Ensi viikolla vieraskynässä Minna Hannula-Sormunen

Minna Hannula-Sormunen

Kirjoittaja on Turun yliopiston kasvatustieteen apulaisprofessori, dosentti, KT Minna Hannula-Sormunen, jonka professuurin erityisalue on varhainen matemaattinen ajattelu ja digitaaliset oppimisympäristöt. Minna on yksi Pikkumetsän esiopetuksen, Nallematikan, Jänistarinoiden ja Pikkumatikka-verkkokurssien tekijöistä. Hän tekee tutkimustyötä Turun yliopiston Matematiikan oppimisen ja opetuksen tutkimusryhmässä matemaattisten taitojen oppimisesta ja opetuksesta eri-ikäisillä oppijoilla. Minna opettaa erityisesti alkukasvatuksen ja varhaiskasvatuksen matematiikkaa tuleville varhaiskasvatuksen opettajille ja luokanopettajille. ”Pikkumatikka” on uuden verkkokurssin nimen lisäksi myös Minnan tiimin käyttämä lempi- tai hellittelynimi varhaisille, yleensä ennen kouluikää opittaville matemaattisille tiedoille, käsitteille ja taidoille, joita opitaan yhdessä toisten kanssa.

JOHDATUS ENSI VIIKON AIHEESEEN

Lasten oppimisen tutkijoiden mielenkiinto on viime aikoina kääntynyt aikaisempaa enemmän varhaisten matemaattisten taitojen kehitykseen ja sen tukemiseen. Ennen kouluikää opittujen matemaattisten taitojen on yllättäen  havaittu ennustavan akateemista osaamista paremmin kuin varhaiset kielelliset valmiudet. Ensi viikon kirjoituksessani kuvailen tutkimustiedon valossa, millaista on varhaiskasvatukseen soveltuva matematiikka eli “pikkumatikka”, ja miksi se on lapsen kehityksen ja tulevaisuuden kannalta niin tärkeää. 

Meillä Suomessa kiinnitetään hyvin vaihtelevasti huomiota lasten matemaattiseen kehitykseen ennen esiopetusta. Monissa päiväkodeissa  “laskulasit” ovat jokapäiväisessä käytössä ja arjen tilanteita käytetään monipuolisestii hyväksi matemaattisten taitojen harjoittelussa. Toisaalta, vielä useammassa päiväkodissa varhaisten matemaattisten taitojen systemaattinen havainnointi ja tukeminen jää huolestuttavan vähälle huomiolle. 

Pikkumatikasta puhuessani olen törmännyt  epäilyihin siitä, miten vahingollista matematiikan tuonti pienen lapsen elämään on. Pikkumatikka on kuitenkin ihan muuta kuin matematiikan pänttäystä oppikirjasta tai  kertotaulujen opettelun aikaistamista. Pikkumatikka on lapsen maailman tarkastelua laskulasein eli matemaattisesta näkövinkkelistä. Se on jännittäviä laskutarinoita lukumääriä  vilisevistä juonenkäänteistä. Se on myös päättelyä, muotojen ja suhteiden tunnistamista ja vertailua arjen tilanteissa. Se on kaksi ruokakärrystä pudonnutta mukia ja kolmet kurahousut naulakossa.


One thought on “Ensi viikolla vieraskynässä Minna Hannula-Sormunen

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: