Avaimia kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoiseen varhaiskasvatukseen

Vieraskynässä Outi Arvola ja Anna-Leena Lastikka

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2022) keskiössä ovat lasten ja perheiden oikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, syrjinnän ehkäisy, sekä moninaisuuden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden varmistaminen. Tämän kirjoituksemme lähtökohtana ovat meidän molempien tutkimukset (Arvola 2021, Lastikka 2019), joissa on selvitetty sekä eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten että perheiden osallisuutta tukevia tekijöitä varhaiskasvatuksessa. Tarkasteluteema on erittäin ajankohtainen ajassa, jossa muuttoliikkeet moninaistuvat (Martikainen & Pitkänen 2020) ja jossa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan (Sisäministeriö 2022). Elämme globaalissa maailmassa ja samalla suomalaisessa yhteiskunnassa, joka moninaistuu vauhdilla. 

Vaikka meillä on kansallisella tasolla yhä enemmän tietoa eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten ja perheiden näkökulmasta sekä henkilöstön kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoisuuden kehittämisestä (esim. Arvola 2021; Alisaari ym. 2019; Lamminmäki-Vartia, Poulter & Lahtinen 2021; Rissanen, Kuusisto & Kuusisto 2016; Lastikka 2019; Ojala 2020; Paavola 2017; Poulter, Lamminmäki-Vartia & Castillo 2021), voidaan kuitenkin todeta, että varhaiskasvatuksen ammattilaisten kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoiseen osaamiseen ja kulttuurisesti responsiivisen pedagogiikan vahvistamiseen tulisi panostaa (Arvola 2020; Kangas, Lastikka & Karlsson 2021; Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019). Tarvitsemme perustellumpia toiminnan tarkastelun suuntaviivoja siitä, miten mahdollistamme aitoa dialogisuutta ja osallisuutta päivittäisissä kohtaamisissa ja mitkä tekijät ovat tutkimuksen kautta todettuja tapoja edistää yhteistä ymmärrystä. Samalla meidän tulee olla valmiita tarkastelemaan omia, aiempia käsityksiämme ja käytänteitämme uudella tavalla (esim. Arvola 2021; ks. myös Brooker, 2017; Rogoff 1990). 

Tarvitsemme lisää ymmärrystä moninaisuuden huomioimisessa

Arvola on tarkastellut väitöstutkimuksessaan (2021) eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten  varhaiskasvatuksen rakentumista.  Helsingin yliopiston Orientaatioprojektissa (nykyinen Kehittävä Palaute) kerätyn aineiston ja saatujen tulosten perusteella lasten osallisuus ja oppiminen eivät vielä toteudu riittävällä tavalla, vaan tarvitsemme lisää lasten varhaiskasvatuksen tilanteisiin kiinnittymistä tukevia tekijöitä. Lasten vertaissuhteet, varhaiskasvatuksen ammattilaisten leikkipedagoginen osaaminen ja  yhteisten tarinoiden, projektien ja leikkiympäristöjen tuki näyttäytyivät keskeisinä. Lisäksi yhteistyö perheiden kanssa ja hyvä pedagoginen johtaminen olivat osallisuutta mahdollistavia oppimisympäristön piirteitä. Tutkimuksen perusteella etenkin lasten osallisuutta tukevaan leikkiin ja leikkiympäristöjen moninaisuuden tarkasteluun tarvitaan lisää tutkimus- ja kehittämistoimia.  

Lastikka on tarkastellut tutkimuksessaan (2019) eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten ja perheiden kokemuksia osallisuudesta ja inkluusiosta. Tulosten mukaan lasten ja perheiden aktiivisen osallisuuden, vahvuuksien ja osaamisen ymmärtäminen näyttäytyivät tärkeinä lasten ja huoltajien kokemuksissa. Perheiden kokemuksissa korostuivat dialogi, yhteinen ymmärrys, vastavuoroisuus, tuki ja yksilöllinen huomioiminen sekä kielellinen, kulttuurinen ja katsomuksellinen moninaisuus. Osallisuutta ja inkluusiota tukevan varhaiskasvatuksen kehittämiseksi olisikin painotettava enemmän sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rakentamista kaikkien varhaiskasvatusympäristöön kuuluvien lasten, perheiden ja henkilöstön välillä. 

