Osallisuuden toimintakulttuuri antaa tilaa lasten kerronnalle ja aloitteille

Vieraana Elina Weckström

Osallisuus on tullut yhteiskunnallisesti merkittävään roolin lapsen oikeuksien sopimuksen myötä (YK, 1989). Lasten osallisuutta on tutkittu jo parin vuosikymmenen ajan (ks. esim. Hart, 2013; Turja, 2011; Venninen & Leinonen, 2013). Osallisuus on keskeisesti läsnä myös varhaiskasvatuksen ohjaavissa asiakirjoissa kuten varhaiskasvatuslaissa (540/2018) ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (OPH, 2018). Tästä huolimatta useissa sosiaalisen median keskusteluissa lasten osallisuus koetaan varhaiskasvatuksessa hankalaksi. Myös monet tutkimukset osoittavat, että lasten osallisuus päiväkodissa ei välttämättä toteudu (Kangas, 2016; Kirby, 2020; Virkki, 2015).

Tässä blogikirjoituksessa hyödynnän esitarkastuksessa olevan väitöskirjani toista osatutkimusta (Weckström ym., 2020), jossa tarkastellaan osallisuuden toimintakulttuurin rakentamista päiväkodin henkilöstön näkökulmasta. Tarkastelen osallisuutta lasten ja henkilöstön kohtaavana ja vastavuoroisena toimintana, jossa kaikilla yhteisön jäsenillä on mahdollisuus tulla kuulluksi, tehdä aloitteita, ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa toimintaan (ks. esim. Clark, 2005; Karlsson, 2020; Weckström ym., 2017). Osallisuuden toimintakulttuurilla tarkoitan lasten kiinnostuksen kohteet ja aloitteet huomioivan toiminnan vakiintumista päiväkotiin (Karlsson, 2014; Kirby ym., 2003; Weckström ym., 2021). 

Lähdin tutkimaan aihetta yhdessä päiväkodin henkilöstön ja lasten kanssa toimintatutkimuksena elokuussa 2015. Jatkoimme toimintatutkimusta vuoden 2017 loppuun. Henkilöstön yhteisissä keskusteluissa ja tiimipalavereissa henkilöstö pohti, miten he voivat omalla toiminnallaan vahvistaa lasten osallisuutta. Lapset tuottivat tutkimukseen tietoa mm. kertomalla tarinoita, piirtämällä päivän tärkeitä hetkiä sekä valokuvaamalla ja videoimalla päiväkodin toimintaa. Henkilöstö havainnoi myös lasten sanattomia aloitteita. Tämä oli tärkeää erityisesti pienimpien lasten kohdalla, jotka eivät vielä itse tuottaneet puhetta ja pystyneet näin kertomaan ajatuksiaan (ks. myös Gubrium & Holstein, 2009; Puroila ym., 2012). Tutkimus osoitti, että osallisuuden toimintakulttuuri lisää lasten mahdollisuuksia osallistua päiväkodin toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä päiväkodin henkilöstön kanssa. 

Kuva: Elina Weckström

Henkilöstön tehtävänä oli saada lasten aloitteet ja mielenkiinnon kohteet lapsiryhmässä näkyviksi. Henkilöstölle lasten tuottama tieto oli tärkeää ja sitä hyödynnettiin päiväkodissa jatkuvasti. Toiminnassa tavoiteltiin lapselle ominaista tapaa tehdä asioita. Toiminta eteni suunnitelmista toteutuksiksi lasten kerronnan ja projektiperustaisen toiminnan avulla (lue lisää Weckström ym., 2021). Opettajat ja hoitajat olivat ryhmän jäseninä mahdollistamassa lasten aloitteista tai kiinnostuksen kohteista lähtenyttä toimintaa.

Koko henkilöstön työpanos on tärkeä

Yhdessä rakennettu lapsikäsitys vahvisti henkilöstön ajatuksia kyvykkäistä ja aktiivisista lapsista, jotka halusivat olla mukana oman päiväkotipäivänsä rakentamisessa (ks. myös Megalakaki ym., 2012). Toisaalta tutkimustulokset toivat esille lapsen herkkyyden ja tarvitsevuuden (ks. myös Kokotsaki ym. 2016). Tämä ilmeni erityisesti uusien lasten aloittaessa päiväkodissa tai henkilöstömuutoksissa. 

