisvuosien kolmen tunnin koko päivän fyysisen aktiivisuuden suositus (OKM 2016; WHO 2019) täyttyi 76 prosentilla lapsista ja pojilla (83 %) yleisemmin kuin tytöillä (68 %). Yksilöiden ja sukupuolten väliset erot liikkumisen määrässä selittyivät pääosin reippaan ja rasittavan liikkumisen määrän eroilla. Toisaalta paikallaan oloa lapsille kertyi yli 9 tuntia päivittäin, joista vajaat 5 tuntia kertyi varhaiskasvatuspäivän aikana. (Sääkslahti ym., 2021; Mehtälä ym., 2024). Tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava kaksi asiaa; ensinnäkin vaikka tulokset näyttävät positiivisilta, usein tutkimuksiin osallistuvat sellaiset henkilöt ja perheet, jotka suhtautuvat liikkumiseen myönteisesti. Toisaalta, vaikka fyysisen aktiivisuuden osuudet täyttävät suositukset päällisin puolin, myös istumisen määrä on korkea. 

Varhaiskasvatusikäisten lasten pätevyyden kokemukset ja tunteet liikkumisen aikana 

Ikätasoiset liikuntataidot ovat tärkeitä lapsen liikunnallisen elämäntavan muodostumisessa. Sen lisäksi lapsen pätevyyden kokemukset, eli se, kuinka hyväksi lapsi kokee itsensä liikkujana, muokkaa hänen suhdetta liikkumiseen. Pätevyyden kokemus voi olla jopa liikuntataitoja merkittävämpää siinä, että lapsi sitoutuu liikkumiseen ja nauttii siitä (De Meester ym., 2020; Robinson ym., 2015; Ryan & Deci 2017; Stodden ym., 2008). 

Tutkimuksiemme mukaan varhaiskasvatusikäiset lapset kokevat olevansa tosi hyviä liikkumaan (Niemistö ym., 2019, 2021). Lähes kaikki lapset (95 %) kertovat pitävänsä liikunnasta. Lapsille liikunta on iloinen asia, sillä 93 % lapsista kertoi olevansa ”tosi iloinen” (65 %) tai ”aika iloinen” (28 %) liikkuessaan. Vastaavasti kaksi prosenttia lapsista kertoi, että liikkuminen pelottaa heitä. (Niemistö ym. 2021). 

Vaikka lapsilla on jo ennen kouluikää vankka pätevyyden kokemus omista taidoistaan, pitkittäistutkimuksessamme huomasimme, että etenkin matala liikunnallinen pätevyys lähtee vakiintumaan jo varhaislapsuudesta (Niemistö ym., 2023) ja se pysyy melko vakaana myös myöhäisestä lapsuudesta nuoruuteen (Kolunsarka ym., 2022). Toisaalta niillä lapsilla, joilla oli realistiset tai yliarvioivat käsitykset omista taidoistaan, heidän pätevyyden kokemuksensa muuttuivat ja muodostuivat pääsääntöisesti realistisemmaksi iän myötä (Niemistö ym., 2023). Tulokset siis vahvistavat käsitystä siitä, että etenkin lasten negatiivinen liikkumiseen sitoutumisen kierre alkaa jo varhain johtaen mahdollisesti jopa liikkumisen välttelyyn ja sen myötä liikkumisen taidot eivät kehity ikätasoaan vastaavasti.     

”En ole liikunnallinen tyyppi”: liikkumisen yksilöllisyys ja sen sanoittaminen lapselle 

Kukapa meistä ei olisi kuullut lausahdusta ”en ole liikunnallinen tyyppi”. Olen pelkästään työni puolesta pohtinut, kuka on tuo liikunnallinen tyyppi, jolle liikkuminen kuuluu ja mitkä asiat sen määrittävät, kuka kuuluu liikunnallisiin tyyppeihin ja kuka ei kuulu. Liikuntakasvattajan näkökulmasta viattomalta kuulostava lausahdus on surullinen – se osoittaa, että a) liikkuminen ei kuulu kaikille, ja b) liikkumisessa pitäisi olla tietynlainen, että sitä voi toteuttaa (esim. suorituskyky, terveys, ulkomuoto). Olen pohtinut, miltä tuntuisi olla lapsi, joka kuulee tämän lausahduksen aikuisen suusta, sillä aikuinen näyttäytyy lapselle ensisijaisesti osaavana ja taitavana. 