Lapsi- ja perhekäsitykset raamittavat toimintaamme

Kouluttaessamme varhaiskasvatushenkilöstöä kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoiseen työskentelyyn, olemme nähneet keskeisenä herätellä jokaista ammattilaista tarkastelemaan henkilökohtaisia kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoisia lapsi- ja perhekäsityksiään. Myös käsityksiin liittyvien arvojen, asenteiden ja toiminnan kulttuuristen merkitysten pohtiminen on tärkeää, koska nämä kaikki määrittelevät sitä, minkälaisena näemme lapsen, lapsuuden ja perheen. Lisäksi ne ohjaavat muun muassa siihen, miten lasten ja perheiden aloitteisiin, toiveisiin, mielenkiinnonkohteisiin tai valintoihin suhtaudutaan, miten niitä osataan havainnoida ja miten toi­mintaa järjestetään tai muutetaan niiden mukaan (Kangas & Lastikka 2019; Kangas, Lastikka & Karlsson 2021; Laiti 2018; Pulkkinen 2018; Weckström 2021). 

Malaguzzi (1994) on todennut lapsikäsityksemme olevan yhteydessä siihen, miten me puhumme lapselle ja miten me kuuntelemme ja havainnoimme lasta. Inklusiivisen osallisuuden toimintakulttuurin toteutuminen vaatii, että koko henkilöstöllä, mukaan lukien päiväkodin johtajalla, on yhteisesti jaettu ymmärrys lapsesta, jolla on mahdollisuus olla osallinen ja aktiivinen omalla tavallaan (Weckström 2021; Weckström, Lastikka & Havu-Nuutinen 2022). 

Lapsikäsitystä tarkasteltaessa kielten, kulttuurien ja katsomusten näkökulmasta, on hyvä ravistella omia, jopa tiedostamattomia näkemyksiä ja asenteita. Suomalaisen varhaiskasvatuksen näkemys (OPH 2018, 2022) lapsesta sisältää sosiokulttuurisen käsityksen leikkivästä, uteliaasta ja aktiivisesta lapsesta, joka alusta asti vaikuttaa ympäristöönsä ja varhaiskasvatuksen toimintakulttuuriin yhdessä muiden lasten ja henkilöstön kanssa (Corsaro 2018; Rogoff 2008; Säljö 2004; Vygotsky 1978). Jos lapsi ei esimerkiksi ole leikissä oma-aloitteinen, itsenäinen tai ei osaa  suomen kieltä, henkilöstö saattaa nähdä lapsen ei-toivotun käytöksen ja ehkä jättää havaitsematta  hänen sanattomat aloitteensa ja piilossa olevan osaamisen. Lapsen tapa saada mielipiteensä esiin ei-toivotulla tavalla voi mahdollisesti tapahtua vain siksi, että yhteisen vuorovaikutuksen kieli on vasta kehittymässä.  

Lapsikäsityksen ohella on myös oleellista pohtia perhekäsitystä eli sitä, miten me näemme moninaiset perheet, jotta pystyisimme kohtaamaan lapsen huoltajat yksilöllisesti ja yhdenvertaisesti. Henkilöstön perhekäsitys vaikuttaa toimintakulttuuriin ja siihen, minkälaiseksi kasvatusyhteistyö perheiden kanssa muodostuu. Nyky-yhteiskunnassa perhekäsitys on moninaistunut (Monimuotoiset perheet -verkosto 2020), ja luonnollisesti jokaiselle lapselle ja perheelle tulisi syntyä käsitys siitä, että on arvokas juuri sellaisena kuin on (OPH 2022). Onkin tärkeää pohtia, miten perheiden kielet, kulttuurit, katsomukset tai uskonnottomuudet näkyvät toiminnassa (mm. Gyekye & Lamminmäki-Vartia 2022; Poulter ym. 2021), sekä miten puhumme eri kieli- ja kulttuuritaustaisista perheistä ja kulttuuristammeko asioita yksilöllistämisen sijaan. Herkistyminen ymmärtämään kulttuurienvälisiä käsityksiä, toimintatapoja ja tulkintoja on välttämätöntä, jotta voimme rakentaa yhteistä ymmärryksen siltaa. 