Varhaiskasvatuksen henkilöstöltä osallisuuden toimintakulttuurin toteuttaminen vaati joustavuutta ja halua olla kehittämässä päiväkotiyhteisöä. Lisäksi se edellytti toteutuakseen kykyä toimia itseohjautuvasti päiväkodin arjessa yhdessä lapsiryhmän kanssa sekä osaamista nivoa pedagogiikkaa lasten tekemiin aloitteisiin kadottamatta lasten toiminnalle antamia merkityksiä. Toimintakulttuuri edellytti toteutuakseen kaikkien sitoutumista ja vahvaa yhteisöllisyyttä, mutta kuten Connorsinkin (2016) tutkimus osoittaa, sitoutuminen ja yhteisöllisyys myös vahvistivat henkilöstön halua toteuttaa osallisuuden toimintakulttuurin mukaista toimintaa.

Kuva: Elina Weckströn. Raketin rakennusta.

Merkittävimpänä asiana osallisuuden toimintakulttuurin edistämiseksi henkilöstö piti omaa asennettaan ja jatkuvaa itsensä kehittämistä (ks. myös Brookfield, 2017). Ammatillisuuteen sisältyi pelko sokaistumisesta omalle työlle ja lasten tarpeille. Tässä havainnointitaitojen kehittäminen, uuden tiedon soveltaminen käytäntöön ja reflektointitaidot koettiin merkityksellisiksi.

Muutos edellytti myös johtamista (ks. esim. Hujala ym., 2012; Kokotsaki ym., 2016). Osallisuuden toimintakulttuuria edistävä johtaja haastoi henkilöstöä pohtimaan ja kehittämään toimintaansa, toi uusia ilmiöitä henkilöstön käsiteltäväksi, toimi muutostilanteissa johdonmukaisesti sekä loi luottamusta ja rauhaa työyhteisössä (ks. myös Granrusten, 2020; Kokotsaki ym., 2016; Uhl-Bien, 2011).

Me-narratiivi jaettuna yhteisöllisyytenä

Yhteenvetona voidaan todeta, että osallisuuden toimintakulttuurin keskeisinä elementteinä ovat yhteisesti jaettu lapsikäsitys aktiivisesta ja osallistuvasta lapsesta, yhteisesti jaettu käsitys yhteisöllisestä ammatillisesta kehityksestä, suhteissa muodostuva vastavuoroinen johtajuus sekä näiden pohjalta osallisuuden toimintakulttuuria edistävä ja ylläpitävä me-narratiivi. Me-narratiivi kuvaa jaettua yhteisöllisyyttä lasten ja varhaiskasvatuksen henkilöstön yhteisössä. Lapset ja heidän toimintansa innostavat varhaiskasvatuksen henkilöstöä kuuntelemaan lapsia tarkemmin ja kehittymään ammatillisesti.

Me-narratiivi osoittaa varhaiskasvatuksen henkilöstön ajattelutavan muutosta ja osallisuuden toimintakulttuurin sisäistämistä. Ilman me-narratiivia kokonaisvaltainen koko päiväkodin toiminnassa näkyvä osallisuuden toimintakulttuuri ei toteudu. Henkilöstön omat kokemukset osallisuudesta vahvistavat heidän kykyään ottaa lapset mukaan toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Tällöin erilaisten osallistavien menetelmien merkitys vähenee ja osallisuus toteutuu jatkuvasti niin vapaassa ja tuetussa leikissä, päivittäin toistuvissa tilanteissa kuin ohjatussa toiminnassa. Kannattaa siis olla itse valppaana, tarttua rohkeasti lasten sanattomiin ja sanallisiin aloitteisiin ja lähteä kuljettamaan tarinaa yhdessä lasten kanssa kohti itsellekin ennestään tuntematonta. Uudenalainen tapa työskennellä yhdessä lasten kanssa tuo omaan työhön uutta merkitystä, tiivistää ryhmän yhteishenkeä ja auttaa kaikkia yhteisön jäseniä oppimaan uutta.

Lähteet:

Brookfield, S. (2017). Becoming a critically reflective teacher. John Wiley & Sons.

Clark, A. (2005). Listening to and involving young children: A review of research and practice. Early Child Development and Care, 6(175), 489–505. https://doi.org/10.1080/03004430500131288

Connors, M. C. (2016). Creating cultures of learning: A theoretical model of effective early care and education policy. Early Childhood Research Quarterly, 36(3), 32–45. https://doi.org/10.1016/j.ecresq.2015.12.005

Granrusten, P. T. (2020). Developing a learning organization – creating a common culture of knowledge sharing – an action research project in an early childhood centre in Norway. Teoksessa Strehmel, P., Heikka, J., Hujala, E., Rodd, J., & Waniganayake, M. (toim.) Leadership in Early Education in Times of Change, 138-153. Verlag Barbara Budrich. https://doi.org/10.3224/8474219912

Gubrium, J. F. & Holstein, J. A. (2009). Analyzing Narrative Reality. Sage.