Oli kyse aikuisesta tai lapsesta, jokainen on yksilö, jolla on omanlaisensa henkilöhistoria, kokemukset ja mieltymykset. Ne ovat arvostettavia, sillä ne tekevät meidän tarinamme, sen ihmisen, joka sillä hetkellä olemme. Kuitenkin aikuisen tehtävä on paitsi kunnioittaa omaa menneisyyttään ja kokemuksiaan, ohjata myös lasta saavuttamaan tietyt tiedot ja taidot, joihin jokaisella lapsella on oikeus. 

Yksi yksilöllisyyden näkökulma on temperamentti. Temperamentti on synnynnäinen ja melko pysyvä reagointi- ja käyttäytymistapojen kokonaisuus, joka tulee esiin esimerkiksi siinä, miten erilaiset aistiärsykkeet vaikuttavat ihmiseen ja hänen mielialaansa (Keltikangas-Järvinen 2015). Tutkimuksissamme temperamentti ja sen määritteleminen on pohjautunut vanhempien arvioon lapsen sosiaalisuudesta, emotionaalisuudesta, rauhoittumis- ja huomion ylläpitämiskyvystä, aktiivisuudesta ja ruokaan reagoimisesta (Rowe & Plomin 1977). 

Varhaiskasvatusikäiset lapset, joita vanhemmat ovat kuvanneet tarkkaavaisiksi ja/tai aktiivisiksi, olivat muita ikätovereitaan edistyneempiä motorisissa taidoissa (Niemistö ym., 2020). Taidon oppimisen näkökulmasta tarkkaavaisuuden ylläpitäminen ja aktiivisuus johtavat runsaampaan määrään fyysisiä toistoja, joista on hyötyä taidon oppimisen näkökulmasta. Toisaalta temperamentin on osoitettu olevan yhteydessä (vanhemmuuden) kasvatuskäytänteisiin (Laukkanen ym., 2018), sillä temperamentiltaan haastaviksi koettujen lasten vanhemmat voivat joutua turvautumaan muita vanhempia useammin kontrolloiviin vanhemmuuskäytäntöihin, jolloin liikkumiseen kannustamiselle jää vähemmän tilaa. Tämän vuoksi temperamentiltaan haastaviksi koetuilla lapsilla voi olla korkeampi fyysisen liikkumattomuuden riski (Laukkanen ym., 2018). Myös aikuisiässä on osoitettu, että kielteisiin tunteisiin, kuten turhautumiseen ja epämukavuuteen taipuvaiset aikuiset liikkuvat vähemmän, ja toisaalta aikuiset, jotka havaitsevat herkästi erilaisia ympäristön yksityiskohtia ja niiden vaikutuksen omiin tunnetiloihinsa, liikkuvat vapaa-ajallaan useammin (Karvonen ym., 2020).  

Nämä tutkimustulokset voivat auttaa aikuisia ymmärtämään lasten yksilöllisyyttä ja sen vaikutusta lapsen liikkumiseen. Siitä huolimatta koen tärkeäksi alleviivata, että vaikka temperamentti on suhteellisen pysyvä ominaisuus, se kuitenkin muokkautuu ajan saatossa ympäristöstä saatujen kokemusten, kuten kasvatuksen ja kokemusten, kautta. Näitä positiivisia kokemuksia aikuiset voivat tukea.  

Miten tukea lapsen liikkumistaitoja, pätevyyden kokemuksia ja yksilöllisyyttä? 

Yksi tehokkaimmista tavoista tukea lapsen liikkumistaitoja ja hänen pätevyyttänsä, on tukea hänen motorista kehitystä ja motorisia taitoja (De Meester ym., 2020; Hulteen ym., 2018; Stodden ym., 2008). Ikätasoiset motoriset taidot kehittyvät toistojen ja monipuolisten liikkumismahdollisuuksien kautta. Aikuisen yksi tärkeimmistä tehtävistä on luoda mahdollisuuksia ja edellytyksiä lasten liikkumiselle, esimerkiksi muokkaamalla ympäristöä liikkumiselle mahdolliseksi, näyttämällä esimerkkiä tai tekemällä yhdessä, kustantamalla välineitä ja liikuntaharrastuksia, joissa lapsi pääsee toteuttamaan omia toiveitaan liikkumisessa. 