Kulttuurisensitiivisyys näkyy varhaiskasvatuksen moninaisissa hetkissä 

Kulttuurisensitiivisyys on halua, kykyä ja herkkyyttä ymmärtää eri taustoista tulevia ihmisiä. Se on halua nähdä jokainen kohdattava lapsi, perhe tai työkaveri yksilöllisesti ja välittäen kielen, kulttuurin tai katsomuksen takana. Kulttuurisensitiivisyys on kulttuurisesti herkkää oppimista, opetusta ja kasvatusta, joka rakentuu moninaisuuden kunnioittamiseen ja sanoittamiseen: näkyväksi tekemiseen. Se on myös uudenlaista asennoitumista ja vastaanottamisen tahtoa moninaisista taustoista tulevia lapsia ja perheitä kohtaan. (esim. Arvola 2020; Keskitalo 2019; Kangas ym. 2021; OPH 2018, 2022; Sirkko & Kyrönlampi 2021; Taylor & Sobel 2011). Kulttuurisensitiivisyyden tukena ja voimavarana toimii yhteinen lapsi- ja perhekäsitys tai yhteinen pedagoginen katse (Sirkko & Kyrönlampi 2021), jolla tarkoitetaan yhteistä näkemystä tavoitteista, toimintamalleista ja vanhempien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. 

Sensitiivisyys hetkissä ja tilanteissa on erityisen oleellista silloin, kun jaamme arkea moninaisten lasten ja perheiden kanssa. Sopuisa leikki voi hetkessä vaihtua räväkäksi riidaksi vain siksi, että yhteinen ymmärrys puuttuu. Huoltajien kanssa käytävä keskustelu tai esimerkiksi sovitusta ajasta poikkeava käytös voi synnyttää meissä väärinymmärryksiä toiminnan syistä. Kuvatuki, tukiviittomat, tulkki, mallia antava toinen lapsi tai aikuinen, selittävä ymmärrys, herkkyys tunnistaa tilanteita – vastaavia erilaisia hetkiä kulttuurisensitiivisyyden taitavat ammattilaiset tunnistavat päivittäin. Onko hetkiin vain riittävästi aikaa pysähtyä? 

Avaimia yhteiseen ymmärrykseen

Oma ymmärryksemme tutkijoina ja kouluttajina on lisääntynyt yhteisissä keskusteluissa varhaiskasvatushenkilöstön kanssa. Olemme pohtineet ja tiedostaneet ratkaisun avaimia arjen moninaisuuden tukemiseen. Muutosprosessit ovat hitaita ja ratkaisun avaimet löytyvät yksi kerrallaan. Lopuksi olemmekin koonneet seuraavat avaimet, joita tarkastelemalla voimme  lähteä kohti kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoisesti ymmärtävämpää varhaiskasvatusta:

  1. Arvot 

Arvojen pohdinta työyhteisössä on lähtökohta muutokselle. Arvojen tarkastelun ja esilletuonnin jälkeen jokaisen on työyhteisössä yhtä oleellista toimia niiden mukaisesti. Varhaiskasvatus on tiimityötä.

  1. Välittäminen

Varhaiskasvatuksen moninaisuus rakentuu välittämisen kulttuurille, jossa vahvuudet, osaaminen, kunnioitus ja kannustaminen ovat kaiken toiminnan keskiössä. Välitämme jokaisesta yhteisön jäsenestä, arvostamme osaamista, hyväksymme, kunnioitamme ja luotamme toisiimme ja sitoudumme yhteiseen tekemiseen.

  1. Asenteet

Moninaisuuteen liittyvien asenteiden etsiminen ja löytäminen ovat avaimia aktiiviseen tiedostamiseen ja sitä kautta muutokseen. On huojentavaa tietää, että asenteet ovat luonnollinen osa ihmisyyttä. Tietoisuus omista asenteista avaa silmiä tarkastella omaa toimintaa ja sitä kautta moninaista arjen vuorovaikutusta.

  1. Inkluusio

Inkluusio on kaikkein lasten, perheiden ja henkilöstön osaamisen ja yhteisöön kuulumisen lujittumista. Inkluusio on  jatkuva matka yhteiseen ymmärrykseen siitä, että meistä jokainen on ainutlaatuinen, erilainen ja arvokas.  

