Ensi viikolla vieraskynässä Ilkka Tahvanainen (kuvassa) ja Jarmo Kokkonen

Oman elämän ääni – katsomuskasvatus vahvistamassa kestävän ihmisyyden rakentumista.

Lähes kaikissa Euroopan maissa tunnistetaan uskontojen ja katsomusten painoarvo osana opetussisältöjä varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Varhaiskasvatuksen tulevaisuuskuvat 2040 -raportissa esitetään varhaiskasvatuksen koko olemusta ravisteleva kysymys: Millainen varhaiskasvatuksen ihmiskuva nyt ja tulevaisuudessa on. Vasuperusteinen katsomuskasvatus ei tavoittele neutraaliksi ajateltua uskonnottomuutta, vaan lapsen oikeutta saada kosketuksia ja ohjausta omaan ja toisen katsomukseen. Tuorein blogiteksti avaa näköalan pedagogisesti perustellumpaan katsomuskasvatukseen.

Ilkka Tahvanainen on toiminut varhaiskasvatuksen asiantuntijatehtävissä Espoossa, pääkaupunkiseudun osaamiskeskus Soccassa ja nyttemmin Kirkkohallituksessa. Hän on myös Ebeneser-säätiön hallituksen sekä Uskonto- ja kulttuurifoorumi Fokuksen hallituksen jäsen. Tahvanainen on erityisen kiinnostunut leikistä, lapsen potentiaalista avata kokemaansa yllätyksellisellä tavalla. Vapaa-ajalla Tahvanainen kirjoittaa runoja ja toimii kulttuuribloggaajana.

Jarmo Kokkonen

Jarmo Kokkonen on toiminut Kirkkohallituksessa asiantuntijana ja yksikön johtajana (Kasvatus ja perheasiat), sekä aiemmin seurakuntatyössä ja kouluttajana Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Hän on mm. kansallisen lapsistrategian seurantaryhmän ja lapsiasianeuvottelukunnan jäsen. Kokkonen on kiinnostunut kasvatuksen perusteista ja kehittämisestä sekä dialogisuudesta ja johtamisesta. Harrastuksiin kuuluu mm. kestävyysjuoksu ja retkeily.

Yksi vastaus artikkeliiin “Ensi viikolla vieraskynässä Ilkka Tahvanainen (kuvassa) ja Jarmo Kokkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s