Hart, R. A. (2013). Children’s participation: The theory and practice of involving young citizens in community development and environmental care. Routledge.

Hujala, E., Fonsen, E., & Heikka, J. (2012). Tutkimuksellinen kehittämistoiminta johtamisen työkaluna. Teoksessa Anttonen, A., Haveri, A., Lehto, J., & Palukka, H. (toim.) Julkisen ja yksityisen rajalla: julkisen palvelun muutos, 335-357. Tampere University Press

Kangas, J. (2016). Enhancing children’s participation in early childhood education through the participatory pedagogy. Väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Karlsson, L. (2014). Sadutus. Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Jyväskylä: PS- kustannus.

Karlsson, L. (2020). Studies of Child Perspectives in Methodology and Practice with “Osallisuus” as a Finnish Approach to Children’s Reciprocal Cultural Participation. Teoksessa Eriksen Ødegaard, E. & Spord Borgen, J. (toim.) Childhood cultures in transformation: 30 years of the UN Convention of the Rights of the Child in action, 246-273. Brill/Sense. https://doi.org/10.1163/9789004445666_013

Kirby, P. (2020). Children’s agency in the modern primary classroom. Children & Society, 34(1), 17-30. https://doi.org/10.1111/chso.12357

Kirby, P., Lanyon, C., Cronin, K., & Sinclair, R. (2003). Building a culture of participation. Involving children and young people in policy, service planning, delivery and evaluation. The National Children’s Bureau. https://core.ac.uk/reader/9983740

Kokotsaki, D., Menzies, V., & Wiggins, A. (2016). Project-based learning: A review of the literature. Improving Schools 19(3), 267–277. https://doi.org/10.1177/1365480216659733

Megalakaki, O., Craft, A., & Cremin, T. (2012). The nature of creativity: cognitive and confluence perspectives. http://repositorio.ual.es/bitstream/handle/10835/1838/Art_28_775_spa.pdf?sequence=2

Opetushallitus (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Puroila, A-M., Estola, E., & Syrjälä, L. (2012). Does Santa exist? Children’s everyday narratives as dynamic meeting places in a day care centre context. Early Child Development and Care 182(2), 191-206. https://doi.org/10.1080/03004430.2010.549942

Turja, L. (2011). Lapset osallisina — kohti uutta varhaiskasvatuskulttuuria. Varhaiskasvatus tänään. Tampere: Suomen Varhaiskasvatus ry. Retrieved from www.peda.net/img/lehti/facei/Turja-toukokuu2011.pdf

Uhl-Bien M. (2011). Relational Leadership Theory: Exploring the Social Processes of Leadership and Organizing. Teoksessa Werhane, P. & Painter-Morland, M. (toim.) Leadership, Gender, and Organization. Issues in Business Ethics, 75-108. Springer. https://doi.org/10.1007/978-90-481-9014-0_7

Varhaiskasvatuslaki 540/2018 (2018). https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180540

Venninen, T. & Leinonen, J. (2013). Developing children´s participation through research and reflective practices. Asia-Pacific Journal of Research in Early Childhood Education, 7(1), 31−49.

Virkki, P. (2015). Varhaiskasvatus toimijuuden ja osallisuuden edistäjänä. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto.

Weckström, E., Jääskeläinen, V., Ruokonen, I., Karlsson, L., & Ruismäki, H. (2017). Steps together: Children’s experiences of participation in club activities with the elderly. Journal of Intergenerational Relationships 15(3), 273-289. https://doi.org/10.1080/15350770.2017.1330063

Weckström, E., Karlsson, L., Pöllänen, S., & Lastikka, A-L. (2020). Creating a Culture of Participation: Early Childhood Education and Care Educators in the Face of Change. Children & Society, 1-16 https://doi.org/10.1111/chso.12414

Weckström, E., Lastikka, A-L., Karlsson, L., & Pöllänen, S. (2021). Enhancing a Culture of Participation in Early Childhood Education and Care through Narrative Activities and Project-based Practices. Journal of Early Childhood Education Research, 10(1), 6-32. https://jecer.org/fi/enhancing-a-culture-of-participation-in-early-childhood-education-and-care-through-narrative-activities-and-project-based-practices/

Yhdistyneet kansakunnat [YK] (1989). Lapsen oikeuksien yleissopimus. https://www.unicef.org/crc/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s