Kuvituskuvat Pexels

Lähteet

Alisaari, J., Heikkola, L.M., Acquah, E.O. & Commins, N. (2019). Monolingual ideologies confronting multilingual realities. Finnish teachers’ beliefs about linguistic diversity. Teaching and Teacher education, 80, 48-58. https:doi.org/10.1016/j.tate.2019.01.003.

Arvola, O. (2021). Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuus ja oppiminen mahdollistuvat leikissä. Siirtolaisuus-Migration, 47(3-4), 15–17. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/112790.

Arvola, O. (2021). Varhaiskasvatus eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuuden ja oppimisen mahdollistajana. Kasvatustieteiden tiedekunta. Turun yliopiston julkaisuja B 539.

Arvola, O., Pankakoski, K., Reunamo, J. & Kyttälä, M. (2020a). Culturally and linguistically diverse children’s participation and social roles in the Finnish Early Childhood Education – is play the common key? Early Child Development and Care. https://doi.org/10.1080/03004430.2020.1716744

Arvola, O., Reunamo, J. & Kyttälä, M. (2020b). Kohti kieli- ja kulttuuritietoista kasvatusta. Kasvattajat lasten osallisuuden mahdollistajina varhaiskasvatuksen oppimisympäristöissä. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 22(1), 44–60.

Arvola, O., Lastikka, A-L., & Reunamo, J. (2017). Increasing Immigrant Children’s Participation in the Finnish Early Childhood Education Context. The European Journal of Social & Behavioural Sciences, 20(3), 2538–2548. https://doi.org/10.15405/ejsbs.223

Brooker, L. (2017). Learning to play, or playing to learn? Children’s participation in the cultures of homes and settings. Teoksessa G. Goodliff. Young Children’s Play and Creativity: Multiple voices. Routledge.

Corsaro, W. A. (2018). The sociology of childhood. (5. painos.) CA: Sage Publications.

Gyekye, M. & Lamminmäki-Vartia, S. (2022). Kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoinen näkökulma varhaiskasvatuksen ammatillisiin keskusteluihin

Kangas, J. & Lastikka, A-L. (2019). Children’s Initiatives in the Finnish Early Childhood Education Context. Teoksessa S. Garvis, H. Harju-Luukkainen, S. Sheridan, & P. Williams (toim.), Nordic Families, Children and Early Childhood Education, 15-36. (Studies in Childhood and Youth). Palgrave Macmillan. https://doi.org/10.1007/978-3-030-16866-7_2

Kangas, J., Lastikka, A-L. & Karlsson, L. (2021). Voimauttava varhaiskasvatus: Leikkivä, osallinen ja hyvinvoiva lapsi. Otava. 

Keskitalo, P. (2019). Kulttuurisensitiivinen saamelainen varhaiskasvatus – Pedagogisia työkaluja. Teoksessa M., Peltola, P. Keskitalo & R. Äärelä-Vihriälä (toim.). Saamelainen varhaiskasvatus nyt: arvot, käytänteet ja osallisuus arjessa, 111-127. Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. F, Scripta Academica Nro 13 http://urn.fi/urn:isbn:9789526222752

Laiti, M. (2018). Saamelaisen varhaiskasvatuksen toteutus Suomessa. Väitöskirja. Acta electronica Universitatis Lapponiensi, 243. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Saatavissa: https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63477/Laiti_Marikaisa_ActaE_243pdfA.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Lamminmäki-Vartia, S., Poulter, S. & Lahtinen, D. (2021). Pyhiä tiloja tutkimassa: Opas varhaiskasvatukseen. Helsingin yliopisto. http://hdl.handle.net/10138/337818

Lastikka, A-L. (2019). Culturally and linguistically diverse children’s and families’ experiences of participation and inclusion in Finnish early childhood education and care. Lisensiaatin tutkimus. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/306437/cultural2.pdf?sequence=3&isAllowed=y

Lastikka, A-L.  & Kangas, J. (2017).  Ethical Reflections of Interviewing Young Children: Opportunities and Challenges for Promoting Children’s Inclusion and Participation. Asia-Pacific Journal of Research in Early Childhood Education, 11(1), 85-110. https://doi.org/10.17206/apjrece.2017.11.1.85

Lastikka, A-L. & Lipponen, L. (2016). Immigrant Parents’ Perspectives on Early Childhood Education and Care Practices in the Finnish Multicultural Context. International Journal of Multicultural Education, 18(3), 75-94. https://doi.org/10.18251/ijme.v18i3.1221

Malaguzzi, L. (1994). Your Image of the Child: Where Teaching Begins. Child Care Information Exchange, 96. 

