Saanko koskettaa?

Vieraskynässä Virve Keränen

”Ei sitä edes huomaa kuinka paljon kosketusta on. Huomaamattakin sitä ohjaa sitä lasta.”

Näin pohti yksi tutkimusaineistoni kasvattajista, kun keskustelimme kosketuksesta päiväkodin arjessa. Lausahdus kuvaa hyvin kosketuksen luonnetta: toisaalta se on itsestään selvyys (Keränen, Juutinen & Estola, 2017) ja samaan aikaan se on tehokas keino välittää viestejä, kuten esimerkiksi ohjeistaa lasta (Field, 2003).

Ennen kuin sukellan syvemmällä kosketuksiin päiväkodin arjessa, on syytä pohtia mikä kosketus oikeastaan onkaan. Kosketus ei ole uusi tai vieras asia. Kaikki me tiedämme miltä tuntuu koskettaa ja tulla kosketetuksi. Kosketus on ihmisten välissä tapahtuva ja todentuva, siksi sen onkin sanottu olevan yhtä aikaa henkilökohtainen että sosiaalinen (Manning, 2007). Kosketus on tapa suuntautua maailmaan, havaita ja opetella sitä (Merleau-Ponty, 1962). Se on suhteen luomista toiseen ja samalla myös itseemme; kosketuksessa tulemme olemassa olevaksi (Manning, 2007). Kosketus on kaksisuuntainen tie, jossa koskeva on samaan aikaan myös kosketettu kuten filosofi Maurice Merleau-Ponty (1932, 315) kirjoittaa.

Kosketus on myös varsin jännitteinen ilmiö, jonka vuoksi siitä on helppo vaieta (Kinnunen, 2013). Kosketus liitetään usein seksuaalisuuteen ja väärinkäytöksiin. Kuka saa koskettaa ja ketä? Millainen kosketus on sallittua? Voiko kosketuksesta kieltäytyä? Nämä kysymykset ovat relevantteja ja niiden takana on lienee huoli siitä kosketuksen ulottuvuudesta, joka satuttaa ja tuottaa häpeää. Pahaksi tarkoitettu kosketus aiheuttaa pahaa. On kuitenkin tärkeää tarkastella myös kosketusta itsessään; rajojen ja sääntöjen, hyvän ja pahan kosketuksen kahtiajakojen sijaan.

Kosketuksen jännitteisyys ja kyseenalaisuus kasvatuksessa ei sekään ole mitenkään uusi ilmiö. Jo 1920-luvulla behaviorismin oppi-isä John B. Watson kehotti vanhempia välttämään lasten sylissä pitämistä, halailua ja suukottamista (Synnot, 2005). Watsonin mukaan hellyyttä ja läheisyyttä välttämällä voitiin valmistaa lasta kohtaamaan paha maailma (emt.). Toisiakin ääniä hieman myöhemmin kuului. Lastenlääkäri Benjamin Spock julkaisi vuonna 1949 kirjan Baby and Child Care, jossa hän rohkaisi vanhempia koskettamaan lasta sillä, lapsi tarvitsee kosketusta -hellää ja rakastavaa, yhtä paljon kuin vitamiineja (Synnot, 2005). Harry Harlowin surullisen kuuluisat, sadistiset, apinakokeet 1950-luvulla todistivat tieteellisesti kosketuksen merkityksen. Kokeissa Harlow erotti apinavauvat emosta ja laittoi vauvat häkkiin, jossa oli raudasta tehty emo sekä kankailla päällystetty, lämmin emo. Lämpöä antoi sisäänrakennettu hehkulamppu. Rautaemoon puolestaan oli kiinnitetty tuttipullo, josta apinavauvat saivat ruokaa. Harlow halusi testata kumman luokse apinavauvat hakeutuvat: ruokkivan, mutta kylmän emon luokse vai lämpimän, pehmeän emon luokse. Tulokset osoittivat, että apinavauvat hakivat turvaa ja jopa tarrautuivat kiinni pehmeään emoon. Näin Harlow todisti, että kasvaakseen vauvat tarvitsevat muutakin kuin maitoa.

Edellä mainitut herrat halusivat ohjeistaa vanhempia ”oikeanlaiseen” kasvatukseen. Mutta entäpä kosketus ammattikasvatuksessa? Länsimaissa kosketusta leimaa jo jopa moraalinen paniikki (Johnson, 2000). Moraalisessa paniikissaan kasvattajat pelkäävät syytöksiä virkavirheistä ja/tai seksuaalisesta häirinnästä niin paljon, etteivät uskalla koskettaa lasta ollenkaan. Kosketukselle luodaan tiukkoja sääntöjä ja rajoja, joita pelonsekaisin tuntein noudatetaan. Toistaiseksi suomalaisessa opetus- ja kasvatuskulttuurissa ihan moraalisesta paniikista ei voida puhua, vaikka koulukontekstissa Opettajien ammattiliiton eettinen toimikunta (2015) kehottaakin opettajia koskettamaan oppilaita ensisijaisesti ystävällisillä katseilla ja sanoilla. Voiko katse korvata ystävällisen kosketuksen, onkin mielenkiintoinen ja aiheellinen kysymys. Helsingin yliopistossa on meneillään Koskettava koulu -hanke, jossa syvennytään tarkastelemaan koskettamisen kielioppia kouluissa (blogs.helsinki.fi/koskettavakoulu/koskettava-koulu-hanke/).