Lasten liikuntainnostusta lisäävät lasten mukaan esimerkiksi liikkumisen vapaus ja yhdessä tekeminen vanhemman kanssa. Lisäksi vanhempien toivotaan huomioivan lasten mielenkiinnon kohteet ja mahdollistavan liikunnallisia harrastuksia. (Laukkanen ym., 2020). Lasten liikuntainnostusta lisäsi myös vanhemman hyväksyvä suhtautuminen lapsen ajoittaiseen innostuksen puutteeseen. Vanhemman kontrolli, eli eriasteinen pakottaminen ja lapsen sivuuttaminen liikuntaan liittyvästä päätöksenteosta, koettiin epämieluisaksi ja liikuntainnostusta vähentäväksi (Laukkanen ym., 2020). 

Myös itsemääräämisteoria painottaa yksilön autonomian, pätevyyden ja yhteisöllisyyden kokemusten tukemista (Ryan & Deci 2017). Autonomiaa voidaan tukea niin, että annetaan lasten vaikuttaa ja valita esimerkiksi liikkumisen muotoja, välineitä tai liikkumisympäristön. Aikuinen voi myös tukea autonomiaa ja lapsen yksilöllisyyttä tukemalla jokaisen lapsen omatahtisuutta. Kun lapsi saa osallistua päätöksentekoon, hän sitoutuu tekemiseen enemmän. Pätevyyden kokemusta voidaan tukea esimerkiksi sanoittamalla lapsen vahvuuksia, kehitystä ja sitä, että lapsi on selviytynyt hänelle annetuista tehtävistä. Lapselle on hyvä ilmaista, että hänen taitoihinsa luotetaan ja uskotaan. Yhteenkuuluvuutta voidaan puolestaan lisätä tekemällä yhdessä asioita. Lapselle on tärkeää tunnistaa, että hän on osa isompaa yhteisöä, jossa hänestä välitetään ja jossa hän kykenee yhteistyöhön. (Ahmadi ym., 2023; Ryan & Deci 2017.) 

LOPUKSI 

Aikuisen paras keino tukea lasten liikkumista ja siitä muodostuvaa pätevyyden kokemusta, on tukea lasten monipuolisia liikkumismahdollisuuksia, mahdollistaa, kehua ja kannustaa sekä liikkua yhdessä lasten kanssa. Aikuiset ovat tärkeitä roolimalleja siinä, miten toimimme, käytämme aikamme ja liikumme. Jokainen aikuinen on ”liikunnallinen tyyppi”, joka voi osoittaa uusia tapoja liikkua lasten kanssa. 

Kuvituskuvat Pixabay

LÄHTEET 

Ahmadi, A., ym. (2023). A classification system for teachers’ motivational behaviors recommended in self-determination theory interventions. Journal of Educational Psychology. https://doi.org/10.1037/edu0000783

Biddle, S. J. H., & Asare, M. (2011). Physical activity and mental health in children and adolescents: A review of reviews. British Journal of Sports Medicine, 45(11), 886–895. https://doi.org/10.1136/bjsports-2011-090185

De Meester, A., ym. (2020). The relationship between actual and perceived motor competence in children, adolescents and young adults: A systematic review and meta-analysis. Sports Medicine, 50(11), 2001–2049. https://doi.org/10.1007/s40279-020-01336-2

Hulteen, R. M., Morgan, P. J., Barnett, L. M., Stodden, D. F., & Lubans, D. R. (2018). Development of foundational movement skills: A conceptual model for physical activity across the lifespan. Sports Medicine, 48, 1533–1540. https://doi.org/10.1007/s40279-018-0892-6

Jylänki, P., Mbay, T., Hakkarainen, A., Sääkslahti, A., & Aunio, P. (2021). The effects of motor skill and physical activity interventions on preschoolers’ cognitive and academic skills: A systematic review. Preventive Medicine, 155(2021), 106948. https://doi.org/10.1016/j.ypmed.2021.106948

Karvonen, J., Törmäkangas, T., Pulkkinen, L., & Kokko, K. (2020). Associations of temperament and personality traits with frequency of physical activity in adulthood. Journal of Research in Personality, 84. https://doi.org/10.1016/j.jrp.2019.103887

Keltikangas-Järvinen, L. (2015). Temperamentti – ihmisen yksilöllisyys. WSOY. 

