Ensi viikolla vieraskynässä Sirkko, Juutinen, Kyrönlampi, Puroila, Takala ja Viljamaa

Riikka Sirkko

Ensi viikolla blogin kirjoitusvuorossa ovat Mukana! Yhteenkuuluvuuden politiikka varhaiskasvatuksessa hankkeen Suomen tutkimusryhmä, johon kuuluvat Anna-Maija Puroila, Marjatta Takala, Elina Viljamaa, Taina Kyrönlampi, Jaana Juutinen sekä Riikka Sirkko Oulun yliopistosta. Hanke on osa päättymässä olevaa NordForskin rahoittamaa kansainvälistä ja monitieteistä hanketta ”Politics of belonging: Promoting children’s inclusion in educational settings across borders” (projektinumero 85644). Blogikirjoituksessaan tutkijat avaavat yhteenkuuluvuuden rakentumista sekä esittelevät hankkeen aikana kasvattajille ja lapsille tuotettua tutkimusperustaista Pohdintapakkia sekä Ruskan uusi eskari  -animaatiota. Materiaalien tarkoituksena on virittää kasvattajia pohtimaan omaa toimintaansa lasten yhteenkuuluvuuden tukemisessa sekä keskustelemaan ystävyydestä, kuulumisesta, ulossulkemisesta ja kiusaamisesta yhdessä lasten ja vanhempien sekä varhaiskasvatuksen-, että alkuopetuksen kasvattajien kanssa.

Riikka Sirkko (KT, erityispedagogiikan yliopisto-opettaja) on toiminut hankkeessa tutkijana. Riikalle läheisiä tutkimusaiheita ovat inkluusio sekä kehitysvammaisten oppilaiden opettaminen.

Jaana Juutinen (KT, varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori) on toiminut hankkeessa tutkijana. Tutkimuksissaan hän soveltaa kerronnallisia ja visuaalisia lähestymistapoja lasten päiväkotiarjessa, muun muassa syventääkseen ymmärrystä lasten yhteenkuuluvuuden ja poissuljetuksi tulemisen tematiikasta.

Taina Kyrönlampi (KT, Lto, esi- ja alkuopetuksen yliopistonlehtori) on toiminut hankkeessa tutkijana. Tainan tutkimukselliset mielenkiinnon kohteet liittyvät vanhemmuuteen sekä esiopetusikäisten lasten arjen kokemuksiin.

Anna-Maija Puroila (dosentti, KT, YL, yliopistonlehtori) on toiminut hankkeen johtajana Suomen osalta. Hänen viimeaikaiset tutkimuksensa ovat liittyneet varhaiskasvatustyön eettisiin ja poliittisiin ulottuvuuksiin sekä varhaiskasvatuksen opettajankoulutukseen.

Marjatta Takala (Erityispedagogiikan professori) on toiminut hankkeessa tutkijana. Viimeaikaiset tutkimukset ovat liittyneet erityisopettajan työhön, sen muutoksiin ja inkluusioon.

Elina Viljamaa (KT, erityispedagogiikan yliopistonlehtori) on toiminut hankkeessa tutkijana. Hänen erityinen kiinnostuksensa on ollut vanhempien ajatuksissa lasten yhteenkuuluvuuteen liittyen. Tutkimusaineistona ovat olleet eri maissa tehdyt vanhempien haastattelut.

Yksi vastaus artikkeliiin “Ensi viikolla vieraskynässä Sirkko, Juutinen, Kyrönlampi, Puroila, Takala ja Viljamaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s