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2016) kasvattajan kosketus liitetään hoitoon ja huolenpitoon. Ilman kosketusta hoiva ja huolenpito on mahdotonta, mutta iso osa päiväkodin arkea täyttyy kosketuksista.

Tarkastelimme lasten ja kasvattajan välistä kosketusta videoaineiston avulla (Keränen, Juutinen & Estola, 2017). Aineiston analyysissa löysimme neljä teemaa kosketukselle: auttava kosketus, kontrolloiva kosketus, ohjaava kosketus ja välittävä kosketus. Auttava kosketus nimensä mukaisesti auttaa: ruokailut, pukemiset ja muut päiväkodin perushoitotilanteet muodostuvat pitkältä auttavan kosketuksen ympärille. Kun kasvattaja haluaa saada lapsen noudattamaan sääntöjä tai käyttäytymään halutulla tavalla, hän käyttää kontrolloivaa kosketusta. Kasvattajan ohjaava kosketus nimensä mukaisesti ohjeistaa esimerkiksi pieniä lapsia vessaan, pukemaan ja kulkemaan jonossa. Välittävä kosketus eroaa muista kosketuksen teemoista, sillä ettei kosketuksella ole varsinaista tavoitetta. Kosketus kertoo välittämisestä ja rakkaudesta.

Vaikka kosketuksen teemat kertovat kasvattajan kosketuksesta, ei lasta koskettavana voi unohtaa. Kuten alussa mainitsin, kosketus on kaksisuuntainen tie, jossa molemmat tulevat kosketetuksi. Näin ollen myös kasvattaja tulee olemassa olevaksi lapsen kosketuksessa. Yhtä lailla lapsi osoittaa rakkautta kasvattajaa kohtaan kosketuksella, ja näitä kosketuksia pidän merkittävänä myös työhyvinvoinnin näkökulmasta. Hyvää tarkoittavalla kosketuksella on merkitystä ihmisen hyvinvoinnille (esim. Mäkelä, 2009; Uvnäs Moberg, 2007) ja näin ollen niitä tulisi kasvatustyössä vaalia.

”Heitänkin nyt haasteen lasten kanssa työskenteleville lukijoille: tee tiedostamattomista kosketuksista tietoisia”

Kasvatustyössä kosketukset ovat usein tiedostamattomia (Keränen, Juutinen & Estola, 2017). Heitänkin nyt haasteen lasten kanssa työskenteleville lukijoille: tee tiedostamattomista kosketuksista tietoisia. Miten kosketat ja tulet kosketetuksi kasvatustyössäsi? Onko päiväkodin arjessa lapsella tilaa määritellä itse sitä, miten tulee kosketetuksi? Minkälaisia vastauksia lapsi kosketukseensa saa?

Tiedostamalla arjen kosketukset niistä tulee osa ammattitaitoa. Ammattitaitoa, joka on paljon enemmän kuin Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2016, 21) määritelmä kosketuksesta osana hoivaa ja huolenpitoa. Ammattitaitoinen kosketus perustuu kunnioitukselle. Lapsella, kuten myös kasvattajalla, on itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa. Tätä itsemääräämisoikeutta kunnioittamalla lapsi oppii kunnioittamaan paitsi itseään myös muita.

Olennaista kosketuksessa osana päiväkodin arkea ei siis ole määrä vaan laatu. Se millaisia kosketuksia kasvatusyhteisössä tuotetaan, ovat niitä kosketuksia, joita lapsi oppii. Saanko koskettaa? on yksinkertainen, mutta varsin kunnioittava kysymys. Meille kaikille.

Lähteet:

Field, A. (2014). Touch (Second edition). Cambridge, Massachusetts: The MIT Press.

Johnson, R.T. (2000) Hand Off! The disappearance of touch in the care of children. New York: Peter Lang.

Keränen, V., Juutinen, J. & Estola, E. (2017). Kosketus päiväkodin kasvattajien kertomuksissa. Varhaiskasvatuksen tiedelehti – Journal of Early Childhood Education Research, 6(2), 249-269.

Kinnunen, T. (2013). Vahvat yksin, heikot sylityksin: Otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista. Helsinki: Kirjapaja

Manning, E. (2007). Politics of Touch: Sense, movement, sovereignty. Minneapolis University of Minnesota Press.

Merleau-Ponty, M. (1962). Phenomenology of Perception. London: Routledge

Mäkelä, J. (2005). Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Suomen lääkärilehti, 14(69). 1543-1548.

Opetusalan Ammattijärjestö, Neuvottelutoimikunnan julkaisut (2015). Millainen fyysinen vuorovaikutus on sopivaa kouluympäristössä? Saatavissa: https://www.oaj.fi/contentassets/7319e41ad02946cd99cfa3a437e36a55/kannanotto_fyysisesta_vuorovaikutuksesta_02092015.pdf (Luettu: 12.1.2019)

Opetushallitus (2016). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf (Luettu: 12.1.2019)

Synnot. A. (2005) Handling Children. To touch or not to touch. Teoksessa: C.Classen (toim.) The Book of Touch. (41-48). Ofxord: Berg.

Uvnäs Moberg, K. (2007). Rauhoittava kosketus. Oksitosiinin parantava vaikutus kehossa. Helsinki: Edita.