Kolunsarka, I., Gråstén, A., Huhtiniemi, M., & Jaakkola, T. (2022). Actual and perceived motor competence, cardiorespiratory fitness, physical activity, and weight status in schoolchildren: Latent profile and transition analyses. Journal of Motor Learning and Development, 10(3), 449–468. https://doi.org/10.1123/jmld.2022-0014

Laukkanen, A., Niemistö, D., Finni, T., Cantell, M., Korhonen, E., & Sääkslahti, A. (2018). Correlates of physical activity parenting: The Skilled Kids study. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports, 28(12). https://doi.org/10.1111/sms.13287

Laukkanen, A., Sääkslahti, A., & Aunola, K. (2020). ”It is like compulsory to go, but it is still pretty nice”: Young children’s views on physical activity parenting and the associated motivational regulation. International Journal of Environmental Research and Public Health, 17(7). https://doi.org/10.3390/ijerph17072315

Mehtälä, A., Sääkslahti, A., Asunta, P., Hakonen, H., Kukko, T., Kulmala, J., Kämppi, K., & Tammelin, T. (2024). Pienten lasten liikunnan ilo, fyysinen aktiivisuus ja motoriset taidot Suomessa. Piilo-tutkimuksen tuloksia 2023. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2024:10. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-739-0 

Niemistö, D., Barnett, L. M., Cantell, M., Finni, T., Korhonen, E., & Sääkslahti, A. (2019). Socioecological correlates of perceived motor competence in 5-7-year-old Finnish children. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports, 29(5), 753–765. https://doi.org/10.1111/sms.13389

Niemistö, D., Barnett, L. M., Laukkanen, A., Tolvanen, A., & Sääkslahti, A. (2023). Perceived motor competence in early childhood predicts perceived and actual motor competence in middle childhood. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports, 33(10), 2025–2038. https://doi.org/10.1111/sms.14438

Niemistö, D., Finni, T., Cantell, M., Korhonen, E., & Sääkslahti, A. (2020). Individual, family, and environmental correlates of motor competence in young children: regression model analysis of data obtained from two motor tests. International Journal of Environmental Research and Public Health, 17(2548). https://doi.org/10.3390/ijerph17072548

OKM 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä – Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:21. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-410-8 

Robinson, L. E., Stodden, D. F., Barnett, L. M., Lopes, V. P., Logan, S. W., Rodrigues, L. P., & D’Hondt, E. (2015). Motor competence and its effect on positive developmental trajectories of health. Sports Medicine, 45(9), 1273–1284. https://doi.org/10.1007/s40279-015-0351-6

Rodriguez-Ayllon, M., ym. (2019). Role of physical activity and sedentary behavior in the mental health of preschoolers, children and adolescents: A systematic review and meta-analysis. Sports Medicine, 49(9), 1383–1410. https://doi.org/10.1007/s40279-019-01099-5

Rowe, D.C. & Plomin, R. (1977). Temperament in early childhood. Journal of personality assessment, 41, 150–156.

Ryan, Richard, M., & Deci, Edward, L. (2017). Self-determination theory: Basic psychological needs in motivation, development and wellness. The Guilford Press.

Stodden, D. F., Goodway, J. D., Langendorfer, S. J., Roberton, M. A., Rudisill, M. E., Garcia, C., & Garcia, L. E. (2008). A developmental perspective on the role of motor skill competence in physical activity: An emergent relationship. Quest, 60(2), 290–306. https://doi.org/10.1080/00336297.2008.10483582

Sääkslahti, A., Mehtälä, A., & Tammelin, T. (2021). Piilo – Pienten lasten liikunnan ilon, fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen seuranta (toim. A. Sääkslahti, A. Mehtälä, & T. Tammelin). Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 398. https://static.jamk.fi/likes/Piilo_tulosraportti.pdf 

WHO 2019. WHO guidelines on physical activity, sedentary behavior and sleep for children under 5 years of age. World Health Organization; 2019.