Martikainen, T. & Pitkänen, P. (toim.) (2020). Muuttoliikkeiden vuosisata. Turku: Siirtolaisuusinstituutti. Julkaisuja 37. 

Monimuotoiset perheet -verkosto. (2020). Monimuotoiset perheet varhaiskasvatuksessa. Opas kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille

Ojala, M. (2020).  Perusteita ja haasteita varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulun alun kehittämiselle erityisesti lapsen oppimisen ja kehittymisen näkökulmista. Helsinki: Helsingin yliopisto. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2019). Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi. Kipupisteet ja toimenpide-esitykset III. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:1.

OPH. (2018, 2022). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet

Paavola, H. (2017). Included or not? Factors related to successful preschool education in multicultural preschools from the parents’ perspective. Teoksessa A. Hellman, & K. Lauritsen (toim.), Diversity and Social Justice in Early Childhood Education: Nordic Perspectives,. 151-172. (Nordic Studies on Diversity in Education). Cambridge Scholars Publishing.

Poulter, S., Lamminmäki-Vartia, S. & Castillo, K. (2021). Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa: Opettajan katsomuksellista osaamista kehittämässä. (Opettajankoulutuslaitoksen muut julkaisut). Helsingin yliopisto. http://hdl.handle.net/10138/337816

Poulter, S., Ubani, M., Laine, M. & Kallioniemi, A. (toim.)(2021). Lapsenkokoinen katsomuskasvatus. Lasten Keskus. 

Pulkkinen, L. (toim.) (2018). Kohti yhteistä lapsikäsitystä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 12:2018. Helsinki: Juvenes Print − Suomen Yliopistopaino Oy. 

Rissanen, I., Kuusisto, E., & Kuusisto, A. (2016). Developing teachers’ intercultural sensitivity: Case study on a pilot course in Finnish teacher education. Teaching and Teacher Education, 59, 446–456.

Rogoff, B. (2008). Observing sociocultural activity on three planes: Participatory appropriation, guided participation, and apprenticeship. Teoksessa K. Hall, P. Murphy & J. Sole (toim.), Pedagogy and Practice: Culture and Identities, 58−74. CA: Thousand Oaks.

Rogoff, B. (1990). Apprenticeship in thinking: Cognitive development in social context. Oxford: Oxford University.

Sirkko, R. & Kyrönlampi, T. (2021). “Haasteet on monesti ratkaistavissa hyvällä asenteella ja yhteistyöllä”. Kulttuurisensitiivisyys esiopetusryhmän kasvattajien puheessa omassa työssään. Journal of Early Childhood Education Research, 10(3), 64–92.

Sisäministeriö. (2022). Maahanmuuttopolitiikka perustuu yhteisiin linjauksiin ja sopimuksiin. Luettu: https://intermin.fi/maahanmuutto/maahanmuuttopolitiikka

Säljö, R. (2004). Oppimiskäytännöt: sosiokulttuurinen näkökulma. Helsinki: WSOY.

Taylor, S. V., & Sobel, D. M. (2011). Culturally responsive pedagogy: teaching like our student’s lives matter. Emerald.

Vygotsky, L. (1978). Mind and society: the development of higher psychological processes. Boston, MA: Harvard University Press.

Weckström, E. (2021). Kertoen rakennettu – toimien toteutettu: sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentaminen varhaiskasvatuksessa. Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Education, Humanities, and Theology No 177. Itä-Suomen yliopisto. 

Weckström, E., Lastikka, A.-L. & Havu-Nuutinen, S. (2022). Constructing a Socially Sustainable Culture of Participation for Caring and Inclusive ECEC. Sustainability, 14, 3945. https://doi.org/10.3390/su14073945

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s